mitä tehdä?

Törmäsin erääseen mieheen alkuvuodesta. Nopean jutustelutuokion lomasta alkoi paistaa hänen kiinnostuksensa tavata vielä uudemman kerran. Itselle koko 'tapaaminen' tuli hieman puun takaa vähän sattuman kautta. Vastasin hänelle että katsotaan keväämmällä, ja että en osannut sanoa hänelle mitään juuri sillä hetkellä -enkä pystynyt lupaamaan mitään. Työkiireet ja muut menot ovat vieneet kaiken ajan ja väsyttäneet nämä kuukaudet, siksi ajatus alkaa kehittämään jotain silloin tuntui ns. väärältä hetkeltä. Olen nyt viimeajat miettinyt tätä tapausta ja pohtinut onko turha koittaa ottaa enää yhteyttä mieheen -vai mahtaako olla liian myöhäistä?! Välimatkaakin on. Hänestä ei paljoa ehtinyt saada ensim. kerralla irti, mutta vaikutti sellaselta että ehkä sitä voisi toisen kerran nähdä nyt paremmalla ajalla ja kattoa mikähän on miehiään. Mielipiteitä saa antaa!
0254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Taina71 kirjoitti:

Törmäsin erääseen mieheen alkuvuodesta. Nopean jutustelutuokion lomasta alkoi paistaa hänen kiinnostuksensa tavata vielä uudemman kerran. Itselle koko 'tapaaminen' tuli hieman puun takaa vähän sattuman kautta. Vastasin hänelle että katsotaan keväämmällä, ja että en osannut sanoa hänelle mitään juuri sillä hetkellä -enkä pystynyt lupaamaan mitään. Työkiireet ja muut menot ovat vieneet kaiken ajan ja väsyttäneet nämä kuukaudet, siksi ajatus alkaa kehittämään jotain silloin tuntui ns. väärältä hetkeltä. Olen nyt viimeajat miettinyt tätä tapausta ja pohtinut onko turha koittaa ottaa enää yhteyttä mieheen -vai mahtaako olla liian myöhäistä?! Välimatkaakin on. Hänestä ei paljoa ehtinyt saada ensim. kerralla irti, mutta vaikutti sellaselta että ehkä sitä voisi toisen kerran nähdä nyt paremmalla ajalla ja kattoa mikähän on miehiään. Mielipiteitä saa antaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu