Osaako kukaan kertoa mistä voisi saada ns. vertaistukea tilanteessa, jossa oma nuori on osoittanut/kertonutkin kuuluvansa seksuaalivähemmistöön? Kaipaisin kokemuksia ja tukea järkevään suhtautumiseen tilanteessa. En ole koskaan ollut ahdasmielinen näissä asioissa mutta ei se aivan yksinkertaista ollutkaan kun se omalle kohdalle osui.... Setan ja Sexpon sivuilla kävin mutta en löytänyt etsimääni.
Etukäteen vinkeistä kiittäen!
Etukäteen vinkeistä kiittäen!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tytärkö on lesbo vai pojan koltiainenko on gay? Molemmat ovat homoja. Mieti sinä, miten voit tukea lastasi eli lebo-tytärtäsi, äläkä tule lesbo-sivulle asiaa selvittämään.:D
Taisin tehdä aloituksen epäselvästi.... Siis tyttäreni on kertonut olevansa lesbo ja kaipaisin vanhempana tukea ja tietoa juuri siksi, että osaisin tukea häntä. Tilanne on vanhempana uusi ja hämmentäväkin, siksi ajattelin että kenties täällä ihmiset tietäisivät mistä vanhemmat voisivat tietoa saada.
ei Helsingin seudulla ainakaan, missä ovat kaikki sekopäät. Noin nelikymppinen mies tyydytti itseään bussissa Espoossa, ja Kalliossa on asunnossa vaipoissa pidetty uroslammasm.
Hmmm, enpä ole itsekään kuullut, että olisi olemassa esimerkiksi keskustelupalstaa, jossa homoseksuaalien vanhemmat voisivat vaihtaa kokemuksiaan. Uskoisin, että sellaiselle tosiaan olisi tarvetta, ja ymmärrän hyvin tunteesi. Ei ollut itsellekään mitenkään helppoa hyväksyä olevansa erilainen, joten hyväksyin heti alkujaan ajatuksen, että vanhempanikin tarvitsevat jonkinlaisen "suruajan". Itse olen kylläkin ihan aikuinen nainen jo. Sinulla ilmeisesti lapsi on vielä kovin nuori, joten hän saattaa tarvita enemmän tukeasi samalla kun itsekin yrität selvittää, miten asiaan pitäisi suhtautua. Ehkä olisi hyvä selittää hänellekin, että olet hämmentynyt, mutta alkuhämmennys kyllä menee ohi.
Joskus Helsingissä ev.lut. seurakunta taisi järjestää jonkin kurssin tai sentapaisen homoseksuaalien vanhemmille. Sekin kyllä saattoi olla vain kertaluonteinen.
Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Myös itse luin että Hki:n seurakunnassa(taisi olla Kallion) oli järjestetty aiheesta tilaisuuksia mutta jatkuvuutta ei kai ole. Itse emme edes asu pääkaupunkiseudulla, joten juuri esim. keskustelupalsta olisi paras kokemusten jakamiseen. Tilanteessa on nyt melko yksinäinen olo vaikka oman nuoren kanssa voimme onneksi kyllä asiasta puhua.
- siis se että pystytte asiasta puhumaan perheen sisällä. Se on suurinta tukea. Kun hyväksytte asian ja suhtaudutte avoimesti siihen mitä se teille eteen tuokaan.
Vittu ei tää mikää sairaus oo mihin tarvii tukea:D hohho menee pitkälle!
noille vanhemmille kauhee isku. kauhee isku et tytär on löytänyt itsensä ja tulee onnelliseksi.
kuinka tyhmiä tänä päivänä vielä voi aikuiset ihmiset olla...
Ei siinä mitään tyhmää ole, kyllä se aika luonnollista on, että monenmoisia tunteita herättää tämä asia. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus, ja hieman perspektiiviä vanhemman sukupolven ajatuksiin voi saada vaikka miettimällä, kuinka ennen 70-lukua homous oli rikos, tai kuinka vielä paljon sen jälkeenkin sitä on pidetty sairaana ja kieroutuneena. Ihmiselämän monimuotoisuutta on niin ansiokkaasti yritetty tukahduttaa läpi historian, tehty luonnollisista asioista likaisia ja häpeällisiä. Tämä länsimainen liberalismi on historian aikajanassa uusi asia, ja yhä muuttuva ja kehittyvä. Me nuorempi sukupolvi niin usein vaaditaan täydellistä hyväksyntää ja pidetään itsestäänselvänä sitä, että kaikki ajattelevat samalla tavalla kuin me, unohtaen samalla kuitenkin oman vastuumme omasta käyttäytymisestämme ja sanoistamme. Luuletko esimerkiksi itse, että tyhmäksi haukkuminen jotenkin edistää aloittajan tai kenen tahansa muun samassa tilanteessa olevan suhtautumista asiaan? Eikö tärkeintä ole, että ihminen itse tunnistaa ja tunnustaa omat asenteensa ja tuntemuksensa silloinkin, kun ne eivät ole vain ja ainoastaan positiivisia, ja pyrkii tietoisesti muuttamaan niitä ja käsittelemään asioita eikä vain lakaisemaan niitä maton alle? Tuo, että tämäkin aloittaja ottaisi jotenkin iskuna sen, että hänen tyttärensä tulee onnelliseksi, oli täysin naurettava olkinukke. Tiedät varmaan itsekin, ettei siitä ole kysymys.
Kannattaa kuunnella ja olla oikeasti kiinnostunut, jos tyttäresi kertoo sinulle jotain aiheeseen liittyvää. Itse kerroin vuosi sitten psykologi- äidilleni ja olin varma että hän suhtautuu asiaan hyvin. Silti ei osoita minkäänlaista kiinnostusta eikä jaksa kuunnella, jos kerron jotain tyttöystävästäni. Se on tosi loukkaavaa mielestäni.
Äitini ei myöskään halua tavata tyttöystävääni, mutta hetero sisaruksieni kumppanit ovat tietenkin tervetulleita heille. Olen seurustellut n. puoli vuotta tyttöystäväni kanssa ja ennen esittelin poikaystäväni varmaan viikon tapailun jälkeen :/
Tuntuuhan se varmasti isolta asialta, mutta tosi hienoa että tyttösi on avautunut sinulle ja voi olla oma itsensä. Kannattaa siis puhua avoimesti ja osoittaa että hyväksyt hänet sellaisena kun hän on.
hae, hae netistä aiheesta ja otat ihan rauhallisesti. Ei sun tarvi alkaa hössöttää ja vakuutella että rakastat siitä "huolimatta" että tyttäresi on lesbo ja kuinka hän on sama tytär sulle kuin ennenkin. Se vain korostaa sitä että ajattelet häntä jo erilailla.
Olet normaalisti, tyttäresi luultavasti kokee paljonkin asioita joissa sinä et voi kuin katsoa mutta kumpahan olet hyvä äiti niin ehkä tyttäresi puhuu sinulle niistä esteistä joita hän tulee kokemaan ihmisten tahoilta jotka pitävät homoseksuaalisuutta jonain friikkiytenä.
Ehkä sulla on omat ajatuksesi asiasta, pelkäät miten sun mummouden käy että saatko lastenlapsia ja mitä suku ajattelee ja pidetäänkö sua epäonnistuneena äitinä tämän asian takia.
Tärkeää olisi että sinä aikuisena ymmärrät että tyttäresi on joka tapauksessa oma itsensä, johon sinä vaikka äiti olet, et voi lyödä omia toiveita taakaksi oli hän hetero tai ei. Sinä voit rakastaa häntä parhaiten olemalla hänen elämäänsä tukeva eikä hänen elämäänsä ohjailevana.
Sun suurimmat pelot ja ajatukset luultavammin kohdistuu ensisijaisesti kaikkiin muihin kuin tyttäresi onnellisuuteen, joten palauta ne siihen ja anna tyttäresi kasvaa ylpeänä siitä mitä on ja löytää oma paikkansa maailmasta. Rakkaus on epäitsekästä, kaikki rakkaus.
Kirjallisuutta löytyy kyllä setan sivuilta ja netistä muutenkin, mutta älä ala pitää tytärtäsi jonain kohteena, vaan ilmaise hänelle että jos hän haluaa jutella asiasta, ajatuksistaan jne niin sinä kyllä olet halukas kuuntelmaan ja kertaakaan älä edes ajattele kysyä että jospa se on vain vaihe? Koska silloin sun tytär luulee että sinä toivot että se on vain vaihe ja hän tuskin jatkossa jakaa ajatuksiaan kanssasi.
Tyttäresi on oma persoonansa, älä sinä huolehdi muusta kuin että hän tietää että olet jos hän sinua tarvii. Jokaisen pitää löytää se omansa ja et auta häntä yhtään jos pistät omia pelkojasi ja haaveitasi lastiksi hänen hartioilleen. Luota ja rakasta. Yksinkertaisesti.
Luepa Marja-Leena Parkkisen kirja
Ulos Kaapista
"Tässä kirjassa seksuaalisen suuntautumisensa tunnistaneet ja heidän vanhempansa kertovat, miltä kaapista ulostulo tuntuu. Joukko on kirjava ja kaikenikäinen. Kirja toimii peilinä ja antaa sanoja uudessa ja hämmentävässä tilanteessa."
Tuo kirja kannattaa todellakin lukea! Ihan muidenkin. Siinä on todella erilaisia kokemuksia ja avartaa hyvin asioiota. Aikoinani mietin että ostaisin tuon kirjan vanhemmilleni, mutta se nyt on jäänyt..
Minä myös olin juuri ehdottamassa tuota kirjaa. Hanki se käsiisi ja lue, luulenpa että ajatukset selkiytyvät paljonkin. :)
tyttäresi niin hyvin ja rakastavasti, ettei tästä olisi tullut lesbo. Onks joku mahollisuus, et mukana on myös insestiä? Kun isä hyväksikäyttää tytärtään, siitä tulee miesviha. Vaimo usein vielä hyväksyy sen ja pääsee itse vähemmällä.
mitä on olla lesbo. Sekopäitä riittää ihmettelemässä.
No huh huh. Miettisit nyt vähän mitä menet laukomaan.
Älä välitä näistä sairaista tyypeistä. Kyllä vihaajia ja ennakkoluuloisia ihmisiä tässä maailmassa riittää, mutta suurin osa ihmisistä (varsinkin oikeassa elämässä, ei netin syövereissä) suhtautuu asiaan nykyään ihan fiksusti ja asiallisesti.
Kannattaa tosiaan lukea tuo aiemmin ketjussa ehdotettu loistava Ulos kaapista-kirja. Se käy varmaan melkein vertaistuesta, niin hyviä ja erilaisia kokemuksia siinä on erilaisilta ihmisiltä.
Muista myös, että tyttäresi on juuri sama ihminen, joka hän oli ennen paljastustaankin. Hän ei ole myöskään tehnyt mitään väärää. Kyllä minä ymmärrän, että asiaan sopeutuminen voi viedä aikaa, varsinkin jos asia tuli täysin yllätyksenä... mutta eikö tärkeintä ole kuitenkin, että tyttäresi on onnellinen? Ihan normaalia elämää me lepakotkin vietetään. Itselläni on ihana puoliso, yhteinen koti, töitä ja opiskelupaikka, kaksi rakasta ja tärkeää perhettä (omani sekä puolison) ja mahdollisesti lapsiakin toiveissa joskus tulevaisuudessa. Olisiko tämä kaikki jotenkin parempaa ja oikeampaa, jos puolisoni sattuisi olemaan mies? Vai onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä? Kannattaisi varmaan pohtia ja tutkiskella itsessään myös sitä, mikä siinä lapsen lesboudessa ihan tarkalleen ottaen aiheuttaa negatiivisia tunteita. Voi olla, että ne asiat paljastuvatkin täysin triviaaleiksi.
Suuri kiitos teille kaikille vastanneille! Vastauksenne sisälsivät paljon hyviä ja ajatuksia herättäviä sanoja. Tuon kirjan etsin käsiini oitis! Jos kuitenkin joku tietää myös olemassa olevan kanavan, jossa vanhemmat tai muut läheiset voisivat aiheesta jakaa kokemuksiaan, otan yhä senkin tiedon ilolla vastaan. Ja teille kaikille toivon elämäniloa sekä aurinkoista kesää kaikista näistä täällä palstoillakin liikkuvista "hörhöistä" huolimatta!
Samoin sinulle aurinkoista ja hyvää kevättä. Tässä ketjussa on tullut muutama aika asiaton kommentti (mikä ei sinänsä liene täällä suomi24:ssä kovin yllättävää), mutta minusta on hienoa, että pyrit käsittelemään asiaa näin rauhallisesti ja fiksusti. Ihminenhän ei omille tunteilleen mitään mahda, tärkeintä on, että niitä pyrkii käsittelemään. Minunkin vanhempieni sukupolvi on kasvanut aikana, jolloin homoseksuaalisuus on ollut paljon suurempi tabu, kuin mitä se nykyään on, ja monenlaiset tunteet tämän asian suhteen ovat täysin ymmärrettäviä ja inhimillisiä. Voisin kuitenkin vaikka vannoa, että kunhan aika vähän kuluu ja pääset paremmin sinuiksi asian kanssa, tulet huomaamaan, ettei siinä mitään niin erikoista tai kamalaa olekaan.
En tiedä kuinka hyvin osaat englantia, mutta jos kokeilet laittaa googleen hakusanaksi esim. parents of gay children, löydät linkkejä joillekin asiaa käsitteleville sivustoille, joista löytyy infoa ja kokemuksia muilta vanhemmilta. Mitään varsinaista keskustelufoorumia tai vastaavaa ei taida kuitenkaan olla.
olisi jokin vakava sairaus, mihin koko perheen tai ainakin sinun on vaan sopeuduttava,
en tajua tuollasta ollenkaan !!! siis mitä ihmettä etsit, jotain kanavaa missä voit itkeä surkeaa kohtaloasi, voi että hävettää jo puolestasi, tarkasta asenteitasi ja ole kuule ihan vaan ihminen. ei tarvitse tunkea mihinkään vertaistukihössötyksiin, kun mitään katastrofia ei ole edes tapahtunut.
tyttäresi on vain kasvanut naiseksi. hyväksy se.
Mielenkiintoista, miten otat asiaksesi kertoa, mitä muilla on oikeus tuntea tai mihin asioihin saada tukea. Olisko paikallaan antaa vähän ymmärrystä muillekin kuin omille ajatuksille? Varsinkin kun tässä ei ollut kyse mistään homovihasta, vaan ihmisestä joka pyrkii käsittelemään itselleen uutta ja yllättävää tilannetta parhaansa mukaan.
En viitsi tässä enää toistella syitä miksi aloituksen tein mutta huomaan että muutamissa viesteissä sitä ei lainkaan ymmärretty. Mutta jospa sillä, että haen tietoa ja tukea tässä itselleni uudessa ja siksi hieman hämmentävässä asiassa, voisin samalla myös lisätä tyttäreni ymmärrystä meidän heterojen suhtautumista kohtaan. Uskon todella itsekin siihen, että kunhan aika kuluu, alkuaikojen hämmennys ja tunnemylläkkä on muisto vain. Sitä ja mielenkiintoista elämää odotellessa. Vielä kiitos teille, jotka selvästi ymmärsitte ajatukseni ja tarpeeni aloituksen taustalla!
tytär runkkaa yksinään makkarissa. Se on pakko tehdä yksin, jos naista ei oo löytynyt.
..Täällä oikeesti pyörii..?! Asiallinen aloitus ansaitsee ihan asiallisia kommentteja eikä mitään näitä älyn jättiläisten möläytyksiä ja raivokohtauksia, jotka ei millään tavalla auta tai muuta asioita!
Olisipa minullakin tuollainen äiti joka HAKEE TIETOA eikä teilaa ajatusta vaan tyystin pois elämästään!!
Täältä menee kaikki pisteet aloittajalle. :)
huippuko? Herregud!
yhteyttä Setaan ja kyselisit asiasta. Ihan varmasti homoseksuaalien vanhemmille on olemassa tukea.
Ymmärrän tilanteesi, koska oma äitini järkyttyi syvästi, ku kerroin hänelle olevani lesbo. meni aikaa, ennenkuin hän sai sulateltua asiaa. Tuntuu, että hän ei ole vieläkään hyväksynyt asiaa täysin, mutta nyt voimme jo keskustella tyttöystävistäni. Anna itsellesi aikaa hyväksyä asia. Se helpottaa ajan saatossa. ja jonain päivänä voit olla jopa ylpeä tytöstäsi, että hän on rohkeasti sitä mitä on. Lesbouttaahn ei valita, vaan se tulee luonnostaan. Äläkä syyttele itseäsi, että mikä meni vikaan raskausaikana. Tyttäresi on onnellinen naisen kanssa ja sehän on tärkeintä, siis tyttäresi onnellisuus :) Tsemppiaä!
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että SETAsta voi löytyä tukea. Eli ota yhteyttä paikalliseen SETAan ja kerro asiasi, jotkut SETAn paikallisjärjestöt ovat esimerkiksi kouluttaneet ihmisiä, jotka kertovat tilauksesta seksuaalivähemmistöihin liittyvistä asioista (esim. kouluissa). Luulisin, että joka tapauksessa paikallisesta SETAsta (mikäli paikkakunnallasi vain on sellainen) löytyy joko tällainen henkilö, tai joku muutoin vain toiminnassa mukana oleva, joka on valmis keskustelemaan asioista kanssasi.
Aikoinaan oma äitini järkyttyi melko kovasti, kun kerroin kirjeen välityksellä olevani lesbo. Vastaukseksi äiti lähetteli jonkun aikaa tekstiviestejä, joissa sanoi minun olevan sairas ihminen ja kehotti useaan otteeseen menemään terapiaan, jotta voisin eheytyä ja tulla normaaliksi. Myöhemmin asiasta yritettiin keskustella kasvotusten pariin otteeseen, mutta koska meillä molemmilla oli omat näkökantamme, eikä kumpikaan ollut (voinut) valmis joustamaan omastaan, ei tilanne ratkennut. Se meni äidin puolelta melko hysteeriseksi, hän mm. vannotti, etten koskaan kertoisi asiasta kenellekään sukulaiselle, jottei kukaan saisi tietää kuinka huono äiti hän on ollut ja millaisen virheen hän on tehnyt. Lisäksi hän vannotti meitä sisaruksia kiinnittämään erityistä huomiota sisareni lapsen kasvattamiseen, ettei lapsesta tulisi homoseksuaalia huonon kasvatuksen ja lapsuuden vuoksi. Tässä kohtaa tilanteesta tuli jo melkein koominen.
Myöhemmin äiti alkoi pikkuhiljaa vapautua. Aluksi hän sanoi minulle, että olen hänen lapsensa aivan kuin ennenkin, ja että naisystäväni on erittäin kaunis nainen ja aina tervetullut kylään. Nyt, kun tuosta äidilleni kaapista ulos tulemisesta on kulunut jo vuosia, hän on mielestäni kyennyt viimein hyväksymään asian täysin. Viime kesänä äiti vieraili ja lomaili ensimmäistä kertaa naisystäväni ja minun luonani, eikä koe enää tarvetta salailla asiaa sukulaisiltakaan.
Omalta puoleltani tilanteen teki melko vaikeaksi se, että vaikka olin tietoinen äidin suvun melko uskonnollisesta taustasta, en osannut ajatella, että äiti olisi muodostanut niin jyrkän kannan homoseksuaalisuuteen, koska asiasta ei oltu koskaan puhuttu. Olin kuvitellut, että äiti olisi suhteellisen "helppo pala", jonka voisin melko nopeasti puhua ympäri (hän kun luottaa minuun paljon muissa asioissa).
Kun ajattelen asiaa äidin kannalta, on tilanne varmasti ollut hänelle todella vaikea, varsinkaan kun hän ei halunnut missään tapauksessa paljastaa asiaa kenellekään. Aloittajalle nostan siis hattua, kun hän on lähtenyt rohkeasti etsimään asiasta tietoa ja myös vertaistukea.
Vaikka en osannutkaan ennakolta aavistaa äidin reaktiota, ei se kuitenkaan ollut minulle erityisen murskaava. Asuin jo toisella paikkakunnalla, enkä tavannut äitiäni kuin muutaman kerran vuodessa. Se varmasti helpotti. Lisäksi perheessäni oli ollut paljon ongelmia, enkä ollut oikeastaan koskaan turvautunut äitiini, eikä hänellä ollut siinä mielessä sen kaltaista sijaa elämässäni kuin äideillä yleensä. Meistä kahdesta minä olen aina ollut se vahvempi.
Koin kuitenkin pitkään, että lesbouteni laskeutui kuin muuri äidin ja minun välille. Tietoisuus siitä oli aina läsnä, ja se erotti meitä aina. Luulen, että se jollain tasolla erottaa meitä yhä, vaikka asiat ovat näennäisesti palautuneet ennalleen. Vaikka ymmärrän äidin reaktion, minun on periaatteellisella tasolla vaikea hyväksyä sitä. En voi koskaan unohtaa, että äiti sanoi minua sairaaksi ihmiseksi, jonka pitää hakeutua hoitoon.
Aloittajalle sanoisin, ettei meissä lesboissa lopultakaan ole mitään ihmeellistä. Aivan kuten tyttäresi, me olemme yleisesti ottaen hyvin tavallisia ihmisiä - joiden ei voisi välttämättä edes kuvitella olevan lesboja, ennen kuin sen saa tietää. Se, millaisen kuvan esimerkiksi media seksuaalivähemmistöistä luo, on usein vääristynyt ja koskee vain marginaalista osaa kaikista seksuaalivähemmistöihin kuuluvista. Stereotypioihin ei kannata luottaa, eikä uskoa. Se, millaiseksi tyttäresi kasvaa, ei ole millään lailla lesbouden sanelemaa tai rajaamaa. Jokainen meistä on oma yksilönsä. On myös mahdollista, että hänen seksuaalinen suuntautumisensa muuttuu jossain vaiheessa, mikäli hän on vielä hyvin nuori. Siihen ei kuitenkaan kannata tarrautua, kuten ei ylipäätään hänen lesbouteensakaan.
Lesbous ei ole mikään salakoodi, eikä anna avainta mihinkään salattuun maailmaan. Ei edes pääsylippua retkelle, paitsi kenties omaan mieleen. Se on vain yksi, lopultakin melko pieni, ominaisuus ihmisessä. Lesboudesta huolimatta opiskelen, käyn töissä, valmistun aikoinani, teen kotitöitä, harrastan, tapaan ystäviäni (joista lähes kaikki ovat heteroita), riitelen ja rakastan, haaveilen perheestä ja suunnittelen tulevaisuutta. Se että vierelläni kulkee nainen, on minulle normaalia ja ainoa mahdollinen tapa olla, elää ja rakastaa.
...iso kiitos teille myöhemminkin vastanneille!! Olen saanut paljon tietoa ja "lohtua" kirjoituksistanne! Kiitos myös siitä että rohkaisette minua tiedon etsinnässäni. Olen hyvilläni että tein aloituksen! Ulos kaapista-kirjan olen jo ahminut ja seuraavaksi aion ottaa yhteyttä Setaan. Kiitos teille kaikille valtavasti! Uskon todella että tämä tieto tyttäremme lesboudesta kääntyy vielä rikkaudeksi meidän elämässämme. Hieman aikaa se minulta tosin taitaa vielä vaatia... Aurinkoista ja onnellista kesää teille jokaiselle!
Hei, hienoa löytää tällainen thread. On lohduttavaa ajatella, että vanhemmat todella miettivät näitä asioita ja pyrkivät ymmärrykseen. Kun itse kerroin lesboudestani, äitilleni se oli todella kova paikka. Kokemuksesta voi sanoa, että tyttäresi on ollut todella rohkea.
SETA:n sivuilla on käyttökelponen esite kaapistatulleiden vanhemmille:
http://seta.fi/index.php?k=16213 ->
"Esite homo-, lesbo- ja bi-nuorten vanhemmille"
Aurinkoista kevättä teille! Tyttäresi varmasti arvostaa vaivannäköäsi tämän suhteen :-)