EHDOTON RIPPISALAISUUS

perua, tiesitkö? Ei Raamattu tällaista tunne. Siellä kehoitetaan olemaan julki Jumalan ja ihmisten edessä. Vanhoillislestadiolaiset ovat niin katolilaisia, niin katolilaisia.
12195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Lutherkin on kirjoittanut rippisalaisuudesta.

Täytyy tarkistaa lähteistä.

Joka tapauksessa rippisalaisuutta ei löydy Raamatusta ja on ihmisoppia.

Äänestä
  • Jos tekee parannuksen, se ei ole oikea jos sitä ei olla tehty asianmukaisesti. Asia vaatii korjaamisen kokonaisuudessaan, jotta se on anteeksi taivaassa asti.

    Trim Cat antoi esimerkin nakkivarkaudesta. Jos tyyppi varastaa nakkipaketin, ripittäytyy siitä ja on saanut sen anteeksi Jumalan edessä. Sitten hän kuolla kupsahtaa, ennen kuin on ehtinyt sopia asiaa nakkikauppiaan kanssa. Trimppa ajatteli nakkivarkaan kuitenki perineen kunnian taivaan siitäkin huolimatta. Olen samaa mieltä, ainaskin jos nakkivarkaalla oli ajatuksena mennä korjaamaan jälkensä nakkikauppiaan kanssa. Eli parannusta tulee seurata Tiellä ja Totuudessa kulkeminen. Mutta jos tuo nakkivaras oli niin onneton, ettei ajatellutkaan tunnustaa asiaa nakkikauppiaalle, vaan salata sen häneltä tyystin, niin voipa-voi!

    Miksi Raamatussa ei ole tarvinnut teroittaa millään tavalla rippisalaisuutta? Koska oikea parannus ei sellaista termiä tarvihekkaan. Väärä taas ei ole parannus ensinkään.

    Äänestä

rippisalaisuus -termin takana ja mikä ajatus alunalkaeenkaan ko. termillä on?

Vahva ripittäytymismentaliteetti on luterilaista perua ja sen ovat omaksuneet veeällät tasan hyvin. Mutta onko ripittäytymisopin takana olleskaan minkäänmoiset hyvät motiivit? Jos ajatellaan perinjuurin tuota ehdotonta rippisalaisuutta, vl-rippi-isä ei saisi kertoa edes sitä asiaa kenellekkään, jos joku on tullut ns. uskovaiseksi hänelle ripittäytymisensä kautta. Samaa synninpäästöähän siinäkin käytetään.

Noh, jos on totta, että katolilaisuudessa on kekkastu (oikaiskaa jos näin ei ole) koko rippisalaisuus, on oletettavissa, että siinä on ketunhäntä haudattuna koko hommassa. Silloinhan porukkaa halliittiin tuon rippihommelin kautta ihan tyystin. Voe mahoton, miten porukkaa kiusattiin sillä asialla.

Mietitäänpäs ekka, mikä on ripittäytymisen tarkoitus. Se on auttaa syntiä tunnustava vapautumaan synnistään. Mihin silloin rippisalaisuutta tarvitaan? Joka haluaa vapautua synnistä, hän haluaa korjata sen ihan asianmukaisesti. Nakkivaras esim. korvaamalla varkauden nakkikauppiaalle anteeksipyytämisen lisäksi. Ja joka ei halua vapautua synnistä, niin ei hän sitä kenellekkään myöskään kerro, eli ei hän ripittäydykkään. Miks hän teksi niin, jos hän ei ymmärrä kerta koko asiaa?

Nythän on niin, että meikäläisyydessä on hoidettu mm. pedofiliatapauksia osin pelkkä sielunhoidollisesti. Ja tästä on nyt tässä päivänpolttavassa asiassa kyse.

Siis miettikääpä. On porukka, johon kuuluu pedofiili, hänen uhrinsa, uhrien vanhemmat tai toinen vanhemmista, muutamia uskonsisaria ja -veljiä ja pari puhujasetää. He kaikki tietävät rikoksen tapahtuneen ja ovat sen takia koolla eikä kukaan heistä ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta. Asia hoidetaan sillä tavalla, että pedo tunnustaa ja pyytää anteeksi ja hänelle annetaan myöskin anteeksi. Ok. Sen jälkeen sanotaan, ettei kukaan saa koskaanmilloinkaan puhua asiasta mihinkään suuntaan, heitä koskee rippisalaisuus. Onko mielestänne hyvä näin? Pedo ei joudu mihinkään seuraamuksiin asian suhteen. Eikä myöskään korjaa asioitaan muutoin.

Tämä tämmöinen toiminta palvelee vain ja ainoastan rikollista ja rikollisuutta. Ja kaikki asianosalliset saattavat joutua myöhemmin syytteeseen rikoksen salailusta.

Pahasti mättää.

Äänestä
  • haloo

    Äänestä

  • Sulla menee kuule puurot ja vellit aika pahasti sekaisin.

    "Mietitäänpäs ekka, mikä on ripittäytymisen tarkoitus. Se on auttaa syntiä tunnustava vapautumaan synnistään. Mihin silloin rippisalaisuutta tarvitaan? Joka haluaa vapautua synnistä, hän haluaa korjata sen ihan asianmukaisesti. Nakkivaras esim. korvaamalla varkauden nakkikauppiaalle anteeksipyytämisen lisäksi. Ja joka ei halua vapautua synnistä, niin ei hän sitä kenellekkään myöskään kerro, eli ei hän ripittäydykkään. Miks hän teksi niin, jos hän ei ymmärrä kerta koko asiaa?"

    Sinänsä puhut tuossa ihan asiaa, mutta ei rippisalaisuus tarkoita sitä, että korvaako nakkivaras varkauden kauppiaalle vai eikö, vaan sitä, että se henkilö, jolle nakkivaras ripittäytyi, ei mene juoruilemaan muille, edes nakkikauppiaalle, että tuo tyyppi varastelee nakkeja. Itse ainakin uskon, että katumus ei ole aitoa, jos ei se synnytä halua sovittaa asiaa myös maallisen lain edessä silloin kun kyseessä on lain mukaan rikos. Varmaankin myös "rippi-isällä" on oikeus ja mahdollisuus ohjata keskustelua niin, että ripittäytyjä tajuaa tilanteensa, jos ei hän itse sitä ymmärrä.

    Äänestä

  • mieeeeeeeeeeeeeeee kirjoitti:

    Sulla menee kuule puurot ja vellit aika pahasti sekaisin.

    tarkottanukkaa, puhuin ripittäytymisestä. Lue tarkemmin.

    Minusta sinulla menee puurot ja vellit sekaisin.
    Jos synnintekijä ripittäytyy itse, asia täytyy tietysti yrittää ensin hoitaa noin niinkuin sanoit.
    Mutta entä jos ripittäytyjä ei siitä huolimatta mene korjaamaan asioitaan, ja asia on vakava, esim. pedofiliaa? Hän mitä todennäköisimmin jatkaa lasten hyväksikäyttöä. Jos rippi-isä pitää asian omana tietonaan, hän syyllistyy silloin itsekin tuohon lastenturmeluun, koska vain antaa sen tapahtua. Hän syyllistyy myös lain edessä rikoksen salaamiseen.
    Rippisalaisuuden rikkominen on lastenturmeluun verrattuna pieni synti, koska Raamattukaan ei puhu rippisalaisuudesta. Se on myöhempää keksintöä.

    Ripittäytyjän katumus voi olla aito, mutta hän ei silti korjaa asioitaan. Esimerkiksi väkivaltainen ihminen voi katua raskaasti tekojaan, mutta tekee niitä kohta taas.
    Vl-anteeksipyyntö on muutenkin sitä, että kun "pannaan synti pois", saadaan helpottunut olo ja siinä sitten löllötellään, kunnes täytyy taas keventää lastia.

    Äänestä

  • Porukka siellä vl-liikkeessä ei ilmeisesti ole tajunnut asian vakavuutta, ei lasten eikä lain kannalta.

    Äänestä

  • pulloveeri kirjoitti:

    Minusta sinulla menee puurot ja vellit sekaisin.
    Jos synnintekijä ripittäytyy itse, asia täytyy tietysti yrittää ensin hoitaa noin niinkuin sanoit.
    Mutta entä jos ripittäytyjä ei siitä huolimatta mene korjaamaan asioitaan, ja asia on vakava, esim. pedofiliaa? Hän mitä todennäköisimmin jatkaa lasten hyväksikäyttöä. Jos rippi-isä pitää asian omana tietonaan, hän syyllistyy silloin itsekin tuohon lastenturmeluun, koska vain antaa sen tapahtua. Hän syyllistyy myös lain edessä rikoksen salaamiseen.
    Rippisalaisuuden rikkominen on lastenturmeluun verrattuna pieni synti, koska Raamattukaan ei puhu rippisalaisuudesta. Se on myöhempää keksintöä.

    Ripittäytyjän katumus voi olla aito, mutta hän ei silti korjaa asioitaan. Esimerkiksi väkivaltainen ihminen voi katua raskaasti tekojaan, mutta tekee niitä kohta taas.
    Vl-anteeksipyyntö on muutenkin sitä, että kun "pannaan synti pois", saadaan helpottunut olo ja siinä sitten löllötellään, kunnes täytyy taas keventää lastia.

    Puuroista ja velleistä en tiedä, mutta sinä selitit kyllä asian ihan eri tavoin kuin tuossa tekstissä, jota minä kommentoin. On totta mitä sanoit, että katumus voi siinä rippitilanteessa olla "aito", mutta asiat jäävät silti korjaamatta. Kuitenkin uskon niin, että jos kyseessä on oikeasti rikos, niin ihminen ei voi elämäänsä jatkaa hyvällä omallatunnolla ennen kuin asia on loppuun asti selvitetty. Eri asia on se, jos ihminen ei edes ymmärrä tehneensä rikosta. Edelleen olen sitä mieltä, että rippisalaisuutta ei pitäisi rikkoa, mutta jos rikollinen toiminta jatkuu, niin asiasta tietävillä on kyllä oikeus ja jopa velvollisuus puuttua asiaan. Oikea, rakkaudellinen tapa puuttua asiaan on saada tekijä itse tajuamaan tilanteensa ja herättää hänessä vastuu ja velvollisuudentunto hoitamaan asia niin kuin se pitää hoitaa.

    "Vl-anteeksipyyntö on muutenkin sitä, että kun "pannaan synti pois", saadaan helpottunut olo ja siinä sitten löllötellään, kunnes täytyy taas keventää lastia. "

    Sitähän se on, jatkuvaa syntiä vastaan taistelemista. (En tosin ihan ymmärrä mitä tarkoitat "löllöttelyllä".) Onneksi on mahdollisuus "panna synti pois" kun synti tarttuu. Tämä EI tarkoita sitä, että voisi ehdoin tahdoin tehdä syntiä ja käydä sitten "tekemässä parannusta"; synnissä eläminen ja syntiin lankeaminen ovat kaksi eri asiaa. Se EI myöskään tarkoita sitä, että jos synti on sovittu Jumalan edessä, niin sitä ei tarvitsisi sopia myös ihmisten edessä, jos asiaan selvästi liittyy muita (asiasta kärsineitä) ihmisiä tai jos kyseessä on lainvastainen teko.

    Äänestä

että toki jokainen saa ja voi omaa psalmiaan Jumalan antamasta tiestä ja matkastaan kertoa.
Tätä itseasiassa jokainen ihminen haluaa tehdä, mutta kuuntelijat ovat kovin vähissä.
Tulee aika pian, että tuki suusi ja ole hiljaa.

Äänestä

oli ripittäytynyt papille, niin pappi, nähtävästi oman kunniansa nostamiseksi, oli seuraavana pyhänä asiaa julistanut seurakunnalle. Ja kuinkas ollakkaan, tämän oli kuullut myös tuo samainen ripittäytyjä, joka oli istunut tuossa samassa kirkossa. Tämän kuultuaan tuo ripittäytyjä oli vannonut itselleen, ettei ikinä enää aio ripittäytyä papille.
Mitä tästä opimme: sen että kyllä kannattaa ripittäytyä, koska siinä synnit saa Jumalan selän taakse eikä niitä enää ole tuolla ripittäytyjällä. Mutta toisten asioita levitelleelle sen sijaan tulee syntireppu raskaammaksi, ja häntä tulisi auttaa pääsemään omista synneistään vapaaksi, ainakin rukoilla hänen puolestaan.

Äänestä

rippisalaisuuden omien rötöstensä peitoksi. Kaipa niissä oli silloinkin pedofiilejä ja vaikka mitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on KATOLILAISTA kirjoitti:

perua, tiesitkö? Ei Raamattu tällaista tunne. Siellä kehoitetaan olemaan julki Jumalan ja ihmisten edessä. Vanhoillislestadiolaiset ovat niin katolilaisia, niin katolilaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu