Totuus

Eräillä henkilöillä on kiire toteuttaa hyvä veli - verkoston lypsylehmä tilaaja-tuottajamalli. Tämän he kuvittelevat varmistavansa kokoomuksen, keskustan ja sitoutumattomien yhteistyöllä, koska näistä löytyvät oikeat henkilöt hommaan. Ei tällä ole mitään tekemistä päätöksen henkilöstöstä kanssa. Kohta taas kokoomus vie ja keskusta vikisee. Sosialidemokraatit joutuvat syntipukiksi. Sopii mulle. Sitten ei keskustaa äänestä enää kukaan. Saavatpahan perussuomalaiset enemmän ääniä ensi vaaleissa, kun maaseudulta ryöstetty viimosetkin pesästä.
12359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ihmettelevät että kuka riitelee ja missä. sosiaalidemokraattien riitoja löytyy ainoastaan kouvolan sanomien uutisista. tämä on surkea yritys peitellä nyt tapahtuvia isompia asioita joita pieni joukko porvareita suunnittelee. tässä nähdään kuinka kouvolan sanomat on valjastettu pienen porvarijoukon etujen ajamiseen. ettei vain olisi hyvä verkostoa tuollakin. yksi mikä on varma nyt tehtävät suunnitelmat eivät ole kaikkien kokoomuslaisten, keskustalaisten ja sitoutumattomien etu. sitä kannattaa miettiä ennen kuin sitoutuu mihinkään mistä ei tiedä enempää. touhua yritetään viedä eteenpäin pienillä myönnytyksillä ja sillä kalastella "luottamusta" joka tullaan myöhemmin tarvitsemaan omien etujen toteuttamiseen.

Äänestä
  • Tämän päivän Kouvolan Sanomissa oli oikaisu ettei Jukka Nyberg ollutkaan antanut kyseistä kommenttia vaan joku nimetön demarivaikuttaja. Tämä demaritilaaja irtisanoo Kouvolan Sanomien tilauksen nyt. Olen jo vuosien ajan seurannut tätä Kouvolan Sanomien vääristelyä ja valehtelua. Aina kun oikeistopuolueet suunnittelevat vaaliliittoja tai on vaalit tulossa ilmestyy Kouvolan Sanomiin joku muka nimetön demarivaikuttaja. Tainnut ilmestyä demarivaikuttaja toimittajan/toimittajien uniin. En enää todellakaan ymmärrä että miksi minun työläisenä tulisi tukea tätä lehteä joka haukkuu aatetta joka puolustaa työläisten oikeuksia. En enää ymmärrä miksi minun tulisi tukea lehteä joka valehtelee ja vääristelee sen puolueen tappioksi joka puolustaa minun etujani. Pyörikööt lehti tästä lähtien mainostuloilla ja ostakoot yrittäjät toisiltaan. Yhdenkään yrittäjän tuotetta en osta joka Kouvolan Sanomissa mainostaa.

    Äänestä

  • oikaisu kirjoitti:

    Tämän päivän Kouvolan Sanomissa oli oikaisu ettei Jukka Nyberg ollutkaan antanut kyseistä kommenttia vaan joku nimetön demarivaikuttaja. Tämä demaritilaaja irtisanoo Kouvolan Sanomien tilauksen nyt. Olen jo vuosien ajan seurannut tätä Kouvolan Sanomien vääristelyä ja valehtelua. Aina kun oikeistopuolueet suunnittelevat vaaliliittoja tai on vaalit tulossa ilmestyy Kouvolan Sanomiin joku muka nimetön demarivaikuttaja. Tainnut ilmestyä demarivaikuttaja toimittajan/toimittajien uniin. En enää todellakaan ymmärrä että miksi minun työläisenä tulisi tukea tätä lehteä joka haukkuu aatetta joka puolustaa työläisten oikeuksia. En enää ymmärrä miksi minun tulisi tukea lehteä joka valehtelee ja vääristelee sen puolueen tappioksi joka puolustaa minun etujani. Pyörikööt lehti tästä lähtien mainostuloilla ja ostakoot yrittäjät toisiltaan. Yhdenkään yrittäjän tuotetta en osta joka Kouvolan Sanomissa mainostaa.

    Sama täällä. Mitättömämpää lehteä kuin kouvolan sanomat, saa hakemalla hakea. On niin yksipuolista uutisointia ja selvä tietyn ryhmän äänitorvena oleminen, että moista ei varmaan ole kuin pohjois-koreassa. En ole tilaaja, enkä sellaiseksi tule. Mielenkiinnolla seuraan lehdestä vain sitä, kuinka sen levikki laskee joka vuosi.

    Äänestä

  • et tälleen.. kirjoitti:

    Onko järkevämpi vaihtoehto olla lomauttamatta kaupungin henkilöstöä, kuin perustaa kaupunkiin noin 200 uutta vakanssia vuosina 2010 - 2012? Porvarit laittoivat demarien viaksi sekä henkilöstösuunnitelman jäädyttämisen että luopumisen nykyisen henkilöstön lomautuksista. Vaikuttaa jotenkin ristiriitaiselta toiminnalta.

    Äänestä

  • Omnibus kirjoitti:

    Itsekin menin tohon halpaan. Luulin, että demareissa on jotakin vikaa, kun niitä aina haukutaan. Sitten huomasinkin, että niitä haukutaan aina. Ja samalla oikeisto tekee todella heikentäviä muutoksia ja syyttää demareita niistä. Kun vielä lehti, jonka tulisi olla sitoutumaton lähtee mukaan tuohon, niin seuraava askeleeni on varma. Enää en tilaa lehteä ja äänestän seuraavaksi demareita. Lehden tilausta en lopeta pelkästää demarien haukkumisen vuoksi, vaan sen takia, että se ei ole sitoutumaton, vaikka väittää.

    Äänestä

  • Halpa makkara kirjoitti:

    alkavat hermostua, kun uusi Kouvola ei anna heille sitä hyvää, mitä ennen kuntaliitosta heille lupailtiin. Piti laittaa kerralla kuntoon vanhan Kouvolan rapistuneet liikuntatilat ja urheilukentät sekä kaiken kukkuraksi piti rakentaa suurhalli. Nyt ei näytä olevan varaa kuin välttämättömiin peruskorjauksiin, jotka kohdistuvat sivystystoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen käyttämiin tiloihin.

    Kun sitten kaiken kukkuraksi Aimo Ahtin visioimat China Center ja logistiikkakeskus silkkiteineen ovat tehneet mahalaskun, potevat vanhan Kouvolan porvarit melkoista krapulaa ja masennusta. Jotakin mieltä kohottavaa ja ulkoista näyttämistä pitäisi kehitellä, mutta mitä se voisi olla. Koko uuden Kouvolan vakituisen henkilöstön pakkolomat eivät kuitenkaan ole sitä parasta mainosta uudelle kaupungille.

    Kaikkein yksinkertaisinta on tehdä demareista syntipukit kaikkeen mahdolliseen ikävään asiaan. Todellisuus taitaa olla kuitenkin se, ettei vanhan Kouvolan porvareilla ole kovin paljon uusia ja toteuttamiskelpoisia visioita kaupungin nykyisessä taloustilanteessa, johon oman sävynsä tuovat metsäteollisuuden uudet henkilöstön irtisanomiset.

    Verotuloja pitäisi saada lisää, kun ne kasvavat vain 1 - 2 prosenttia vuodessa. Veroprosentin nosto vähintään 1 prosenttiyksiköllä vuoden 2011 alusta on tehtävä pakon edessä. Sekään ei anna pitkäaikaista helpotusta.

    Uusi Kouvola tarvitsee korvaavia teollisia työpaikkoja, jotka perustuvat vakavasti otettavien yritysten toimintaan Kouvolan seudulla.

    Kokoomusen käsi. Kepulaiset pettivät jopa omansa: maanviljelijät. Karvaanin tulisi kulkea kokoomuksen rummutuksen mukaisesti. Jari Larikka todisti: http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/05/larikka_kouvolan_kuntapolitiikka_kriisissa_1650363.html

    Äänestä

  • Omnibus kirjoitti:

    Onko järkevämpi vaihtoehto olla lomauttamatta kaupungin henkilöstöä, kuin perustaa kaupunkiin noin 200 uutta vakanssia vuosina 2010 - 2012? Porvarit laittoivat demarien viaksi sekä henkilöstösuunnitelman jäädyttämisen että luopumisen nykyisen henkilöstön lomautuksista. Vaikuttaa jotenkin ristiriitaiselta toiminnalta.

    laittoivat demarien syyksi koulujen lakkauttamiset, vaikka demareista löytyi jopa ihmisiä, jotka sitä vastustivat. Kokoomuslaiset esiintyivät kyllä tehokkaasti mm. Kouvolan sanomien mielipidepalstalla koulujen lakkauttamisen puolesta. Nyt kokoomuslaiset suunnittelevat valtakunnan tasolla metsä- ja maanviljelysmaan muuttamista maksulliseksi. Se on siksikin ikävää, että tiedän monta entistä keskustalaista, jotka menneet Kokoomuksen leiriin. Ei ole tulevaisuutta Keskustassa, jos porvarien kanssa liittoon lähdetään!

    Jari Larikka osaa mustamaalaamisen jalon taidon. Syyttelee ihmisiä vainoharhaisiksi, kun epäilevät vaalirahojen edesauttaneen liittouman syntyä. Mikäpä sen tehokkaampaa, kuin leimata omien vastustajat päästään vialla oleviksi. Siihen saatte varautua, jotka tohon kelkaan lähdette. Kokoomus vaientaa ne, jotka eivät tee...
    ...niin kuin he haluavat

    Äänestä

  • KKKKKK kkkkk kirjoitti:

    Perus punikki taas hieman käänteli asioita :D

    Äänestä

  • Taleban123 kirjoitti:

    Perus punikki taas hieman käänteli asioita :D

    Punikkihan se tässä vain kirjoitteli. Eli älkää uskoko. Uskokaa sitten vasta kun on liian myöhäistä. Eli kun kokoomuslaiset ovat saaneet aikaan ajamansa asiat. Niinhän kävi liitoksen kanssakin. Muistakaahan, että kaupungin palveluksessa on paljon myös keskustan kannattajia. Toistaiseksi!

    Äänestä

  • multa mullempi mulli kirjoitti:

    Punikkihan se tässä vain kirjoitteli. Eli älkää uskoko. Uskokaa sitten vasta kun on liian myöhäistä. Eli kun kokoomuslaiset ovat saaneet aikaan ajamansa asiat. Niinhän kävi liitoksen kanssakin. Muistakaahan, että kaupungin palveluksessa on paljon myös keskustan kannattajia. Toistaiseksi!

    valittaa demareiden taloudenhoitoa eikä ymmärrä, että melkein samat 3 - 4 miljoonan euron säästöt saadaan karsimalla ja kilpailuttamalla ostopalveluja kuin henkilöstön todellisuudessa noin 60 prosenttia kattavalla kahden viikon lomautuksella.

    Äänestä

  • L.A.Rikka kirjoitti:

    talous oli vedetty ennen kuntaliitosta viimeiseen tappiin. Kaupunki ei olisi kyennyt pitämään menestyvän kaupungin julkikuvaa kuin vuoden pari. Vuoden 2009 aikana on sitten paikkailtu vanhan Kouvolan palveluja, jotta vanhan Kouvolan asukkailla ja entisillä asiakkailla olisi vähän paremmat oltavat. Sytytyslanka oli laitettu palamaan jo vuoden 2008 puolella. Sen takia Juhani Pousilla ja kumppaneilla oli kiire saada kuntaliitos aikaiseksi. Kouvolan porvarit ovat yhtä syyllisiä tai syyttömiä kaupungin nykyiseen taloustilanteeseen kuin naapurikuntien demarit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liittoumasta kirjoitti:

Eräillä henkilöillä on kiire toteuttaa hyvä veli - verkoston lypsylehmä tilaaja-tuottajamalli. Tämän he kuvittelevat varmistavansa kokoomuksen, keskustan ja sitoutumattomien yhteistyöllä, koska näistä löytyvät oikeat henkilöt hommaan. Ei tällä ole mitään tekemistä päätöksen henkilöstöstä kanssa. Kohta taas kokoomus vie ja keskusta vikisee. Sosialidemokraatit joutuvat syntipukiksi. Sopii mulle. Sitten ei keskustaa äänestä enää kukaan. Saavatpahan perussuomalaiset enemmän ääniä ensi vaaleissa, kun maaseudulta ryöstetty viimosetkin pesästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu