Unessani lähdin erään ystäväni kanssa keskellä yötä kävelylle. Ystäväni kuljetti minut keskelle asfalttista pihaa kolmen kerrostalon keskelle. Hän maksoi pihalla seisovalle miehelle kymmenen euroa, jotta tämä ruoskisi minut hengiltä, mutta maksettuani miehelle viisi euroa, tämä jätti minut rauhaan.
Pikkuhiljaa pihalle rupesi kertymään enemmän minulle tuttuja ihmisiä, ja he istuutuivat seinien vierustoilla oleville puisille penkeille. Istuin siinä ahtaasti heidän kanssaan ja jokin juontajan tapainen astui keskelle pihaa ja pyysi ihmisiä hiljentymään. Kaikki olivat hiljaa, ja lavalle tuli toinen erittäin hyvä (miespuolinen, ensimmäinen oli nainen) ystäväni. Hän esitti jonkinlaista numeroa ruskeahiuksisen, pälyilevän tytön sekä piikkisian kanssa.
Yhtäkkiä ilmestyin kotiini, ja tuo lavalla ollut ystäväni seisoi talomme terassilla kanssani. Juttelin hänelle ja hänen valtavalle piikkisialleen, kunnes äitini tuli kummissaan pihalle ja kysyi kenelle puhuin. Selitin innoissani, että tässähän tämä ystäväni oli, mutta äiti katsoi ympärilleen ja ilmoitti ettei nähnyt ketään. Menin aikamoiseen paniikkiin ja koetin hysteerisesti selittää äidilleni, että tässä ystäväni oli, siinä hän seisoi, mutta äiti ei nähnyt mitään.
"Sinä olet hullu, sä olet aina ollutkin, mutta tämä oli viimenen pisara" äiti sanoi unessani, ja minut vietiin laitokseen. Huusin ystäväni nimeä ja itkin. Riuhdoin itseäni irti ihmisten otteesta ja huusin tuskaisena. Se oli kamalaa, mutta kamalinta kaikesta oli, että minut istutettiin pitkän pöydän päähän monen kymmenen psykologin kanssa. En kyennyt liikkumaan, ja huusin vain ystäväni nimeä. Ajattelin että hän oli hylännyt minut, mutta sitten ovi raottui hiljaa, ja ystäväni tuli piikkisikansa kanssa sisään huoneeseen.
Sain riuhdottua käteni irti ja huusin hänen nimeään, mutta kukaan ei nähnyt häntä. Itkin ja huusin vain, sitten kaaduin maahan ja kaikki pimeni.
Heräsin hikisenä ja palelevana sängyltäni, se oli kamala tunne. Olin varma että tulen hulluksi sinäyönä, enkä nukkunut enää tuon unen jälkeen. Se on häirinnyt minua jo vähän aikaa, osaisiko joku tulkita sitä edes pikkuriikkisen. Varsinkin unessa esiintyvä piikkisika ihmetyttää, osaisiko kukaan tulkita?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.