Harhaoppia

Täällä syytettiin harhaopista erästä henkilöä, mutta kukaan ei välitä opettipa kirkko minkalaista harhaoppia hyvänsä.
Nimittäin kansankirkkomme on opettanut jo vuosikymmeniä että ihminen uudestisyntyy kasteessa ja mitään uskoontuloa ei senkummemmin tarvita, teologisessa tiedekunnassa opetetaan papeille näin, just pari vuotta sitten kysyin eräältä teoloogilta ja hän sanoi että kasteessa ihminen uudestisyntyy, niin heitä oli opetettu.
Toki muutama uskoontullut pappikin löytyy kirkonpiiristä, mutta virallinen kanta on se ettei mitään uskoontulemista tarvita eikä parannussaarnoja.
Nykyaikana ei suvaittaisi vaikkapa Lars Laestadiuksen saarnoja kirkossa, eiköhän Laestadius saarnannut parannussaarnoja ja uskoontulemisen välttämättömyydestä.

Toinen harhaoppi kirkossa on homoliittojen siunaaminen, ja tuskin kauan menee niin homoja aletaan vihkimään avioliittoon, senverran homomyönteiset piispat tuntuu olevan.

Kukaan ei välitä mitä kirkko tekee, onko kirkko sellainen auktoriteetti että siltä hyväksytään mitä vain,
tuleeko uskovaisten mitta koskaan täyteen, minun mielestä se olis pitänyt tulla jo aikaa sitten.
23246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ethän nyt alkanut paasaamaan kirkon vaihtojen puolesta ... Pidetään vain tasaan tarkkaan asiat kohdillaan
Onhan sanottu , että kasteessa saa synnit anteeksi , kuten Ehtoollisessakin . Mitä muuta tarvitaan kuin
puhdas omatunto kun UUdestisyntyy ,,uskoa , vielä muuta?

Ei meidän tarvitse olla , tiukkisia ollaksemme uskovaisia . Rakkautta käskettiin Jeesuksen taholta ja
kaikille , lähimmäisille ym.

Kirjoitit tuossa eräästä jota syytettiin haraopista . on kuule kiusannut meitä kohta vuoden , ja jos siitä nyt päästiin . teen jotain aivan varmaan , sen eteen ( ai niin sinä tarkoitit taunoa ) se oli varmaankin vahinko
Kun me saimme alkuillasta tiedon että meidän suur kiusanhenki poistuu .

Äänestä
  • kirkon vaihtamisen puolesta teillähän on jo seurakunta mihin te kirkkoa tarviitte, kysyn vaan, mitä järkeä on uskovaisen rahottaa kirkkoa joka saarnaa harhaoppia, nimittäin suurena enemmistönä on uskomattomat papit, kyllä sen heti saarnasta kuulee mikä pappi on uskossa ja mikä ei.
    Kirkon oppi on että kasteessa uudestisyntyy Jumalan lapseksi, kumpa se olisikin noin helppoa niin melkein kaikki suomalaiset ainakin yli 80% pääsisi taivaaseen, vai voitko sanoa että 80% suomalaisista on uskovaisia elävätkö he uskovaisen elämää? TUSKIN.

    Rahottamalla ja näin tukemalla kirkkoa on osallinen kirkon syntiin, entä sitten kun kirkko vihkii homoparit avioliittoon, (se ei ole kaukana sillä kirkko mielistelee veron maksajia) .

    Kysyn vaan, eikö siinäkään kulje raja kun vihitään homoliitot, vai tahdotteko osallisiksi siihenkin syntiin?

    Ilm. 18:4

    Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.

    Äänestä

  • viheliäinen syntinen kirjoitti:

    kirkon vaihtamisen puolesta teillähän on jo seurakunta mihin te kirkkoa tarviitte, kysyn vaan, mitä järkeä on uskovaisen rahottaa kirkkoa joka saarnaa harhaoppia, nimittäin suurena enemmistönä on uskomattomat papit, kyllä sen heti saarnasta kuulee mikä pappi on uskossa ja mikä ei.
    Kirkon oppi on että kasteessa uudestisyntyy Jumalan lapseksi, kumpa se olisikin noin helppoa niin melkein kaikki suomalaiset ainakin yli 80% pääsisi taivaaseen, vai voitko sanoa että 80% suomalaisista on uskovaisia elävätkö he uskovaisen elämää? TUSKIN.

    Rahottamalla ja näin tukemalla kirkkoa on osallinen kirkon syntiin, entä sitten kun kirkko vihkii homoparit avioliittoon, (se ei ole kaukana sillä kirkko mielistelee veron maksajia) .

    Kysyn vaan, eikö siinäkään kulje raja kun vihitään homoliitot, vai tahdotteko osallisiksi siihenkin syntiin?

    Ilm. 18:4

    Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.

    hain ilm. 18:4 selityksen ja se kuuluu näin . Luopiokirkkojen piirissä on kaiken aikaa ollut todellista
    Jumalan kansaa . Tulee aika , jolloin tämän kansan on lähdettävä pois baaelinkirkoista, katkaisten yhteytensä niiden kanssa , ettei joutuisi kärsimään, kun tuomio ja hävitys kohtaa niitä. " Mitä yhteistä osaa on uskovaisella ,uskottoman kanssa ?... Sentähden : "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä ... , niin minä otan teidät huostaani ... sanoo Herra. ,ks. 2 Kor. 6:14-17.

    Äänestä

Nyhän tänne oikein harhaanjohtaja löytyi.
Sun kirjotuksessa ei ole päätä eikä häntää,kuultua löpinöö jota et ole sisäistänyt.

Äänestä
  • Valitan tuo tolvana on ollut täällä puoli vuotta ja häiriköömassa ,

    Äänestä

  • Kun täältä on poistettu viestejä , on jäänyt jäljelle vain minun kipakat viestit örvelölle .
    Epä kypsiä yhteyksiä , milloin laitan kampoihin rööperiin .
    Tai itselle kun niitä on tarpeepksi tullut aikanaan tehtyä .

    Äänestä

Uskot lestadiolaiseen propagandaan, ilman tervettä Raamatun mukaista kritiikkiä. Lueppa Lutheria ja palataan uudelleen asiaan myöhemmin!!! Olet Lutherin opetuksen mukaan puhtaasti hurmahenki. Kyllä sen sinun vouhkaamisestasikin huomaa hyvin.

Raamatun totuus on, että joka uskoo ja kastetaan pelastuu. Kasteessa ihminen kastetaan Jeesuksen kärsimiseen kuolemaan ja kuolleista yläsnousemiseen Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Uskovan KOKO ELÄMÄ on elämää Kasteessa. Kaste ei ole jokin kertaluontoinen tapahtuma, vaan se on liitto jonka JUMALA tekee kastettavan kanssa loppuelämän ajaksi. Kaste muuttaa koko elämän, kaste on uuden syntymisen peso Pyhässä Hengessä, niin kuin Raamattu sanoo. Kasteessa elämistä kutsutaan kasteen armoliitossa elämiseksi.

Eihän ihminen omista tunteistaan suinkaan uudestisynny, kuten lestadiolaiset Raamatun vastaisesti opettavat, vaan Jumalan sanan siemenestä ihminen uudestisyntyy, vedestä ja Hengestä niin kuin Raamattu täysin kiistatta opettaa.

Vanhasta ihmisestä ei synny uutta, vaikka kuinka kiemurtelisi, joka toisin väittää on valehtelija. Kun Jumalan Henki syntyy ihmisessä sanan kautta USKOSSA eläväksi, silloin ihminen on uusi luomus Kristuksessa.

Äänestä
  • "kaste on uuden syntymisen peso Pyhässä Hengessä, niin kuin Raamattu sanoo. Kasteessa elämistä kutsutaan kasteen armoliitossa elämiseksi."

    Aivan oikein niinhän se onkin uuden syntymän peso, mutta tää uudestisyntyminen pitää ensin tapahtua ennenkuin voidaan ottaa kaste Kristukseen, eihän uskomaton mitään kasteella tee, ei pelkkä kaste pelasta ketään ilman syntymistä hengestä eli uskootulemista.

    Elätkö keskiaikaa Lutter varmaan kirjoitti ihan oikeen, olen senverran Lutteria lukenut että tiedän lutterin sanoneen ettei pelkkä kaste pelasta ilman uskoontuloa.
    Nykyajan papit ei saarnaa herätyssaarnoja jossa ihminen tulee syntisen paikalle, ja tuntee syntisyytensä että voi pelastua uskon kautta Jeesukseen.

    Nykyajan papit ei edes saa saarnata mitään synnistä ja parannuksesta eikä uskoontulemista, sen kieltää tuomiokapituli vai mikä lie, sen sijaan silitellään vaan kasteen armoa syntisille matkalla helvettiin, raamattu ei edes tunne mitään kasteen armoa se on raamatulle vieras käsite.

    Johannes kastaja saarnasi parannusta synneistä ja kastoi ne jotka tunnustivat syntinsä, eli tekivät täyttä totta eli parannusta.
    Jeesus saarnasi parannusta:
    " ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista".

    Opetuslapset saarnasivat parannusta:
    Mark. 6:12

    Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

    Äänestä

  • Viheliäinen syntinen kirjoitti:

    "kaste on uuden syntymisen peso Pyhässä Hengessä, niin kuin Raamattu sanoo. Kasteessa elämistä kutsutaan kasteen armoliitossa elämiseksi."

    Aivan oikein niinhän se onkin uuden syntymän peso, mutta tää uudestisyntyminen pitää ensin tapahtua ennenkuin voidaan ottaa kaste Kristukseen, eihän uskomaton mitään kasteella tee, ei pelkkä kaste pelasta ketään ilman syntymistä hengestä eli uskootulemista.

    Elätkö keskiaikaa Lutter varmaan kirjoitti ihan oikeen, olen senverran Lutteria lukenut että tiedän lutterin sanoneen ettei pelkkä kaste pelasta ilman uskoontuloa.
    Nykyajan papit ei saarnaa herätyssaarnoja jossa ihminen tulee syntisen paikalle, ja tuntee syntisyytensä että voi pelastua uskon kautta Jeesukseen.

    Nykyajan papit ei edes saa saarnata mitään synnistä ja parannuksesta eikä uskoontulemista, sen kieltää tuomiokapituli vai mikä lie, sen sijaan silitellään vaan kasteen armoa syntisille matkalla helvettiin, raamattu ei edes tunne mitään kasteen armoa se on raamatulle vieras käsite.

    Johannes kastaja saarnasi parannusta synneistä ja kastoi ne jotka tunnustivat syntinsä, eli tekivät täyttä totta eli parannusta.
    Jeesus saarnasi parannusta:
    " ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista".

    Opetuslapset saarnasivat parannusta:
    Mark. 6:12

    Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

    Sulla menee vankkurit takaperin. Kasteessa nimenomaan Kristuksen vanhurskaus puetaan kastettavan ylle.
    Ilman uskoa kasteesta ei ole hyötyä, sen tähden kristityt kastavatkin lapsensa jo hyvin pieninä koska nimenomaan HEILLÄ on neitseellinen usko. Vanhemman ihmisen on tultava lapseksi, voidakseen pelastua, lapsi on valmis ottamaan Pyhän Kasteen USKOSSA vastaan.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Lapsella on Jumalan salattu usko . Ja sen takia hän on valmis ottamaan sen ,
    Siihen liittyy myös kummien usko .

    Äänestä

... monet jo ole osoittaneet mieltään eroamalla 'luopiokirkosta', kun piispatkaan eivät Jumalan sanasta enää välitä ?!

Äänestä
  • Teillä , kummallakaan ei ole asia aivan puhdas , vaan te molemmat haluatte viedä sitä asiaa ,
    eteenpäin jonka olette kulleet ja omineet , voin sanoa että Suomessa ei ole luopiokirkkoa
    se sitä vastoin on Katolisessa kirkossa , Teillä on ajatuksia , mutta teillä ei ole muuta , kuin
    sanoja toisten puheista , jaka tarkoittaa sitä , että olette enenpi matkijoita kuin uskovia
    tämä lähtee siitä ,että Naapurimaissamme on haukuttu jo pidemmän aikaa noin , ja te
    puhutte samaa asiaa eteenpäin , ottaisitte selvää ensin ja sitten vasta hutkitte.

    Äänestä

  • lUULETKO ETTÄ SINÄ .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Teillä , kummallakaan ei ole asia aivan puhdas , vaan te molemmat haluatte viedä sitä asiaa ,
    eteenpäin jonka olette kulleet ja omineet , voin sanoa että Suomessa ei ole luopiokirkkoa
    se sitä vastoin on Katolisessa kirkossa , Teillä on ajatuksia , mutta teillä ei ole muuta , kuin
    sanoja toisten puheista , jaka tarkoittaa sitä , että olette enenpi matkijoita kuin uskovia
    tämä lähtee siitä ,että Naapurimaissamme on haukuttu jo pidemmän aikaa noin , ja te
    puhutte samaa asiaa eteenpäin , ottaisitte selvää ensin ja sitten vasta hutkitte.

    Eri kirkkokunnissa on miljoonittain ihmisiä jotka elävät epäuskossa, mutta samoissa kirkkokunnissa on myös miljoonittain ihmisiä jotka ovat uskossa Kristukseen. Maitä ei edelleenkään pelasta mikään -laisuus, vaqan Kristus. Kahta Kristusta ei ole, eikä kahta seurakuntaakaan, on vain yksi Kristuksen seurakunta. Sen jäsenet koostuvat ihmisistä jotka ovat panneet iankaikkisen elämänsä toivon YKSIN KRISTUKSEEN.

    Eri kirkkokuntien leimaaminen ja nimeäminen summitain vuohiksi ja lampaiksi, osoittaa vain sen että ihmiselle ei ole silloin TODELLISUUDESSA vielä kirkastunut kristinuskon perusasiatkaan. Tämä kertoo karua kieltään siitä kuinka vaarallista on julistaa Kristuksen evankeliumin sijaan oman liikkeen traditiota. Viimeisellä tuomiolla ei ole mitään hyötyä siitä, että on ollut lestadiolainen, roomalöaiskatolinen tai luterilainen. Jos ihminen ei ole puettuna uskon ja kasteen kautta Kristuksen vanhurskaudella, niin hän menee helvettiin.

    Jeesus on hän joka pelastaa ja usko on käsivarsi jolla pelastuksen sanoma otetaan vastaan.
    Suokoon Jumala että ihmiset uskosivat Jeesukseen, eivätkä luottaisi omiin erinomaisiin
    yhdistyksiinsä ja kirkkoihinsa. Mikä pahinta yhdistyksissä ylpistyneinä ryhdytään tuomareiksi
    toisille, kun pitäsi julistaa ilosanomaa Kristuksesta.

    Että sinun oma , pyörii myös sen ympärillä ,, ei missään käsketä meidän tehdä tuota lampauksi ja
    vuohiksi nimeämistä AINIIN taisitkin puhua juurisiitä sorry .
    lähdin tussa ajatuksesta että ,emme me voisimme jotain tuomita , luin väärin ,, mutta kuinka se
    tulee kun sinä joudut hyväksymään , kaikkien niiden kirkkojen ,, olkoon ne mita ja ketä tahansa ,
    vai riittääkö Kun Jeesus on sen hyväksunyt . ?

    Siinä leimasit yleistäen katolilaiset vuohiksi. Monia muitakin viestejä olet kirjoittanut, joissa on leimattu muun muassa helluntailaisia (jälleen yleistäen) mustilla leimoilla.

    Jeesuksen tehtävä on erottaa lampaat vuohista, jätetään se hänelle hän osaa tehtävänsä. Meillä on sen sijaan kilvoitus jokaisella, että olemme joka hetki puettuina Kristuksen vanhurskaudella. Raamattu kieltää tuomitsemasta Jeesuksen lampaita, siksi se pitää panna niin tarkoin mieleensä ettei sitä tee. ARMO Jumalalta on meidän kaikkien ainoa mahdollisuus, Jeesuksen uhri on sovittanut meidät Jumalan kanssa. Ja tämän sovituksen julistaminen on kristittyjen tehtäväksi jätetty, ei kenenkään tuomitseminen.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Eri kirkkokunnissa on miljoonittain ihmisiä jotka elävät epäuskossa, mutta samoissa kirkkokunnissa on myös miljoonittain ihmisiä jotka ovat uskossa Kristukseen. Maitä ei edelleenkään pelasta mikään -laisuus, vaqan Kristus. Kahta Kristusta ei ole, eikä kahta seurakuntaakaan, on vain yksi Kristuksen seurakunta. Sen jäsenet koostuvat ihmisistä jotka ovat panneet iankaikkisen elämänsä toivon YKSIN KRISTUKSEEN.

    Eri kirkkokuntien leimaaminen ja nimeäminen summitain vuohiksi ja lampaiksi, osoittaa vain sen että ihmiselle ei ole silloin TODELLISUUDESSA vielä kirkastunut kristinuskon perusasiatkaan. Tämä kertoo karua kieltään siitä kuinka vaarallista on julistaa Kristuksen evankeliumin sijaan oman liikkeen traditiota. Viimeisellä tuomiolla ei ole mitään hyötyä siitä, että on ollut lestadiolainen, roomalöaiskatolinen tai luterilainen. Jos ihminen ei ole puettuna uskon ja kasteen kautta Kristuksen vanhurskaudella, niin hän menee helvettiin.

    Jeesus on hän joka pelastaa ja usko on käsivarsi jolla pelastuksen sanoma otetaan vastaan.
    Suokoon Jumala että ihmiset uskosivat Jeesukseen, eivätkä luottaisi omiin erinomaisiin
    yhdistyksiinsä ja kirkkoihinsa. Mikä pahinta yhdistyksissä ylpistyneinä ryhdytään tuomareiksi
    toisille, kun pitäsi julistaa ilosanomaa Kristuksesta.

    lukekaa ja oppikaa ymmärtämään Jeeseksun opetusta!!!

    Matteus 24

    Äänestä

  • csdrtyu kirjoitti:

    lukekaa ja oppikaa ymmärtämään Jeeseksun opetusta!!!

    Matteus 24

    Meille Kristuksen oppi on selvä kuin päivä.

    Matt. 24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. -> -> ->

    -> -> -> Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
    Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

    Joh. 6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
    Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
    Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Siinä leimasit yleistäen katolilaiset vuohiksi. Monia muitakin viestejä olet kirjoittanut, joissa on leimattu muun muassa helluntailaisia (jälleen yleistäen) mustilla leimoilla.

    Jeesuksen tehtävä on erottaa lampaat vuohista, jätetään se hänelle hän osaa tehtävänsä. Meillä on sen sijaan kilvoitus jokaisella, että olemme joka hetki puettuina Kristuksen vanhurskaudella. Raamattu kieltää tuomitsemasta Jeesuksen lampaita, siksi se pitää panna niin tarkoin mieleensä ettei sitä tee. ARMO Jumalalta on meidän kaikkien ainoa mahdollisuus, Jeesuksen uhri on sovittanut meidät Jumalan kanssa. Ja tämän sovituksen julistaminen on kristittyjen tehtäväksi jätetty, ei kenenkään tuomitseminen.

    No nytkö olet päässyt jo siitä huomauttamaan , etkö sinkin ole silloin siihen kajonnut ,
    minä ymmärrän vain sen että jos jotain sääntöjä on ,, se ja sen noudattaminen on jokaisella sama
    siis tarkoitan että ,ei minun sanani ja sinun sanasi , pitäisi olla eroava , jos se käsittelee sitä
    asiaa mitä milloinkin puhumme "kirjoitamme " Ymmärrätkö sinä sen , että sinä et ole sen suurempi
    kuin minä , ja jos jostakin voimme sanoa jotakin , se on kuin Paavali sanoi !

    Äänestä

  • VÄINÖ. kirjoitti:

    lUULETKO ETTÄ SINÄ .

    Yksi viesti ,, no hyvä minä kai sitä pyysin ,,mutta miksei samalla tuo minun kysymys sille vietille
    se on nyt siinä kuin minä kiertäisin puhelintolppaa ja yrittäisin...

    Äänestä

  • taistelupari, viheliäinen syntinen ja Jeesus pelastaa.

    Äänestä

paljon vikoja, niin kuin meissä kaikissa, paitsi teutassa ja minussa.

Mitä näihin kirkon homojen siunaamisiin tulee, ei se vielä mitään. On sitä ammuttu ihmisä kirkkoonkin jotka menivä hakemaan Jumalan turvaa. Ammuttii aiva syyttömiä.Niin....

Äänestä
  • Sillä lailla sen Jumalan turvan , Mistä me tiedämme mikä oli siinä tapauksessa mahdollista
    Eli jos se oli ainoa pelastus mahdollisuus , meidän on sekin otettava vastaan , eikö tuo
    ole aivan sama milloin täältä lähtee , Jos Jumala näki tämän parhaaksi esimerkiksi
    saattoi olla näin ;että Jumala nki tilanteen ja että nyt , myöhemmin voi olla vaikka
    kielto mahdollien tai muuta , SIIS USKONSA KIELTO , varmasti jotain sellaista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

viheliäinen syntinen kirjoitti:

Täällä syytettiin harhaopista erästä henkilöä, mutta kukaan ei välitä opettipa kirkko minkalaista harhaoppia hyvänsä.
Nimittäin kansankirkkomme on opettanut jo vuosikymmeniä että ihminen uudestisyntyy kasteessa ja mitään uskoontuloa ei senkummemmin tarvita, teologisessa tiedekunnassa opetetaan papeille näin, just pari vuotta sitten kysyin eräältä teoloogilta ja hän sanoi että kasteessa ihminen uudestisyntyy, niin heitä oli opetettu.
Toki muutama uskoontullut pappikin löytyy kirkonpiiristä, mutta virallinen kanta on se ettei mitään uskoontulemista tarvita eikä parannussaarnoja.
Nykyaikana ei suvaittaisi vaikkapa Lars Laestadiuksen saarnoja kirkossa, eiköhän Laestadius saarnannut parannussaarnoja ja uskoontulemisen välttämättömyydestä.

Toinen harhaoppi kirkossa on homoliittojen siunaaminen, ja tuskin kauan menee niin homoja aletaan vihkimään avioliittoon, senverran homomyönteiset piispat tuntuu olevan.

Kukaan ei välitä mitä kirkko tekee, onko kirkko sellainen auktoriteetti että siltä hyväksytään mitä vain,
tuleeko uskovaisten mitta koskaan täyteen, minun mielestä se olis pitänyt tulla jo aikaa sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu