Miten oinasmies

reakoi, jos alan käyttäytymään samoin kun hän? Eli tämä sarvipää saattaa olla viikon, kaksikin ihan kuin minua ei olisikaan. Sitten havahtuu olemassa olooni ja alkaa liehitellä. Kun sitten olemme viettäneet mukavaa aikaa keskenämme, katoaa taas ja sama toistuu.

Olen nyt ajatellut, että reakoinkin siten, ettei minulle käy ehdotetut tapaamiset kuin vasta viikon, parin päästä...

Mitä luulette, meneekö viesti luupäälle perille?
1827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuttua toimintaa juuri oinasmiehiltä.
ne elää niin hetkessä ja OMAN fiiliksen mukaan, eivät osaa eikä muista huomioida toista, eivät kuitenkaan tarkoita sitä pahalla sillä sisimmässään ovat kuitenkin kilttejä =)

mutta ken tuossa matkassa perässä jaksaa pysyä voimia tarvitsee =) toki tuossa on parasta se että siinä voi pitää myös oman vapautensa ja saa omaa aikaa itselle aina kun oinasmies on omissa menoissaan.
kyllä tuossa opettelemista on ettei kovin loukkaannu kun oinasmies päättää olla omissa menoissaan eikä "muista" ollenkaan, mutta kannattaa ajatella niin että silloin molemmilla on aikaa omille jutuille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhhhhhhhjjjjj kirjoitti:

reakoi, jos alan käyttäytymään samoin kun hän? Eli tämä sarvipää saattaa olla viikon, kaksikin ihan kuin minua ei olisikaan. Sitten havahtuu olemassa olooni ja alkaa liehitellä. Kun sitten olemme viettäneet mukavaa aikaa keskenämme, katoaa taas ja sama toistuu.

Olen nyt ajatellut, että reakoinkin siten, ettei minulle käy ehdotetut tapaamiset kuin vasta viikon, parin päästä...

Mitä luulette, meneekö viesti luupäälle perille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu