epilepsia(ako?)

Olen seurannut avopuolisoani viime marraskuusta lähtien öisin. Joskus hän maiskuttelee jumalattoman paljon mutta ei muista asiaa aamulla, vaikka hänet olen herättänytkin. Muutaman kerran pää ja kädet ovat nytkähdelleet.. Mitä tämä on? Maiskutusta tapahtuu aina öisin ja miltein joka yö.
2397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

epilepsiaa. Minulla on ollut poissaolokohtauksia, joiden aikana olen maiskutellut ja puristellut käsiä nyrkkiin ja muutenkin kädet ovat hieman kouristelleet -ei paljon. Nukkuessa kohtaukset olivat aivan samanlaisia. Itse en niistä tiennyt mitään. Aamulla oli vain sellainen tunne, että olisi nähnyt yöllä painajaista. Oli jotenkin ahdistunut olo. Mieheni sanoi minulle kohtauksistani. Enpä niistä muuten tietäisikään. Kannattaa kyllä mennä tutkimuksiin.

Äänestä

voi olla hyvinkin epilepsiaa etenkin jos hän nykähtelee eikä muista nykähtelystä mitään kannattaisi kääntyä neurologin puoleen ja kertoa näistä oireista jotta hän tietää miten edetä kannattaa tutkituttaa jotta saa varmuuden ja älä huoli epilepsian kanssa oppii elämään vaikka toki epilepsiakohtaukset ovat todella inhottavia itse potilaalle sekä sitten vierestä katsojalle mutta kannattaa muistaa että jos hän alkaa nykiä enemmänkin niin soittaa ambulanssi ja kääntää varovasti kyljelleen jotta hengitystiet pysyvät auki ja mahdollinen vaahto pääsee suusta pois ja estää näin tukehtumisen. olen itse epileptikko ja tiedän mistä puhun tosin minulla on sellainen epilepsian muoto että tunnen etukäteen milloin kohtaus on tulossa myöskin ne kohtauksen alut...minulla kaikki muuttuu kohtauksen alussa valkoiseksi ja vasen puoli menee tunnottomaksi eli tulee tämmöinen halvausoire toivottavasti tästä oli apua ja minulta saa kysyä jos jotain tulee mieleen olen sairastanut 12v asti ja olen nyt 25v nainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sipulipeippo kirjoitti:

Olen seurannut avopuolisoani viime marraskuusta lähtien öisin. Joskus hän maiskuttelee jumalattoman paljon mutta ei muista asiaa aamulla, vaikka hänet olen herättänytkin. Muutaman kerran pää ja kädet ovat nytkähdelleet.. Mitä tämä on? Maiskutusta tapahtuu aina öisin ja miltein joka yö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu