lasten kanssa yhdessäolo

Iltapäivisin harvoin olen kotona, töistä pääsen viiden aikaan. Usein lapsen harrastus alkaa silloin tai vähän sen jälkeen, usein jo aikaisemminkin. Harrastus on neljä tai viisi kertaa viikossa. Nyt onneksi alkoi kesäharjoittelu mikä vähentää harrastuspäiviä n. puolella. Näinä iltoina, kun harrastus vie sen reilun kolme tuntia aikaa, ei paljon aikaa läksyjen teon lisäksi jää. Matkat käytetään kyllä tehokkaasti kuulumisten vaihtoon, samoin pelit olen säännöllisesti katsomassa.

Niinä päivinä, kun harrastusta ei ole, kaverinsa viettävät meillä paljon aikaa ja ulkoilevat ( onneksi) paljon myös. Mutta silloinkin tungen kyllä välillä juttelemaan poikajoukon kanssa, ja onneksi ainakin vielä olen tervetullutkin juttelemaan.

Yhteiset ruuat syödään jokapäivä, jos harrastuksessa menee myöhään, niin vaikka sitten kymmenen aikaan, siitä pidetään kiinni aina. Nyt lapsi on innostunut yhteisestä kahvihetkestä:) Myös ruuan laittaminen yhdessä on mukavaa, sitä tosin tehdään liian harvoin.

Läksyjen teosssa autan tarvittaessa ja kokeisiin kyselen lähes aina. Luen myös hänelle edelleen ääneen kirjoja joista pitää.

Yhdessä käymme myös katsomassa jääkiekkoa n. kerran viikossa liigakauden aikana.

Kauheasti ei siis puuhailla, mutta juttua riittää kyllä aina, kun kotosalla oleillaan.

Olin useamman vuoden kotiäitinä ja lasten kanssa puuhailtiin yhdessä ihan tavallisia kotiaskareita. Yleensä lapset itse keksivät tekemisensä ja puuhailin itse mitä milloinkin kuitenkin niin, että olin suht lähellä ja kuuloetäisyydellä lähes aina. Lapset nauttivat kiireettömöstä kotielämästä, eivät he mitään elämyksiä kaipaa. Yhteiset ruokahetket, rupattelut, pikkusiivoukset, lukuhetket jne. kaikki nämä sisältyivät meidän arkeemme. Kotielämä ja se, että lapset voivat ja saavat elää siinä mukava, on erittäin arvokasta. Varsinkin kun nykytrendi näyttää kovasti tukevan ajatusta yhteiskunnan kasvattamista lapsista (=subjektiivinen päivähoito-oikeus).