Kyllä on taas typeryys huipussaan kun ympäristöinsinöörit on keksiny jostain turun neljältä luodolta häätää merimetsot kokonaan joillain äänilaitteilla. Eli haetaan näennäis hyväksyntää muka kalastajilta että nämä häädettävät neljäsataa yksilöä ei syö lähikalastajien saaliita.
Ympäri käydään ja yhteen tullaan se mitä ei toisella alueella ole niin tietää että viereisellä alueella on kahta kauheammin.
Mitä vaan nämä hihhulit keksivätkään ettei kukaan "tappohullu metsästäjä" pääse pyytämään merimetsoja.
Jos hirvi olisis ollut rauhoitettu tähän päivään asti ja kanta kohonnut yhtäkkiä nykyiseen sataantuhanteen niin voi kiesus mikä tappelu siitä olisikaan päällä nyt julkisesti että niitä onkin 50 000 metsästettävä syksyllä, mutta se on jokasyksyistä arkipäivää niin se ei kummemmin kinaa nostata muutamia ikuisia fanaatikkoja lukuunottamatta.
Jos JÄRJELLÄ ajatellaan tuota merimetso tilannetta niin muutaman tuhannen yksilön metsästys vuodessa toisi paremman tuloksen ja kanta pysyy kurissa, hallinnassa ja osin arkanakin. Ja tuskin tuollaiset paskaset luodotkaan olisi enään niin yleisiä.
Ja mitäpä tuollainen äänellä mesuaminen luodolla saakaan aikaan no sen että sieltä lähtee merimetsojen lisäksi muutkin vesilinnut, kahlaajat yms. Törkeää tuollainen metelöinti ja luonnon häiriköinti pesintäaikaan.
No kaikkihan on sallittua kunhan ei ammuta mitään näinhän nämä hihhulit ajattelevat:)
Merimetsojen häätö
6
1262
Vastaukset 6
- ghjf
Munien öljyäminen ja reijittäminen on hyvä keino säädellä kantaa jos merimetsojen ampuminen hirvittää.
Sinne vain työttömät luonnonsuojelijat kesäansioihin ja saaristoluonnosta nauttimaan.- Outoa hommaa
Miksi suojelijoiden munat olisi öljyttävä ja reijitettävä?
- Anonyymi
Rotanmyrkkyä säyneen sisälle ja kivelle. Dynamiitti silakkaa .
- Anonyymi
Tosi hyvä idea olisi reiittää suojelijoiden munat , eivät ainakaan jatkaisi tyhmää sukuansa enenpää, susia suojellaan nyt ne syövät suojellut metsäpeurat kainuussa, kotkia on syötetty kanta on jo ylitiheä, nyt ne syövät sukupuuton partaalla olevat naalit, valkoselkätikkojen, liitooravien , kalasääksien ja norppien suojelun takia maanomistat, kalastajat on niin vittuuntuneet näihin, että joka ukko ampuu ne , liiallinen suojelu koituu niiden tuhoksi ja tietysti alkukommenttiin merimetson kannan hoitoon ,pyytäkää muutama supikoira ja minkki ja veikää ne pesimäluodolle muninnan alkaessa eiköhän luonto hoida .
- Anonyymi
Merimetson liha on niin kitkerää, tuskin supikoirakaan sitä syö , mutta munat varmaan kelpaa sinne vaan luodoille, älkää ampuko loukkuun tai terrin hampaisiin.
- Anonyymi
Mm.Tanskassa myrkytetään merimetsojen pesintää.
Valtava riesa luonnolle saarissa,luodoilla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3811467- 65971
- 116915
- 91913
- 70886
- 94701
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50619En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56614Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112595