Olen kirjoitellut ja chattaillut lähes vuoden Amerikan intiaanimiehen kanssa, joka vastasi viime keväänä ilmoitukseeni eräällä kirjeenvaihtopalstalla. Hän on erittäin mukava, ja olin sitä paitsi 14-vuotiaasta asti (12 vuotta) toivonut itselleni intiaaniystävää. Ensimmäisinä kuukausina meillä oli runsaasti puhuttavaa sekä hänen että minun kulttuuristani ym. Hän kertoi myös sisaruksistaan, pojastaan ja ex-vaimostaan.
Ennen pitkää aloimme puolileikillämme suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Minulla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että laskemme leikkiä tulevista lapsistamme, ;) mutta viime aikoina hän on lähes kaikissa kirjeissään sanonut haluavansa kanssani sänkyyn. Olen koettanut puhua muista asioista, mutta hän ei vastaa kaikkiin kirjeisiin, ja silloin kun vastaus tulee, siinä lähes poikkeuksetta viitataan rakadteluun/yhdessä nukkumiseen. Eikö hän voi odottaa, kunnes olemme tavanneet?! Olen sanonut hänelle moneen kertaan, etten voi luvata seksijuttuja, ennen kuin olen tavannut hänet. Omituisinta on, etten ole vieläkään nähnyt hänen kuvaansa, vaikka olen lähettänyt useita kuvia itsestäni.
En missään tapauksessa halua menettää tätä kontaktia, sillä intiaanikirjeenvaihtotovereita on vaikea löytää. Voin myös vakuuttaa niille miespuolisille lukijoille, jotka kenties luulevat minua välinpitämättömäksi seksin suhteen, että jos tämä kaveri asuisi Suomessa, olisin mitä todennäköisimmin mennyt hänen kanssaan sänkyyn jo aikoja sitten. En kuitenkaan pidä järkevänä enkä tarpeellisena sitä, että jankutetaan seksistä, ennen kuin on edes vakavasti suunniteltu tapaamista - etenkään, jos toinen osapuoli on tehnyt täysin selväksi, että häntä kiinnostaa ensisijaisesti kulttuuri ja vasta tulevaisuudessa rakastelu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miehet on samanlaisia joka kulttuurissa ja joka ihon värissä, aina vain yksi asia mielessä..
Mieti koko tarina uudestaa. Kaikki tiedot mitä sinulla on miehestä. Miksi mies ei voi lähettää edes kuvaansa? Jos kuva tulisikin, voitko olla varma siitä, että se on tästä miehestä?
KYLLÄ HÄLYTYSKELLOJEN PITÄSI SOIDA ja KOVAA !!!
Ennen kuin muuta todistetaan.
Vaikutta vahvasti joltakin kieroutuneelta huijarilta.
Jatka yhteyden pitoa, niin todennäköisesti jossain vaiheessa mies haluaisi tulla tänne, mutta kun satunnainen käteisen loppuminen estää sen. Tässä vaiheessa on luontevaa pyytää "pientä
lainaa" matkalippuihin, ja muihin järjestelyihin.
Ei millään pahalla mut oikeesti ton oli pakko olla vitsi..en ikinä oo nauranu noin paljon..mä oon kirjeenvaihdossa vissiin George bushin kanssa vastas kerran mun ilmotukseen..ja chatissa oli sillä nikillä..heh!
kiitos neuvoistanne, osa niistä on ihan varteenotettavia. Sinä, Joku, ja samoin sinä, Inuiitti, olette ilmeisesti kuitenkin niitä ihmisiä, jotka tosissaan luulevat intiaaneja satuolennoiksi! Voin kertoa teille, että olen todellakin ollut kiinnostunut Amerikan alkuperäiskulttuureista teini-ikäisestä asti, hyllyni ovat täynnä TIETOKIRJOJA intiaaneista, ja olen myös opiskellut yliopistossa sekä kulttuuriantropologiaa että uskontotiedettä. En kirjoittanut tänne joutuakseni pilkatuksi enkä myöskään epäile sitä, että ystäväni on intiaani vaan ainoastaan sitä, että niin kaukana asuva mies pilailee koko ajan seksistä. Olen sanonut hänelle, ettei sellainen kiinnosta minua, mutta minulla ei missään tapauksessa ole aikomustakaan lopettaa yhteydenpitoa. Voin kertoa teille myös, että olen todella TAVANNUT kaksi intiaanimiestä, jotka asuvat täällä Suomessa ja joilla kummallakin on suomalainen vaimo. Toinen on kotoisin Länsi-Virginiasta ja toinen Etelä-Dakotasta. Siitäs saatte!
Ihan hieno juttu sinänsä, mut älä anna periksi. Täytyyhän sun tietää kuka se on. Netti huijareita on pilvin pimein. Voi olla että se on ihan ok. Mutta voi olla toisinkin päin. Sillä pitäis olla nyt hyvä syy tulla tapaamaan sua. Ilman sun vaatimuksias ja rahojas. Älä suostu mihinkään, mistä et ole varma.
Ei nyt pitäisi tuomita ennalta, mutta vahvasti haiskahtaa huijaukselta:
- mies ei lähetä kuvaansa, vaikka muka suunnittelee yhteistä tulevaisuutta
- mies ehdottelee joka välissä seksiä
En nyt menisi tuomitsemaan, mutta kovasti on ilmassa sellainen kutina, että ko mies etsii vain lyhytaikaista irtoseksiä eikä vakavissaan ole liikkeellä.
Tee miehelle selväksi, mitä ajattelet hänen kirjeistään ja vaadi se kuva vähintään. Jos ei tyyli muutu, niin ehdotan kyllä uuden 'intiaaniystävän' etsimistä.