Lyly Rajalan kirjoitus Veteraanin iltahuuto! Forum-lehdessä 27.4.2010 sivulla 4:
Lylyllä taitaa olla todella huono matikkapää. On tyypillistä liioittelua on puhua 5 vuotta kestäneestä sodasta tai -rintamapalveluksesta.
Talvisota kesti 105 päivää eli 3 kk ja 15 päivää (30.11.1939-13.3.1940)
Jatkosota Lapin sotineen 3 vuotta 10 kuukautta ja 2 päivää (25.6.1941-27.4.1945).
Yhteensä siis 4 vuotta 1 kuukausi 15 päivää.
Kukaan suomalainen mies ei liene ollut rintamalla edes täyttä neljää vuotta, sillä vanhempi ikäluokka kotiutettin jo marraskuussa 1944. Ehkä jotkut upseerit korkeintaan.
Liioittelussakin kannattaisi pitää jotain rajaa. Ja nyt tärkein, jokainen hommansa hoitanut rintamaveteraani ansaitsee kaiken kunnioituksen ja naapurimaahan sotaa karkuun soutaneet ruotsinkielisen Pohjanmaan 600 Suomen ruotsalaista hurria onkin sitten raukkamaisuudessaan ihan eri asia.
Huvittava yksityiskohta Lapin sodasta Saksaa vastaan on, että Suomi "unohti" lopettaa sen vaikka ei sitä kumpikaan osapuoli tainnut julistaa virallisesti edes aloitetuksikaan. Virallisesti sotatila Saksaa vastaan lopetettiin vasta 1954 keväällä hallituksen ilmoituksella.
Sotien kokonaiskesto on siis 4 v 1 kk 15 pv. Ei vielä lähelläkään viittä vuotta.
Veteraanin
iltahuuto!
Tunnen nöyryyttä kirjoittaessani kolumnia tämän
päivän lehteen. Kunnioitan suuresti sodat kestäneitä
ja sotien jälkeisen hyvinvoinnin rakentaneita
suomalaisia. Heidän ansiostaan siniristilippu liehuu
vapaassa Suomessa.
Mietin usein, olisiko meistä nykypäivän suomalaisista samaan.
Kansa kantoi seuraamukset raskaista rauhanehdoista.
On käsittämätöntä, miten sisukkaasti nykyisen hyvinvoinnin
pohja luotiin. Kiitollisuuden velkamme Teille Kansallisen
Veteraanipäivän kunniakansalaisille on suuri.
Olemme saaneet elää 65 rauhan vuotta. Veteraanien ja sodissa
kaatuneiden antaman uhrin arvoa on mahdoton sanoin
kuvata. Likimain 90 000 maamme puolustajaa ei palannut
koskaan rakkaidensa luo. Noin 300 000 ihmistä haavoittui
sotien aikana ja heistä 50 000 invalidisoitui.
Veteraanit antoivat viisi vuotta elämästään isänmaalle.
Viisi vuotta pelkoa, kärsimystä ja ikävää omien rakkaiden
luo! Periksi ei annettu! On selvää, että meidän on huolehdittava
veteraanien viimeisistä elinvuosista. He ovat parhaan
mahdollisen hoivan ja huolenpidon ansainneet – ja
kalliisti maksaneet.
Häpeän sitä, että eduskunta ei ole myöntänyt kaikille sodasta
raskaasti kärsineille virallista tunnustusta. Tarkoitan
vuoden 1926 ikäluokkaa, joka kutsuttiin koulutuskeskuksiin
vuonna 1944 ja joka hyvin nuorena koki sotatehtäviä
ja vastuita.
Eduskunnassa on tehty asiasta kirjallisia kysymyksiä ministereille
ja jätetty yli sadan kansanedustajan allekirjoittamia
lakialoitteita asian korjaamiseksi.
Sotaorvot kaipaavat virallista sotaorpotunnusta. Kyse ei
ole niinkään taloudellisista eduista kuin arvostuksen ja koko
elämänikäisen surun ja menetyksen ymmärtämisestä
valtiovallan taholta. Paljon on vielä tekemättä.
Sodat käyneiden sukupolvien perinne velvoittaa meidät
pitämään hyvää huolta maastamme. Suomen menestyminen
ei ole sattumaa. Pärjäämme hyvin kansainvälisissä vertailuissa.
Kovan työn tuloksena meillä on itsenäinen, hyvä
maa ja mahdollisuus kouluttautua, tehdä työtä ja yrittää.
Vapauden arvo
on mittaamaton.
Juhlimme veteraaneja
kansallisena
veteraanipäivänä.
Veteraaneille,
sotaleskille,
sotaorvoille ja
muille kaatuneiden
omaisille suru on aina läsnä. Siksi on tärkeää kunnioittaa
veteraanien perintöä joka päivä. Meidän on tehtävä
se mihin ryhdymme niin hyvin kuin osaamme. Niin tekivät
veteraanit taistellessaan vapaudesta ja niin he toivovat meidänkin
tekevän.
Oletamme, että hyvinvointiyhteiskuntamme huolehtii
kaikista apua tarvitsevista. Näin pääsääntöisesti tapahtuukin.
Jotain on kuitenkin muuttunut. Välinpitämättömyys lähimmäisiä
kohtaan on lisääntynyt. Emme koe henkilökohtaisesti
olevamme velvollisia auttamaan niitä, jotka eivät
ilman apua selviä. Vastuu on meillä kaikilla. Toisista välittämistä
ei voi milloinkaan ulkoistaa. Sen ainoa reitti on ihmiseltä
ihmiselle.
Veteraanit takasivat meille isänmaan, joka yhteisönä tuntuu
tutulta ja turvalliselta.
Haluan sydämestäni kiittää vapautemme meille taistelleita.
Toivon, että nuoremmat sukupolvet ovat kalliiden uhrien
arvoisia.
Lylyllä taitaa olla todella huono matikkapää. On tyypillistä liioittelua on puhua 5 vuotta kestäneestä sodasta tai -rintamapalveluksesta.
Talvisota kesti 105 päivää eli 3 kk ja 15 päivää (30.11.1939-13.3.1940)
Jatkosota Lapin sotineen 3 vuotta 10 kuukautta ja 2 päivää (25.6.1941-27.4.1945).
Yhteensä siis 4 vuotta 1 kuukausi 15 päivää.
Kukaan suomalainen mies ei liene ollut rintamalla edes täyttä neljää vuotta, sillä vanhempi ikäluokka kotiutettin jo marraskuussa 1944. Ehkä jotkut upseerit korkeintaan.
Liioittelussakin kannattaisi pitää jotain rajaa. Ja nyt tärkein, jokainen hommansa hoitanut rintamaveteraani ansaitsee kaiken kunnioituksen ja naapurimaahan sotaa karkuun soutaneet ruotsinkielisen Pohjanmaan 600 Suomen ruotsalaista hurria onkin sitten raukkamaisuudessaan ihan eri asia.
Huvittava yksityiskohta Lapin sodasta Saksaa vastaan on, että Suomi "unohti" lopettaa sen vaikka ei sitä kumpikaan osapuoli tainnut julistaa virallisesti edes aloitetuksikaan. Virallisesti sotatila Saksaa vastaan lopetettiin vasta 1954 keväällä hallituksen ilmoituksella.
Sotien kokonaiskesto on siis 4 v 1 kk 15 pv. Ei vielä lähelläkään viittä vuotta.
Veteraanin
iltahuuto!
Tunnen nöyryyttä kirjoittaessani kolumnia tämän
päivän lehteen. Kunnioitan suuresti sodat kestäneitä
ja sotien jälkeisen hyvinvoinnin rakentaneita
suomalaisia. Heidän ansiostaan siniristilippu liehuu
vapaassa Suomessa.
Mietin usein, olisiko meistä nykypäivän suomalaisista samaan.
Kansa kantoi seuraamukset raskaista rauhanehdoista.
On käsittämätöntä, miten sisukkaasti nykyisen hyvinvoinnin
pohja luotiin. Kiitollisuuden velkamme Teille Kansallisen
Veteraanipäivän kunniakansalaisille on suuri.
Olemme saaneet elää 65 rauhan vuotta. Veteraanien ja sodissa
kaatuneiden antaman uhrin arvoa on mahdoton sanoin
kuvata. Likimain 90 000 maamme puolustajaa ei palannut
koskaan rakkaidensa luo. Noin 300 000 ihmistä haavoittui
sotien aikana ja heistä 50 000 invalidisoitui.
Veteraanit antoivat viisi vuotta elämästään isänmaalle.
Viisi vuotta pelkoa, kärsimystä ja ikävää omien rakkaiden
luo! Periksi ei annettu! On selvää, että meidän on huolehdittava
veteraanien viimeisistä elinvuosista. He ovat parhaan
mahdollisen hoivan ja huolenpidon ansainneet – ja
kalliisti maksaneet.
Häpeän sitä, että eduskunta ei ole myöntänyt kaikille sodasta
raskaasti kärsineille virallista tunnustusta. Tarkoitan
vuoden 1926 ikäluokkaa, joka kutsuttiin koulutuskeskuksiin
vuonna 1944 ja joka hyvin nuorena koki sotatehtäviä
ja vastuita.
Eduskunnassa on tehty asiasta kirjallisia kysymyksiä ministereille
ja jätetty yli sadan kansanedustajan allekirjoittamia
lakialoitteita asian korjaamiseksi.
Sotaorvot kaipaavat virallista sotaorpotunnusta. Kyse ei
ole niinkään taloudellisista eduista kuin arvostuksen ja koko
elämänikäisen surun ja menetyksen ymmärtämisestä
valtiovallan taholta. Paljon on vielä tekemättä.
Sodat käyneiden sukupolvien perinne velvoittaa meidät
pitämään hyvää huolta maastamme. Suomen menestyminen
ei ole sattumaa. Pärjäämme hyvin kansainvälisissä vertailuissa.
Kovan työn tuloksena meillä on itsenäinen, hyvä
maa ja mahdollisuus kouluttautua, tehdä työtä ja yrittää.
Vapauden arvo
on mittaamaton.
Juhlimme veteraaneja
kansallisena
veteraanipäivänä.
Veteraaneille,
sotaleskille,
sotaorvoille ja
muille kaatuneiden
omaisille suru on aina läsnä. Siksi on tärkeää kunnioittaa
veteraanien perintöä joka päivä. Meidän on tehtävä
se mihin ryhdymme niin hyvin kuin osaamme. Niin tekivät
veteraanit taistellessaan vapaudesta ja niin he toivovat meidänkin
tekevän.
Oletamme, että hyvinvointiyhteiskuntamme huolehtii
kaikista apua tarvitsevista. Näin pääsääntöisesti tapahtuukin.
Jotain on kuitenkin muuttunut. Välinpitämättömyys lähimmäisiä
kohtaan on lisääntynyt. Emme koe henkilökohtaisesti
olevamme velvollisia auttamaan niitä, jotka eivät
ilman apua selviä. Vastuu on meillä kaikilla. Toisista välittämistä
ei voi milloinkaan ulkoistaa. Sen ainoa reitti on ihmiseltä
ihmiselle.
Veteraanit takasivat meille isänmaan, joka yhteisönä tuntuu
tutulta ja turvalliselta.
Haluan sydämestäni kiittää vapautemme meille taistelleita.
Toivon, että nuoremmat sukupolvet ovat kalliiden uhrien
arvoisia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vastaus löytyy Rajalan koulutuksesta ja entisestä työkokemuksesta, joita eduskunnan henkilötietosivu kuvaa seuraavalla tavalla.
Koulutus: ylioppilas 1969 (Oulun lyseo)
Työura / Elämäkertatietoja: muusikko, EXPRESS 1964-, Dannyn orkesterinjohtaja 1970-1977, oma orkesteri "Poppoo" 1977-1982, Silja-Line risteilyisäntä 1982-1988, radiotoimittaja, Radio Megassa 1988-1997, Freelancer 1997-
Rajala kertoo ammatikseen virheellisesti ”toimittajan”, vaikka ei ole suorittanut mitään mediaopintoja tai -tutkintoa.
Siinähän sitä onkin Rajalalla ”meriittiä” kerrakseen.
Voin näin lopuksi kertoa, että minä halveksin kaikkia suomalaisia, jotka äänestävät Rajalan tapaisia henkilöitä kansanedustajaksi.
voi olla myös ilman loppututkintoa. Tarvitaan vain 2 vuotta harjoittelua toimituksessa, sen jälkeen voi tituleerata itseään toimittajaksi. Ihan eri asia ovat ne freelancer-toimittajat, jotka ovat ruvenneet kirjoittelemaan vaikka kotiäitinä ollessaan, he eivät ole ammattitoimittajia.
"Vastaus löytyy Rajalan koulutuksesta"
Anteeksi mistä? Siis kouluttamattomuudesta.
Kaikki luuserit ne sanookin itseään toimittajiksi. Lylyhän sai potkut Radio Megasta nimiteltyään tarpeeksi oululaisia naisia "nahkoiksi" yms. radiossa, vieläpä suorissa ohjelmissa.
Risteilyisäntänä olosta kiertää hauska juttu: Lyy suunnitteli niin pramean "virka-asun", että siinä oli kaluunoita enemmän kuin laivan kapteeneilla!
Mieshän on muuten kuin turpeella "käsitelty" naamaltaan.
lylylläkin meni suu hiljaiseksi ja puhelin kiinni mekassa kun
yksi nainen sano suorat sanat että
vedä lyly vittu päähän
En voi tosiaan ymmärtää mitä jotkut näkke rajalan tapauksessa että pitää äänestää eduskuntaan, mitäpä se siellä on aikaiseksi saanut, poissaoloillaan loistaa ja mitään puhetta/aloitetta ei ole sieltä herunut, tyhjäntoimittaja henkeen ja vereen se taita olla.
Lyly vastaa mutta metsään menee jälleen kerran:
http://www.forum24.fi/nettilehti.php
Forum24 nro 36 06.05.2010 sivu 7
FORUM24:N LUKIJA moittii ”Veteraanin
iltahuuto” -kirjoitustani
liioittelusta (Forum24,
4.5.). Yleensä valitetaan,
että sota-ajan asioita
vähätellään. Sota-ajasta
on julkaistu jopa kirjasarja
”Sodan viisi vuotta”. Veteraaneja
kunnioittaen, Lyly
Rajala.
Saapa nähdä julkaiseeko Forum 24 tämän jutun?
Vastineeni Forum24:een 7.5.2010
Viisi sodan vuotta
Jätä Lyly suosiolla sotahistoria sen tunteville! Jos euroopassa käytiinkin sotaa 1939 syksystä 1945 kevääseen saakka, niin Suomessa ei sodittu koko tuota aikaa vaikka kolme sotaa käytiinkin! Mitenkään alkuperäistä kirjoitustasi mollaamatta oikaisin vain sen yleisen sanonnan 5 vuotta kestäneestä sodasta. "Viisi vuotta pelkoa, kärsimystä ja ikävää..."
Varmasti veteraanit antoivat enemmänkin kuin mainitsemasi 5 vuotta elämästään Isänmaallemme. Minunkin isäni nilkutti Talvisodassa Suomussalmella vammautunutta jalkaansa loppuikänsä ja jalkavammastaan huolimatta soti vielä Jatkosodankin aina marraskuulle 1944 saakka. Hän tosin sanoi sotareissunsa kestäneen yli 5 vuotta, koska oli armeijan kirjoilla koko ajan syksystä 1939 syksyyn 1944 ja oli Välirauhan aikana sotasairaalassa.
Arvi Korhosen kirjoittama ja toimittama Viisi sodan vuotta, Suomi toisen maailmansodan myrskyissä, Wsoy 1958, ei ole kirjasarja vaan lähinnä kuvateos viime sodistamme. Siinä on Arvi Korhosen laatima 84 sivuinen suppeahko kuvaus Suomen käymistä sodista 1939-1945 ja loput 572 sivua on valokuvia. Se on hieno teos, jota kustantaja Wsoy kauppasi uudempana painoksena Eddy Bauerin Toinen maailmansota 1-6, Wsoy 1973-76) -teossarjan kylkiäsenä.
Suomen käymien sotien kesto oli se mikä 4.5.2010 julkaistussa kirjoituksessa oli. Siis kaikkiaan 4 vuotta, 1 kuukausi ja 15 päivää. Älä nyt vaan laske tuon 7 osaisen sarjan perusteella sodan kestoksi 7 vuotta!
Huvittava yksityiskohta Lapin sodasta Saksaa vastaan on, että Suomi "unohti" lopettaa sen vaikka ei sitä sotaa kumpikaan osapuoli tainnut julistaa virallisesti edes aloitetuksikaan. Virallisesti sotatila Saksaa vastaan lopetettiin vasta 1954 keväällä hallituksen ilmoituksella. Länsivallat olivat lopettaneet sotatilansa Saksaa vastaan jo 1952. (Lähde Pekka Visuri Saksa ja Suomi s.234).
Palautetta näyttää tulevan jonkin verran:
Forum nro 38 14.05.2010 sivu 6
Lyly ei liioitellut
”Forum24:n lukija” moitti
4.5. kansanedustaja Lyly
Rajalan matikkapäätä.
Nimimerkin oma lukutaito
taitaa olla huono, eihän Rajalan
kolumnissa väitettykään
sodan kestäneen viisi
vuotta, vaan että ”veteraanit
antoivat viisi vuotta elämästään
isänmaalle”.
Näin todellakin oli, esimerkiksi
Kalle Päätalo lähti
vapaaehtoisena talvisotaan
joulukuussa 1939 ja kotiutui
marraskuun lopulla 1944.
Päätaloa ei kotiutettu talvisodan
päätyttyä, vaan hän
suoritti asevelvollisuuttaan
välirauhan aikana.
Muutamia ikäluokkia kutsuttiin
palvelukseen jo syyskuussa
1939. Pisimpään
isänmaata palvelivat ne, jotka
suorittivat asevelvollisuutensa
juuri ennen talvisotaa.
Vuonna 1940 eduskunta
pidensi asevelvollisuusajan
kahteen vuoteen, siksi eivät
kaikki talvisodassa mukana
olleet päässeet siviiliin. Jopa
viisi vuotta isänmaalleen
antaneita veteraaneja on
keskuudessamme vieläkin.
Eivätkä he pelkästään upseereita
olleet.
Eero Ylitalo
Oulu
---
Lisää vettä myllyyn. Tekstiä oli pahasti silvottu eli kaikkein tärkein kohta poistettu:
Viisi sodan vuotta?
Jätä Lyly suosiolla sotahistoria
sen tunteville!
Jos Euroopassa käytiinkin
sotaa 1939 syksystä
1945 kevääseen saakka,
Suomessa ei sodittu koko
tuota aikaa, vaikka kolme
sotaa käytiinkin.
Mitenkään alkuperäistä
kirjoitustasi mollaamatta
oikaisin vain sen yleisen
sanonnan viisi vuotta kestäneestä
sodasta: ”Viisi vuotta
pelkoa, kärsimystä ja ikävää...”
Varmasti veteraanit antoivat
enemmänkin kuin mainitsemasi
viisi vuotta elämästään
isänmaallemme.
Minunkin isäni nilkutti talvisodassa
Suomussalmella
vammautunutta jalkaansa
loppuikänsä ja jalkavammastaan
huolimatta soti vielä
jatkosodankin aina marraskuulle
1944 saakka.
Hän tosin sanoi sotareissunsa
kestäneen yli viisi
vuotta, koska oli armeijan
kirjoilla syksystä 1939 syksyyn
1944 ja oli välirauhan
aikana sotasairaalassa.
Suomen käymien sotien
kesto oli se, mikä 4.5. julkaistussa
kirjoituksessani
oli. Siis kaikkiaan 4 vuotta,
1 kuukausi ja 15 päivää. Älä
nyt vain laske tuon 7-osaisen
sarjan perusteella sodan
kestoksi seitsemää vuotta!
Forum24:n lukija
---
Forum nro 37 11.05.2010 sivu 6
NIMIMERKKI FORUM24:N lukija
(Forum24, 4.5.)! Sinulla taitaa
olla aihetta tutustua teossarjaan
Viisi sodan vuotta
ja miettiä pikkutarkkuuttasi.
Jollakin näköjään riittää
tarmoa laskemiseen mutta
puuttuu asiasisällön tajua.
Kiitos Lylylle!
---
TAITAA LYLYN arvostelijalla olla
vielä huonompi matikka
ja pienempi pipo kuin kohteellaan.
Kyllä sota kesti
Suomen kansan ajatuksissa
viisi vuotta.
---
LYLY RAJALA (Forum24, 27.4.)!
Mihin ovat unohtuneet naiset
ja lapset? Sota kesti joidenkin
kohdalla jopa kauemmin
kuin viisi vuotta.
>>> Sota-ajasta on julkaistu jopa kirjasarja ”Sodan viisi vuotta”.
Olisi hyvä tietää jotain tuostakin "kirjasarjasta"... ei vain taida löytyä kun ei ole olemassakaan. Vain yksi kirja on sen niminen eli Arvi Korhonen: Viisi sodan vuotta.
"Sota-ajasta on julkaistu jopa kirjasarja ”Sodan viisi vuotta”. Veteraaneja kunnioittaen, Lyly Rajala."
Onko Lyy jo löytänyt esittelemänsä kirjasarjan "Sodan viisi vuotta"?
Voisin kyllä jo maksaa maltaita sellaisesta "kirjasarjasta" jota ei taatusti muilla ole...
jo kuolleen isäni muistan puhuneen kuudesta vuodesta sodan yhteydessä koska hän joutui sotaan suoraan armeijasta, eikä todella ollut mikään upseeri. lylyn laskutaitoon en puutu, mutta riippuu siis laskutavasta, on siellä rintamalla varmaan sen verran kusiset oltavat ollut etten kadehdi yhtään sen ajan ihmisiä, äitini toimi sotatoimialueella saksalaisten kokkina, useita vuosia hänkin oulussa kapustaa väänsi varmaankin,koska sai hyvän veteraanieläkkeen, isäni sanoissa jopa paremman kuin hän etulinjassa olleena.
lylyhän kirjottaa aina ku vaalit on tulossa yleisöosastolle jonku päivänselvän jutun jota on helppo puolustaa ja josta saaa sympatiaa. niihän ne kaikki kyllä tekee
HUOH. Oululaisten älykkyys on mitattu viimevaaleissa. Ketkä meni eduskuntaan? Suvi Lindeenja Lyly Rajala.
Ei voi paljoa toivoa kaupungilta jonka edustus on tätä tasoa.
Sotaa Saksaa vastaan ei koskaan julistettukaan, eikä sitä koskaan kunnolla lopetettukaan. Edes rauhansopimusta ei ole tehty. Siitä huolimatta "homma" kesti peräti 10 vuotta!
Sotatapahtumia, internointeja ja siirto sodanjälkeisiin oloihin
http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/Julkaisut/Internoidut_Naytto.pdf
Kysymys Suomen ja Saksan välisestä sotatilasta vuosina 1944–54
"Suomi katkaisi 2.9.1944 viralliset suhteensa Saksaan, mutta ei muuten määritellyt
uutta suhdettaan entiseen liittolaiseen. Tosin Suomi sitoutui myöntämään
Liittoutuneille monia etuja ja suorittamaan monia toimenpiteitä, jotka olivat
suunnattuja Saksaa vastaan ja joiden johdosta Suomi ei voinut esiintyä
puolueettomana vielä sotivien osapuolien suhteen. Ei edes Saksan joukkojen
aseellinen maihinnousuyritys Suursaarelle 15.9.1944 aiheuttanut Suomen
sodanjulistusta Saksalle. Parisen viikkoa myöhemmin sisäasiainministeri ja sodan
aikana saksalaisten kanssa usein veljeillyt Lapin läänin maaherra Kaarlo Hillilä
ehdotti tosin sodan julistamista Saksalle hallituksen iltakoulussa 27.9.1944. Vaikka
useat ministerit kannattivat ehdotusta, ei muodollista sodanjulistusta kuitenkaan
annettu. Tässä vaiheessa hallitus pyrki vielä tekemään rauhanomaista pesäeroa
Pohjois-Suomessa oleviin saksalaisjoukkoihin. Uusi pääministeri U.J. Castrén
pelkäsi lisäksi sodanjulistuksen voivan herättää vastustusta suomalaisissa, sillä
”kansa voi mennä hajalle”.65 Myöskään suomalaisten joukkojen hyökkäykset
saksalaisia vastaan 1.10.1944 alkaen Torniossa ja Kemissä eivät aiheuttaneet
sodanjulistusta Suomelta. Syynä tähän lienee se, että alkaneista vihollisuuksista
huolimatta kumpikin osapuoli mielsi aseelliset yhteenotot ulkoisten olosuhteiden
pakottamiksi ajallisiksi ja alueellisesti rajoitetuiksi selkkauksiksi eikä kumpikaan
oikeasti toivonut varsinaista sotaa.
Saksakaan ei julistanut sotaa Suomelle, joskin Saksa kylläkin julisti Suomen
rannikot aina Pohjanlahden pohjoisperukkaa myöten saartoon ja kielsi kaiken
laivaliikenteen siellä.66 Tämä lienee tosin etupäässä ollut vain eräänlainen
diplomaattinen ele, sillä Saksalla ei ollut tarvittavia meri- ja ilmavoimia pitämään
saartoa voimassa millään tehokkaalla tavalla. Myöhemmin kevättalvella 1945
kansainvälisen oikeuden professori Erik Castrén kiteytti oikeustilannetta
seuraavalla tavalla: ”Moskovan välirauhansopimuksen ja rauhanneuvottelujen
ennakkoehtojen mukaan Suomen oli katkaistava kaikki suhteet Saksaan sekä
lisäksi internoitava Saksan täällä olevat kansalaiset, mitkä sitoumuksensa se on
tunnontarkasti täyttänyt. Lisäksi on Saksan ja sen kansalaisten täällä oleva
omaisuus otettu valtion hallintaan ja hoitoon. Saksa on puolestaan pidättänyt
Norjassa ja omissa satamissaan olevat suomalaiset kauppa-alukset ja internoinut
ainakin kaikki suomalaiset merimiehet ja mahdollisesti myös muut Suomen
kansalaiset”.67
Vasta 3.3.1945 hallitus otti kannan sotatilakysymykseen. Silloin todettiin Suomen
ja Saksan välillä vallinneen tosiasiallisen sotatilan aina siitä asti, kun Saksan joukot
hyökkäsivät Suursaareen 15.9.1944. Syynä tähän oli Suomen pyrkimys vaalia
etujaan sopimuksenteossa liittoutuneiden kanssa.68 Erik Castrénin mukaan
”Suomelle sodan julistuksesta tuleva suurin hyöty olisi ehkä se, että se solmiessaan
aikanaan rauhan – todennäköisesti voitetun – Saksan kanssa voi mahdollisesti
myös vaatia itselleen jonkinlaisia sotakorvauksia Pohjois-Suomessa suoritetuista
tuhotöistä ja ehkä muitakin taloudellisia etuja. Mikäli vielä kävisi niin onnellisesti,
että Suomi pääsisi saman pöydän ääreen ”voittajien” kanssa, olisi sen asema
tietenkin paljon vahvempi kuin erillisessä rauhanteossa”.
Yhdeksän vuotta maaliskuun 1945 päätöksen jälkeen hallitus otti vielä 1.3.1954
kantaa sotatilakysymykseen: ”Sotatoimien sittemmin lakattua ja kanssakäymisen
Suomen ja Saksan välillä viime vuosina kehitettyä rauhanomaisesti on aiheellista
todeta, että mainittu sotatila on päättynyt”.69 Vaikka sotatila oli siis jossain
määrittelemättömässä vaiheessa päättynyt, Suomen ja Saksan välistä
rauhansopimusta ei solmittu. Mahdollisessa rauhansopimuksessa olisi voitu sopia
mm. siviili- ja sotavankien palauttamisesta, Suomen ja Saksan kansalaisten
saapumisesta ja lähtemisestä, saatavista, korvauksista, elatusmaksuista yms. ja
yleensä järjestää sotatilan rikkomat välit ja olot. Kun rauhansopimusta ei
kuitenkaan solmittu, jäivät kaikki tällaiset asiat oikeudellisesti järjestämättä ja
menettivät vuosikymmenien saatossa vähitellen myös merkityksensä."