Missä on sinun kotikirkkosi?
Se, missä sinut on kastettu, missä olet käynyt pienenä äidin ja isän kanssa,
missä olet päässyt ripille, missä sinut on vihitty avioliittoon,
missä rakkaiden ihmisten siunaustilaisuuksia on vietetty?
Olen käynyt siellä, halusin olla yksin pitkään ennen tilaisuuden alkua,
tutkin kaikki paikat, eteiset, patinan ovessa,
vessan eteisessä ja tunsin sen lämpimyyden kylmänä hautajaispäivänä,
kävelin keskikäytävää - nyt yksin- alttarille, olin polvillani pitkään siinä,
kiitin Luojaani kaikesta hyvästä, mitä Hän on minulle tehnyt,
istuin kirkkoon valmiiksi tuotujen
kukkalaitteiden keskellä yksinäni ja tunsin valkoisten liljojen ja ruusujen tuoksun.
Katselin alttaritaulua, ja tajusin, että se kaunis kuva oli jotenkin minussa lapsuudestani asti.
Kun vieraat alkoivat saapua, monet lämpimät halaukset keskikäytävällä
tuntuivat niin hyviltä ja eheyttäviltä.
Ihmeellinen on tämä elämä.
Se, missä sinut on kastettu, missä olet käynyt pienenä äidin ja isän kanssa,
missä olet päässyt ripille, missä sinut on vihitty avioliittoon,
missä rakkaiden ihmisten siunaustilaisuuksia on vietetty?
Olen käynyt siellä, halusin olla yksin pitkään ennen tilaisuuden alkua,
tutkin kaikki paikat, eteiset, patinan ovessa,
vessan eteisessä ja tunsin sen lämpimyyden kylmänä hautajaispäivänä,
kävelin keskikäytävää - nyt yksin- alttarille, olin polvillani pitkään siinä,
kiitin Luojaani kaikesta hyvästä, mitä Hän on minulle tehnyt,
istuin kirkkoon valmiiksi tuotujen
kukkalaitteiden keskellä yksinäni ja tunsin valkoisten liljojen ja ruusujen tuoksun.
Katselin alttaritaulua, ja tajusin, että se kaunis kuva oli jotenkin minussa lapsuudestani asti.
Kun vieraat alkoivat saapua, monet lämpimät halaukset keskikäytävällä
tuntuivat niin hyviltä ja eheyttäviltä.
Ihmeellinen on tämä elämä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kotikirkkoni on juuri tämä kirkko joka videossa näkyy.Tämän alttarin äärellä pääsin ripille. Paljon olen matkaa tehnyt, kyyneleitä on matkan varrella ollut suruja, iloja, elämän monia vaiheita. Muistoissa elän tämän sävelmän myötä. Kiitos elämälle lapsista, antoisasta työstä, monet ja taas monet tapahtumat ovat tulleet ja menneet jotka ovat antaneet elämääni ,toivon ja arvomaailman, tien jota kulkea.
http://www.youtube.com/watch?v=ZXqFgYG6LYk&feature=related
En tiennytkään, kuinka kypsä ääni nuorella Amadeuksella on. Pitääpä ruveta kuuntelemaan!
kuin Lorena* tuo videolla näkyvä kirkkosi.
Jyrki Niskanen lauloi siellä myöskin tuon Jumalan kunnia luonnossa,
jonka eräs ystävämme esitti tyttäreni ja vävyni häissä täällä Helsingissä.
Upeaa kuultavaa sekin.
Näissä puukirkoissa on oma lämmin tunnelmansa.
On minullakin kotikirkko, pienen maalaispitäjn mäellä. Ensimmäinen kirkossakäyntini tapahtui 6-vuotiaana kun vanhin sisareni pääsi ripille.
Kirkossakäynnistä en ole koskaan pitänyt. Huonot penkit, kolkko ympäristö ja vielä papin tuomitsevat sanat seurakuntalaisista. Kotikyläni hän nimenomaan mainitsi kauheana paikkana. Kun joku seurakuntalainen oli uskaltautunut kysymään mitä pappi sillä tarkoitti, oli vastaus; sana sattuu.
Tämä pappi oli myös rippi-isäni. Pidin hänestä ihmisenä monien muiden tavoin. Tämä oli myös ensimmäinen pappi seurakunnassa, joka oli myös köyhien pappi. Torpparit joutuivat ennen lapsikatraineen käymään pyhin kirkossa, se oli määräys.
Isännät voivat tulla kirkkoon humalassakin. Eräs isäntä pyysi aamutokkurassaan joulukirkossa: Annas yks ryyppi tyhö (lisää) viel.
Ei ole kristillisen kirkon menneisyys saanut kunnioitusta osakseen itseni taholta. Minähän olen tietysti se syyllinen. Eihän Jumalan ohjauksessa oleva kirkko voi olla (eihän sen sallita olla) väärässä.
Vain pari sukupolvea sitten ei edes vasemmistolaisia sallittu haudattavaksi pyhään kirkkomaahan. Historiantietoni ovat huonot, ovatko myös väärät.
Minun elinaikanani ovat papit ja koko uskovaisuus muuttunut hyvään suuntaan, kaikki ihmiset kelpuutetaan ihmisiksi
Itsestäni: Olen sairastanut äärimmäisen paljon. Alle 1-vuotiaana olin kuolemassa influenssaan, hinkuyskään ja korvatulehdukkseen. Muistona on vieläkin toisen korvan kuurous.
Olen kysynyt Luojaltani, Huom! ei Jumalalta, Miksi en saanut kuolla silloin lapsena, synnittömänä? Vastausta en ole saaanut. Kirkkon kuulun vain veronmaksajana. Eroa kirkosta olen usein harkinnut.
Anteeksi, että tällaista kirjoitin Satun kauniiseen viestiin.
Minulla on omat aivoni, joita Luoja varmaan sallii minun käyttää, niiden varassa elän ja kirjoitan.
Olen monien kirkkojen ihminen, ei väliä onko toinen vai toinen pääuskonnoistamme, ev.lut. tai ortod. ovet aukeaa ja hyvä on käydä molemmissa.
Ensiksi mainitsemassani pappien saarnat ovat tulleet enemmän miellyttäviksi, lapsuudessani muistan kuin pahana unena ne kamalat uhot ja suoranaiset pelottelut, vertauskuvallisesti saarnoissa vietiin koko kööri kerralla kadotukseen.
Oman uskontoni muistan aina kannustaneen elämään ja elämän kunnioitukseen, perheiden keskinäiseen avoimuuteen ja jos oikein muistan kaikki piti siunata, aamusta iltaa.
Varsinaista omaa nimikkokirkkoa ei ole, olen paljon muuttanut ja sitä myöten muuttuneet ovat kirkotkin, suvussani on 'kirkonmiehiä' joiden kanssa tykkään keskustella mitä nyt milloinkin ihan vakavasti.
Ohjausta annettiin vaikeampina aikoina, 'elä niin kuin sinä haluat, kun muistat että kannat omaa taakkaasi/ristiäsi'. Heidän tapansa puhua ja kuunnella on harvinaislaatuista, puhe on rauhallista ja rauhoittavaa, usein jouduin soittamaan kun luottohenkilöt puuttui lähipiiristä.
Joskus oli uskoni koetuksella ja melkein katkolla, ihminen kun vain olen ja heikko sellainen, mutta siihenkin on lupa, ja sitten taas kuin ihmeen kautta voimat vahvistui ja elämä sai kuin uuden vaihteen, sitähän arki kaikilla on kieltämättä. Jos meillä ei olisi vastoinkäymisiä emme osaisi antaa arvoa monellekaan hyvälle asialle, näin minä ajattelen.
Taas tuli reilun puoleisesti tätä tekstiä, mutta kun riitti asiaa!
Jos pitäisi määritellä mikä kirkko olisi minun kirkkoni, olisi se Johanneksen kirkko Helsingissä. Siellä keväisin kävimme laulamassa suvivirren koulusta, ja siellä koin puhtaan hartauden lapsenuskossani, jota ei vielä mikään rikkonut.
Senjälkeen olen muuttanut myös monet kerrat, niin on myös kirkossa käyminen jäänyt monen pohdinnan seurauksena.
Rippijuhlat, vihkimiset joululaulut, luonnollisesti ovat kuuluneet kirkossa käynteihin, mutta harvemmin ovat saarnat antaneet sitä mitä olen etsinyt. En tiedä miksi, mutta "rituaalinomaiset" kirkonmenot eivät saa vastakaikua minussa.
Kauneimmat ymmärryksen hetkeni olen kokenut lukemalla Raamattua, sen sanoma rakkaudesta on liikuttanut minua syvästi.
Työaikana kaiken kiireen ja stressin aikana tuli tavakseni vaeltaa Lönnrotinkadulta Johanneksen kirkkoon aamiaistunnilla, ja viettää siellä lapsuuteni kirkossa hiljaista hartaushetkeä.
Myöhemmin on metsä edustanut minullekin pyhäkköä, jossa voin kokea luonnossa Luojani, saada unohtaa kaikki elämän vaatimukset. Se riittää minulle vieläkin, samoin omat hiljaisuuden hetket kotonani.
Elämä vaatii meiltä kyyneleitäkin, suru voi olla kaunistakin, silloin on niin riisuttuna Luojansa edessä pienenä avuttomana.
Soittaessani tunnen usein myös harrasta kiitollisuutta ja puhdasta ylistämisen iloa.
jäi joparikymmentä vuotta sitten Lieksan Ruunaanjärvelle, erämaahan, kun valtio pakkolunasti luonnonsuojelualeella olevan isäni rakennuttaman kelomökin ja savusaunan "demokratian" nimissä kaikkien erämaassa liikkuvien yhteiseksi lepopaikaksi.
Järvialue kuuluu Lieksan kaupunkiin, vaikka "keskustaan" on 44 kilometriä matkaa mutkaisia hiekkateitä ja korkeita mäkiä pitkin.
Mökki oli--on sellaisella Salpausselkien tapaisen harjun päässä, järvi molemmin puolin.
Harjun polkua kulkiessa löytyi paikka, jonka heti aistin kirkoksi, siitä tuli minun oma kirkkoni.Jäkäläinen kangas kauniina valkoisena mattona, korkeat vanhat puut ympärillä. Istuin siellä kirkonpenkissä kivellä ja tunsin sen syvästi omaksi kirkokseni, puitten huokaileva humina oli urkujen soittoa ja molemmin puolin siintävät järven selät, varsinkin ilta-auringossa, rauhoittivat mieltä.
Siellä voin kuunnella rauhassa luonnon hiljaisuutta ja ...ääniä, usein suden ulvonta seuranani Venäjän rajalta päin, jonne oli matkaa vain viitisen kilometriä.
Kauniisti kirjoitatte aiheesta tässä satun ketjussa.
Mietin missä on minun kotikirkkoni? Tällä alueella olen asunut vasta 16 vuotta. Kotikaupungissani on kuitenkin monta kirkkoa ja tämä minua lähinnä oleva kirkko on puolentunnin kävelymatkan päässä kotoani. Kirkko on nuori, otettu käyttöön vasta 1980, ja laajennettu tänä vuonna.
Se kirkko, jossa minut on kastettu jäi sodassa rajan taakse ja on hävitetty maan tasalle.
Evakkomatkalta muistan ensimmäisen kirkon saaristoseurakunnasta, jossa kolmisen vuotta elimme. Siellä kahdeksanvuotiaana tepastelin morsiustyttönä veljeni morsiamen huntua kantaen vanhassa puukirkossa. Siinä kirkossa kävimme tyttökaverini kanssa.
Silloin jumalanpalvelukset tuntuivat hirveän pitkiltä, mutta aika kului katsellessa kirkon esineitä ja katossa riippuvia laivoja. Mielipuuhiamme oli myös seurata urkuparvella kanttorin soittoa ja laulua ja etenkin suntion vaimon puuhaa, kun hän paineli uruille ilmaa sellaisesta kammesta painellen. Vieläkin joskus tulee käytyä katsomassa sitä kaunista punaiseksi maalattua puukirkkoa.
Seuraava kotikirkko onkin ollut merkittävä. Siinä keskiaikaisessa luostarikirkossa pääsin ripiltä ja siinä meidät vihittiin, siinä ovat monet sukulaiseni saaneet viimeisen siunauksensa, niin vanhempani veljeni kuin miehenikin. Sen kirkon hautausmaalla on hautamme ja hautakivessä on tyhjä tila minullekin.
Aika harvoin tulee kirkossa käytyä, mutta muutamia kertoja vuodessa kumminkin, varsinkin sellaiset muotoseikoista vapaat muutaman päivän kestävät tilaisuudet ovat rakentavia vierailevine puhujineen. Tämä kotiseurakuntani kautta sain matkan Savonlinnan oopperajuhlillekin. Se oli minulle iloinen yllätys. Monipuolista on toiminta nykyisin ev-lut seurakunnissa.
Kirkko on minulle hiljentymispaikka, mutta saman voi kokea luonnossa ja yksinäisyydessä. Joskus tulee Turun tuomiokirkon ohi kulkiessa poikettua kirkkoon ja istahdettua penkkiin. Yli 800 vuotta niiden holvien alla ihmiset ovat tulleet kuulemaan sanaa ja rukoilemaan. Aina sieltä lähtee jotain saaneena.
on myöskin kappeli, joka on luonnon keskellä.
Metsässä on niin helppoa tuntea Luojan läsnäolo kaikessa,
kuusien tummuudessa, lintujen laulussa metsässä, valkovuokkojen kukinnassa,
tuomien tuoksussa, puiden huminassa...
hanhien kevätmuuton rähinässä...
Syvimmällään kaikki ihmiset toivovat, että Jumala on olemassa.
Niin uskon.
on jotain, mikä nimenomaan on ollut Luojan tarkoitus,
suotavaa, jopa toivottavaa - kaikissa, myös uskon asioissa.
Muutenhan halveksisimme Luojan sanomattoman suurta lahjaa!
Ehkäpä hän ei sinun kysymykseesi ole vastannut siksi,
että hänen tarkoituksenaan on ollut sinun älyäsi käyttää yhteiseksi hyväksi ja iloksi täälläkin!
Kaikkiin kysymyksiini en minäkään ole vastausta saanut, vaikka olen palavasti kysellyt.
Konserttipaikoiksi kirkot opivat hyvin, mutta hienotunteista valintaa olisi noudatettava esiintyjien suhteen. Hengellisten laulujen esittäjistä pidän erityisesti Petri Laaksosesta ja Pekka Simojoesta, jotka myös tekevät itse laulujansa.
Pekka Simojoki: Toisenlainen tie
http://www.youtube.com/watch?v=2odWWDfCsOg
Kaunein näkemäni pieni rukoushuone tsasouna on ollut Langinkoskella keisarillisen kalastus- ja metsästysmajan yhteydessä.
Alhaalla virtaa Kymijoen yksi laskujoki, ja kaunis metsä ympäröi tämän pienen rukoushuoneen.
Siellä on aistittavissa jotain erikoista, en osaa sitä pukea sanoiksi, se vaan on, siellä saa hyvän mielen ja väsymys häviää, samaa ovat sisareni siellä tunteneet.
Kesällä tulen menemään sinne ajan kanssa.
Uskon salaisuus
oli kuoron hautajaisissa {äänissä} esittämä kaunis laulu,
sitä ei valitettavasti vielä Youtubessa ole.
"Meren aavat, ääret taivaden
kuinka ymmärtää voi ihminen?
Jää suuri hiljaisuus,
jää uskon salaisuus,
jää sana, joka meitä kantaa."