Tietämätön....

Minulla on jo pitkään jatkunutta ääretöntä väsymystä. Varsinkin aamuisin ei meinaa millään päästä liikkeelle. Joskus on vähän "pirteempiä" päiviä.

Syömisen jälkeen tulee sellainen olo että aivot "kutistuu" niin ettei ajatus kulje, ja kova väsymys saa vallan.
Jos silloin menen nukkumaan, niin herättyäni on kamala nälkä ja tulee sellainen heikko tutiseva olo. Vaikka syömisestä olisi esi. 2-3 tuntia.

Alkukeväästä minulle tehtiin sokerirasituskoe, mutta se oli normaali. Mutta teki minulle sellaisen reaktion että nukahdin sinne labran käytävälle, ja hoitaja ei olisi päästänyt yksin lähtemään autolla.

Sain kuitenkin sisätautilääkärille lähetteen (vatsaoireita ja painonousua myös ollut).
Lääkäri määräsi minulle laitteet millä sitten 2vko ajan mittasin sokereita kotona.
Yön jälkeiset arvot olivat yli 6, 3h ruuan jälkeen oli yli 7 kerran yli 8 (noin tunti syömisen jälkeen).
Oli myös 4.6 arvoja.

Nyt kaipaisinkin tietoa OIREISTA mitä en netistä ole löytänyt, voiko tämä älytön väsymys johtua näistä verensokerin heitoista?

Luultavasti joudun nyt sisätautiosastolle vuorokauden mittaiseen paastoon.
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saattaa viitata myös kilpirauhasen vajaatoimintaan. Onko arvoja TSH ja T4V mitattu?

Äänestä
  • on otettu kilpirauhaskokeita, ja ne oli ok. lääkäri kyllä totesi että minulla on isokokoinen kilpirauhanen, mutta siihen asiaan ei sen kummemmin paneutunut..

    Äänestä

diabeteksen esiasteen kaltaisia oireita? Luin juuri wikipediasta löytyneistä linkeistä aiheesta 200000 sairastaa tietämättään diabetesta tai sen esiasteista. Tsekkaa wikistä tarkemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


insuliinukka kirjoitti:

Minulla on jo pitkään jatkunutta ääretöntä väsymystä. Varsinkin aamuisin ei meinaa millään päästä liikkeelle. Joskus on vähän "pirteempiä" päiviä.

Syömisen jälkeen tulee sellainen olo että aivot "kutistuu" niin ettei ajatus kulje, ja kova väsymys saa vallan.
Jos silloin menen nukkumaan, niin herättyäni on kamala nälkä ja tulee sellainen heikko tutiseva olo. Vaikka syömisestä olisi esi. 2-3 tuntia.

Alkukeväästä minulle tehtiin sokerirasituskoe, mutta se oli normaali. Mutta teki minulle sellaisen reaktion että nukahdin sinne labran käytävälle, ja hoitaja ei olisi päästänyt yksin lähtemään autolla.

Sain kuitenkin sisätautilääkärille lähetteen (vatsaoireita ja painonousua myös ollut).
Lääkäri määräsi minulle laitteet millä sitten 2vko ajan mittasin sokereita kotona.
Yön jälkeiset arvot olivat yli 6, 3h ruuan jälkeen oli yli 7 kerran yli 8 (noin tunti syömisen jälkeen).
Oli myös 4.6 arvoja.

Nyt kaipaisinkin tietoa OIREISTA mitä en netistä ole löytänyt, voiko tämä älytön väsymys johtua näistä verensokerin heitoista?

Luultavasti joudun nyt sisätautiosastolle vuorokauden mittaiseen paastoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu