Tässä kävi nyt sitten näin, että raskaana ollaan ja sillä selvä. Raskautta ei ollut suunniteltu. Ehkäisykin oli hoidettu mielestämme moitteettomasti. Mutta raskautta todistavat kaksi kotona tehtyä raskaustestiä ja yksi terveyskeskusen, joten pakkohan se on uskoa.
Ajatukset ovat melko sekaisin, sillä en ollut varautunut tilanteeseen. Minusta tuntuu että avokki on ottanut yllättävän tilateen paremmin kuin minä. En oikein tiedä mikä tässä nyt on niin kamalaa, kun elämäntilanne lapsen saannin kannalta on ihan hyvä. Ikääkin on lähes kolmekymmentä. Molemmilla on ammatti ja vakituinen työpaikka. Suhde on kestänyt kolme vuotta ja vaikka susiparina eletään niin vakavilla puheilla. Yhteisiin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat omakotitalo, avioliitto ja lapset. Silti raskaus tuntuu yllättävän negatiiviselta asialta. Olisin kuvitellut olevani riemuissani, sillä olen erittäin lapsirakas. Mikähän tässä nyt näin pahasti tökkii? Tiedän toki etteivät asiat aina elämässä mene niinkuin on suunnitellut ja ehkäpä tämäkin vielä iloksi muuttuu, kun sulattelen asiaa hetken..
Ajatukset ovat melko sekaisin, sillä en ollut varautunut tilanteeseen. Minusta tuntuu että avokki on ottanut yllättävän tilateen paremmin kuin minä. En oikein tiedä mikä tässä nyt on niin kamalaa, kun elämäntilanne lapsen saannin kannalta on ihan hyvä. Ikääkin on lähes kolmekymmentä. Molemmilla on ammatti ja vakituinen työpaikka. Suhde on kestänyt kolme vuotta ja vaikka susiparina eletään niin vakavilla puheilla. Yhteisiin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat omakotitalo, avioliitto ja lapset. Silti raskaus tuntuu yllättävän negatiiviselta asialta. Olisin kuvitellut olevani riemuissani, sillä olen erittäin lapsirakas. Mikähän tässä nyt näin pahasti tökkii? Tiedän toki etteivät asiat aina elämässä mene niinkuin on suunnitellut ja ehkäpä tämäkin vielä iloksi muuttuu, kun sulattelen asiaa hetken..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ihminen on tottunut hallittuun elämään ja tekemään kaiken suunnitelmien mukaan. Kun tapahtuu jotain odottamatonta, reaktio on usein tuollainen. Mutta usko pois, ajan kanssa alat ajatella että näin pitikin tapahtua ja oli juuri oikea aika. Siihen menee ihmisestä riippuen pari kk. Kohta alat miettiä niin paljon vauvajuttuja ja muita, ettet enää mieti sitä "odottamattomuutta". Ja kun seksiä harrastaa niin aina ottaa riskin kun mikään ei ole 100% varma.
Lapset on hyvä tehdä ajoissa, tiedän mistä puhun... näin vanhemmiten tulee kaikenlaisia ongelmia. kroppakaan ei palaudu niin hyvin, ei jaksa yövalvoa niin hyvin jne. Onnea matkaan :) kyllä se siitä!
on varmaan päällä pelko. se on ihan normaalia alussa oli lapsi sitten suunniteltu tai ei. ja varmaan pelko on suurempi kuin tulee yllätysraskaus. elämää se pieni ihme muuttaa paljon, mutta ainakin mulla vaan hyvällä tavalla. elämälle tulee eri merkitys kuin ajattelee lapsen parasta aina ensin. omia menoja joutuu jonkin verran tinkimään, mutta itse kun sain esikoisen 28 vuotiaana niin olin kyllä jo ihan riittämiin rillutellut.
aikaa sulatteluun ja totetteluun menee ja kuuluukin mennä, ehkä siksi on hyvä että se odotusaikakin on niin pitkä.
puhukaa miehen kanssa vaan avoimesti omista tunteista ja peloista se helpottaa. ja tietenkin kannattaa jutella myös ystävien kanssa, varsinkin niiden joilla on jo lapsia.
oltiin mieheni kanssa yhdessä 8v, eikä olla naimisissa, ennen kuin esikoinen syntyi. nyt odotetaan toista ja tuntuu että suhde on vaan syventynyt lapsen ja nyt viellä syntymättömän lapsen myötä.
voimia ja jaksamista ja onnea odotukseen.
Aika hassua minä kun en ole juuri koskaan elämääni suuremmin suunnitellut, enkä stressannut niin nyt ahdista. Kiitos kannustuksesta.
Joo tiedetään että lapset on hyvä tehdä ajoissa. Kaikki jankuttavat siitä jatkuvasti omaa lääkäriä myöden. Se lähinnä ärsyttää, vaikka hyväähän tarkoitetaan.
Kyllä se iloks muuttuu. Sun ikäsen jo on korkee aika eka saadakin jos on saadaksensa. Ettei tartte rollaattorilla köpöttää, kun lapsenlapsia tulee.
Kaikki ei halua tehdä lapsia silloin kun ovat itse kakakaroita! Meidän suvussa lapset on tehty lähespoikkeuksetta kypsemmällä iällä ja ilman ongelmia. Esim äitini sai esikoisensa ollessaan 34 v ja seuravat sitten muutaman vuoden välen.
Kyllä mua harmittas jos mun mutsi olis jku vanha kääpä nyt kun ite oon reilu parikymppinen. Oma äitini on nyt 39v.
Sulattele asiaa rauhassa. Kun ensijärkytys menee ohi niin varmasti tunteet iloksi muuttuu. Minullakin on yllätysvauva tulossa, raskaus on nyt puolivälissä ja odotamme vauvaa innolla, mutta alussa asiaan oli vaikea suhtautua koska asia oli niin suunnittelematon ja suhteemmekin oli huonolla tolalla, joten tulihan siinä kaikenlaista mietittyä. Mutta yhteinen odotus on yllättäen parantanut myös parisuhdetta, joten pelkästään hyvää tämä elämän pieni ihme on meille tuonut. Meilläkin on vakaa työtilanne, pitkä parisuhde ja ikää jo 30 joten raskauden keskeytys tuntui ihan järjettömältä ajatukselta. Ja nyt kun olen kuullut kuinka moni kaveri haluaisi vauvan muttei siinä onnistu niin koen että olemme erittäin onnekkaita - meiltä kun jäi se koko yritysvaihe ohi eikä tarvinnut sellaista stressata.
Yhtä yllättävästi kuin alkoikin myös loppui tämä raskaus. Eilen alkoi kirkas verinen vuoto, joka jatkuu yhä tänään. En edelleenkään tiedä mitä olen mieltä mistään. Heti kun alkoi toipua ensi järkytyksestä, tilanne kääntyi taas päälaelleen. No sellaista on elämä.
Ikävä juttu, mutta alkuraskauden vuoto ei aivan välttämättä tarkoita keskenmenoa. Toki se nostaa sen todennäköisyyttä.
KOhta sinut valtaa sitten huoli saatko lapsia ollenkaan ja miksi raskaus meni kesken jne. Huolta koko elämä. Pitää vaan luottaa että asiat menevät kuten pitääkin...
Tee uusi raskaustesti vuodon loppumisen jälkeen. Raskaushormoonit säilyvät kehossa vielä monta päivää alkuraskauden keskenmenon jälkeenkin. Joskus kesken menee toinen sikiö ja toinen onkin siellä vielä elossa... kun kaksoisraskauskin aina mahdollista.
Niinpä niin. Viisi päivää tuli verta oikein kunnolla, mutta siittä huolimatta eilisessä ultrassa todettiin että kaikki ok. Siispä edelleenkin raskaana ja ajatukseen hieman totutelleena jo paremmalla mielin.
Onneksi olkoon! Ajattele vaikka niin että tämä pikku kaveri todella haluaa tulla teille. Ja kohta kun raskaushormonit kunnolla valtaavat sinut, et uskokaan kuinka siihen pikkuiseen kiintyy, vaikket ensin osannut ajatellakaan että sellainen on elämääsi tulossa...
Mulla oli ihan hirveet ahdistukset kun sain plussaa testissä vaikka olin aina tiennyt että lapsia haluan, ja vielä miehen kenen kanssa asun. Olin jo varannut ajan aborttiinkin mutta sitten yksi ilta vaan havahduin ja pahimmat ahdistukset lähti sen sileäntien :) Nyt ootellaan jo innoissaan ekaa neuvolaa ja kaikkea muuta mitä raskaus ja lapsi tuo tullessaan. Noi on ihan normaaleita noi negatiiviset ajatukset raskauden alkaessa. voin kyllä luvata että ne menee pois kunhan maltat tottua ajatukseen!
mullakin, lapsi oli kyllä toivottu, mutta kun sitten tärppäsi olinkin aika ahdistunut asiasta, parisuhteesta ja kaikesta. mutta sitten kun se meni kesken aika alkuvaiheessa, olinkin tosi pahoillani asiasta. km varmisti mulle sen, että kyllä mä niitä lapsia haluan.
Meilläkin yllätysraskaus ja ennestään oli 3 lasta, joista nuorin 1 v. Kamala miettiminen yötäpäivää että mitä tehdään ja aika aborttiinkin varattiin, mutta sitten tuli se tunne että kyllä me tämä sitkeä pieni halutaan pitää koska se niin kovasti meidän luo haluaa.
Eipä mennyt kuin vajaa viikko niin alkoi verinen vuoto, kivut mahassa ja selässä ja yhtenä päivänä tuli kanamunan kokoinen verinen "juttu" siteeseen (sikiöpussi??). Kävin ultrassa ennen kun se klöntti oli tullut ja silloin alkion koko ei vastannut viikkoja, joten viikon päästä uuteen ultraan ja nyt sitä sitten odotellaan. Vuodan edelleen ja vuotoa kestänyt 6 päivää.
Antaisin mitä vain jos olisimme saaneet pitää tämän vauvan, vaikka aluksi muuta mietimme koska olimme uutisesta niin järkyttyneitä.
Miten sinulla on raskausaika mennyt?
huhtikuulta......joten lapsukainenkin on jo syntynyt