Mietintäaika loppuu

Itselläni alkaa olla viimeiset päivät käsillä päättää teenkö abortin tai jatkanko raskautta ja pidänkö lapsen.
MItkä asiat ovat teillä ratkaisseet? Olen tehnyt listaa jo jonkun aikaa lapsen pitämisen ja abortin kannalta ja tilanne on enemmän kallellaan aborttiin päin. Olin viime viikonloppuna tuttavien luona, joilla on 6kk ikäinen lapsi. Katselin sitä menoa ja ajattelin että en helvetissä ala tuohon! Vauvan haju ja metelöinti ällötti ja se miten sitä koko ajan pitää hoitaa. En todellakaan halua sellaista. Enkä myöskään aio antaa adoptioon.

Mikä on teillä ollut se viimeinen niitti siihen valintaan pitääkö vai ei.
Itse en nyt keksi pitämisen puolelle mitään muuta kuin sen, että tulisi joku lemmikkien hoitaja kun haluan itse matkustella elämässäni.
2260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että olet pelkkää provoa. Keksi nyt edes jotain uskottavampaa.

Ja keksi samalla edes jokin syy miksei muka lapsen elämän voisi antaa jatkua jossain muualla :)

Äänestä

Lapsi tuo mukanaan elmän joka on syvempi kuin aikaisempi. Muiden lapset näyttävät joskus vaivalloisilta, mutta omat lapset ovat läheisiä, heihin on parempi suhde ja hoitaminen on yhdessäoloa. Jos kysyt vanhemmilta ihmisiltä, niin yleensä he pitävät lapsiaan parhaana elämän antina.

Lapsesi elää ja kasvaa kohdussasi. Ei hänen elämästään voi enää heittää arpaa. Elämä on jo alkanut.

Kun valitset elämän elämä palkitsee Sinut enemmän kuin voit kuvitella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aloittaja.. kirjoitti:

Itselläni alkaa olla viimeiset päivät käsillä päättää teenkö abortin tai jatkanko raskautta ja pidänkö lapsen.
MItkä asiat ovat teillä ratkaisseet? Olen tehnyt listaa jo jonkun aikaa lapsen pitämisen ja abortin kannalta ja tilanne on enemmän kallellaan aborttiin päin. Olin viime viikonloppuna tuttavien luona, joilla on 6kk ikäinen lapsi. Katselin sitä menoa ja ajattelin että en helvetissä ala tuohon! Vauvan haju ja metelöinti ällötti ja se miten sitä koko ajan pitää hoitaa. En todellakaan halua sellaista. Enkä myöskään aio antaa adoptioon.

Mikä on teillä ollut se viimeinen niitti siihen valintaan pitääkö vai ei.
Itse en nyt keksi pitämisen puolelle mitään muuta kuin sen, että tulisi joku lemmikkien hoitaja kun haluan itse matkustella elämässäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu