Elokuva epäonnistui, koska työntekijöillä oli aviokriisejä ja lääkkeitä ja muita ongelmia. Pölönen tilitti lööpissä eilen, miten oli kamalaa tehdä elokuvaa, ei tullut sellasta kuin oli ajatellut. Musta se oli kyllä ihan kelpo filmi. Joko tänä vuonna saadaan uusi huumoripläjäys maakunnan pojalta?
Tsemppiä Pölönen.
Tsemppiä Pölönen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun tuo Lieksa tuli ulos, Pölönen antoi haastattelun jossa kertoo mm. seuraavaa:
Omat tuotantotilat mahdollistivat poikkeuksellisia asioita, kuten pitkälle ajanjakson kattavat kuvaukset. Se on myös kirjoitettu palasina, eli ensin kuvattiin kesän kohtaukset, jonka jälkeen Pölönen leikkasi ne valmiiksi kohtauksiksi ja painui kirjoittajankammioon miettimään, kuinka jatketaan.
”Juuri siitä syystä, että oli mahdollista kuvata eri jaksoissa, oli mahdollista tarkkailla työnsä jälkeä ja suunnata sitä uudestaan”, hän kertoo.”Kun on valinnut rooleihin oikeat henkilöt, 70 prosenttia ohjaajan työstä on tehty. Toisaalta: jos siinä epäonnistuu, kaikki menee päin helvettiä.”
En tiedä missä meni pileen, mutta Lieksa ei ole ohjaajan parasta antia. Visuaalisesti sehän on hyvä elokuva, kuvaus, puvut, lavasteet ja maisemat mahtavat, mutta tarina on ohut ja kökkö.
Liekö käsis huonosti koostettu, vai missä vika?
se Lieksa! oli todella syvältä.
Olen katsonut sen (melkein) kahdesti.
Toisella kerralla alkoi vituttaa niin koko touhu, että jätin kesken.
Eipä ollut yhtään parempi Pölösen Ralliraitakaan.
Täys limbo.
Pölösen johtolanka oli kirkkaana näkyvillä Emmauksen ja Baddingin aikaan, mutta taisi katketa niiden jälkeen.
Joku kehuu Koirankynttä, mutta sehän oli väritön juttu.
on pölöseltä ihan kohtaialisia elokuvia (Badding ja Onnen maa), mutta Lieksa ja Emmauksen tiellä ovat huonoja (kokeiluita?). Näyttelijät ovat ok, mutta tarinat outoja ja kökköjä. Ei taiteellisia tai mitenkään viimeisteltyjä.
Ralliraitaa en viitsinyt edes käydä katsomassa... Eikä loputkaan mitään ihmeellisiä