Onko oikein hoidettu?

Tietämätön1

Tuttavani sai jonkin aikaa sitten aivoveritulpan pohjoisessa ollessaan. Tuttava sai kohtauksen jossa meni tunto ja kaatui lattialle ja oli jokseenkin tiedoton ja kertoi tunnon toisen puolen toimimattomuudesta. 112 soitettiin ja paikalle hälytettiin Aslak pelastuskopteri, siinä meni kuitenkin aikansa ja ambulanssi saapui ensin paikalle. Kohtaus oli siihen mennessä hellittänyt ja LKS.stä tuli lääkäriltä ohjeet kuljettaa potilas yli 400km ambulanssilla, koska pelastuskopteria tarvittiin toisiin tehtäviin. Lääkäri epäili kyseessä olevan dia-kohtauksen.

Kohtaus sattui klo.17.30 ja potilas oli sairaalassa klo. 10.30. Seuraava kohtaus tuli klo.3.00 yöllä ja silloin vasta aloitettiin liuotushoito. Onko kyseisessä tapauksessa sattunut jokin hoitovirhe?
Lääkäriltä asiaa kysyttäessä hän sanoi ettei mitään ole toimittu väärin, koska kyseessä oli selvät dia-kohtauksen oireet ja silloin toimitaan kyseisellä tavalla. Myöskään liuotushoitoa ei saa aloittaa muutoin kuin kohtauksen aikana, ja koska ambulanssin tullessa paikalle ei kohtausta enään ollut, liuotushoitoa ei aloitettu.

Onko asiassa toimittu oikein, kun emme itse tunne toimintatapoja millään tavoin.
Potilas oli sairaalaan tullessaan hyväkuntoinen, mutta yöllä tulleen kohtauksen jälkeen on kuntoutuminen ollut vaikeaa. Olisiko tuo öinen kohtaus voitu välttää liuotushoidolla?

2

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asioista selvää...

      TIA on ohimenevä aivoverenkiertohäiriö. Ja siis, jos oireet ovat pysyviä, kyseessä ei ole TIA vaan aivoinfarkti.

      Liuotushoitoon on aina tietty aikaraja oireiden alkamisesta. Siis, jos tätä aikarajaa ei kyetty pitämään ensimmäisen kohtauksen jälkeen, on toimittu aivan oikein. toisen nkohtauksen ajankohta on tiedetty, joten liuotushoito on tehty.

      Kannattaa luottaa ammattilaisiin, mutta myös kysyä heiltä miksi mitäin tehtiin.

      Toivotan hyvää jatkoa ja hyvää kuntoutumista!

    • tärkeitasioitterveys

      No onhan tuo nyt melko oikein kai hoidettu. Niin kuin toinen/ensimmäinen vastaaja asiaan sanoi, että ensimmäisen TIA kohtauksen aikana ei olisi kai? liuotushoitoa ehditty kuitenkaan aloittamaan. Siinä kun tosiaan aikaraja.. Potilaan lääkärilehti 2015/ lokakuuta kertoo hyvin noista TIA -asioista!. Kannattaa ennen tosiaan suoraan kysyä neurologilla asioista kuin ehkä täällä kysellä, vaikka tuo ensimmäinen asiaan vastaaja jopa saattaakin olla lääkäri?(en tiedä sitäkään asiaa mutta vastaus oli vaan niin hyvä että ajattelin lääkäriksi, ja minä en ole lääkäri). Mutta luin tuota potilaan lääkärilehteä 2015 lokakuun juttua asiasta... Ja asiahan muutenkin taisi
      olla ajankohtainen tuolloin 2010 eli
      toivottavasti kuntoutuminen on
      onnistunut edes jonkun verran!. (Ja tuossa potilaan lääkärilehti jutussa 2015 sanottiin että on tärkeä löytää ehkä asiaan liittyvät muut mahdolliset
      sairaudet.. )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7354
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4722
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4674
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3398
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1995
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1799
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1786
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1647
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      36
      1547
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1307
    Aihe