Terve,
Lyhyesti;
Olen jo pienestä pitäen (noin 10 v) ollut masentunut, ja nyt aikuisena tiedän syyt hyvin, silloin tietenkään en.
Jouduin sängyn pohjalle noin 18 vuotiaana kaiken takia. Olin ajautumassa niin syvään kuoppaan etten edes ymmärtänyt.
Jouduin siitä lääkärille pari viikkoa sängyssä maanneena. Lääkäri antoi mielialalääkitysen, ja sanoi ettei ole vieroitusoireita.
Elämä parani, olin onnellinen, ajelin pyörällä joka paikkaan, rakastin tyttöystävääni, pidin ystävistäni, ja kävin ulkona jne, mitä normaali 18 v tekee.
Syyt viimeiseen murtumiseeni oli hullu tyttöystävä, kiduttavat ja takertuvat vanhemmat, alkoholisoituvat ystävät, oman tilan- ja itsetuntemisen puute, monia monia syitä oli silloin oll masentunut, ja hyvästä syystä olinkin. Silloin en sitä tiennyt. Luulin sen olevan väärin olla masentunut ja surullinen ja että sitä pitää lääkitä kuten lääkäri sanoi. Hymy naamaan ja äkkiä, saatana.
Lääkitys auttoi minua kaivamaan itselleni syvimmän kuopan. Kun minulla meni mitta täyteen, oikeista syistä, lääkitys lisäsi mittatilavuuttani ääretömiin, ja kun lääkkeet ei enää rittäneet, sitä lisättiin. Terapiassa kävin vain päivittämässä reseptin ja jatkoin uutta hienoa elämääni eteenpäin. Olin ennättänyt laittaa tämän sekopään raskaaksi kun hän lopetti pillerit salaa, muttei se minua silloin haitannut. Elämä oli kivaa, anna tulla vaan elämä, olen jatkuvassa pilvessä. 2 viikkoa poikani syntymän jälkeen hän heitti minut kadulle asumaan, ja hetken päästä muutti uuden tyttöystävänsä kanssa asumaan. Kyllä, tyttöystävän. Ei se mitään, elämä on, ja maailma on talvellä kylmä mutta kyllä minä pärjään, ei hätää. Juodaan itsemme hengiltä, ei tässä ole mitään hätää, nautitaan elämästä ystävät ja ei välitetä mistään jooko!
Kunnes yksi aamu heräsin ja tajusin ajatella, että mitä vittua tässä oikein ollaan tekemässä?? Onneksi onneksi onneksi...
Lopetin lääkityksen siihen paikkaan, ja vieroitusoireet iskivät, ja rajusti. Taistelin niitten kanssa muutaman vuoden ajan yksin ilman apua. Kun lopulta käsitin kuoppani syyvyyden olin valmis kuolemaan. Mitä olin ehnyt, kenelle olin antanut poikani, mitä helvettiä?!?!
Kun lopetin lääkkeet jäin yksin, kukaan ei ymmärtänyt, sain ihme sähköshokkeja pääni sisällä ja hermot petti jatkuvasti.
Kuoppa oli niin syvä etten vieläkään ole päässyt sieltä pois.
Tulin juuri lääkäriltä, ja hän alkoi kertoa lääkkeistä. Hän sanoi että ne auttavat. Sanoin etten halua niitä, olen jo kokenut ne. Olen nykyään merkitty mies terveydenhoitopiirissä, koska olen laittanut itselleni rajoja, mihin en enää suostu vaikka lääkäri sanoisi. Hän nälvi harjoittelijansa kanssa minulle, ja pidin puoliani. Tällaistako läkärissä käynti oikein on? Sanoin hänelle, että olen suunnitellut tappavani itseni, ja pelkään että aion nyt vuosien jälkeen toteuttaa suunnitelman koska asiat alkaa näyttää aika pahalta, yritin pysyä rehelllisenä ja avoimena lääkärille. Hän sanoi että jos tarvitsen hoitoa minun pitää soitella sinne, koska en halua enää lääkkeitä enkä välitä siitä olenko työkykyinen nyt heti justiinsa vaan haluan parantaa itseni. Tästä joudun nyt kärsimään. Eli kiristävät ottamaan lääkkeitä, ei apua, jos et popsi näitä.
Läkäri sanoi että lääkkeet tekevät hyvän olon, sanoin että en vedä kokaaiinia koska tiedän mikä olo tlee jälkeenpäin, hän vastasi, että näistä lääkkeistä hyvä olo jatkuu pitemmän aikaa kun kokaiinilla.
:I
Jaa.
Eli, en saa apua. Saan soittaa jos alan syömään näitä lääkkeitä, mutta muuten minulla ei ole enää asiaa terveydenhuoltopalveluihin näissä asioissa.
Miksen vain syö lääkkeitä ja elä onnelisena? Koska mitä onnea se olisi? Ja mitä tapahtuisi jos en jostain syystä saisikaan lääkkeitäni? Ja jos vaikka saisin elämäni kasaan, ilman apua siis, vittu mitään apua voi edes sanoa saavansa, joutuisin pääsemään itri lääkkeistä taas, ja yhtäkkiä olisin 30-40 äijä ilman mitään muuta kuin riippuvuus.
He vihjailivat kyllä että itsemurha olisi varmasti se oikea ratkaisu tähän, ja olen samaa mieltä.. Harmittavasti. Ei taida enää olla minulle apua missään.
Älkää ottako lääkkeitä minä pyydän,älkääkä missään tapauksessa luottako muihin yli itsenne. Etsikää joku ihminen, älkää ottako vastaan ensimmäistä. Vaikka se olisi vaikeaa.
Lyhyesti;
Olen jo pienestä pitäen (noin 10 v) ollut masentunut, ja nyt aikuisena tiedän syyt hyvin, silloin tietenkään en.
Jouduin sängyn pohjalle noin 18 vuotiaana kaiken takia. Olin ajautumassa niin syvään kuoppaan etten edes ymmärtänyt.
Jouduin siitä lääkärille pari viikkoa sängyssä maanneena. Lääkäri antoi mielialalääkitysen, ja sanoi ettei ole vieroitusoireita.
Elämä parani, olin onnellinen, ajelin pyörällä joka paikkaan, rakastin tyttöystävääni, pidin ystävistäni, ja kävin ulkona jne, mitä normaali 18 v tekee.
Syyt viimeiseen murtumiseeni oli hullu tyttöystävä, kiduttavat ja takertuvat vanhemmat, alkoholisoituvat ystävät, oman tilan- ja itsetuntemisen puute, monia monia syitä oli silloin oll masentunut, ja hyvästä syystä olinkin. Silloin en sitä tiennyt. Luulin sen olevan väärin olla masentunut ja surullinen ja että sitä pitää lääkitä kuten lääkäri sanoi. Hymy naamaan ja äkkiä, saatana.
Lääkitys auttoi minua kaivamaan itselleni syvimmän kuopan. Kun minulla meni mitta täyteen, oikeista syistä, lääkitys lisäsi mittatilavuuttani ääretömiin, ja kun lääkkeet ei enää rittäneet, sitä lisättiin. Terapiassa kävin vain päivittämässä reseptin ja jatkoin uutta hienoa elämääni eteenpäin. Olin ennättänyt laittaa tämän sekopään raskaaksi kun hän lopetti pillerit salaa, muttei se minua silloin haitannut. Elämä oli kivaa, anna tulla vaan elämä, olen jatkuvassa pilvessä. 2 viikkoa poikani syntymän jälkeen hän heitti minut kadulle asumaan, ja hetken päästä muutti uuden tyttöystävänsä kanssa asumaan. Kyllä, tyttöystävän. Ei se mitään, elämä on, ja maailma on talvellä kylmä mutta kyllä minä pärjään, ei hätää. Juodaan itsemme hengiltä, ei tässä ole mitään hätää, nautitaan elämästä ystävät ja ei välitetä mistään jooko!
Kunnes yksi aamu heräsin ja tajusin ajatella, että mitä vittua tässä oikein ollaan tekemässä?? Onneksi onneksi onneksi...
Lopetin lääkityksen siihen paikkaan, ja vieroitusoireet iskivät, ja rajusti. Taistelin niitten kanssa muutaman vuoden ajan yksin ilman apua. Kun lopulta käsitin kuoppani syyvyyden olin valmis kuolemaan. Mitä olin ehnyt, kenelle olin antanut poikani, mitä helvettiä?!?!
Kun lopetin lääkkeet jäin yksin, kukaan ei ymmärtänyt, sain ihme sähköshokkeja pääni sisällä ja hermot petti jatkuvasti.
Kuoppa oli niin syvä etten vieläkään ole päässyt sieltä pois.
Tulin juuri lääkäriltä, ja hän alkoi kertoa lääkkeistä. Hän sanoi että ne auttavat. Sanoin etten halua niitä, olen jo kokenut ne. Olen nykyään merkitty mies terveydenhoitopiirissä, koska olen laittanut itselleni rajoja, mihin en enää suostu vaikka lääkäri sanoisi. Hän nälvi harjoittelijansa kanssa minulle, ja pidin puoliani. Tällaistako läkärissä käynti oikein on? Sanoin hänelle, että olen suunnitellut tappavani itseni, ja pelkään että aion nyt vuosien jälkeen toteuttaa suunnitelman koska asiat alkaa näyttää aika pahalta, yritin pysyä rehelllisenä ja avoimena lääkärille. Hän sanoi että jos tarvitsen hoitoa minun pitää soitella sinne, koska en halua enää lääkkeitä enkä välitä siitä olenko työkykyinen nyt heti justiinsa vaan haluan parantaa itseni. Tästä joudun nyt kärsimään. Eli kiristävät ottamaan lääkkeitä, ei apua, jos et popsi näitä.
Läkäri sanoi että lääkkeet tekevät hyvän olon, sanoin että en vedä kokaaiinia koska tiedän mikä olo tlee jälkeenpäin, hän vastasi, että näistä lääkkeistä hyvä olo jatkuu pitemmän aikaa kun kokaiinilla.
:I
Jaa.
Eli, en saa apua. Saan soittaa jos alan syömään näitä lääkkeitä, mutta muuten minulla ei ole enää asiaa terveydenhuoltopalveluihin näissä asioissa.
Miksen vain syö lääkkeitä ja elä onnelisena? Koska mitä onnea se olisi? Ja mitä tapahtuisi jos en jostain syystä saisikaan lääkkeitäni? Ja jos vaikka saisin elämäni kasaan, ilman apua siis, vittu mitään apua voi edes sanoa saavansa, joutuisin pääsemään itri lääkkeistä taas, ja yhtäkkiä olisin 30-40 äijä ilman mitään muuta kuin riippuvuus.
He vihjailivat kyllä että itsemurha olisi varmasti se oikea ratkaisu tähän, ja olen samaa mieltä.. Harmittavasti. Ei taida enää olla minulle apua missään.
Älkää ottako lääkkeitä minä pyydän,älkääkä missään tapauksessa luottako muihin yli itsenne. Etsikää joku ihminen, älkää ottako vastaan ensimmäistä. Vaikka se olisi vaikeaa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ovat auttaneet lääkitys terapia. Totta kai lääk.lopetuksesta tulee vieroitusoireita, samanlaisia kuin aloitusoireet ovat.
." Terapiassa kävin vain päivittämässä reseptin ja jatkoin uutta hienoa elämääni eteenpäin" Millaisessa terapiassa kävit kun sinulla oli lääkäri terapeuttina? Oliko hän saanut myöskin koulutuksen psykoterapian antamiseen?!
Miksi et vaihda psykiatria jos et ole tähän nykyiseen jonka luona kävit, tyytyväinen?
En edelleenkään ymmärrä trolleja, en sitten ollenkaan. Saisit mennä takaisin siltasi allen mutta heitämpä silti vastaukseni tähän loputtomaan kaivoon, joka on sinun loputon kaikkitietämyksesi...
Olen erittäin pahoillani, suuri ruhtinas, ette tiedäkään kuinka pahoillani olen. Tunnen suurta häpeää, antakaa minun oikaista, oi antakaa, tämä erheeni sanoissani. Miten me voimme kaikki elää?!
Kävin mielenterveystoimistolla vain päivittämässä reseptejä ja kasvattamassa annostani. Oli niin kummaa, kun ongelmani vain pysyivät, vaikka söin pilleriä kuin viimeistä päivää! Oi ihmettä!
Ja kyllähän minuakin auttoi lääkeet, pääsin sängynpohjalta ylös, ja suoraan kaivamaan itselleni syvää hautaa! OI tätä onnea! Enhän olisi saanut itselleni lisää ongelmia ilman lääkkeitä! Mikään ei enää haitannut, olin onneni kukkuloilla! Jee! Miten elämä voikaan olla näin helppoa! Näiden lääkkeiden ansiosta kestän vaikka mitä paskaa hymysuin! Oi!
Kunnes totuus ja faktat, ne rasittavat elämän paskiaiset, tunkivat tajuntaani. Olinpa tyhmä kun päästin ne sisään, ulos sellaiset demonit, ja äkkiä saatana, nehän saavat surua ja itkua aikaan, ei, minun on pakko hymyillä ja olla työkykyinen!! Enhän minä voiii!!
Ja se miksi en osannut ennustaa että juuri sillä hetkellä lääkäri ei tarkoittanukaan sanojaan, kun hän sanoi, ettei lääkkeistä tule mitään vieroitusoireita, en tiedä, miten tällaisen typerän luottamuksen ammatti ihmiseen voi antaa anteeksi? Miten?! En olisi saanut uskoa lääkäriä joka puhuu minulle, ja takaa ettei mitään ongelmaa ole kun kysyn uudelleen onko vieroitusoireita. VOI, miten minä olin näin saapas?!
ja miksi, oi miksi en vaihtanut, kun olin pieni, koko ikäni vanhempieni ja muiden halveksuma mitätön paska, yhtäkkiä kerännyt voimiani ymmärtää ja taistella ammatti ihmisiä vastaan supervoimillani? Miksen käyttänyt supervoimiani??!!?? Miksen yhtäkkiä parantunut ja sanonut että, "hei, minä ansaitsen tulla kohdelluksi hyvin, ja sinä olet huono psykiatri, koska minä, mitätön paska, tiedän paremmin." Ei, minä idiooti vaihtelin psykiatria toisesta toiseen lähes joka kuukausi, mutta en omasta tahdostani, vaan koska minua käskettiin! Ja miksen saanut apua siitä, että toistan uudelle ihmiselle samat ongelmat kuuudetta kertaa, ja sitten taas takaisin vaihtoon?!?! Vika on minussa, minä olen vain tällainen paska, joka ei osaa ottaa apua kun sitä tarjotaan!! Voi, miksi minä en vain pakottanut itseäni paranemaan ja ymmärtämään?!?! VOI! OI VOI OI!!!
Eli siis, nyt minä ymmärrän, minä olen syypää siihen, että vanhempani nauttivat kiduttaa lastaan kaikin henkisin keinoin!! Sehän oli sevästi minun vikani, että minä synnyin! Saatanan siittiösolu, mitäs kiirehdit ensimmäiseksi kohtuun, hah hah! Mitä sinä tungit sinne munasoluun! Minun vikani että synnyin ja tein vanhempieni elämästä helvettiä olemalla olemassa!! VOi isä ja äiti parkaa! Ei ihme että äiti lähti kun olin 9, ja isä heitti pihalle kun olin 14 ja sain selvitä itsekseni, ja kaiken sen kärsimyksen jälkeen jonka vanhempani pistin läpi, oli se ymmärrettävää että he jatkoivat elämäni häirintää vielä vuosia!! Oli oikein että menetin työpaikan, ja että en pääse armeijaan, ja että saan pelätä ovikelloani! Ansaitsen sen, vielä vaikka olen näin vanha. On vain armoa ettei minua tulla ampumaan päähän ja saan kunnian elää tätä elämääni!! Miksen minä vain osaa arvostaa sitä!?!
Ja tämän sakasmi pläjäyksen jäkleen menen nukkumaan, ja sitten alan juomaan, koska olen niin paha, ja ilkeä, ja jos minua kohdellaan oikein, tai jos sitä vaadin, tai herra siunatkoon jos yritän säästää jonkun toisen paskan samalta kohtalolta!!! Mikä kauhea ihminen olenkaan, lukitkaa minut torniin ja leikatkaa kutrini!!!!!
ollut terapiassa, vai?
Miksi vastasit tuon ensim. vastaajan viestiin noin ihhottavasti, ihan ok-vastaushan se oli.
En jaksa kuunnella päänaukomista.
Kävin terapiassa, eri ihmisella joka kuukausi lähes tulkoon. Toistamassa samoja asioita joka kerta.
Kun nyt sanoin etten usko asioiden toistelusta olvan mitään hyötyä kun minua ei hoideta mitenkään, sain takaisin vittuilua ja halveksuntaa.
Siis vittumaisinta mitä tässä on, on se, että jos vaatii parempaa, ei saa mitään, eli on pitkälti pakko tyytyä huonoon hoitoon. Ja se miksi on tyydyttävä huonoon hiotoon on, koska ilman hoitoa, ei saa tukia elää ja syödä. Joten jos sanon etten ole tyytyväinen, en saa mitään, täten en tukiakaan, joten on vielä kaiken lisäksi pakko käydä jatkuvasti tapaamassa ihmisiä jotka tekevät elämästä onnetonta ja kamalaa, kun muuten voisi asiat olla kohtuu kohdallaan.
Mitä tämä kaikki oikein on?
EN voi ymmärtää tätä hoidoksi millään tavalla, tämä on juuri sitä mikä tekee olosta kamalan.
psykiatrit ja terapeutit haluavat aiheuttaa nimenomaan pahoinvointia, eivät asiakkaan hyvinvoinnin lisäämistä. Myös kokemuksesi osoittavat sen toteen. He toimivat siis ammattietiikkansa vastaisesti.
Millaista hoitoa sitten haluaisit? Mitä olet itse valmis tekemään parantuaksesi?
Sitä en tiedä. En tiedä hoidoista mitään. En sinänsä mitään hoitoa kaipaakaan, vaan enemmänkin vain apua. Jos se on hoitoa, niin sitä sitten. Elämän ongelmissa apua, eli kun kaikki kaatuu päälle niin on joku joka katsoo että asiat tulevat tehdyksi, esim. Että teen asiat oikein, ja ettei päälleni heitellä paskaa joka suunnalta kun en itse tiedä mitä tehdä kun ovet paiskataan naamalle joka paikassa.
Esimerkiksi kävin sosiaalityöntekijällä muutaman kerran, ja olo oli aivan mahtava näiden käyntien jälkeen. Hän ymmärsi kun sanoin hänelle mitä ongelmia elämässäni on. Hän ei siis ollut terapeutti vaan sosiaalityöntekijä, eli raha-asioiden hoitoa sun sellaista. Hän alkoi hoitaa asioitani, eikä hän luvannut mitään, mutta huomasin hänen tekevän töitä eteeni ja oli kiitollinen. Vihdoin joku joka välitti, ja sai asioitani eteenpäin. Toivoni nousi taas ylös. Hän ohjasi minut tälle asunnolle, joka sitten päätyi miten päätyi, ei ollut hänen vikansa, ei hän voinut tietää millaiset ihmiset Asuntosiltaa ohjaavat. Eikä hän voinut tietää että rahasotkuja syntyy aivan oudoin perustein. Ja mikä teki hänestä vielä paremman työntekijän oli, kun hän soitti minulle, vaikken enää kuulu hänen piiriinsä ja kyseli miten meni. Melkeimpä tuli kyynel silmään.. Mahtava ihminen. Tampereella, sellainen kuin Arja Vepsäläinen.
Kun hänen luotaan taas lähdin, tulee vittuilua, halveksuntaa, haukkuja. "Ei kaikki elämässä maksa rahaa", oli vastaus siihen kun sanoin ettei rahani riitä ruokaan, ja saan vain muutaman kympin rahaa vuokran jälkeen, enkä näin vio tehdä mitään elämälläni. Ja niin edespäin.. Ei mitään ymmärrystä, ja kun lopulta sanon etten jaksa enää, viimeisin lääkäri kirjaimellisesti sulki vihkonsa minu osaltani ja lopetti istunnon siihen paikkaan...
Tiedän että ainoastaan minä voin muuttaa elämäni, mutta tässä maailmassa en voi lähteä metsälle kaatamaan riistaa elääkseni, ja rakentaa mökkiä jonnekin rantaan ja asua siellä elämääni, vaan minun on pakko aloittaa täältä. Ja ilman apua se ei onnistu millään. Jos olisin saanut kerralla apua, olisin valmistunut ja hakisin varmaankin töitä, tai olisin ollut jo töissä tai koulussa ja unohtanut menneet ja jatkanut eteenpäin..
Kuitenkin tämä ikuinen höykyytys jne.. Ei ole tehnyt hyvää.
TUli vielä mieleeni esimerkiksi kun jäin asunnottomaksi ja piti saamani lääkäriaikaa. Vastaanottonumerosta vittuiltiin etteivät he voi varata minulle aikaa koska en kuulu mihinkään hoitopiiriin. Lopetin puhelun ja soitin uudestaan ja siellä vastasi eri nainen. Sanoin hänelle entisen asuntoni osoitteen, ja hän antoi ajan. Hoitajalle päästyäni, hän yritti kaikin tavoin häätää minua pois, vittuilemalla, halveksumalla, sanomalla etten minä kuulu heidän piiriinsä ja minun olisi parasta lähteä. Olin koditon. Mitä siinä sitten olisi voinut tehdä kuin ottaa päänaukomiset mukaansa kun lähti ulos. Ja parantamassa ollaan.. Vittu mitä paskaa..
Jos vain keksisi keinon auttaa itseään.. Kun se on vain aivan mahdotonta ilman perusturvaa, eli asuntoa, jota minulla ei siis vieläkään ole. Ja ruokarahaa.. Ilman mitään ei saa mitään. Enkä saa edes sitä pientä perus paskaa jolla voisin itseni taistella jaloilleni. Ainut mitä kuulen tähän on; Jokaisella on oikeus perusturvaan, eli rahaan, ja asuntoon. Ja sitten minut passitetaan pois, koska se on jotenkin miinun vikaani etten näitä perusturvia saa vaikka kuinka hakisin. Ehkä saan ne taas joskus, mutten tiedä kuinka kauan jaksan odottaa, olisin halunnut jo valmistua, kuten aiemmin sanoin..
Ja samaa jatkuu. Miten taistella näitä pahoja "auttajia" vastaan, joiden ainoa tehtävä tuntuu olevan saada sinut pois hoidosta mahdollisimman pian, keinoin millä hyvänsä- Ei heitä liikuttaisi paskan vertaa, vaikka itseni lopettaisin heidän puheittensa takia. En ole sellainen tyyppi, mutta moesti olen miettinyt niitä raukkoja joilla ei riitä viha taistelemaan.. Voi niitä parkoja. Avuttomia uhreja tämän ihme järjestelmän alla.. Ja viimeisin lääkäri sanoi, ettähän on eri ihminen kuin muut, kun sanoin että luotan nyt mielummin itseeni kuin enää yhteenkään puoskariin, ja pillerin työntelijään pitkän vittuilusession jälkeen. Aivan, hän on eri ihminen, ja nyt oli taas eri kerta, ja jos hän tekisi jotain väärää ei hän siitä jäisi kiinni, olisin jo seuraavalla hoitajalla. Äitini käytti tätä samaa tekniikkaa, eli valehtelin aiemmin, mutta nyt on eri kerta.. Mitä vittua..
Ja lisäksi, se kaikki mitä olen tehnyt yrittääkseni auttaa itseäni on kestää jatkuvaa vittuilua, yrittää jostain saada rehellisin keinoin sen verran rahaa että voisin käydä koulun loppuun. Olen hakenut töitä, sain viimeksi viime kesänä ja lopetin kun kuulin ettei työkavereille ole maksettu palkkoja. Menetin yli 300 euroa rahaa bensakuluihin joita ei sitten ikinä kuulunutkaan.
kärsin uniongelmista, eli joskus herään aamulla kolmelta enkä enää nukahad vasta kuin aamupäivästä, ja joskus nukun muutaman tunnin yössä pidemmän aikaa, ja se kaikki johtuu stressistä ja sen sellaisesta.. Paniikkihäiriöstäkin kärsin joskus, mutta nyt se aika on tainnut mennä, ja itse parantamalla, eli miettimälä, luovuttamalla joistain asioista hyvällä, ja huonolla tavalla. Minua ahdistaa ihmiset, koska läheiseni ovat aina olleet siinä satuttamassa minua, ja en pääse siitä yli millään vielä.. Tuntuu että jos menen ulos laitan itseni likoon aivan liikaa. Lääkärille pääsen ihan mukavasti, koska tiedän sen olevan pakollista käydä siellä jos haluan edes pientä toivoa elämääni ja tulevaisuuteni kannalta.
Teen paljon aina kun voin, ja suurimman osan ajasta en voi tehdä yhtään mitään. Olla paikallani. Joka ei auta minua mihinkään.
Kouluni oli hyvä, sain armoa iltalukiossa, kun uskalsin avautua heille siellä. Uskalsin kertoa heille asioistani, koska halusin kipeästi päästä koulun läpi, ja minulla ei ollut mahdollisuutta tehdä mitään muuta. He ymmärsivät, ja antoivat anteeksi jiotain poissaolojani, ja kun he tekivät näin, poissaolot vähenivät ja lopulta poistuivat kokonaan, sillä luotin heihin, eikä koulu tuntunut pahalta. Sitten rahani katkaistiin, ja se siitä sitten.
Yritän kovasti, ja jos on jotain mitä voisin yrittää lisää niin kertokaa ihmeessä, mutten ole vain maannut ja toivonut jonkun tulevan pelastamaan minua, vaan päin vastin, ajallani olen auttanut muita ihmisiä heidän elämässään. Sekin on vain haitannut minun yrityksiäni..
Lääkkeet eivät paranna, mutta ne voivat auttaa sinua kestämään sen pahimman. Muiden ihmisten ivallinen käytös sinua kohtaan kertoo enemmänkin näistä ihmistä kuin sinusta. Se on niiden ihmisten kehittymättömyyttä. En kerro missä päin asut, mutta oletko hakenut neuvoja mielenterveyden keskusliitolta. Siellä on ihan omat palvelut (taitaa olla propelli niminen) joista saa sosiaali, laki ja kuntoutusneuvontaa, eikä nämä palvelut maksa. Netistä löydät nämä tiedot googlaamalla.
Kun mun on ollu oikeen pakko sietää väkisin yli 2 vuotta hoitoa mikä on vaan ja ainoastaan aiheuttanu mulle pahoinvointia ja kärsimystä. Haaveilen miten paljon parempi mun ois olla jos en ois hoidossa. Lääkärit, hoitajat, terapeutit on vaan satuttanu mua ja aiheuttanu mulle pahaa mieltä.
Lääkkeet todellakin auttavat pahasta tilanteesta pois. Olen sitä mieltä, että jos ihmisellä alkaa olla jo ikää sen verran, että ongelmat ovat vaivanneet vuosia, on llääkitys hyvi ajatus. Endottomasti.
Jos taas on nuori, ja ongelmat ovat silloin aina tuoreita, ei lääkitystä tulisi aloittaa melkein koskaan. Itselleni se tosiaan antoi lisäenergiaa jatkaa typeryyksiä ja ajattelemattomuutta.
Ulkomailla tilanne on eri, ja se antaa myös toivoa. Esimerkiksi norjalainen ystäväni ei oikein käsittänyt tätä toimintaa kun hänen kanssaan puhuin. Hän oli mennyt joskus masennuksesta ja ongelmistaan lääkärille, ja lääkäri oli sanonut ettei näitä pillereitä anneta turhaan, jos jotain ongelmia elämässä ilmenee, vaanongelmat pitää ensin havaita ja selvittää, ja sitten vata alkaa hiotaa ja miettimään pillereitä. Eli kukaan ei siis synny masentumaan, vaan masennus on oire ongelmista jotka pitää selvittää. Lääkäristä hän myös sanoi, että norjassa läkärit ovat kuulemma sitä varten, että kun ongemlia ilmenee. Kuulosti aika logiselta.. Täällä minut on ajettu ulos niin monelta lääkäriltä etten enää edes muista. Esimerkiksi, minulla kesti noin 7 vuotta saada luomia poistetuksi. Kun vihdoin pääsin mukavalle lääkärille joka ei kuitenkaan millään suostunut poistamaan kaikkia, vaan poisti vain kolme, sain kuulla että luomista oli löydetty syöväksi muuttuvaa kudosta.. Jos olisin tämän asian kanssa luovuttanut, olisin sairastunut hyvin luultavasti syöpään joidenkin vuosien jälkeen. Eikä näitä ihmisiä saa teoistaan kiinni, ja nyt muutaman päivän kuluttua menen uuteen luomen poistoon, jossa luultavasti poistetaan taas vain yksi tai kaksi luomea, ja joudun varaamaan taas uusia aikoja jos haluan niitä lisää pois. Tämä ei vain mene päähän, miksei niitä poisteta kerralla kaikkia, joteea minun ei enää tarvitsisi tuhlata kenenkään aikaa, varsinkaan omaani, varaamaan uutta aikaa, ja taas aloittaa taistelua?
En ole kuullutkaan tällaisesta paikasta, ja jos olen täysin avoin, en usko että paikanvaihdosta on mitään apua. Mutten kuitenkaan jätä kokeilematta jos tilanne vaatii.
Joudun nyt kuitenkin olemaan ilman hoitoa, koska en aio syödä pillereitä vaan selvittää ongelmiani, ja eilen yöllä juttelin jonkun kanssa näillä palstoilla ja tajusin taas yhden elämääni vaikuttavista asioista.. Eli niitäkin on vielä jäljellä aika paljon, ja lääkkeet sulkisivat silmäni näille ongelmille täysin. Se on viimeinen asia jonka itselleni aion tehdä. Juon välillä alkoholia että pääsen ulos juhlimaan ja ihmisten seuraan, mutta en aio olla kännissä ojka ikinen päivä loppu elämäni.
Googlailen tämän palvelun nyt. Onko sinulle henk koht kokemuksia tästä paikasta?
Lääkäriltäkö menit sitä rahaa kinuamaan? Eihän se psykiatri nyt mikään saatanan pankki ole, kai sen nyt tajuat vaikka vissiin aika nuori oletkin.
Hoitohenkilökuntaa on niin vähän että turhaan niitten aikaa käytät jos et kerran edes halua sitä hyödyntää siten kuin heillä mitään ammattitaitoa omaan alaansa on.
Missä minä mitään sellaista olen sanonut?
Ja en enää ehdottomasti ole menossa kuulemaan samalaista asennetta mikä sinulla on, ei siitä ole mitään hyötyä, ja siitä on ollut enemmän haittaa käydä tapaamisissa. En tiedä mikä sinun ongelmasi on, en oikeni ymmärrä. Et sinä sattuisi olemaan tällä alalla, sillä kuulostat siltä aika vahvasti?
Poikkeusta lukuunottamatta tietysti, eli tätä tamperelaista sosiaalityöntekijää, apua ei ole oikein saanut. Yksi psykologi vielä aloitti testaamalla joitain toimintojani, eli täytin jotain tehtävä lappusia pariilla sessiolla ja hän alkoi diagnosoida minua. Häneltä jouduin lähtemään parin kerran jälkeen.
Ja kyllä, ammattitaidottomilla ei ole mitään ammattitaitoa, ja järjellähän se selviää. Ja kyllä, olen erittäin viisas, onneksi. En tiedä minkälaisiin ongelmiin olisin ajautunut kaiken lisäksi jos en olisi alkanut käyttää omaa järkeäni muiden kuuntelun sijaan. Eikä se ole häpeä myöntää. Ikinä en sano olevani täydellinen missään nimessä. Mutta viisas olen.
Eli, kieltäydyin lopulta lääkkeistä, koska tajusin, että elämässäni on vieläkin asioita joita minun on pakko selvittää ja ymmärtää, ja oppia elämään niiden kanssa. Vaikka joinain päivinä haluaisin päästä kaikesta eroon, elämästäni myöten, ei pillerit todellisuutta muuta. On tervettä olla surullinen ja masentunut kun elämä on ollut raskasta. Eikä siihen ilopillerit auta, jos niitä ei tiedosta eikä suostu käsittämään. Elämän kanssa täytyy oppia elämään ilman huumeiden käyttöä, ja sitä nämä lääkkeet ovat, täysiä huumausaineita. En halua olla aineissa lopun ikääni, vaan tiedostan kuolevaisuuteni ja elän mielummin tässä maailmassa kuin aion uskotella itselleni tai yhtään kenellekään muulle mitään sen ulkopuolista.
Ehkä ongemlasi piilee siinä, että syöt näitä lääkkeitä, etkä kestä jos niitä pilkataan, tai jos en hyväksy niiden käyttöä, voin vain arvailla miksi yrität vääntää sanojani niin että saisit tehtyä minulle pahan mielen. Ehkä olet kateellinen että pääsen eteenpäin vielä ilman apua, ja sinä et, etkä vaikuta kovin viisaaltakaan. Tämän perusteella ainakaan. Mutta kannattaa varmasti miettiä mitä sanoo ennekuin sanoo, ei muuten mutta silloin kun alkaa esittää kaikkitietävää ja antaa ylimielisyyden ottaa valtaa noin paljon.
Sen pakollisuus on jotenkin häiritsevää.. Ehdottomasti mielummin olisin rauhassa kun miettisin tapaamista ja sen tuottamaa hirveää oloa, sitä stressiä. Ja sen jälkeen olen yleensä aika maassa kauan. Paitsi tämä viime tapaaminen oli vapauttavaa, kun tajusin, että mielummin kuolen kun aion mennä enää yhdellekään tapaamiselle jossa pelkästään pahanteko on perimmäinen aate. Yritän selvitä, ja jos en, voin ainakin olla tyytyväinen tähän päätökseen, etten enää mene näiden ihmisten ihme sairaisiin leikkeihin mukaan hetkeksikään. Jos joku hyvä psykologi löytyy, niin se vaihdetaan aika pian. Jos sellaisen saa pysyväksi, on ehdottoman tärkeää käydä tapaamisissa ja jatkaa hoitoa.
Puoskari-lääkärit polttavat pilveä ja laukaisee potilaassa psykoosin!
Ensin käyt vaan terapiassa päivittämässä lääkkeet. Ja sitten kieltäydyt lääkkeistä kokonaan. Että jotain pitäis saada, ja nimenomaan sitä mitä minä itse haluan....
Mitä ihmeen hoitoa mahdat sitte haluta? Paranna sitten itte ittes jos olet niin helvetin viisas.
Taisin vastaat tähän hoito kysymykseen jo aiemmin, eli ennenkuin alat riehumaan minulle, täysin tuntemattomalle ihmiselle, on hyvä ottaa selvää mitä on jo sanottu.
Ja kyllä, aion parantaa itseni. Ilman apua näiltä valtion saroilta. Onko se sitten jotenkin väärä tapa mielestäsi? Jotenkin väärää sanoa ei kiitos kun huomaan etteivät heitä oikeastaan paljoa kiinnosta? He eivät halua minua sinne käymään, joten en mene. He selvästi sen sanovat ja näyttävät toiminnallaan, joten tämä asia on aika selvä. Se, onko se oikein, ei varmasti ole. Minua kyllä kiinnostaa asioiden oikein tekeminen, ja hyödyllisyys. Ja varmasti niitä muita ihmisiä jotka maksavat veroillaan näille ihmisille palkkaa. Heitä varmasti kiinnostaa menevätkö heidän rahansa täysin loputtomaan kaivoon.
Enkä ymmärrä mitä hoitoa ihminen kaipaa jos ei juuri sitä mitä ihminen kaipaa. Tällä logiikalla mitä yrität viestissäsi esittää, ihmisen, jolla on murtunut jalka täytyisi olla täysin tyytyväinen, että saa hoitoa ihottumaan, koska se on se hoito mitä annetaan ja jos ei kelpaa saa mennä itsensä tapaamaan.
Ja samalla logiikalla, jos ihmisellä on murtunut jalka, tätä jalkaa pitäisi lääkitä kipulääkkeillä, ja jos kipu yltyy, se pitäisi lääkitä paremmin. Eikä ollenkaan antaa huomiota sille, että murtunut jalka pitäisi hoitaa, jott se paranisi, ja näin ei kipulääkkeitä tarvittaisi. Minusta tämä ei vaado kovinkaan paljoa viisautta ymmärtää, eikä järkeä. Ehkä se voi olla liikaa joillekin käsittää, mutta en aio tuntea syyllisyyttä siitä, että minä ymmärrän tämän asian erittäin selvästi. Enkä aio tuntea syyllisyyttä siitäkään, että olen se joka joutuu sinulle tätä selittämään, kun et itse ymmärrä.
Erittäin hyvä että otat sitten vastuun itsestäsi ja mietit omin nokkinesi mikä sinussa on vikana. Niinpä ne asiat varmasti paremmaksi tulevatkin. Ainakaan mitään hyötyä ei ole kenellekään siitä että käyt psykiatreilla ihmettelemässä miksi he eivät hoida sinua semmoisella tavalla kuin itse haluat (mitä se sitten onkin, en vieläkään ymmärtänyt selityksestäsi juuri mitään, joten syyllisyys pois senkin puoleen; mitä nyt yrititkin selittää niin ei se tullut kyllä selväksi. Olisiko sinulla ehkä joku viestinnän ongelma, kun ei kukaan ymmärrä, voi voi?)
Siitä vaan, niskasta jätkää, sanasta miestä ja sarvesta härkää.
Voin vain arvailla mikä sinun ongelmasi on...
Arvaisin sinun olevan tällä samaisella alalla josta nyt puhun, tai ainakin ottavan lääkkeitä. En voi tietää, sillä sinä et sano mikä on ongelma.
"Kukaan"..? Oletko sinä yksi niistä "Eiks niin kaverit?" tyypeistä, joka ei vain ole koskaan kasvanut aikuiseksi? En olekaan tavannut ketään, joka olisi jäänyt samalle tasolle, mutta jonka ylimielisyys on kasvanut sinun mittakaavoihisi asti. Suomi on turvallinen maa, täällä ei tapakasvatuskaan kulu pakollisiin selviytymistapoihin.
Minä en taida olla se jolla on ongelmia ilmaista itseään, vai onko itsensä luuleminen kaikiksi tai edes suurimmaksi osaksi normaalia?
Sinulla on joku ongelma, selvitä se. Aloita vaikkapa oma keskustelu siitä, kuinka se on väärin yrittää auttaa itseään. Tai kuinka kaikkien pitää olla samaa mieltä kanssasi. Tai mikä se sinun ongelmasi sitten ikinä onkaan.
Jos et siitä ymmärrä kun muutamaan kertaan kerron, niin toistaminen ei tuskin auta, mutta toistetaan vielä:
Hoidoksi en halua päänaukomista, vittuilua, halveksuntaa, heitteillejättöä, valitusta siitä kuinka minun pitäisi vain olla terve ja pärjätä kuten muutkin ja jos en pärjää olen mitätön paska. Tämä ei ole terapiaa, vaikka sinä kuinka siihen ehkä uskoisitkin. Ei, terapia on jotain aivan muuta; Kuuntelemista, asioiden selvittämistä, ammattitaidon käyttämistä jos sitä on siunattu.
Ja minua oksettaa edes kertoa sinulle mitä minä haluan, mutta en anna sen nyt vaivata, sinä kysyit minä vastaan.
Asioiden selvittelyä, ja selittelyä, eli että tietäisin mitä papereita viedä mihinkin ensiksi ja mihin sitten ja niin edespäin. Oikeuksieni ylläpitoa kun en itse tiedä aina mitä tehdä. Joskus masennun kaltaistesi ihmisten ansiosta, ja siihen olisi mukava saada joskus juttuseuraa. leensä ymmärrän, varsinkin kun on tullut hieman enemän ikää, minkälaisten idioottien kanssa sitä joskus joutuu tekemisiin eikä se silloin niinkään haittaa. Elämä on. Joskus taas kun sinunlaisia tapauksia tulee vastaan jatkuvalla syötöllä (suurin osa juuri näissä hoitotoimenpiteissä) on hankalaa olla jaksava ja toivoa parasta.
Tänään tapasin taas mukavan lääkärin, hän on osoittanut myös välittävänsä. Taistelin vuosia saadakseni luomia poistettua, ja tämä lääkäri otti kerrasta luomia pois, ja eiköhän niistä vikaa löytynytkin. Jos olisin kuunnellut näitä aikaisempia lääkäreitä ja heidän häätöyrityksiään, ja edelleen juuri tuolla sinun asenteellasi, en olisi ikinä selvittänyt tätä ihoongelmaani, ja luultavasti saanut syövän muutamien vuosien kukuessa. Ja siis erittäin luultavasti. Vaara on edelleen, mutta nyt se on tiedostettu, kiitos tämän lääkärin. Luomia olen yrittänyt poistaa jo vuodesta 2001. Eli tässä pientä esimerkkiä minkälaista ammattitaitoa sinä kannustat olevan olemassa, ja johon meidän pitäisi fanaattisesti luottaa ilman omaa järjenkäyttöä. Jatka vaan jos siltä tuntuu, itsellä ei ole enää mitään sanottavaa näille lääkäreille, vaan mielummin koitan itse selvitä, ja puhun ystäville ja ihmisille jotka välittävät. En vain voi käsittää miksi sinä vaadit, että joku menisi tekemään jotain josta ei ole hyötyä vaan pelkästään haittaa?
Ja toivon ettet pilaa tätä keskustelua sinun typerillä jutuillasi, koska se voi häätää pois muita, jotka haluavat ehkä tietää jotain järkevää lääkkeistä.
Voitko edes kertoa, miksi itse tuet näitä huonoja terapeutteja? Onko sinulla joku syy miksi fanaattisesti uskot siihen että kaikki terapeutit ovat täydellisiä ja ammattitaitoisia?
äidin?
Niitä kun vaan ei ole aikuisia varten varalla.
Olisi ollut erittäin mukavaa jos minulla olisi ollut äiti.. Tai isä. Joskus sitä mietinkin kuinka kaikki voisi olla erilailla jos vanhempani olisivat olleet vanhempina.
Kaikkea ei vain saa aivan niin helposti kuin ehkä ajattelet. Varmasti se on mielestäsi minun vikaani etteivät vanhempani ole minua halunneet. Ja se tekeekin sinusta sellaisen ihmisen, jonka kanssa en halua olla tekemisissä. ja se syy taas siihen on, että jos ymmärrys on noin vähäsitä ei keskustelunaiheita varmasti olisi kovinkaan paljoa.
Olen kyllä tässä niin kauan kuin haluat kanssani jutella, mutten jää sen jälkeen kaipaamaan mitään sinussa, tai laisissasi ihmisissä. Samaa logiikkaa siis käytän näihin samanmoisiin psykologeihin, joiden ammattitaito ei eroa omastasi paljoakaan, oikeastaan yhtään.
Jos saisin nyt äidin varmaankin pyytäisin hänen apuaan ja tietoaan. Tai isältä mitä voisin tehdä. Tai saisin ehkä heiltä tukea siksi aikaa että pääsisin jaloilleni. Harmi, ettei näin kuitenkaan ole.
Huutelet kiven takaa haukkuja, eikä sellainen toimintä ole kovin kunnioitettavaa, tai ajan arvoista. Sinulla ei ole mielessä auttaminen tai asioiden korjaus tai parantaminen, vaan olet sellainen pahantekijä, ilkivaltaa harrastava henkilö, tämän perusteella. Kuitenkin ei minua haittaa jutella, koska omalla tavallasi koettelet, ja sitä elämä varmaankin on. Ystävää sinusta ei saa tekemälläkään.
Rauhaa ja menestystä, jos ehkä joku päivä päädyt jonkun älyllisen pulman eteen. Toivottavasti sinulla silloin riittää järki ja voima. Silloin voit palata takaisin vaikka tänne ja kertoa mikä sinua vaivaa kun sen ymmärrät, mutta nyt kun et itse oikein tiedosta mikä sinulla on, niin on aika vaikeaa auttaa sinua olemaan hyvätapainen tai näyttää miksi on hyvä olla järkevä tai ajatteleva. Ja hyväntahtoinen.
suomessa annetaan yleensäkkin lääkkeitä aivan liikaa. muistaakseni verrattuna kansaan eniten psykoosilääkkeitä mihin kuuluu aikamoinen määrä ahistus ja masennus lääkkeitä. suurin osa turhaan. oon jutellu tosi monen foobikon kanssa, vertais sivuilla ja suuri osa niistä saa jotain 3 lääkettä mistä yksikään ei toimi. ite en oo suostunut ottamaan yhtään lääkettä. yleensä niistä saa pahempia sivuvaikutuksia kuin hyviä vaikutuksia. yksikin kaverini ei voinut syödä lääkityksen aikana juuri mitään pahoinvoinnin takia. ja sitten lopetettiin hoito kokonaan vaikka nuori on ja tosi vakava sairaus taustalla.
jos osaat englantia niin mene HAVOCA sivulle. se on käytännössä sivu aikuisille joilla on erilaisia pahoinpitely taustaa, tunne, fyysinen jne. siellä on ohjeita miten voi kasvaa vahvaksi ja kokoinseksi ihmiseksi ja vertaissivusto. toimii paljon paremmin kuin terapia tai mikään muu. pitää vain päättää että minä teen tämän ja tee sitten se. käytännössä ite voi tehä kaiken mitä pitäisi tehä terapiassa, tutkiskella itseään, muuttaa ajatustapoja ja käyttäytymistapoja. tai siis mitä ihanteellisessa maailmassa terapiassa tehtäisiin.
mun pitäs kuulemman mennä terapiaan sitten kun mun rahat loppuu. se oli lääkärin virallinen mielipide. toinen paasasi lääkkeistä koko session ajan kun en suostu syömään ja varmaan hänen takia jouduin pakkohoitoon. no en vieläkään syö lääkkeitä... miten voi tehdä johtopäätöksen siitä että mummon kuoleman jälkeen olen miettinyt kuolemaa, en siis omaani vain yleensä, että olen itsetuhoinen?? sen se idiootti teki. miusta tuntuisi luonnolliselta koska 1 oma perhe ei puhunut kuolemasta ikinä millään hyvällä. 2 olin teinikäinen silloin eli omat käsitykset kehittyvät 3 mummo oli ensimmäinen ihminen jonka tunsin joka kuoli. puoskareita suuri osa ns psykologeista
Kiitos sivustosta, siitä on varmasti apua minulle joskus.
Itsellä sivuvaikutuksena lääkkeistä oli, etten voinut... harrastaa seksiä. Tai miten sen nyt sanoisi irstailematta.. En voinut saada orgasmia, ja olen siis mies. Eli jonkin sortin seksilääkekin sieltä löytyi, joka nosti kestävyyden maksimiinsa, eli loppua ei tullut koskaan. Tiedä yhtään mistä sellainenkin johtuu.
Kaikissa lääkkeissähän on jotain sivuoireita, ja se kai kelpaa monelle selitykseski syödä näitä lääkkeitä. Mutta sen vastaaminen on niin kutsuttu "straw man" argumentti. Eli jos sanotaan että lääkkeissä on sivuoireita, ja lääkäri vastaa siihen, että kaikissa muissakin on, ei hän poista lääkkeen huonoa vaikutusta kumoamalla yhden pointin vieressä olevan asian.
Itse pitää päättää haluaako näitä lääkkeitä syödä. Jos olisin silloin nuorempana tajunnut, olisin ehdottomasti asettanut lääkärille selvät rajat elämääni. Silloin en osannut ja aloin syödä lääkkeitä. Ja näin lääkkeet pääsivät tuhomaan elämääni.
Silloin olin tosiaan huonossa parisuhteessa, vanhempani halusivat vahingoittaa minua, psykologit tulivat vain elämääni satuttamaan minua, ja sanomaan kuinka olen arvoton koska en ole työkykyinen ja se on minun vikaani. Lääkkeet auttoivat minua jaksamaan näitä ja muita asioiat vuoden lisää ainakin. En tehnyt yhtään mitään korjatakseni elämääni, koska mitään korjattavaa ei ollut, olo oli mahtava. Kunnes lääkehuurut vähenivät ja aloin tottua lääkkeisiin. Samat eralistisen maailman ongelmat minua aina odottivat, ja lääkärit hoitivat näitä ongelmia lisäpillereillä. Mikäs hemmetin järki siinä oli, en tiedä.
Edelleen, en voi kuin painottaa olla ottamasta lääkkeitä, tule mielummin tänne puhumaan ihmisille jotka sinusta välittävät, ja ihmisille jotka haluavat sinun parastasi ja voivat auttaa kokemuksillaan, kuin puoskareihin jotka tuputtavat pilleriä joka ongelmaan. Kamalaa toimintaa.
Keräsin voimia kirjoitella jonkin näköiselle lääkäri asiamiehelle, joka sanoi, että ehdottomasti varataan aika ja kokeillaan saada asiani järjestymään. Kerroin hänelle kohtaamisistani lääkäreissä, ja hän vaikutti erittäin huolestuneelta. Ja olo parani. Joku virkamies joka huomaa ongelmani. Jos psykologit olisivat esim tällaisia, oloni olisi varmasti jo parempi. Minulle on aina painotettu sitä että olen jotenkin vammainen ja minussa on vikoja jotka pitää lääkitä, kun minussa ei ole ollut mitään vikaa, minulla on ollut ongelmia, joihin olen tarvinnut apua, ja minulla on ollut masennusta, koska masennusta aiheuttavia asioita on elämäni llut täynnä. Kuinka epätervettä on olla olematta surullinen jos elämä murskaantuu?
TÄtä ei lääkärit näytä tajuavan, vaan heille suru ja masennus ovat sairauksia itsessään. Ei saa olla surullinen, se on väärin olla surullinen, ja pitää ehdottomasti olla olematta surullinen ta vihainen. Nämä ovat vääryyksiä joita minä olen tehnyt hoitoalan silmissä. Nämä olisi voitu hoitaa aikuisen ammattitaioisen käsisä helpoin sanoin joskus.
Sanoa, on normaalia että olosi on kamala, koska elämäsi on aika perseestä. Koita jaksaa, ole surullinen, autamme sinua asioissat joita tarvitset.
Näillä sanoin autoin entistä tyttöystävääni syvästä masennuksesta ja itsetuhoisuudesta uuteen alkuun. Nyt hän valmistuu koulusta ja on iloinen, ja ymmärtää paljon enemmän. Olen niin onnellinen voidessani auttaa häntä, ja huomata, että hän ei tarvinnut lääkkeitä elämän parantumiseen, vaan tukea ja rakkautta, sekä välittämistä. Hänelle tuputettiin myös lääkkeitä, ja kielsin, kyllä, kielsin, häntä ottamasta niitä, olin juuri kun tapasimme selvinnyt vieroitusoireista lähes kokonaan.
Ja tässä nyt ollaan, ilman lääkkeitä, ilman psykologeja. Hän on käynyt muutamalla, ja saanut tunteitaan purettua, mutta psykologit ovat aina pilanneet sessiot lääkkeillä. He eivät anna olla suullisia syystä, se on jotenkin huonoa. Kun nyt tämä tyttö on asiansa purkanut, ja hän tietää että voi tulle luokseni itkemän koska tahansa, enkä aja häntä pois ja sano että sinun on nyt pakko sevitä, ja olla työkykyinen, hän itkee, me puhumme, ja asiat menevät pois, terveelisesti. luonnollisesti, ja kauniisti.
Tämä kaikenmaailman ihme pillerin työnteljöiden täytyy ymmärtää ennen kuin mikään asia paranee.
hyvin harva saa mitää apua. Vaikka olsiit koko elämäsi tehnyt töitä, elättänyt itsesi ja tullut toimeen ihmisten kanssa. Jos on kriisi tai lapsuuden trauma johon kipeästi tarvitsisit apua niin turha toivo vaikka polvillaan rukoilisit. Viroissa istuvat mt-puolen kusipäät todella osaavat loukata, halveksia ja mitätöidä. Nauttivat kun saavat lisätä toisen ihmisen kärsimystä. Auttaminen ja asiallisen avun tarjoaminen on täysin vieraita käsitteitä. Heille, psykopaateille, tämä sairas yhteiskunta vielä maksaa palkka. Jos on edes yksi hyvä ystävä niin siinäkin on tervehdyttävää funktiota miljoona kertaa enemmän kuin julkisen puolen suojatyöpaikoissa istuvilla päästä viiraavilla kusipäillä.
Viimeksi kun kävin lääkärillä, sanoin että olen saanut tarpeekseni. Hän antoi minulle kolme viikkoa aikaa sotitaa sinne, tai muuten.. En oikein tiedä mikä tämä kolmenviikon aika oikein oli, ettenkö enää saisi tulla lääkäriin tai terapeutille jos en kolmen viikon aikana soittaisi?
Ei kiitos. En ole soittanut tälle puoskarille, enkä varmasti soita. Oloni on paska muuten, mutta ainakin tiedän, ettei minun tarvitse nähdä enää yhdenkään lihavan vallanhumalluttavan psykologia teeskentelevän typeryksen kasvoja, tai kuulla näitä sairaita juttuja. Kävi miten kävi, tämä päätös on yksi parhaistani. En saa varmastikaan enää rahaa mistään, ja tämä lääkäri luultavasti kirjoitti sairaslomapäätökseeni että kieltäydyn hoidosta, eli en aio ottaa hänen tarjoamiaan huumausaineita turruttaakseni pääni ongelmiltani, vaikka tilanne kyllä on aika päinvastainen. Ottaisin mielelläni oikeaa hoitoa vastaan, ja kieltäydyn enää menemästä hullujen psykologien rääkättäväksi.
Tällaista se sitten on tämä "hoito".
Tyttöystäväni ehdotti, että menisin lääkärille ja vaatisin näitä pillereitä itselleni, ostaisin ne ja heittäisin roskiin ottamatta yhtään ja valehtelisin lääkäreille että syön niitä saadakseni apua tai tukea. En pikein pidä tästä suunnitelmasta, mutta se taitaa olla ainut tapa päästä eteenpäin. Ilman rahaa on kauhean vaikea päästä eteenpäin muuten. He pitävät minua ahdingossa kunnes alan syömään nappeja ja se ei ole mielestäni mitenkään oikein, en kärsi muusta kuin masennuksesta ja sen masennuksen syyt alkavat olla aika selvät. Tämä koko systeemi on perseestä ja korruptoitunut, ja jonkun pitäisi siistiä paikat oikein kunnolla. Erotella huonoja psykologeja, ja vaikka jonot sitten kasvaisivat, ainakin tietäisit olevasi menossa hyvälle psykologille.
ja vielä lisäksi, jos valehtelisin ottavani näitä pillereitä, loput käynnit olisi seuraavanlaiset;
Jos "pillerit" auttavat ja oloni on ok, asiat menee hyvin ja kestän elää paskan keskellä. Jos asiat menevät huonosti eikä "pillerit" auta, he vain nostaisivat annostani kunnes olisin niin aineissa ettei mikään enää tunnu miltään. Eli mitään apua on turha odotella. Ja hetken, eli viikon kahden päästä, he alkaisivat jo hätistää minua pois ja töihin ilman että mihinkään näihin asioihin jotka aiheuttavat nämä OIREET eli masennuksen ja surullisuuden tunteet, oltaisiin puututtu yhtään.
Mistähän ihmeestä nämä ihmiset oikein valmistuvat??