Tuntuu, että elämässä ei ole muuta kuin tämä arjen pyöritys. Olen pph, oma lapsi ja 3 muuta ryhmässä, ryhmä ihana, mutta raskas, etenkin kun on oma pieni aika työläs tapaus. Arki ja viikonloppu eivät juuri eroa toisistaan, olen aina kotona, siivoan sotkuja, kuuntelen huutoa ja kiukuttelua, teen ruokaa, suunnittelen ruoat ja kauppalistan, käyn kaupassa jne. Mies auttaa kyllä paljon kotitöissä ja lapsen hoidossa, mutta tekee pitkiä työpäiviä, joten suurin vastuu varsinkin arkisin minulla.
Nyt on vielä takana sairasteluita ja huonosti nukuttuja öitä sen johdosta, ja kun siihen yhdistää 10 tunnin työpäivät ja muut stressaavat asiat jotka sattuvat samaan saumaan niin kyllä ahdistaa. Ei ole oikein ketään kelle puhua väsymyksestä ja äärettömästä tylsyydestä, mies kyllä yrittää kuunnella, mutta ei oikeasti ymmärrä että ihminen voi väsyä siihen, kun on kotona töissä ja vapaa-ajalla, toisten käytettävissä. Iltaisin minulla on hermot kireällä oman lapsen kanssa. Ei jaksaisi enää yhtään mitään "negatiivista" ja tulee sanottua ikävästi hänelle ja siitä seuraa huono omatunto ja ahdistus. Pienikin kiukku lapselta nostaa stressikäyrän taivaisiin. Päivisin jaksaa jotenkin kun se on kerran työtä ja koen kyllä "työn imua", tykkään todella työstäni ja lapsista, vaikka todella raskastakin välillä heidän kanssaan on. Kaiken huippu on, että välillä äitini soittaa ja valittaakseen/haukkuakseen jostakin aivan uskomattoman typerästä asiasta minulle ja saan kamalan olon aikaiseksi.
Haluaisin olla paras mahdollinen äiti/vaimo, mutta tuntuu etten pysty siihen. Iltaisin olen usein pahalla päällä ja jotenkin sairaalla tavalla poden huonoa omaatuntoa, jos lähden käymään jossain ja viivyn jonkin aikaa. Tuntuu että kun mies painaa pitkää päivää ja tekee raskasta työtä, en voi vaatia vielä hoitamaan uhma-ikäistä yksin työpäivän jälkeen. Ennen näin usein ystäviä ja välillä vietimme yhdessä iltoja herkkuja syöden, viiniä juoden ja jutustellen, ja niistä nautin todella. Nykyään tietysti en niin usein voisikaan lähteä tuulettumaan, eikä jaksaisikaan, mutta voi kun kaipaisin sellaisia iltoja välillä kun saisi unohtaa tämän kaiken ja nauttia elämästä omilla ehdoillaan, juoda itsensä humalaan ja nauraa ja tanssia. Jotenkin vaan olen niin huono lähtemään juuri tämän sairaan päähänpinttymän takia, etten voisi lähteä ja poden ihan oikeasti huonoa omaatuntoa jos menen. Tiedostan, että tämä on järjenvastaista, mutten voi sille mitään. :( Ei sen puoleen, ei minua edes kutsuta pahemmin näihin illanistujaisiin , kun ovat tottuneet että olen kotona 24/7/356.
Tämän itkuisen kirjoituksen tarkoitus oli vain purkaa omaa tukahtunutta mieltäni, ja se kuulostaa silkalta valitukselta. Sitähän se onkin ja tietysti myös itsesääliä. Pääasia että jollekin pääsen purkamaan näitä ajatuksia, ja teen sen mieluummin teille tuntemattomille kuin tutuille, koska kukaan tuttuni ei tätä ainakaan ymmärrä. Älkää ymmärtäkö väärin, pohjimmiltani olen onnellinen ihminen, mutta nyt juuri se ei pääse paistamaan läpi tämän paksun väsymyksen alta. Mitään perusasioita elämässäni en vaihtaisi tietenkään.
Hyvää vappua kaikille ja kiitos jos jaksoit lukea loppuun.
Nyt on vielä takana sairasteluita ja huonosti nukuttuja öitä sen johdosta, ja kun siihen yhdistää 10 tunnin työpäivät ja muut stressaavat asiat jotka sattuvat samaan saumaan niin kyllä ahdistaa. Ei ole oikein ketään kelle puhua väsymyksestä ja äärettömästä tylsyydestä, mies kyllä yrittää kuunnella, mutta ei oikeasti ymmärrä että ihminen voi väsyä siihen, kun on kotona töissä ja vapaa-ajalla, toisten käytettävissä. Iltaisin minulla on hermot kireällä oman lapsen kanssa. Ei jaksaisi enää yhtään mitään "negatiivista" ja tulee sanottua ikävästi hänelle ja siitä seuraa huono omatunto ja ahdistus. Pienikin kiukku lapselta nostaa stressikäyrän taivaisiin. Päivisin jaksaa jotenkin kun se on kerran työtä ja koen kyllä "työn imua", tykkään todella työstäni ja lapsista, vaikka todella raskastakin välillä heidän kanssaan on. Kaiken huippu on, että välillä äitini soittaa ja valittaakseen/haukkuakseen jostakin aivan uskomattoman typerästä asiasta minulle ja saan kamalan olon aikaiseksi.
Haluaisin olla paras mahdollinen äiti/vaimo, mutta tuntuu etten pysty siihen. Iltaisin olen usein pahalla päällä ja jotenkin sairaalla tavalla poden huonoa omaatuntoa, jos lähden käymään jossain ja viivyn jonkin aikaa. Tuntuu että kun mies painaa pitkää päivää ja tekee raskasta työtä, en voi vaatia vielä hoitamaan uhma-ikäistä yksin työpäivän jälkeen. Ennen näin usein ystäviä ja välillä vietimme yhdessä iltoja herkkuja syöden, viiniä juoden ja jutustellen, ja niistä nautin todella. Nykyään tietysti en niin usein voisikaan lähteä tuulettumaan, eikä jaksaisikaan, mutta voi kun kaipaisin sellaisia iltoja välillä kun saisi unohtaa tämän kaiken ja nauttia elämästä omilla ehdoillaan, juoda itsensä humalaan ja nauraa ja tanssia. Jotenkin vaan olen niin huono lähtemään juuri tämän sairaan päähänpinttymän takia, etten voisi lähteä ja poden ihan oikeasti huonoa omaatuntoa jos menen. Tiedostan, että tämä on järjenvastaista, mutten voi sille mitään. :( Ei sen puoleen, ei minua edes kutsuta pahemmin näihin illanistujaisiin , kun ovat tottuneet että olen kotona 24/7/356.
Tämän itkuisen kirjoituksen tarkoitus oli vain purkaa omaa tukahtunutta mieltäni, ja se kuulostaa silkalta valitukselta. Sitähän se onkin ja tietysti myös itsesääliä. Pääasia että jollekin pääsen purkamaan näitä ajatuksia, ja teen sen mieluummin teille tuntemattomille kuin tutuille, koska kukaan tuttuni ei tätä ainakaan ymmärrä. Älkää ymmärtäkö väärin, pohjimmiltani olen onnellinen ihminen, mutta nyt juuri se ei pääse paistamaan läpi tämän paksun väsymyksen alta. Mitään perusasioita elämässäni en vaihtaisi tietenkään.
Hyvää vappua kaikille ja kiitos jos jaksoit lukea loppuun.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuttua juttua. Parisuhdekin kärsii kun tuntuu että kaikki vain vaativat jatkuvasti jotain,eikä repeä millään joka suuntaan.Omaa aikaa ei ole edes vessassakäynnin verran.Yötkin vielä ovat risaisia ja univelkaa on koko ajan. Jotta voisi hyvin olisi saatava nukkua hyvin ja päästävä edes hetkeksi päivässä omiin oloihin,lenkille tai metsään istuksimaan.
En minä ainakaan ymmärrä sinua väärin. Minusta on hyvä, kun pystyt purkamaan mieltäsi. Äideiltä vaaditaan mielestäni aivan mahdottomia, ja mistään ei tietenkään saisi valittaa eikä saisi uupua, ettei vain saisi jotain huonon äidin leimaa. Äitihän ei saisi olla enää ihminen eikä äidillä tunnu olevan ihmisoikeuksiakaan joidenkin mielestä. Unohda kiiltokuvaäitimallit ja uskalla olla ihminen jolla ihmisen tarpeet! Usko pois, että rentona ja levänneenä olet paras äitikin. Olet sama ihminen samoine tarpeineen, kuin ennen äitiyttäkin.
En tiedä lohduttaako sinua tällä hetkellä mikään muu kuin yöunet, jonka tarpeessa varmaan olet kipeimmin. Nyt sinun pitäisi saada äkkiä nukuttua pari vuorokautta yhtä soittoa ja/tai oltua yksikseen että voit virkistyä ja vähän käydä ulkona ja liikkumassa muuten tai tehdä sitä mikä virkistää sinua eniten. Unenpuute alkaa aiheuttaa ahdistusta ja lopulta masennustakin. Lapsellasi on isä eli toinen huoltaja, joten antaisitko hänelle vastuun lapsesta jonain viikonloppuna ja menisit itse vaikka jollekulle kaverille tai hotelliin yksin nukkumaan tai mihin vaan, että pääset pois neljän seinän sisältä pariksi vuorokaudeksi. Hulluksihan tuollainen jatkuva univelka ja vaatimuskierre ihmisen tekee. Jos ei isä asiaa ymmärrä eikä halua ottaa lastenhoitovastuuta, maksata hänellä lapsenhoito. Jos sinulla on sukulaisia tai ystäviä niin kysy heiltä apua asiassa. Virkistysloman voisit ottaa joka kuukausi ja voisitte vaihdella näitä akunlataamisvuoroja ukkosi kanssa. Niin sitä jaksaa huonoimmatkin hetket, kun on jo oma virkistysvuoro kiikarissa.
Olen keski-ikäinen, teini-ikäisen äiti ja elänyt tuon kaiken läpi itse. Pitkän aikavälin lohtua saat, kun kerron että onneksi tuo rasittava aika ei kestä ikuisuuksia eli helpommat päivät siintävät jo horisontissa. Kun rasittava vaihe on ohitse ja viimeistään kun muksu on koululainen niin aika usea äiti alkaa vapaaehtoisesti samaan väsyttävään rumbaan uudestaan. Minä en ruvennut, koska elämästäni tuli pitkäksi aikaa hyvin, miltei ylivoimaisen raskasta juuri lapsen myötä - joten olen tyytyväinen kun saan tämän yhden kunnialla tasapainoiseksi aikuiseksi. Yöunet on välillä katkolla täälläkin, tosin ne menevät toisesta syystä kuin uhmaikäisen äidillä =D.
Oikein Hyvää Wappua sinulle myös!
Löytäisitkö muuta työtä, kuin perhepäivähoitajana oleminen?
Tässä meidän pihapiirissä on kaksi kyseistä ammattia harjoittavaa vanhempaa naista, isoäiti-iässä. Selvästi huomaa, että homma käy voimille. He tulevat varatuille pyykkivuoroille kiukkuisena kyselemään, että saisiko pestä koneellisen kun lapsi yrjösi, kakkasi jne. Ottaa päähän, kun pyykkitupaan saa jonottaa yleensä viikon ja sitten toinen tulee naama rutussa kyselemään "vapaavuoroja".
Jos laittaisit lapsesi ihan kunnalliseen päivähoitoon, ja itse menisit "töihin lepäämään"? Minä ainakin tunsin tuossa pahimmassa vaiheessa, että työssä olo on kuin lepoa.
Ja vielä, tarkoitus ei ollut arvostella eikä suututtaa...
Täysin samaa mieltä.
Miksi pyörittää jotain kotiäitiroolia, jos selvästi ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella?
No jos sinulla on tuommoinen olo niin sovellutko perhepäivähoitajaksi. Juuri tuon takia en aio laittaa lastani perhepäivähoitajalle koska perhepäivähoitaja on yksin ja joutuu kaitsemaan liian montaa lasta jalaittamaan ruoat sun muut itse, ei ole keittäjää kuten päiväkodeissa. Hän voi väsyä ja hermot pettää. Päiväkodissa on hekilökuntaa enempi mikä takaa lapselle ettei aikuinen ihan repeä.
haloo, eiköhän kaikki väsy joskus ammatista riippumatta?! miksei lastenhoitaja saisi väsyä??? eihän se kerro soveltuvuuddesta yhtään mitään! varsin tuttua tekstiä minulle,pienten lasten äidille ja lasten parissa työskentelen vaikken pph olekaan.. järkkyä jos joku tulisi minulle sanomaan noin kun olisi tuo tuttu fiilis päällä. eihän ap sitäpaitsi työhönsä väsynyt ole vaan sanoi pitävänsä siitä ja lapset ihania. minulla lapset olleet aina pph:lla, itse päiväkotielämää nähneenä en ikinä veisi omiani sinne.
"Tuntuu että kun mies painaa pitkää päivää ja tekee raskasta työtä, en voi vaatia vielä hoitamaan uhma-ikäistä yksin työpäivän jälkeen"
Hei haloo, sä hoidat sitä ja kolmee muuta päivät ja sitä uhmaikästä illat. Ja kaippa se olisi hyväksi isä-lapsisuhteellekkin että saisi uhmailla välillä isälleenkin. ja että sekin joutuisi töiden jälkeen hoitaan lasta.. vaikka on kuinka rankka työ. Ja sä sovit van joka viiolle vähintään sen 2-3 parin kolmen tunnin menoa ja joka kuulle jonkun viikonloppuriennon kavereiden tai miehen kanssa ja lapsi joko isän tai muun hoitoon. Muuten oot parin vuoden päästä ihan rikki ja siinä hajoo perhe ja kaikki. Ja ihan vaan sen takia ettei itteä ole hoidettu.
työpaikan vaihtoa,kun pidät siitä työstä niin yritäppä vaikka päiväkotiin tai ryhmikseen.sama työ mutta yli puolet vähemmällä.etkä ota omaa lastasi omaan työpaikkaasi,se ei ole aina hyvä vaihtoehto varsinkin jos itse joutuisit hoitamaan.Jos mahdollista niin kannattaa kokeillamitse en ottaisi enää kotiin lapsia hoitoon vaikka työstä tykkäänkin.
Kiitos vastauksistanne! Etenkin vanha piaru, kirjoituksesi todella lohdutti :) Itseasiassa kävi niin, että lähdin ystävien kanssa vappua viettämään eilen ja menin yöksi äidilleni, nukuin pitkään ja oikein kunnolla rötväsin tämän päivän! Sain kirjoituksistanne intoa ja lähdin omilla ehdoillani ulos enkä kadu yhtään! Nyt on niin levännyt olo, ja tuo kirjoittamani teksti tuntuu nyt hirveän traagiselta.
Ammattiani en vaihtaisi, koska en ole koskaan viihtynyt näin hyvin missään töissä. Nautin kotona työskentelystä ja pph hommista todella (mitä moni ei ymmärrä alkuunkaan). Lisäksi tämä helpottaa elämää, kun ei tarvitse ensin viedä omaa hoitoon ja sitten vielä töihin, kun työt tuodaan kotiin ja oma lapsi saa silti olla kotihoidossa :)
Hyvää kevään jatkoa kaikille!