Oudot oireet jo yli vuoden!

anonyymi5656565

Oli pakko kirjoittaa tänne, ja kysyä apua vaivaan, joka on vaivannut jo yli vuoden. En tiedä, kuuluuko tämä kokonaan tänne palstalle, mutta yritetään.

Suunnilleen puolitoista sitten tuli täysin yhtäkkiä huono olo, ja luulin aluksi oksennustaudiksi. Kävin työpaikkalääkärillä, kun huono olo ei lähtenyt ollenkaan pois. Ensin ehdotettiin närästystä, ja sain nexiumkuurin, josta ei varsinaisesti ollut apua. Kävin myös omalla rahalla ylävatsan tähystyksessä, kun työpaikan lääkäri ei suostu kirjoittamaan lähetettä. Tähystyksessä ei näkynyt mitään. Kävin myös ylävatsan ultraäänessä; ei mitään. Huonoa oloa kesti noin 7kk, jonka jälkeen tuli muutaman kuukauden hyvä olo.

Oireet alkoivat uudestaan muutama kuukausi sitten. Ylävatsa tuntuu tosi kireältä, ja tuntuu välillä että olisi vaikea hengittääkin. Sisäänhengittäessä tuntuu, että pitäisi vetää keuhkot täyteen ilmaa. Huono olo on lähes jatkuvasti, saattaa olla joskus harvoin muutaman päivän hyvä olo. Huono olo voimistuu autossa, liekö asento syy. Joskus huono olo saattaa myös lähteä hetkeksi pois, esim. tunniksi. Kädet alkavat täristä myös huonossa olossa joskus.

Kävin työpaikkalääkärillä uudemman kerran kun olen jo epätoivoinen mitä tämä voisi olla. Noh, mielessä kävi että voisiko jännityksellä ja vastaavalla olla tälläisiä oireita, joten lääkäri heitti kuukauden citalopram-kuurin.

En huomaa vielä 3 päivän jälkeen muuta, kuin jatkuvaa haukottelua. Sen lisäksi haukotellessa ylävatsa ikäänkuin kramppaa, ja samalla alkaa pyörryttämään hiukan. Joku siellä haukotellessa kiristää.

Oksettava olo saattaa omituisesti lähteä pois yhtäkkiä ja tulla taas takaisin. Jonkun yhteyden olen huomannut esim. jos vaikka nauran työpaikkalaisten kanssa tai alan puhumaan jotain, huono olo saattaa kadota tosi pieneksi hetkeksi. Joskus jos huono olo/kiristys/tjsp menee huonoksi, niin joskus tulee yrjön makuisia röyhtiä, silloin auttaa Ranitidin jonkun verran. Myös nukkuessa huono olo lähtee pois, johtuen varmaan makuuasennosta.

Toivottavasti muistin mainita kaikki oleellisimmat.. Pitää varmaan varata jostain kunnon lääkäristä lääkäriaika. Tälläinen rajoittaa elämää tosi paljon kun mihinkään ei huvita lähteä tälläisessä olossa. Jos joku voisi helpottaa oloani, olisin ikuisesti kiitollinen :3

2

619

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anonyymi5656565

      Unohtui vielä mainita, että huono olo usein saattaa voimistua raskaan liikunnan jälkeen.. Myös helicobakteeri on tutkittu ja verinäytteet on ok. Mietin, jos ylävatsan kireys voisi vaikuttaa jotenkin, ja olen kokeillut napostella myös Sirdaludia..

      • Anonyymi

        Osta Samariinia, niin alkaa röyhtäykset irtoomaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      121
      1502
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      147
      778
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      563
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      429
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      420
    Aihe