Eli taustaa,olen normaalista perheestä ilman suurempia ongelmia isän ukottomuutta lukuunottamatta. Olen ollut koulukiusattu poikien taholta. Miehen otin ekan mihin tutustuin "lähempi" mieskin itsetunto ongelmainen jakäytös ongelmainen hankala luonne. Nyt yhdessä 11v ja lapsia 2. Itse olen vähän yli 30v ihan ok näköinen nätiksi sanotttu. Olen pettänyt miesätni useasti toisten miesten kanssa. Miehen olleet hyväitsetuntoisia. Olen etsinyt pelastajaa huonosta suhteesta. Nyt olen kärsinyt masennuksesta 1.5 v ja nyt lääkitys cymbalta 60mg/pvä,ryhmäterapian olen aloittanut juuri.
Ongelma: Jatkuva täydellisyydentavoittelu, jatkuva asioiden vastakkain asettelu, terapian jälkeen ahdistaa ja etsin kaikesta merkitystä ja merkkejä? ryhmän jäsenten ongelmat ovat omiakin ja ärsyttää että tuntuu että pitäisi muistaa kaikki ja harmittaa kun ei ole "täydellinen",olen kateellinen onnellisille rakkauden löytäneille koska en pysty eroamaan miehestä epävarmuuteni takia. Pelkään etten koskaan löydä ketään ja mieheni syyllistäisi kaikesta.
Olen hukassa itseni kanssa ja kaiken välissä. Mieheni ei siedä vanhempiani ja vanhempani eivät ymmärrä miestäni eikä näe hänessä mitään hyvää. Kun olen vanhempieni luona niinkuin nytkin niin näen heidän silmillään kaiken huonon miehestäni ja ärsyttää ja mietin eroa. Kun olen kotona mieheni kanssa näen hänen silmillään kaike vialla lapsuuden kodissani. Mistä tämä johtuu?? Miksi elän toisten kautta? Vai elänkö?
Miten tätä saisi ratkaistua? En jaksa ja oksettaa ja uuvuttaa kun en löydä onnea miehestäni.
Ongelma: Jatkuva täydellisyydentavoittelu, jatkuva asioiden vastakkain asettelu, terapian jälkeen ahdistaa ja etsin kaikesta merkitystä ja merkkejä? ryhmän jäsenten ongelmat ovat omiakin ja ärsyttää että tuntuu että pitäisi muistaa kaikki ja harmittaa kun ei ole "täydellinen",olen kateellinen onnellisille rakkauden löytäneille koska en pysty eroamaan miehestä epävarmuuteni takia. Pelkään etten koskaan löydä ketään ja mieheni syyllistäisi kaikesta.
Olen hukassa itseni kanssa ja kaiken välissä. Mieheni ei siedä vanhempiani ja vanhempani eivät ymmärrä miestäni eikä näe hänessä mitään hyvää. Kun olen vanhempieni luona niinkuin nytkin niin näen heidän silmillään kaiken huonon miehestäni ja ärsyttää ja mietin eroa. Kun olen kotona mieheni kanssa näen hänen silmillään kaike vialla lapsuuden kodissani. Mistä tämä johtuu?? Miksi elän toisten kautta? Vai elänkö?
Miten tätä saisi ratkaistua? En jaksa ja oksettaa ja uuvuttaa kun en löydä onnea miehestäni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En voi kyllä muuta sanoa kun sen että mulla on täysin nolla sympatiat pettäjille, varmaan ansaitset kaiken paskan mitä saat. Ota se ero, elämäs menee vaan pilalle siinä suhteessa ja samalla pilaat sen miehen elämän sitä pettäessä.
Niin onko ero masentuneena ja ahdistuneena hyvä ratkaisu? Minulla menee mielialat ylös ja alas ja saman päivän aikana voi tunteä kamalaa ahdistusta ja sitten voi olla ihan ok tunne ja onnistumisen tunnekin. Sisäisesti tuntuu että liikaa välillä ajattelen. En ole ylpeä pettämisistä, sellaista ei saisi tehdä. Olen huonoina hetkinä etsinyt jotain ja ajautunut näihin suhteisiin. Etsinyt enempi hyväksyntää näiltä miehiltä.
ja mieti tosi tarkkaan tuota että onko ero masentuneena hyvä ratkaisu. En kehoittaisi tekemään minkään asian suhteen pikaisia päätöksiä masentuneena.
Jos ryhmäterapia aiheuttaa tollaista, mä en menisi mutta teet juuri kuten itse parhaaksi näet.
Lopeta pettäminen, saat itsellesi vahinkoa aikaan kun se kuitenkin pysyy sulla mielessä jos ei muuten niin alitajunnassa eikä se myöskaan mitään ratkaise. Tai sen ehkä, että jos miehesi saa tietää niin se tekee jonkinlaisen ratkaisun.
Ota etäisyyttä noihin toisten mielipiteisiin ja sun omat mielipiteet ne tärkeitä on. Et ehkä elä toisten kautta, et vaan tiedä enää tuossa hässäkässä mitä pitäisi mistä ajatella. Kuuntele, miltä susta itsestäsi tuntuu ja anna asioille aikaa. Jos on huono olo koko ajan niin saattaa vika olla myös lääkityksessä. Liika- alilääkitys, väärä lääke jne. Tsemppiä! Rauhaa tarvitset ja tyyneyttä mutta helpommin toki sanottu kuin tehty.
Niin aikaisemmin olin yksin ongelmieni kanssa ja "helvetissäni" vieraille puhuminen ahdisti. Mies on saanut tietää pettämisistäni...on haukkunut,uhaillut erolla jne. ei kuitenkaan ole eronnut? Miksi? Viimekertaisessa ihastuksesta kun pääsi selville niin sanoi muuttuvansa ja tekevänsä asioita kuin haluan ja osallistuvansa ja laittavansa itsensä kuntoon.
Nyt käyn ryhmässä ja sen avulla on ollut helpompi olla töissä ainakin nyt tuntuu. En ole niin eristäytynyt. Mutta puhuminen esim. vanhemmille tai tutuille nostaa nyt esiin ahdistusta ja puran helposti heille sitä.
Miksi en voi lähteä suhteesta? Ainut mitä tiedän että kumpikaan mieheni tai minä ei olla ihan terveimmästä päästä. Eli meihin kiteytynyt kasvatuksen pers. häiriöitä tod. näköisesti. Molemmat jollain tavalla olleet hemmoteltuja, minä vanhempieni taholta ja mies mummonsa.
Kun pääsisi tästä ahdistuksesta ja saisi onnen tunnetta ja normaalia tunnnetta. Koti meillä on nykyään kaaos, minulta mennyt mielenkiinto tehdä mitään. Mies välillä siivoaa keittiötä ja muuten imuroi. Kumpikaan ei halua henkisesti ottaa vahvemman roolia ja vastuuta perheestä vaan molemmat pakoilee sitä tai sitten molemmat kilpailee vastuun ottamisellaan. Seksiä eikä läheisyyttä ole ollut aikoihin. Mite n lapsista voi tulla normaaleja kaiken tämän keskellä? Haluan vain jotain apua mutta en tiedä mitään ja kukaan ei tiedä. Lääkityskin auttanut sosiaalisiin tilanteisiin mutta aiheuttaa ahdistusta muuten ja ilkeilyä läheisille?
Tosi hyvä kirjoitus kittyliini :)
Pettämisestä olen saanut voimaa ja energiaa ns. lievän hyvpomaania hyvänolon tunnetta. Että on olemassa rakkautta ja himoa. Mutta toisaalta koko ajan mietin toisen ajatuksia ja tunteita eli tunnen masennustakin. Enään en petä tai ole nyt sitä tehnyt vähään aikaan.
Vk-lpppuna lapset oli mummolassa ja piti alunperin mennä elokuviin, ei sitten menty mutta sain ommeltua hiukan ja tehtyä asiota. Mutta kun tekemättömien asioiden lista on loputon ja aina löytyy parempaa tapaa käyttää aika, sitten kun helposti ohjaudun muiden mukaan. esim. terapiaaan olen miettinyt valmiiksi miten se voisi mennä ja mistä keskustellaan ja mietin miten viikon aikana on voinut ja sitten kun terapia istunto alkaa niin helposti ohjaudun muiden kautta ja puhun eri asioista ja ahdistun. Mutta olen ollut ns. yksityiterapeutilla keskustelemassa itse 2kk ajan ja tuntui ettei osannut sanoa asioita oikein tai ahditui siitäkin. Kun terapeutti kysyi vointia niin vuodatti kaiken vaan siihen ja tuntui ettei päässyt yhtään eteenpäin. Tämä suositteli ryhmäterapiaa. Kun en osaa itse ajatella ja ratkaista ongelmiani, vaan helposti haluan että joku ratkaisee puolestani ja antaa ohjeita että näin teet ja näin voit paremmin. Eilen oli kamala ahdistus lenkin jälkeen, Alussa oli hyvä olo että tekee pitkästä aikaa jotain hyödyllistä ja sitten näki taas luonnon värejä ja kauneutta ja haaveili mutta sen jälkeen rupesi taas ajattelemaan menneisyyttä ja asioitaan niin ahdistui ja rupesi itkettämään hysteerisesti ja oli huono olo ja ahdisti ja mietin tosissani itsemurhaa. Mies tuli kyllä rauhoittamaan ja purin ahdistusta häneen. Miksi näin. Tämä on tyypillistä. Innostun jostain ja sitten epäilen kaikkea ja ahdistus iskee.