islam

Tuomitaanko islamilaiset oppinsa mukaan uskonsa vai tekojensa perusteella?
6318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koraani opettaa, että viimeisellä tuomiolla ihmiset tuomitaan _omien_ tekojensa ja päätöstensä mukaan. Kenelläkään ei ole auttajaa eikä puolestapuhujaa (juuri tämä kumoaa kaiken maailman oppineiden neuvojen, fatwojen ja häditien merkityksen), vaan jokainen on yksin ja vastaa itsestään. Kuitenkin Koraani toteaa, että teoiila ei ole merkitystä, sillä Jumala tekee, mitä tahtoo, Jumala armahtaa, kenet tahtoo ja tuomitsee, kenet tahtoo. Kaikki on riippuvaista Jumalasta, ei ihmisestä tai hänen teoistaan.

Äänestä
  • Näyttää siltä, että islamilaiset ovat sitten jääneet uuden liiton kelkasta tietoisesti ulos. Raamattua tutkineena ateistina pystyn kertomaan tämän verran:

    Jumala totesi liittonsa ihmisten kanssa kestämättömäksi koska liitto perustui 10 käskyyn joita kukaan ei pysty täyttämään tavalla jolla Jumala tarkoitti käskyt täytettäväksi. Juutalaiset jäivät edelleen taulun lain taakan alle koska eivät hyväksyneet Jeesuksen vapauttavaa opetusta.
    Jeesus katsoi, että kymmenen käskyn noudattaminen ei ole mahdollista eikä tarpeellistakaan, riittää, että ihminen täyttää lain hengen (ei siis kirjainta kuten juutalaiset ja muslimit lakiensa kanssa yrittävät edelleen tehdä). Jumala ei armahda sen mukaan mitä joku tekee, Jumala ei armahda myöskään "kenet tahtoo" vaan Raamatun teksteistä käy selvästi ilmi, että Jumala armahtaa poikansa Jeesuksen tähden.

    Pienoisevankeliumin sanat kiteyttävät Jumalan armahduksen:

    Joh 3:16

    "Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa jotta kukaan joka häneen uskoo ei joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän."

    Vuorisaarna kiteyttää uudelleen pelastussuunnitelman, Jeesus määrää saarnassa ketkä ovat pelastuvia ja miten 10 käskyä tulee ymmärtää. Jeesus lähtee liikkeelle ennen kaikkea ihmisten välisestä armosta. Itse asiassa Jeesus laski pohjan koko nykyaikaiselle ihmisoikeusjärjestelmälle vuorisaarnan sanoissa.

    Uusi Jumalan armoon pohjautuva liitto astui voimaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa. Olipa sitten uskovainen tai ateisti tai vaikkapa juutalainen niin on hyväksyttävä se tosiseikka, että Jeesus Nasaretilainen kuoli meidän kaikkien puolesta. "Tämä on uusi liitto minun veressäni joka teidän puolestanne vuodatetaan". Jeesus totesi kiirastorstain illallisella.

    Äänestä

  • ateisti kirjoitti:

    Näyttää siltä, että islamilaiset ovat sitten jääneet uuden liiton kelkasta tietoisesti ulos. Raamattua tutkineena ateistina pystyn kertomaan tämän verran:

    Minulle tuo tietysti on täyttä hepreaa, kun en koskaan ole mitään väärää tehnyt. Mutta jos on huono omatunto, niin kai sitä jotain täytyy yrittää...

    Äänestä

  • >Kenelläkään ei ole auttajaa eikä puolestapuhujaa (juuri tämä kumoaa kaiken maailman oppineiden neuvojen, fatwojen ja häditien merkityksen), vaan jokainen on yksin ja vastaa itsestään.

    Kuten Islam opettaa, jokainen on paimen.

    Arvostettu henkilö, oppinut tms., vastaa myös siitä teostaan, että on arvovaltaansa vedoten yllyttänyt ihmisiä vääryyteen.

    Oppinut siis vastaa opetuksistaan ja yllytyksestään, mutta oppilas vastaa teoistaan vain siinä määrin kuin hän on asettanut oppineen tms. opetukset Koraanin ja sunnan sijalle tai yläpuolelle.

    Mutta koska perustietosi Islamista on tunnetusti hataraa, et osaa ottaa läheskään kaikkia seikkoja huomioon tehdessäsi tulkintoja; ne eivät ole minkään arvoisia.

    Äänestä

  • Taha Islam kirjoitti:

    >Kenelläkään ei ole auttajaa eikä puolestapuhujaa (juuri tämä kumoaa kaiken maailman oppineiden neuvojen, fatwojen ja häditien merkityksen), vaan jokainen on yksin ja vastaa itsestään.

    Kuten Islam opettaa, jokainen on paimen.

    Arvostettu henkilö, oppinut tms., vastaa myös siitä teostaan, että on arvovaltaansa vedoten yllyttänyt ihmisiä vääryyteen.

    Oppinut siis vastaa opetuksistaan ja yllytyksestään, mutta oppilas vastaa teoistaan vain siinä määrin kuin hän on asettanut oppineen tms. opetukset Koraanin ja sunnan sijalle tai yläpuolelle.

    Mutta koska perustietosi Islamista on tunnetusti hataraa, et osaa ottaa läheskään kaikkia seikkoja huomioon tehdessäsi tulkintoja; ne eivät ole minkään arvoisia.

    saahan sitä jokainen tulkita esim.näitä opuksia
    parhaan kykynsä mukaan!jos kahdelta ihmiseltä kysy
    y että "mitähän väinämöinen/allah tässäkin kohdass
    a yrittää sanoa"niin vastaukset tod.näköisesti poi
    kkeavat toisistaan!

    Äänestä

  • ateisti kirjoitti:

    Näyttää siltä, että islamilaiset ovat sitten jääneet uuden liiton kelkasta tietoisesti ulos. Raamattua tutkineena ateistina pystyn kertomaan tämän verran:

    Jumala totesi liittonsa ihmisten kanssa kestämättömäksi koska liitto perustui 10 käskyyn joita kukaan ei pysty täyttämään tavalla jolla Jumala tarkoitti käskyt täytettäväksi. Juutalaiset jäivät edelleen taulun lain taakan alle koska eivät hyväksyneet Jeesuksen vapauttavaa opetusta.
    Jeesus katsoi, että kymmenen käskyn noudattaminen ei ole mahdollista eikä tarpeellistakaan, riittää, että ihminen täyttää lain hengen (ei siis kirjainta kuten juutalaiset ja muslimit lakiensa kanssa yrittävät edelleen tehdä). Jumala ei armahda sen mukaan mitä joku tekee, Jumala ei armahda myöskään "kenet tahtoo" vaan Raamatun teksteistä käy selvästi ilmi, että Jumala armahtaa poikansa Jeesuksen tähden.

    Pienoisevankeliumin sanat kiteyttävät Jumalan armahduksen:

    Joh 3:16

    "Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa jotta kukaan joka häneen uskoo ei joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän."

    Vuorisaarna kiteyttää uudelleen pelastussuunnitelman, Jeesus määrää saarnassa ketkä ovat pelastuvia ja miten 10 käskyä tulee ymmärtää. Jeesus lähtee liikkeelle ennen kaikkea ihmisten välisestä armosta. Itse asiassa Jeesus laski pohjan koko nykyaikaiselle ihmisoikeusjärjestelmälle vuorisaarnan sanoissa.

    Uusi Jumalan armoon pohjautuva liitto astui voimaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa. Olipa sitten uskovainen tai ateisti tai vaikkapa juutalainen niin on hyväksyttävä se tosiseikka, että Jeesus Nasaretilainen kuoli meidän kaikkien puolesta. "Tämä on uusi liitto minun veressäni joka teidän puolestanne vuodatetaan". Jeesus totesi kiirastorstain illallisella.

    kymmentä käskyä kumonnut. Se mistä Jeesuksen aikana eri juutalaisuuden suunnat kiistelivät ja mihin kiistoihin Jeesus osallistui olivat aivan muut asiat. "Kymmenen käskyä" esittävät aikoja sitten kiteytyneet perussäännöt, joita ilman ihmislajin yhteisöelämä ei olisi sujunut.Juutalainen mauste on lepopäiväkäsky ja käsitys että Jahve-jumaluuden arvovalta on ohjeiden takana.
    Tässä yhteydessä lain hengestä puhuminen on yhtä järjetöntä kuin jos sanoisin ettei minun tarvitse olla de facto lainkuuliainen suomalainen, riittää kunhan jotenkin "hengessäni" lakia noudatan. Mitä tämä ylipäänsä tarkottaisi?
    Juutalainen laki ei pelastanut ketään mistään vaan sen noudattamisperusteet olivat muut, sekä kulttiin ja valintaan liittyvät että yhteiskunnalliset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mina kirjoitti:

Tuomitaanko islamilaiset oppinsa mukaan uskonsa vai tekojensa perusteella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu