Kävin katsomassa erästä foorumia jossa miespuolinen henkikö kertoo totuuksia laumanvartijan koulutuksesta.
Helposti ihmiset unohtavat että ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Koirat ovat YKSILÖITÄ ja se joka toimii toiseen, ei toimi toiseen. Jos jollakulla on 3 nöhveröä rodun edustajaa, ei voi kertoa röyheänä miten tulee toimia niiden temperamenttisempien kanssa, kun ei kerran tiedä. Tai 2 tai 1, ihan sama asia.
Huonoin mahdollinen kouluttaja ja laumanjohtaja on ihminen joka kuvittelee tietävänsä kaiken ja kertoo miten_jokaista_koiraa tulee kouluttaa. Kun koirat ovat erilaisia, koirien ja sen oman ihmisen suhde on erilainen, ihmiset ovat erilaisia ja niin edelleen. Tilanteet elää.
Annan esimerkin. Jos koira on aggressiivinen ruoastaan omistajaa kohtaan, ei voida sanoa ihmiselle että ota se ruoka vaan pois, sinä määräät. Sen sijaan voidaan käyttää aivoja ja edetä tilanteeseen jossa koira on todennut ettei ihminen ole uhka. Mustavalkoisilla neuvoilla saadaan paljon pahaa aikaiseksi ja koira nopeammin piikille kuin ehditään kissaa sanoa.
Ihmettelen miten mustavalkoisia jotkut vanhemmat ihmiset ovat. Tuoko ikä mukanaan sitä tunnetta että tietäisi kaikesta kaiken? Vai onko viina maistunut liikaa? Mene ja tiedä mutta muistakaa, jokainen koira on yksilö.
Millainen on hyvä laumanvartijakouluttaja?
jokainenkoiraonyksil
4
322
Vastaukset 4
- jokainenkoiraonyksil
Itse tunnen myötähäpeää kun luen noita yhtenä totuuksina vouhotettuja asioita.
- Agressiivinen ruuas
annettu ruoka pitäisi ottaa koiralta pois? Voisiko joku viisaampi kertoa, kun en ymmärrä.
- jokainenkoiraonyksil
Ei pidäkkään mutta jos koira syö esimerkiksi rautanauloja, harvempi varmasti tyytyy katsomaan vierestä asiaa. Tällöin on hyvä tietää että sen aarteen saa pois menettämättä kättään.
- Huh huh
jokainenkoiraonyksil kirjoitti:
Ei pidäkkään mutta jos koira syö esimerkiksi rautanauloja, harvempi varmasti tyytyy katsomaan vierestä asiaa. Tällöin on hyvä tietää että sen aarteen saa pois menettämättä kättään.
Huh huh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400