Aiotteko osallistua tai oletteko osallistuneet aiemmin ja mikä on mielipiteenne kilpailusta.
Minusta ne loppusuoralle päässeet novellit on yleensä olleet korkeatasoisia. En ole osallistunut aiemmin. Miksi en? No vain siksi, että jos sattuisin pääsemään siihen kokoelmaan, niin siihen pitää laatia jokin lyhyt kuvaus itsestä: minkä ikäinen on, missä on syntynyt, missä asuu. Ihan epäolennaisia asioita. Taidan sitäpaitsi olla ihan liian vanha osallistumaan siinä joukossa.
Minusta ne loppusuoralle päässeet novellit on yleensä olleet korkeatasoisia. En ole osallistunut aiemmin. Miksi en? No vain siksi, että jos sattuisin pääsemään siihen kokoelmaan, niin siihen pitää laatia jokin lyhyt kuvaus itsestä: minkä ikäinen on, missä on syntynyt, missä asuu. Ihan epäolennaisia asioita. Taidan sitäpaitsi olla ihan liian vanha osallistumaan siinä joukossa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
noiden niin sanottujen "epäolennaisuuksien" esilletuominen vs. salaaminen sekä ääripäiden variaatiot ovat eräänlainen ikuisuusaihe tälläkin palstalla. minusta ei välttämättä ole olennaista tietää kuka on laila hirvisaari mutta olisi outoa ellei hänestä mitään tiedettäisi. mutta voiko määritellä missä painos- ja nimekemäärässä kulkee raja jonka jälkeen kirjailijan oma vetäytyminen (tai hänen työntämisensä) kirjojen taakse vaikuttaisi enemmän oudolta kuin luontevalta?
itseäni kiinnosti esimerkiksi atena-kilpailun voittajan kohdalla nimenomaan ikä, kotiseutu ja ammatti - kiinnosti ihan vapinaan asti nähdä minkälainen ihminen kirjoitti tarinan joka voitti minun tarinani. ja uskon että lukija joka on utelias lukemaan tarinoita elämästä ja ihmisistä on yhtä lailla utelias myös oikean elämän suhteen: vaikkapa sitten kirjailijan henkilöyden.
Aion osallistua. Itse en etukäteen huolestuisi tuosta kuvauksesta minkä mainitsit. Jos voitat, ehkä mielesi muuttuu. 12-vuotias poikani hehkutti muutamia päiviä sitten innostuneena, että nelikymppinen oli skeittihallissa skeittaamassa "siinä näkee että voi olla sydämessään aina nuori", hän sanoi. Miksi sinä sitten olisit liian vanha osallistumaan novellikilpailuun! Kukaan ei ole liian vanha osallistumaan jos haluaa. En ole itsekään mikään untuvikko, mutta luulen, että on vain eduksi, että eri-ikäiset osallistuu ja yrittää.
Kylllä minä tänä vuonna aion osallistua. Aiemmin noiden taustatietojen julkituonti on häirinnyt siinä määrin, etttä olen jättänyt väliin. Ikää on kutakuinkin kuusikymmentä ja olen muuttanut elämässäni lähes yhtä monta kertaa kuin on ikävuosia, joten jollain syntymäpaikalla ei ole merkitystä.
Katsoin sitä 2008-kokoelmaa uudestaan: voittajanovellista Lonely Planet pidin loppua lukuunottamatta: meni yhteisjuomingeiksi, oli jotenkin lattea. Globaalista aihepiiristä ja hyvien aikeiden latistumisesta sillä saralla pointsit. Myös Jonas Konstigin toiseksi tullut Uusi kaveri ok.
Yrittäjiä oli lähempi tuhat, tosin kaikkia yritelmiä ei esipuheen mukaan voinut edes novelleiksi luokitella.
Jos joukossa on joku kuusikymppinen, niin kyllä se koomiselta kuulostaa. Jätä väliin.
millä tavalla se kuulostaa koomiselta?
Antaisitko itse henkilötietosi sinne kaikkien naurettaviksi ja ihmeteltäviksi, jos pääsisit siihen kokoelmaan, josta alussa puhuttiin? Muut ovat 20, 25 tai 30, korkeintaan 40, yksi on 60.
Siinä kirjoittajassa täytyy olla joku vika.
ei ihmisten naurua ja ihmettelyä kannata pelätä. sen olen huomannut kun olen vanhempi aika paljon, 40 ja plus.
Tätä me vanhat naurettiin ihan ääneen. Kiitokset "Nuorempi aika paljon" nimimerkille kahden nelikymppisen flunssapotilaan piristämisestä. Jos maailma olisi niin outo, että tuo kommentti olisi kirjoitettu tosissaan, suosittelisin nimimerkkiä tekemään jotain vapautumisharjoituksia. Hyvä taide syntyy villistä ja vapaasta mielestä.
Ja vielä: Jos itse vaikka kahdeksankymppisenä saan tekstini julki jonkin kirjoituskilpailun kokoelmassa ja se on jostakin nuorukaisesta koomista, niin sehän on vain ilahduttavaa. Huumoria ja naurua maailmassa tarvitaan aina.
En haluaisi sanoa, että olet tyhmä, mutta ilmeisestikin kyllä nuori. Iällä ei ole väliä, koska kuusikymppinen tietää sellaista, mitä sinä et tiedä. Itse olisin melko ylpeä jos pärjäisin novellikilpailussa vaikka ysikymppisenä. Antakaa nyt herran jestas ihmisten kirjoittaa, jos kirjoittamista arvostatte. Maailmassa on muutenkin liikaa luokittelua ja turhanpäivästä pissistelyä.
Ikää 60 ja nyst vasta kilpailuun, sehän on tarkoitettu niille, jotka eivät ole julkaiseet aiemmin? heikamoon, missä se on viettänyt elämänsä? Tynnyrissä vissiin tai päässyt jostain laitoksesta.
Ei kukaan normaali ihminen osallistu laatukilpailuun vasta tuonikäisenä. Saa olla aika hyvät perusteet, että menee minulta läpi. Elämä ihan muulla kielialueella kelpaa, muuta ei oikein tule mieleen.
Söpöjä nämä provoilijat :) Kommentoin silti.
Kerrotko, mikä on se ikäraja, jonka jälkeen ei saa enää alkaa kirjoittamaan? Tuosta yhdestä viestistäsi päätellen se menisi jossain neljänkympin tiennoilla? :) Eli heitetään se kuudenkymmenen vuoden elämänkokemus hukkaan eikä suinkaan hyödynnetä sitä ainakaan mielenkiintoisissa ja rikkaissa tarinoissa.
"Ei kukaan normaali ihminen osallistu laatukilpailuun vasta tuonikäisenä."
Ja onneksi me kaikki emme ole normaaleja!
"Antaisitko itse henkilötietosi sinne kaikkien naurettaviksi ja ihmeteltäviksi, jos pääsisit siihen kokoelmaan, josta alussa puhuttiin? Muut ovat 20, 25 tai 30, korkeintaan 40, yksi on 60."
No ilman muuta antaisin! Ja ylpeänä!
Itse asiassa on ihmisiä, joiden mielestä nuoruus ei ole hyve, nuoret voi olla ihan perseestä, kirjoittajina siis, muutenhan he ovat suloisia olentoja, joita ei kyllästy katselemaan ja kuuntelemaan... Esim. voi olla ihmisiä, jotka ei mielellään edes lue alle kolmekymppisten kirjoja, klassikkoja lukuunottamatta, esim. niitä jotka on kuolleet alle kolmekymppisinä.
Tietynlainen liioiteltu itsetyytyväisyys voi olla raikasta luettavaa yhden kerran, mutta kun sitä tulee joka tuutista, se on vaan tylsää ja puuduttavaa. Siksipä esikoiskirjailijat Suomessa useasti on nelikymppisiä, heillä on elämänkokemusta ja omaan napaan tuijottaminen ei ole sen sukupolven ongelma.
Voi olla kärjistys se ihmettely, mutta ei välttämättä provoilua. Aikamme ikärasismia ainoaastaan.
Olisihan se poikkeavaa, jos vaikkapa kuusikymppinen tempaisisi niin hyvän stoorin, että se pääsisi loppusuoralle. Mutta entä sitten? Se osoittaisi ainoastaan, että kyseessä on lahjakas kirjoittaja. Sitäpaitsi kirjoittamisella ei ole yläikärajaa. Siitä ei jäädä vanhuuseläkkeelle.
en pidä provona tai ikärasismina. itse muistan miten 17-vuotiaana koin aitoa myötätuntoa kun eräs tuttava täytti kolmekymmentä. ajattelin ihan tosissani, että hänellä on varmaan paha kriisi menossa vanhenemisen jyhkeän virstanpylvään ohittamisen johdosta XD
No nyt minäkin kävin vilkaisemassa kilpailujuttua, siis:
“Osallistumisohjeet
Valitse paras tai parhaimmat novellisi (yhteensä enintään 20 liuskaa) ja lähetä ne 6.8.2010 mennessä Nuoren Voiman Liiton toimistoon nimimerkillä. Kilpailu käydään nimimerkeillä raadin puolueettomuuden takaamiseksi. Sulje nimesi ja yhteystietosi erilliseen kirjekuoreen, jonka päällä on nimimerkkisi.”
-
Tarkoitatko siis, että jos voittaa tai novelli julkaistaan antologiassa niin sitten on joku esiintymistilaisuus yleisölle, jossa jokainen vuorollaan kertoo nimensä ja osoitteensa ja elämänmieltymyksensä rakkauksineen sun muuta sälää. Että kaikille tiedoksi keltaista lehdistöä myöten.
Vai mitä tämä nyt tarkoittaa tämä koko ketju?
Et ole ilmeisesti lukenut parhaista novelleista tehtyjä kokoelmia?
Niissä kirjoittajat kertovat itsestään mm. syntymävuoden ja mitä muuta haluavat. On kaiketi kuitenkin kirjoittajien päätettävänä, mitä kertovat. Joku oli viime vuonna kertonut ainoastaan syntymävuoden sekä että hän on helsinkiläinen kasvissyöjä.
Jos pääsisin loppusuoralle, tekisin samoin itse. No en ole helsinkiläinen enkä mikään muukaan -läinen. Enkä kasvissyöjä. Antaisin vain syntymävuoden sekä kertoisin, että olen viime vuosina kirjoittanut päivätyön ohessa. En mitään muuta. Kyllä minuakin hiukan ärsyttävät ne luonnehdinnat, ei minua kiinnosta, kuka on kolmen lapsen äiti tai missä hän on syntynyt, vaan ne tekstit, ne tekstit. Jos ihminen pääsee pitemmällekin kuin novelliantologiaan, niin toki sitä tietoa ihmisestä paljastuu eri yhteyksissä jonkin verran luonnostaan. Esimerkiksi markkinointikampanjoissa. Se on ihan ok.
Joenpolven novellikilpailu on laadukas, mutta nuo kirjoittajien omakuvat ovat hiukan pissis.
he-heh-heeeeeeee......... pissipissss.....bississsssss !
Jee-je-jee, muistattehan?.... ai ette muista........ muistatte:
“ …......Bisse-Lize tykkää enemmän siitä ranskalaisesta pysäköinnistä. On pienestä pitäen ollut sellainen isin tyttö. Isi kuulemma olis hänelle hakenut kuunkin taivaalta. Tietäähän sen sellaisen kasvatuksen, miten se vaikuttaa: kaikki selkeä ja suoraviivainen on epäilyttävää.
No, joka tapauksessa.
Täytyy myöntää, että kyllä Bissis osaa niistä lukemattomista katalogeista aina
omansa valita. Tällainen vanha kehäraakkikin tunsi olonsa taas kotoiseksi. Surffailin loppumatkan Länsiväylällä sellaista haipakkaa, että konehuoneessa lymyilevien hevosvoimien ei tarvinnut pysytellä naapureiltakaan salassa. Oli se sellaista moottorin sinfoniaa ja oli niillä oikean kaistan matelijoilla ihmettelemistä kun viuhahdin ohi vasemmalta, että mikä töyhtöhyyppä…
Siinä kyllä olis jäänyt kirkkaasti kannoille jopa Roosböög.
Pysyin aikataulussa vaivatta.
Lounaalle ehdittiin sopivasti klo 12.30. Bissikselle merkkas kyllä enemmänkin se aamushoppailu tyttöystävän kanssa. Onneks mun ei tällä kertaa tarvinnu hikoilla shoppailemassa. Välillä sitä on kyllä niin puhki sellaisen keikan jälkeen. Irina ja Bissis nöpöttivät siinä kellon alla, hohtelivat pinkeissään kuin majakat yössä. Kassia ja pussukkaa oli kertynyt jos jonkinlaista, pääasiassa sellaisia hehtaarikokoisia paperikasseja. Ovat tarkkoja siitä, ettei ole liikaa muovipusseja. Jotain rajaa. Nykyisin on ihan ihqua, että tää aito asia säilyy. Tää maapallo.
Bize-Lize kun on tosiaan tottunut vaihtamaan niitä vaatteita aika ripeään tahtiin. On ennen avioliittoon menoamme toiminut valokuvamallina maailmalla, on Pariisit, Bahamat ja Honkongit luurannut useampaankin otteeseen. Venezia taisi olla ainoa paikka mainittavimmista kaupungeista, missä ei ollut käynyt. Oltiin siellä sitten häämatkalla. Olin siellä edellisen kerran häämatkalla seitsemisen vuotta aikaisemmin, joten se on meikäläiselle jo melkein kuin perinne. Ja eihän siinä mitään. Hienoa se on Marcuksen aukiolla tepastella, ja gondoliajelulla lainehtia iltahämärissä. Hieno fiilis. Siellähän se Casanovakin aikoinaan…
Taas mä hyppäsin asiasta kolmanteen.
Siitä syömisestähän, dinneristä, mun piti kertoa. Vaikka ei siitä mitään megajuttua saa kehitettyä, sillä Bissis syö kuin lintu. Hän ottaa yleensä sellaisen vaatimattoman kokkareen lautaselleen, ja syö kaikenlisäks mieluummin niin päin, että jälkiruoka ensin. Kun mä sitä vastoin lappaan aina vähintään pari kauhallista muussia ja soossia, enkä niistä marengeista niin välitä. Mutta eihän Bizen tarvii syödäkään juuri mitään, kun se on muutenkin niin syötävän suloinen, ja hänestä löytyy vielä höysteeksi sitä 20-vuotiaan analyyttista asennettakin ihan riittävästi.
Tavattiin vajaa vuosi sitten Tallinnanlaivalla siinä vaiheessa, kun kaikki karjuvat omia laulujaan, lausuvat omia runojaan, ja kurkuissa on tulta ja hunajaa. Bize-Lize , muuten omaa sukua Ökytalo-Tuulenmörskä, (sankarien sukua, kertakaikkisen hurmaavaa rotua), tupsahti eteeni kuin suoraan sadusta. Ja muistaakseni se jotain sammakkoa siinä just pussailikin…
Lasittunein silmin tuijottelin hetken, mutta siinä kun tekniikan pojat vasta säätävät, niin tajusin heti, että niin hoidettua pintaa on ilo katsella pitempäänkin. Lopetin sen nopanheiton tykkänään, kimposin pystyyn, ja se oli menoa se… “
© scarabaeus
tai aloittanut viikonloppujuhlinnan tuo scara. Ostitko äiteelle ison puskan kukkia? Oletko ollut kiltti poika/tyttö vuoden aikana? Hyvä, hyvä, joulupukki tuo sulle sitte ison suklaamunan.
Äiti
Olin sisälläsi yhdeksän kuukautta.
Alku oli vähän hankalaa,
emme tahtoneet tottua toisiimme.
Ensimmäiset kolme olivat suoraan sanottuna
pelkkää vieroitusoiretta.
Söit ja oksensit, oksensit ja söit.
Loppukuukaudet menivät muuten hyvin,
mutta öisin rymysin vatsassasi niin,
että kunnon yöunet olivat meille molemmille
harvinaista herkkua.
Vatsasi oli loppuaikoina kuin ilmapallo.
Jykevät kantapääni kylkiluissasi
muistuttivat kuitenkin,
että pallon sisältö oli täyttä ainetta.
En muista ensimmäistä yhteistä taisteluamme,
sitä verenmakuista.
Minun ensimmäinen tunnelini,
jonka läpi pääsin avullasi.
Puuskutit ja työnsit, työnsit ja puuskutit.
Kun sitten avasin silmäni,
häikäisi niin,
että karjuin kurkku suorana.
Siinä vaiheessa Sinä hymyilit ja itkit.
Itkit ja nauroit, nauroit ja itkit.
Hengähdit hetken.
Otit minut syliisi
ja painoit rintaasi vasten.
Rauhoituin, kun kuulin sydämenlyöntisi,
vaikka ne eivät olleetkaan enää
niin voimakkaat kuin ennen tunnelia.
Silitit märkää tukkaani,
ojensit hellästi vasemman kätesi pikkurillin,
ja pieni käteni tarrautui sormeesi.
Pidin tiukasti ja voimakkaasti kiinni.
Elämälle kiitos!
-
© scarabaeus
Olisit jääny sinne.
Moniko on jo laittanut tekstiä tai aikoo laittaa? Minä laitan lähipäivinä.
Hei, en oo huomannu tätä aikaisemmin, mutta tosi kiva runo äitiyden alkuvaiheista!