Peter Nyman jättää

Uutisvuodon ja siirtyy MTV3.n uutisankkuriksi. MTV3:n on täytynyt tehdä Suomen oloissa ennenkuulumaton tarjous Nymanille, koska tällaista siirtoa emme ole aiemmin nähneet. Rohkenen olettaa, että hänen palkkansa tulee olemaan MTV3:n historian suurin. Ikävää, sillä hänen toimittajanvapautensa tämän jälkeen kapenee huomattavasti.
29361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

jää sitten ainakin multa näkemättä, maikkarin uutisia en kato.
Uutisvuotokin on kyllä aikansa elänyt.

jos Nyman saikin Yleltä fudut, ihmettelin kans, että wtf, kun eka kerran siirtymisestä kuulin.

Äänestä
  • fuduja YLE:lta, vaan tarjous tehtiin MTV3:n puolelta.

    Äänestä

jotain erikoisia lahjoja, en ole erikoisemmin tuota miettinyt?
Sinä ammattiveljenä osaat arvioida paremmin hänen taitonsa.

Äänestä
  • ohjelmaa, jota hän veti ennen Uutisvuotoa. Siinä hän teki poliitikkojen elämän hankalaksi ja osoitti toimittajan kykynsä. Uutistenlukijana hänen kykynsä menevät kyllä hukkaan.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    ohjelmaa, jota hän veti ennen Uutisvuotoa. Siinä hän teki poliitikkojen elämän hankalaksi ja osoitti toimittajan kykynsä. Uutistenlukijana hänen kykynsä menevät kyllä hukkaan.

    mutta olen nähnyt Peterin kaksi kertaa Mannerheimintiellä, aivan samassa kohtaa molemmilla
    kerroilla ja väliä oli vuosi.
    Ehkäpä hän itse haluaa uutistenlukijaksi, syistä joita emme tiedä.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    mutta olen nähnyt Peterin kaksi kertaa Mannerheimintiellä, aivan samassa kohtaa molemmilla
    kerroilla ja väliä oli vuosi.
    Ehkäpä hän itse haluaa uutistenlukijaksi, syistä joita emme tiedä.

    nimi taisi olla Mediapeli, mutta siinä hän pisti mm. Paavo Väyrysen aika koville. Toimittajan vapaudella.:-)

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    nimi taisi olla Mediapeli, mutta siinä hän pisti mm. Paavo Väyrysen aika koville. Toimittajan vapaudella.:-)

    tutulta tuo ohjelman nimi, minähän vuonna/vuosina sitä mahdettiin esittää?

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    tutulta tuo ohjelman nimi, minähän vuonna/vuosina sitä mahdettiin esittää?

    lienee ollut joskus 1990-luvulla.

    Äänestä

siirtyi aikanaan Leena Pakkanen ylelle, jäi nyt eläkkeelle, tänään viimeinen työpäivä oikeesti oli.

Valintoja ne on vain ei muuta ja olemme kaikki asiasta tietoisia.
Maikkarin uutisia tulee vähemmän seurattua.

Äänestä

jo sinun nukkuvan, ei näköjään, menen itse sitten sänkyyn.

Äänestä

ihmettele, jospa on kuin vanha sanonta sanoo, 'money makes the world go round'.
Suremme kyllä hänen lähtöään Uutisvuodosta. Toista hänenlaistaan tuskin siihen löytyy.

Äänestä
  • hänen tilalleen tulle Simo Frangen. Ei huono valinta, mutta Nymanin kaltaista lahjakkuutta tulemme kaipaamaan.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    hänen tilalleen tulle Simo Frangen. Ei huono valinta, mutta Nymanin kaltaista lahjakkuutta tulemme kaipaamaan.

    että ei ainakaan hän. Pitäisi löytää joku sujuvakielinen, joka olisi jollainlailla "tuntemattomampi". Frangenin julkisuuskuvaan on aina sisältynyt hieman hömppähuumoria, minun mielestäni. Toki, kieli ei hänellä mene solmuun.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    hänen tilalleen tulle Simo Frangen. Ei huono valinta, mutta Nymanin kaltaista lahjakkuutta tulemme kaipaamaan.

    ois Mertarantakin.

    Äänestä

  • hyi hyi kirjoitti:

    ois Mertarantakin.

    ei paikkaa P. Nymania, parempi olisi Simo Rantalainen!! No maailma elää mallillansa nyt sitten katson MTV:n uutiset aina vaika ennen suosinkin yleä. Näenhän tuon ihanan Peterin puhumassa totisella naamalla, mutta siellähän on se kevennys...ja Urpoakin on ikävä.

    Äänestä

  • Walapuri kirjoitti:

    että ei ainakaan hän. Pitäisi löytää joku sujuvakielinen, joka olisi jollainlailla "tuntemattomampi". Frangenin julkisuuskuvaan on aina sisältynyt hieman hömppähuumoria, minun mielestäni. Toki, kieli ei hänellä mene solmuun.

    että seuraaja on Frangen?

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    että seuraaja on Frangen?

    sopii minulle. Voittajalle ei kultaa, mutta kunniaa sitäkin enemmän. :))
    Niin, siis minä en usko, että on, toki voi ollakin.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    että seuraaja on Frangen?

    Baba Lybeck korvaa Peter Nymanin.

    Äänestä

oih ja muita vaivoja..onko sulla ?

Äänestä
  • vaivoja ole, mutta sulla taitaa olla.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    vaivoja ole, mutta sulla taitaa olla.

    eli olet yksi luulotautinen hullu näistä monista!

    Äänestä

äläs kopioi juoruja,kehittele oma juttu,uutisille oma paikka,kait ossoot muutaki ku toisen juttuja,eiko oo ommoo sanomista sulla? onko? onko sulla? onko?

Äänestä
  • pois.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    pois.

    on palsta mailman menoa ihmisille joilla on ollut aika köyhää se oma elämä,se elämä josta ei kirjoituksia saa.
    Totuus koskee, muuten olisi hailee !
    palautus täällä ihkua, muilla palstoilla no joo sulle,mutta ehkäpä rakastuit itseesi jo lapsena kun peilin näit.
    Mutta onhan sinussa sitä jotain, kun kirjoituksiasi ei siirretä oikeille palstoille mihin ne kuulusivat.

    Äänestä

  • olisko muuta kirjoitti:

    äijä joka haluaa wappendaalina puhua työasioista.

    Äänestä

noita jaksaa seurata, että minne kukin siirtyy, niin paitsi sinä, varsinkin tällä palstalla.

Äänestä
  • Peter on ihan kiva poju .En ole seurannut enää uutisvuotoa .Siihen aikaa kun Tommy Tabermann
    istuskeli joukossa oli mielenkiintoa uutisvuodossakin .

    Sama mille kanaville vetäjät loikkaavat , kunhan ohjeman taso pysyy hyvänä .

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Peter on ihan kiva poju .En ole seurannut enää uutisvuotoa .Siihen aikaa kun Tommy Tabermann
    istuskeli joukossa oli mielenkiintoa uutisvuodossakin .

    Sama mille kanaville vetäjät loikkaavat , kunhan ohjeman taso pysyy hyvänä .

    en minäkään ole sitten Tommy Tabermannin lähdön jälkeen juurikaan katsonut. Tuo Peter Nyman on kyllä iän myötä tullut aina vaan charmikkaamman näköiseksi ja oloiseksi. Onhan hän jossain ykkösellä tulevassa ohjelmassa toisen naisjuontajan kanssa ollut mukana. Olisiko ollut joku "Puoli seitsemän" niminen juttu.

    Täytynee alkaa katsomaan Maikkarin uutisia sitten enemmän jatkossa Peterin myötä.

    Äänestä

että Peterin tarvitsee, enää, pahemmin toimitella.
Johan Mtv3 kertoi, että tarkoitus oli löytää Urpon jälkeen uskottavan huvittava vitsinkertoja loppukevennyksiin.
Ja Peterillä on nyt kolme vahvaa miestä taustajoukoissa: Tervo, Saanila ja Taberman. Jos ei tuolta porukalta löydy loppukevennyksiin loistavaa laatua, niin ei sitten mistään.
Peterin "toimittamiseen" jää vain se, että osaa poimia ne, sopivan roisit.
Mtv3 voisi, oikeastaan, kehittää uuden ohjelman: PrimeTimeen esityskelvottomat loppukevennykset.
Mukaan sketseihin Urpo, Arstila, Polttila ja Leena, mikä se nyt oli.
Stanilta parta pois ja tukka kuntoon, Taberman myöskin parturiin,Tervolle viisaan näköiset silmälasit.
Tämä formaatti oli kovaa valuuttaa myytäväksi ulkomaillekin.

Minä haluan sitten provikat, 5000€ per lähetys ja 10000€ per ulkomaille myyty oikeus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teotwawki kirjoitti:

Uutisvuodon ja siirtyy MTV3.n uutisankkuriksi. MTV3:n on täytynyt tehdä Suomen oloissa ennenkuulumaton tarjous Nymanille, koska tällaista siirtoa emme ole aiemmin nähneet. Rohkenen olettaa, että hänen palkkansa tulee olemaan MTV3:n historian suurin. Ikävää, sillä hänen toimittajanvapautensa tämän jälkeen kapenee huomattavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu