KOHUSTA

Koittakaa nyt käsittää että pedofilia ja lapsen seks. hyväksikäyttö on kaksi eri asiaa lainkin edessä.

Ja mikä osaa kirjoittajista vaivaa oikein, kun yksi tekee väärin niin se on koko herätysliikkeen vika kun eivät estäneet tekoa. Kun ihminen tekee väärin niin hän tekee sen useimmiten salassa väärin, harvemmin julkisesti ja kaikkien, siis KAIKKIEN, tieten.
On turha leimata sairaaksi ja perverssiksi koko liikettä tai kirkkokuntaa kun joukossa on henkilöitä jotka salassa tekevät vääriä tekoja.

Salailusta on kirjoitettu, että kirkko tai herätysliike tietoisesti salaa annettuja tuomioita.
Ettekö ymmärrä että oikeuden SALAISEKSI määrämiä tietoja, saatika asiakirjoja, EI SAA KUKAAN KERTOA ETEENPÄIN VAIKKA NUO ASIAKIRJAT EI KYSEISILLE TAHOILLE, tai henkilöille, KUULUKAAN, oikeuden salaisiksi määräämät päätökset koskevat koko kansakuntaa, kaikkia niitä jotka ovat asiasta tietoisia, kuten uhreja ja heidän läheisiään, tuomittuja ja heidän läheisiään, kummankin tahon työnantajia jne jne jne.
19277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei täällä nyt hirveästi ole puhuttu salailluista TUOMIOISTA. Täällä on puhuttu, että on salattu näitä tekoja niin ettei tuomiota välttämättä ole koskaan edes päästy tekemään. On siis vaiettu näistä tapahtumista kokonaan eikä ole tuotu niitä koskaan julki. Näinhän on myös tuossa Minnan kauheassa tarinassa. Hän oli yhteydessä paikallisen Rauhanyhdistyksen johtokuntaan ja SRK:n johtokuntaan pedofiiliasiassa, mutta kummassakaan ei asiaan reagoitu. Tämähän on pahimman luokan salailua Voittoselta ja muita SRK:n johtokuntaan kuuluneilta. Heille pitäisi antaa syyte rikoksien salaamisesta!!!

Äänestä
  • ratkeaisi laskemalla seksuaalisuusikärajaa 12 vuoteen niin kuin Meksikossa, tai 14 vuoteen niin kuin Espanjassa tai 15 vuoteen niin kuin Ruotsissa.

    Ja turhaa puhua lasten raiskaamisesta kun jo halaus taikka pyllylle läpsäytttäminen on seksuaalista hyväksykäyttöä, josta tulee tuomio ja tuhansien eurojen korvaukset.

    Pedofilia ei ole edes rikos.

    Äänestä

Äläs nyt viitsi itkeä leimaamisesta.

Eikös VL ryhmittele ihmiset kahteen porukkaan: Omat ja ulkopuoliset. Ja ne ulkopuoliset vasta leimattu onkin...

Että suhteellisuudentajua, kiitos.

Äänestä

oletko sitä mieltä että kun oikeuskäytäntö taitaa olla se että asiakirjat on julistettu salaisiksi se tarkoitaa sitä että asioita ei saa KUKAAN PUHUA! Oletko ajamassa tasan samaa mentaliteettia kuin vl liikke ettei anteeksiannettuja syntejä saa muistella joka suomeksi tarkoitaa ettei asiotia saa käsitellä.

Puhutaanpa sitten pedofiiliasta tai lapsiinsekaantumisista tai raiskaukista asioita tulee puhua julkisesti ja tuomiten eikä näin kuin sinä koko kansakunnan pitää vaijeta ja salailla tapahtuneita. MIKIS?

Äänestä
  • miksikään koskaan muutu. etkö tiedä, että joka toisella ala-asteen kuudesluokkalaisista (13-vuotiaista) on kuukautiset? jos pikkunainen haluaa naida niin vaikea sitä on vastustaa.

    Mukavaa täyttää vankilat, vai?

    Äänestä

  • se ei puhumalla kirjoitti:

    miksikään koskaan muutu. etkö tiedä, että joka toisella ala-asteen kuudesluokkalaisista (13-vuotiaista) on kuukautiset? jos pikkunainen haluaa naida niin vaikea sitä on vastustaa.

    Mukavaa täyttää vankilat, vai?

    Cäkisin tietenkään ei saa ketään ottaa.

    Tuolla toisaalla sanottiin, että Meksikossa seksuaalisuuden suojaikäraja on 12 vuotta ja Espanjassa 14 vuotta.

    On ihan kulttuurisodonnainen juttu, miten asia sovitaan.

    Äänestä

  • väärin.
    Lain mukaan nimiä ei saa mainita julkisessa keskustelussa tai muutoin niitä levittää muiden tietoon, ei myöskään tuoda julki tapahtumapikkoja ja -aikoja niin että asianosaisten henkilöllisyys voidaan niistä päätellä.

    Äänestä

  • se ei puhumalla kirjoitti:

    miksikään koskaan muutu. etkö tiedä, että joka toisella ala-asteen kuudesluokkalaisista (13-vuotiaista) on kuukautiset? jos pikkunainen haluaa naida niin vaikea sitä on vastustaa.

    Mukavaa täyttää vankilat, vai?

    muuttumaan, mutta uhrin kannalta on erittäin, täysin oleellinen asia, että hän tulee kuulluksi ja saa asiasta puhua ja kunnolla.
    Tekijä kyllä tietää, että aikuinen ei lapseen "sillä tavalla" koske, vaikka joku teini haluaisikin. Aikuisen tehtävä on hillitä itseä enemmän kuin teinin. Eikä aikuinen saa aikuiseenkaan väkisin koskea.

    Puhuminen todella auttaa. Asia tulee ihmisten päivänvaloon, varsinkin yhteisölle, jossa luotetaan suunnilleen jokaiseen vastaantulijaan. Siellä on hyvä ymmärtää ettei asia todella ole niin, vaikka kuinka siltä tuntuisi.

    Myös tämä, että uskonnon varjolla saatetaan tehdä vaikka ja mitä, kuin Minnallekin, on tuotava päivänvaloon.

    Siitä voi sitten jokainen uskontokunta, yksittäinen ihminen jne. miettiä, missä mahdollisesti mennään vikaan ja miten asiaa voisi parantaa -----> Tämän vuoksi puhutaan ja puhuminen on erittäin tärkeää.

    Äänestä

  • se ei puhumalla kirjoitti:

    miksikään koskaan muutu. etkö tiedä, että joka toisella ala-asteen kuudesluokkalaisista (13-vuotiaista) on kuukautiset? jos pikkunainen haluaa naida niin vaikea sitä on vastustaa.

    Mukavaa täyttää vankilat, vai?

    haluaako joku tyttö että oma isä nai sitä???? EI VARMASTI HALUA KUKAAN HYI ÄLLÖ MITÄ TOUHUA!! Ei ole terveiden ihmisten touhua,ei ole kaikki ruuvit oikein päässä kiinni jos ei voi järjellä ja vastuuntuntoisena isänä tuollaista kiusausta vastustaa. Menikööt VL-isätkin vaan kattomaan pornoa ja tyydyttämään sitä seksiä johonkin muualle kuin omiin lapsiin!!! jos oma vaimo ei anna niin käyttäkkööt omaa händiä sillon,eikä omia lapsia! ihminen pystyy kyllä vastustamaan tuollaset. kyllähän tässä hommassa koko vl-liike vapisee,sillä kyllä tavalliset uskovaiset ymmärtävät puhujat vastuutuntoisina esimerkillisän uskon ohjaajina,joiden puheisiin luotetaan ja niiiden tulkintaan Raamatusta uskotaan (sitäkihän voi tulkita monella tavalla). Eli jos tällainen ihminen johon muut uskovat,puhujiin käännytään sillon kun tarvitaan apua uskonasioissa, jos puhuja sanoo esim. että ehkäisyä saa käyttää,sillon sitä tekee uskovaiset hyvällä omallatunnolla.Jos tällainen puhuja tekee tällasia tekoja kuin tämä raskaan luokan Raamatunvastainen teko (vertaa naisten hiusten sävyttäminen), kyllä se horjuuttaa koko vl-liikettä,uskovaisten uskoa ja ennenkaikkea VL_LIIKKEEN MAINETTA muiden silmissä! Kuka tästä pystyy enää olemaan ylpeä,tästä uskosta,varmasti moni mietteliäs alkaa kallistua tästä lahkosta pois. Vertaa politikoihin jotka käyttävät valtion rahoja väärin,joskta tekevät rikoksia. Kuinka kansalaiset luottavat enää tällasiin ihmisiin. Saisivat hävetä nämä isät,niiden VAIMOT ja MUUT jotka näistä tapauksista TIESI mutta ei niitä tuoneet julki! ja MIKSI niistä ei kerrottu POLIISILLE vaan kirkon jäsenille???HALOO!!??

    Äänestä

  • se ei puhumalla kirjoitti:

    miksikään koskaan muutu. etkö tiedä, että joka toisella ala-asteen kuudesluokkalaisista (13-vuotiaista) on kuukautiset? jos pikkunainen haluaa naida niin vaikea sitä on vastustaa.

    Mukavaa täyttää vankilat, vai?

    Haluatko laittaa tähän keskusteluun lisää vauhtia?

    Jos olet aikuinen ja aikuisen tasolla niin lopeta!

    Äänestä

jos ei noudata raamatun lakia ja jeesuksen oppeja lahko ei ole uskonlahko vaan se on antikristuksen lahko

Äänestä

Itseasiassa työnantajalle on annettava risosrekisteri ote jos sitä pyytää, ja siinä on merkintä rikoksesta vaikka kuinka olisi asiakirjat salaisia. Seksuaalirikoksista tuomitut eivät pääse tietylle aloille laisinkaan. Tämä on faktaa

Äänestä
  • Väärää tietoa sinulla.

    Alaikäisten kanssa (alle 18v) tuöskentelevän on työnantajan pyytäessä esitettävä, lain mukaan työnantaja ei saa edes siihen paperiin koskea, rikosrekisteriote. Itse ote on työntekijän oma ja työnantaja ei sitä paperia saa itselleen ottaa.

    Äänestä

Ei kai oikeuslaitos suojele rikollisia - haloo. Tuomion sisältö julistetaan salaiseksi. Herra/ Rva xx tuomittiin silloin ja silloin, mutta tuomion sisältö julistettiin salaiseksi x vuodeksi.

Salaiseksi julistamisella on ihan muut syyt, kuin rikollisen suojelu.

Äänestä
  • Juuri näin. Tuomio on julkinen, mutta oikeuden pöytäkirjat julistetaan tietyksi ajaksi salaisiksi. Itse oikeudenkäyntikin on lasten hyväksikäyttötapauksissa salainen. Siten suojellaan uhreja eikä rikollista.

    Äänestä

  • toispuolt kirjoitti:

    Juuri näin. Tuomio on julkinen, mutta oikeuden pöytäkirjat julistetaan tietyksi ajaksi salaisiksi. Itse oikeudenkäyntikin on lasten hyväksikäyttötapauksissa salainen. Siten suojellaan uhreja eikä rikollista.

    Teosta tuomitun nimeäkään ei saa julkaista, ei pelkästään uhrin. NÄIN se salaisuus pykälä menee.

    Äänestä

  • 1+11 kirjoitti:

    Teosta tuomitun nimeäkään ei saa julkaista, ei pelkästään uhrin. NÄIN se salaisuus pykälä menee.

    julkaista tuomitun nimeä, koska halutaan suojella lapsia. Näin insestitapauksissa. Ymmärtääkseni nimikin tietyin ehdoin voidaan julkaista esim. silloin, kun hyväksikäyttäjä on toistuvasti syyllistynyt samaan rikokseen.
    Tämä ymmärrykseni on tarkistamaton.

    Äänestä

Kerro sinä selvästi mikä ero on lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä ja pedofilialla.
Älä moiti vaan selitä, jos me emme sitä tajua!

Pedofilia on sairaus ja jos tuo sairaus ilmenee konkreettisina tekoina eli LAPSEN SEKSUAALISENA HYVÄKSIKÄYTTÖNÄ ja seksuaalisen kehityksen häirintänä missä muodossa tahansa, niin se on RIKOS.

Mitä väärää tulkintaa tässä on?
Ei halu tai taipumus ole rikos, jos ei TOIMI lain vastaisesti tai salli muiden toimia?

Äänestä

jäävuoren huippu, mainitsee tutkija-Hurtig. Mites sitten suu pannaan, kun koko jäävuori paljastuu?
Muuten VL-puhujaa voisin tentata siten, että lukis noin niinkuin aluksi vaikkapa Raamatusta MATTEUS 18:6:
Mutta joka koskeée yhteenkään näistä pienimmistä, ..., niin sen olisi parempi, että laitettaisiiin myllynkivi kaulaan ja heitettäisiin mereen.
Seurakuntahan voisi vaatia saarnaajaa lukemaan tämän kohdan käsi Raamatulla ja toinen sydämellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9+20 kirjoitti:

Koittakaa nyt käsittää että pedofilia ja lapsen seks. hyväksikäyttö on kaksi eri asiaa lainkin edessä.

Ja mikä osaa kirjoittajista vaivaa oikein, kun yksi tekee väärin niin se on koko herätysliikkeen vika kun eivät estäneet tekoa. Kun ihminen tekee väärin niin hän tekee sen useimmiten salassa väärin, harvemmin julkisesti ja kaikkien, siis KAIKKIEN, tieten.
On turha leimata sairaaksi ja perverssiksi koko liikettä tai kirkkokuntaa kun joukossa on henkilöitä jotka salassa tekevät vääriä tekoja.

Salailusta on kirjoitettu, että kirkko tai herätysliike tietoisesti salaa annettuja tuomioita.
Ettekö ymmärrä että oikeuden SALAISEKSI määrämiä tietoja, saatika asiakirjoja, EI SAA KUKAAN KERTOA ETEENPÄIN VAIKKA NUO ASIAKIRJAT EI KYSEISILLE TAHOILLE, tai henkilöille, KUULUKAAN, oikeuden salaisiksi määräämät päätökset koskevat koko kansakuntaa, kaikkia niitä jotka ovat asiasta tietoisia, kuten uhreja ja heidän läheisiään, tuomittuja ja heidän läheisiään, kummankin tahon työnantajia jne jne jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu