Puoletkaan täällä kirjottaneista ei tiedä narsismista hevon vittuakaan. Ihan sama kun cosmossa oli juttu narsismista. "Mies jätti kerran auton kyydistä kesken kotimatkan tien viereen". Voi vittu, ihan oikeesti, voi kyllä pienestä kolhasta päähän.
Itsellä kokemusta ihan oikeasta psykopaatista. Ja täällä aikaisemmin oli että leimataan vaikkei diagnoosia ole, mutta onko tullut huomattua että psykopaattia/narsistia on aika helvetin vaikeata diagnosoida koska he käyttäytyvät tiukan paikan tullen ihan kuin normaalit ihmiset, eivät paljasta todellisuuta, puhuu ihmiset ympäri manipuloiden, niinku diagnoosiin kuuluu.
"Oma" väkivaltainen psykopaattini on tällä hetkellä tutkintavankeudessa. Luuli vissiin taas jälleen kerran pääsevänsä helpolla. Mitä toisaalta itsekkin odotin. Turhaan kyllä odotan liikoja. Kesäkuussa ilm. oikeudenkäynti jossa n. 15 syytekohtaa mutta tuskin saavat taas aikaiseksi mitään. Jos nyt tällä kertaa saataisiin vaikka 5 kk linnaa. - 3 kk tutkintavankeutta joten ihan turhaa hommaa. Kun se sieltä pääsee niin menoa on, siltä loppuu aika kesken. Yli vuoteen en oo vastannu mihinkään, puol vuotta jakso häiriköidä kunnes vaihdoin numeron, siirty vanhempiin, omaansa ja mun. Ja pääsiäisenä kävi vierailulla vasaran kanssa.
Oon yrittänyt koko illan ettiä tässä juttua joka kertois että asiat vois olla huonommin, mutten oo sellasta vielä löytänyt. Tän ihmisen takia oon vaihtanut paikka kuntaa, jättänyt kaiken ja nyt olen aivan yksin. Vappu on mennyt nukkuessa, tänään olen yrittänyt vedellä paukkua koko illan, jos vaikka saisin rohkeutta päättää tän koko paskan. Helpommalla pääsis ku tulis ja tappais ku se et tää koko elämä on pelkkää odotusta, mitään et voi tehdä. Koko ajan odotat että koska tapahtuu jotain, tai koska oikeudenkäynti tulee, koska kaikki muuttuu. Turhaa odotusta. Jos ei oo elämää ni sit ei vaan vittu ole. Pistää vihaks ku ihmiset valittaa mitättömistä asioista. Heittäkää kommenttia ihmeessä, vituttaa tällä hetkellä niin paljon että sais varmaan purettua tätä kautta.
Itsellä kokemusta ihan oikeasta psykopaatista. Ja täällä aikaisemmin oli että leimataan vaikkei diagnoosia ole, mutta onko tullut huomattua että psykopaattia/narsistia on aika helvetin vaikeata diagnosoida koska he käyttäytyvät tiukan paikan tullen ihan kuin normaalit ihmiset, eivät paljasta todellisuuta, puhuu ihmiset ympäri manipuloiden, niinku diagnoosiin kuuluu.
"Oma" väkivaltainen psykopaattini on tällä hetkellä tutkintavankeudessa. Luuli vissiin taas jälleen kerran pääsevänsä helpolla. Mitä toisaalta itsekkin odotin. Turhaan kyllä odotan liikoja. Kesäkuussa ilm. oikeudenkäynti jossa n. 15 syytekohtaa mutta tuskin saavat taas aikaiseksi mitään. Jos nyt tällä kertaa saataisiin vaikka 5 kk linnaa. - 3 kk tutkintavankeutta joten ihan turhaa hommaa. Kun se sieltä pääsee niin menoa on, siltä loppuu aika kesken. Yli vuoteen en oo vastannu mihinkään, puol vuotta jakso häiriköidä kunnes vaihdoin numeron, siirty vanhempiin, omaansa ja mun. Ja pääsiäisenä kävi vierailulla vasaran kanssa.
Oon yrittänyt koko illan ettiä tässä juttua joka kertois että asiat vois olla huonommin, mutten oo sellasta vielä löytänyt. Tän ihmisen takia oon vaihtanut paikka kuntaa, jättänyt kaiken ja nyt olen aivan yksin. Vappu on mennyt nukkuessa, tänään olen yrittänyt vedellä paukkua koko illan, jos vaikka saisin rohkeutta päättää tän koko paskan. Helpommalla pääsis ku tulis ja tappais ku se et tää koko elämä on pelkkää odotusta, mitään et voi tehdä. Koko ajan odotat että koska tapahtuu jotain, tai koska oikeudenkäynti tulee, koska kaikki muuttuu. Turhaa odotusta. Jos ei oo elämää ni sit ei vaan vittu ole. Pistää vihaks ku ihmiset valittaa mitättömistä asioista. Heittäkää kommenttia ihmeessä, vituttaa tällä hetkellä niin paljon että sais varmaan purettua tätä kautta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Psykopaatti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Epäsosiaalinen_persoonallisuus
Psykopaatin ja narsistin ero: http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/aiheet/narsistinen_ja/index.php
Olen kanssasi samaa mieltä. Täällä on "uhreja" jotka haluavat aina olla UHREJA niitä väärinymmärrettyjä silloin kun siihen uhriuteen ei ole mitään syytä.
Kun vaan ei ole saanut sitä kaikkea hyvää mitä on halunnut.
Niinpä. Kaikki ei vaan oo syntyny kultalusikka perseessä.
Kyllä asiat voi mennä vielä enemmän päin vittuun! Ite olen meinannut, tukehtua, hukkua, halvaantua, kuolla rokkoihin, alkoholiin, rakkaudettomuuteen, luiden katkeamisen tuskaan, elämään, omaisten katoamiseen(hyvästi sisko, isä, mummit ja isoisät), lemmikkikoiran kuoleminen syliin. Tähän ruikutuslistaan lisään että eksä oli veemäinen, mutta so what.. =)
Mikä sua pännii?
Okei... kerro lisää, jos vain viitsit ja pystyt.
Itsellä ei tunnu olevan mitään syytä jatkaa elämää. Itsellä perusasiat kunnossa mutta voisin luopua kaikista niistä jos saisin elämän. Ihmisiä ympärilleni ja toivoa siitä että elämäni vois vielä jatkua. Tällä hetkellä ei ole mitään mielenkiintoa tutustua uusiin ihmisiin ja ihmisten ilmoille mennessä tuntuu että olen vain vastenmielinen idiootti. Psykopaatti eksäni kanssa aloitin seurustelun 17-vuotiaana (tällä hetkellä 22.). Asuimme avoliitossa puoli vuotta ja sen jälkeen olen abortin tehnyt, kestänyt sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa, vaihdoin paikkakuntaa ja omaa syytäni otin jälleen yhteyttä. 2 kertaa hän on tunkeutunut asuntooni tuhoten kaiken ja tosiaan niinkuin aikaisemmin laitoin, pahan pahoinpitelyn (maaliskuussa 2009) vietin turvakodissa puoli vuotta samalla ylläpitäen omaa asuntoani. Puoli vuotta kesti riivausta päivittäin. Todella uhkaavia viestejä ja vastaajaviestejä. Lähestymiskieltoja oli ainakin 100 ja tappouhkauksia ainakin puolet. En uskaltanut olla omassa kodissani. Ja nyt pääsiäisenä oli käynyt tämä henkilö oveni takana vasaran kanssa tuhoten oven, onneksi ei sentään päässyt sisälle. Nyt ei tunnu toivoa olevan koska henkilön ainoa tarkoitus on saada minut hengiltä. Oli äidilleen sanonut että ensin käy pelottelemassa ja toivoo että pääsee putkaan jotta pelkään hänen pääsyään pois, sen jälkeen vasta hyökkää. En tiedä mitä tekisin, möisinkä asuntoni vai... Lisäksi olen menettänyt kaikki ystäväni asian takia. Joten päivät tuntuu valuvan hukkaan käyden töissä ja sen jälkeen kotiin. Vappua tosiaan yksin vietellen, ja en muista koska olisin taas tuntenut itseni näin yksinäiseksi. Minulla ei ole ketään. Äitini kanssa en ole koskaan tullut kauhean hyvin toimeen, siinä taustalla kaiken näköistä. Isääni en tunne, enkä myöskään sukulaisia. Että sellaista. Ei saisi sanoa, mutta hyvä jos asiat voivat olla huonomminkin. Miten voikin olla että kun asiat kirjoittaa mustaa valkoiselle niin se näyttää ettei asiat oisikaan niin huonosti, mutta silti ne tuntuu paljon pahemmalta. Pahempaa siinä tekee se, ettei oikeasti ole ketään kelle puhuisi.
Bellatrix, ihan kamalia olet joutunut psykopaatin taholta kokemaan. Voimia sinulle! Sinun kannattaa ruveta rakentelemaan omaa itsetuntoasi, opetella rakastamaan itseäsi, hakea ehkä apua joltain asiantuntijaltakin, pikkuhiljaa luoda kontakteja ihmisiin mutta asettaa myös omat rajasi, eli pyrkiä olemaan tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät satuta sua lisää vaan arvostavat sinua. Ja olen myös sitä mieltä, että tällaiselta palstalta avun hakeminen on aika kyseenalaista, koska tämä on tarkoitettu myös narsisteille ja psykopaateille, joita suurin osa tämän palstan kirjoittajista on ilmoittanut olevansa (ja jotka näköjään osaavat välillä esittää asiantuntijaa ja tukijaakin) mutta joiden kanssa saatat saada lisää pahaa mieltä.
Menneisyyteensä ei voi vaikuttaa eikä sitä voi muuttaa mutta tulevaisuuteensa voi vaikuttaa paljon!
Kun etsit itsellesi apua...Kaikki asiantuntijatkaan eivät tunnista ilmiötä.
Itse sain hyvää apua, Narsistien uhrien tuki ry:n kautta. He neuvoivat minulle juristin joka pystyi ymmärtämään mistä oli kysymys ja ei sentään viety tuhkia pesästä vaikka niin oli tarkoitus.
Mikäli tarvitset juridista apua niin ensi hätään suosittelen Markku Salon kirjaa "Varo narsistia".
Joo oon kuullu että olis hyvä kirja.
Asianajaja löytyy jo, oikeudenkäynneissä on tullut vietettyä aikaa aikaisemmin jo vähän liikakin. Mut on tää Suomen oikeuslaitos näissä asioissa aivan hukassa. Toisaalta ymmärrän koska esim. yli puolet lähestymiskiellon hakijoista rikkoo sitä, olenhan näin itsekkin tehnyt, ja olen kyllä maksanut siitä kovan hinnan. Mutta joku raja pitäisi tähänkin asiaan saada ja se että ohjattaisiin paremmin hoitoon ja pois tilanteesta. Itsekkin sain kinua pitkään ennen kuin pääsin turvakotiin. Ja jos en olisi sinne päässyt niin olisin varmasti edelleen siinä suhteessa. Niinkuin kävi vajaa vuotta aiemmin. Elin 4 kk niin kauheissa pelkotiloissa, ravasin poliisilaitoksella pyytämässä apua sitä saamatta ja niinhän siinä kävi että voimani loppuivat enkä jaksanut enää. Helpompi myönnytellä toista kuin "nukkua" puukko yöpöydän laatikossa. Ja siitäkin sain kuulla kiitettävästi kun jälleen tilanne päättyi pahoinpitelyyn, pahempaan kuin aikaisemmin. Poliisi suoraan syytti minua tilanteesta. "Et olisi päästänyt sisälle", koitin sanoa että jos jätkä odottaa mua bussipysäkillä kun pääsen töistä kännissä, eikä sillä ole mitään muuta paikkaa mihin mennä (ei asu samalla paikkakunnalla), niin en TODELLAKAAN voi sanoa että et sä mun luo tuu. Mut ei sitä ymmärrä ennen kuin kokee.
Tilanne on vaan nyt niin että olen miettinyt asiaa todella paljon ja pakko myöntää että voimat rupee loppumaan. Pitäisi miettiä taas elämän muutosta, häviämistä. Miettii vakavasti että onko tässä nyt enää mitään järkeä. Ja nyt ymmärtää vielä vahvemmin sen miksi on pysynyt siinä suhteessa. Sen takia koska mieluummin ottaa iskuja vastaan ja välillä tuntuu hyvältä, kun on joku vieressä ja on niitä hyviäkin hetkiä. Kuin se että on jatkuvasti yksin, pelkotiloissa (mitä ei onneksi enää niin paljoo ole, nykyään on vähän hällä väliä asenne), ilman mitään tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita. Elämä on jatkuvaa odotusta. Ja pahinta se ettet voi tehdä asialle mitään, muuta kuin tietysti ottaa ja lähteä mutta ei sekään niin yksinkertaista ole ja vaatii paljon voimia.
Menipäs taas pitkäks, mut en oo vielä avautunut kunnolla asioista kuin yhdelle tutulle ihan tässä parin viikon sisällä ja nyt tää kaikki rupee purkautuu. Onhan tätä odotettu, mut katotaan kui käy.
Tsekkaa tää kommentti, vanha mutta mielestäni hyvä ja ajankohtainen edelleen, auttoi mua ymmärtämään hiukan omaa kokemaani suhdettani..
http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=24312
Joo, löydän kyllä itteni tosta. En vaan oo kuullu tota nimikettä. Sano oikeudessakin ihan hyvin viimeks: "vaikuttaisi siltä että asianomistajan piti valita kahdesta pahasta ja hän ajatteli valitsevansa sen pienemmän pahan". Eli viettää edes joskus hyviä hetkiä vaikka saakin päihinsä, toinen vaihtoehto on elää jatkuvassa pelossa.
Pisti vaan jonkusen verran ärsyttämään erään henkilön kommentit tossa keskustelussa. Miten joku voi oikeasti ajatella että jos sä et lähde suhteesta heti kun ekan kerran nyrkki heilahtaa niin sä oot tyhmä ja vajaa-älynen. Siis en mä sano että se kauheen fiksuakaan on, mutta ei se ihmisestä tyhmää tee, helpommin sanottu kuin tehty. Kertoo ilmiselvästi siitä että omakohtaisia kokemuksia ei ole, tai sitten löytyy pientä narsistinpoikasta sieltäkin.
Nimenomaan noi omakohtaiset kokemukset on tärkeitä tuessa. Olen kirjoittanut täällä ennenkin että luotan ennemmin tän palstan kirjoittajien mielipiteisiin kuin johonkin kirjoista oppineeseen terapeuttiin. Meillä monilla on synkkiä tapahtumia takanamme, ja ymmärrämme "sanatta" toisiamme. Jokaisella omat murheensa. Oma tie.
Sulla on takana hirveitä asioita, se vasaralla oven paskaksi hakkaaminen mm, tiedän miltä tuntuu kun rajoja rikotaan ja saa pelätä. Harmittaa sun puolesta! Ehkä myyt asuntosi ja vaihdat paikkakuntaa? Tee samalla tietojenluovutuskielto viranomaisille!
Tyhmä sä et oo! Ihminen joka on leffoista nähnyt miten vittumaisesti jotakin kohdellaan, ei välttämättä usko heti itsekään että sellainen sattuu omalle kohdalle. Asiat sattuu pitkään, ja ymmärtäminen. Arvota kuitenkin itsesi ykköseksi tästä eteenpäin, ja koeta muuttaa elämäsi rytmiä ja suuntaa. Itse sain paljon apua itselleni talvella, kun lueskelin kavereiden kirjoituksia täällä. Oivalluksia toisensa perään..
Pärjäät kyllä.. =)
Oon miettiny kans et noi oikeet vertaistukiryhmät vois olla ihan kokeilun arvonen juttu. Siis että kokoonnutaan ihan naamatusten purkamaan itteään. No mut katotaa nyt mitä täs tapahtuu. Viimeistään kesäkuussa rupee toivottavasti selviämään että mitä tässä nyt tapahtuu vai tapahtuuko.
Juu ja en tarkottanu et pitäisin itteäni jotenki tyhmänä! Vaan tuolla linkissä minkä laitoit oli tuo eräs keskustelija joka sanoi mm. näin: "Parisuhde Tukholma-syndrooma vaatii syntyäkseen muutaman piirteen henkilössä: läheisriippuvuus, laiskuus, epätoivo ja älyllinen vajaavuus". Kuinka kukaan voi sanoa näin!?
Ja oon kyllä imeny aika paljon itteeni tietoa narsismista, joten en usko että tarvitsen enempää oivallusta siitä aiheesta. Tiedän mikä on homman nimi, mutta jossain vaiheessa kun tilanne jatkuu ja jatkuu niin voimat vaan loppuu. Psykologikin on sanonut että ihmettelee että oon vielä kasassa, käyn töissä ja hoidan pakolliset asiat. Mut se johtuu siitä et must tuntuu että mulle ei anneta lupaa romahtaa, ja kun se jatkuu tarpeeks pitkälle ni se romahdus tulee ja sit se tiputaan kovaa ja korkeelta.
Onko muuten kellään täällä kokemusta ensiasunnon myymisestä ennen kuin on asunut sen 2 vuotta. Varainsiirtoveroa en kuulemma joudu maksamaan koska tilanne on mikä on. Mutta olen tammikuussa remontoinut kämpän, vaihtanut lattiat ja lisänny tapettia, purkanut seinää yms. niin mikähän mahtaa olla tilanne sen suhteen että sais jotain "voittoa". Ku menee ainakin se joku vero voitto-osuudesta?
Vertaistukiryhmä vois tuoda helppiä myös yksinäisyydentunteeseen! Hyvä.
Nimimerkki "WannaBeLawyer" voisi olla eräs neuvoja asuntoasiassa täällä S24.ssa? Kysäse? :)
Okei, pitää kysästä hetken tullen. :) Kiitos. :)