Joo...
Elikkäs olisin ensi syksynä menossa lukioon ja tietyt asiat vähän ahdistaa.
Olen ollut koko yläasteen(se alkoi yläastetta edeltävänä kesänä)tällainen hieman syrjäytynyt, erakoitunut ja eristäytynyt. Minulla ei ole enää vapaa-aikana kavereita. En kuitenkaan ole koulussa sellainen "yksinäinen susi", mutta minä en rehellisesti sanottuna pidä heistä ollenkaan(siis niistä kavereista koulussa). Monet heistä ovat lapsellisia, tyhmiä ja tulevaisuudestaan piittaamattomia, saamattomia vetelyksiä.
Nyt lukioon mennessä uskoisin, että sieltä ovat karsiutuneet ne tyhmät, laiskat ja lapselliset hyypiöt pois(EI! Tämä ei ole mikään sodanjulistus amis vs. lukio!) ja siellä olisi huomattavasti suurempi mahdollisuus löytää sellaisia oikeita kavereita(ja ehkä tyttöystäväkin). Mutta ongelma on, etten tiedä oikeastaan mitään enää sosiaalisesta kanssakäymisestä. En osaa rentoutua, enkä ajatella asioita positiivisesti. Olen tällainen kyyninen kivikasvo jäykkis.
En voi vaan kuvitella, että menisin koulun jälkeen kavereiden kanssa kaupungille, en pysty kuvittelemaan itseäni kertomassa hauskoja juttuja, tai "puhumassa paskaa". En tiedä mitään urheilusta tai mopoista ym. olen viimeiset kolme vuotta vaan istunut tietokoneella, siitä ei kuitenkaan ole jäänyt mitään fyysistä merkkiä kuten ylipainoa tms, ainoastaan henkisiä arpia. Tuntuu että muut ihmiset olisivat kokonaan erilainen rotu... olen ollut liian kauan aikaa yksin...
Haluaisin mieluusti kuulla joidenkin edes hieman vastaavassa tilassa olevien tarinoita(jotka kuitenkin päättyvät onnellisesti).
Elikkäs olisin ensi syksynä menossa lukioon ja tietyt asiat vähän ahdistaa.
Olen ollut koko yläasteen(se alkoi yläastetta edeltävänä kesänä)tällainen hieman syrjäytynyt, erakoitunut ja eristäytynyt. Minulla ei ole enää vapaa-aikana kavereita. En kuitenkaan ole koulussa sellainen "yksinäinen susi", mutta minä en rehellisesti sanottuna pidä heistä ollenkaan(siis niistä kavereista koulussa). Monet heistä ovat lapsellisia, tyhmiä ja tulevaisuudestaan piittaamattomia, saamattomia vetelyksiä.
Nyt lukioon mennessä uskoisin, että sieltä ovat karsiutuneet ne tyhmät, laiskat ja lapselliset hyypiöt pois(EI! Tämä ei ole mikään sodanjulistus amis vs. lukio!) ja siellä olisi huomattavasti suurempi mahdollisuus löytää sellaisia oikeita kavereita(ja ehkä tyttöystäväkin). Mutta ongelma on, etten tiedä oikeastaan mitään enää sosiaalisesta kanssakäymisestä. En osaa rentoutua, enkä ajatella asioita positiivisesti. Olen tällainen kyyninen kivikasvo jäykkis.
En voi vaan kuvitella, että menisin koulun jälkeen kavereiden kanssa kaupungille, en pysty kuvittelemaan itseäni kertomassa hauskoja juttuja, tai "puhumassa paskaa". En tiedä mitään urheilusta tai mopoista ym. olen viimeiset kolme vuotta vaan istunut tietokoneella, siitä ei kuitenkaan ole jäänyt mitään fyysistä merkkiä kuten ylipainoa tms, ainoastaan henkisiä arpia. Tuntuu että muut ihmiset olisivat kokonaan erilainen rotu... olen ollut liian kauan aikaa yksin...
Haluaisin mieluusti kuulla joidenkin edes hieman vastaavassa tilassa olevien tarinoita(jotka kuitenkin päättyvät onnellisesti).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Myös lukiossa ja myöhemmin yliopistossa pärjää olemalla sosiaalinen ja läppää heittävä viikonloppualkoholisti.
No voi hitsit, en sitten kerro tarinaani.
Lukiossa on kuitenkin suurempi mahdollisuus onnistua ja "nousta" kuin feilata. Etenkin jos valitsit lukion, johon on oppilailta vaaditaan edes jonkinlaista tasokkuutta keskiarvon suhteen.
Minusta ei ollut siihen kauan odotettuun "uuteen elämään". Ei, ei se niin mennyt... Minkä minä sille voin jos ympäristö sattuu olemaan ihan vääränlainen... Ei kai se minun vikani ole. Siinä ei toiveikkuus, yritteliäisyys ja kovat odotukset enää auta jos huomaa eksyneensä väärään paikkaan.
Näin kuitenkin sivusta monia tapauksia, joissa "entiset mitättömyydet ja finninaamat" nousivat tyttöjen ja poikien suosioon. Hei hanki vaikka sellaiset coolit paksusankaiset imagolasit ja liity oppilaskunnan hallitukseen! Valitse myös heti ekaan jaksoon muutakin kuin puuduttavaa istumista ja oppikirjaan tuijottamista: suosittelen jotain urheilu- / taideaine- tai projektikursseja. Minulta oli tosi iso moka olla menemättä niihin HETI. Huomasin jälkikäteen, että sellaisissa olisi voinut olla helposti tekemisissä ihmisten kanssa. Kun minä sitten menin niihin, kaveriporukat olivat jo muodostuneet.
Itseäni harmittaa aivan helvetisti koko tyhjänpäiväinen lukiojaksoni, mutta sinulla on nyt paljon mahdollisuuksia käytettävissäsi! Tutustut varmasti uusiin ihmisiin! Se on helppoa siinä tilanteessa, kun kaikki on irrallaan ja etsii omaa paikkaansa! Eri asia on, jaksatko sitä. Jaksatko sittenkään pitää huolta uusista ihmissuhteistasi, "ai moi moi, pälä pälä"? Pystytkö kehittämään kaverisuhteitasi small talkia ja käytävähengailua syvemmälle tasolle? Löydätkö oman porukkasi, vai paljastuvatko he pian sittenkin ihan eri tyylisiksi kuin sinä?
Vielä yksi vinkki: kun olet tutustunut pariin tyyppiin, älä vielä huokaise helpotuksesta. On hyvin todennäköistä, ettet tule hengaamaan hänen/heidän kanssaan kovin kauaa, tai ainakaan koko lukioaikaa. On tärkeää, ettet takerru liikaa ensimmäiseen, ns. "turvakaveriin, jonka kanssa voi alkuvaiheessa etsiä reitin vessaan", vaan solmit kontakteja mahdollisimman laajasti. Moni jää varmasti hyvänpäiväntuttavuudeksi, mutta tarpeeksi runsaasta joukosta luulisi löytyvän edes joku, jonka kanssa voi viettää aikaa pysyvämmin.
Voi vittu kun on ihanaa olla jälkiviisas... Kuuntele tästä nyt kokemuksen syvää rintaääntä. Hahhah.
Onnea matkaan kaikille, toivon, että löydän paikkani kolmannelta asteelta, mutta en oikein enää usko siihen. Ensimmäinen vastaaja tokaisi tosi osuvasti, valitettavasti. Joo, varmasti on joka hetki ainakin tusina potentiaalisia frendiehdokkaita ympärillä jos on kuteet ketjuliikkeestä, musamaku Voice:sta, repliikit Big Brotherista ja alkomahooli maistuu. Kas siinä takuuvarma ohje.
Kohta vuosi porsukettu lukiossa ja olen yksinäisempi kuin koskaan. Jäänyt paitsi kaikista ikäisteni kokemuksista, ei ole taitoa toimia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Lukioni olisi täynnä hienoja ihmisiä joihin tutustua, mutta ilokseni koulunalkua edeltävän kesän tapahtumat romahduttivat new born itsetuntoni ja kuljin ensimmäiset kuukaudet kuulokkeet korvilla ja silmät sokeina. Nyt saan kärsiä siitä ja olen yksin. Älä tee samaa mokaa kuin minä.
En uskalla puhua ihmisille, en uskalla katsoa ihmisiä silmiin puhuessani, enkä todellakaan uskaltaisi mennä puhumaan ventovieraille!
Onko mitään keinoa ettei minusta tulisi yksinäistä hylkiötä myös lukiossa?
En ole menossa mihinkään huippulukioon, sellaiseen missä on ihmisiä ka-asteikolla 7,0-9,0