NO2 ja NO3

Vetäkääs joku essee tyyppisesti "suomen" kielellä miten noi nitriitti nitraatti jutut nyt oikeesti menikään.

Mikä aiheuttaa minkä ja miten mikäkin mihinkäkin liittyy?

Koitan viä googlataki asiaa!
98162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Googlasin seuraavan saitin http://cc.joensuu.fi/~marttila/kirj/2002-05-bi-typpikierto.html ja tosson tulos;

Nitriittiä (NO2) ei akvaariossa saisi lainkaan olla. Uudessa, kypsymättömässä akvaariossa esiintyy jonkin aikaa nitriittipiikki ennen nitrifikaation kunnollista alkamista. Myöhempi nitriitin esiintyminen on osoitus häiriöistä normaalissa bakteeritoiminnassa, esimerkiksi lääkittäessä akvaariota. Nitriitin esiintyminen vedessä onkin selvä varoitusmerkki veden laadun heikkenemisestä. Nitriitin syntymistä voidaan ehkäistä lisäämällä akvaarioon typpibakteerista vettä. Toteutus hoidetaan lisäämällä puutarhamultaa veteen ja kaatamalla seisonut, kirkas vesi uuden akvaarion kosteaan pohjamateriaaliin.

Nitriitti ei ole niin toksista kuin ammoniakki. Nitriitin sietokyky on lajikohtaista, mutta yleisimmin tappava pitoisuus on jo 10 - 20 mg/l. Suurin osa kaloista kärsii jo pitoisuudesta 1 mg/l, jotkut jo alemmastakin. Nitriitti hajottaa punasoluja ja hapettaa hemoglobiinin raudan, joka voi lopulta johtaa kalan kuolemaan. Oireina ovat levottomuus, haukkova hengitys pinnalla ja anoxia. Saliniteetin kasvu vähentää nitriitin toksisuutta. Akvaarioveden nitriittipitoisuuden noustessa voidaan oireita lieventää lisäämällä veteen fysiologista suolaa 3 g/l.

Nitriitti muuntuu nitraatiksi Nitrobacter- ja mahdollisesti myös Nitrospira-bakteerien avulla:

NO2- (nitriitti) H2O (vesi) > NO3 - (nitraatti) 2 H (vetyionit)

Nitraatti (NO3) on typpikierron lopputuote ja tärkeä kasviravinne. Kaloille se on myrkyllistä vasta suhteellisen korkeina pitoisuuksina 150 - 200 mg/l, jolloin se voi jopa pelkistyä takaisin nitriitiksi. Omassa altaassani nitraattipitoisuus on pysytellyt viime aikoina noin 10 - 20 mg/l:n tietämillä, joka on vielä hyväksyttävä arvo. Nitraatin tärkeä merkitys on toimia vedenlaadun indikaattorina akvaariossa. Korkea, vaikkakin myrkytön nitraattipitoisuus kielii veteen kertyneistä haitallisista yhdisteistä, jolloin vedenvaihto on perusteltua. Merivesikalat ovat nitraatille makean veden kaloja herkempiä, koska meriveden nitraattipitoisuus on käytännössä nolla. Kohonnut nitraattipitoisuus aiheuttaa kaloille stressiä ja heikentynyttä vastustuskykyä. Nitraattipitoisuus saadaan pidettyä kurissa sopivalla ruokinnalla, runsaalla ja kunnollisella kasvillisuudella sekä säännöllisillä vedenvaihdoilla.

Etenkin luonnon typpikierrossa nitraatti voi reagoida veden hydroksyyli-ionien (OH - ) kanssa muodostaen typpihappoa, joka laskee veden pH:ta:

NO3 - (nitraatti) 2 OH- (hydroksyyli-ioni) > HNO3 (typpihappo) H2O (vesi)

Äänestä
  • sitä selkokieltä (suomenkieltä)..huh..olihan vaikeita termejä.. mutta on se hieno jos tuollaiten itse itseään käskemällä saa noin hyviä juttuja aikaan.. :D

    No eli päädymmekö siihen tulokseen, että kalojen lisäys vähentää levämäärää vai toisinpäin..

    :O..........:)

    Äänestä

  • nemo kirjoitti:

    sitä selkokieltä (suomenkieltä)..huh..olihan vaikeita termejä.. mutta on se hieno jos tuollaiten itse itseään käskemällä saa noin hyviä juttuja aikaan.. :D

    No eli päädymmekö siihen tulokseen, että kalojen lisäys vähentää levämäärää vai toisinpäin..

    :O..........:)

    Liikakansoitus nostaa nitraatti ja nitriitti tasoja, riittävä veden vaihto (mun kohdallani, ke 1/3 ja su 1/2 pitäisi pitää tasot aisoissa.

    Liika kansoitus siis osaltaan nostaa levänkasvuakin jos ei huolehdi riittävästä vedenvaihdosta.

    Olikos se noin ? ?? ?? ??

    ;p

    Äänestä

  • Vaari kirjoitti:

    Yritetääns vääntää rautalankaa jos toistakin ja selitän päiväkoti/ala-astetyylillä.

    Ensin veteen tulee ammoniumia tms. ainetta (kalojen aineenvaihdunnan tuloksena), bakteeri hapettaa sen nitriitiksi, sitten toinen bakteeri hapettaa nitriitin nitraatiksi. Vielä viimeiseksi tulee kasvi, joka ryystää vedestä nitraatit. Jos kierto vietäisiin loppuun, tulisi vielä joku ötökkä ja söisi kasvin.

    Bakteerit ovat hyvinkin sukkelia tuossa hapetushommissaan. Ne syövät hetkessä vedestä ammoniumin/ammoniakin ja myös nitriitin, siksi niitä ei ole kypsässä akvaariossa yhtään. Nitraattia ei hajoa miksikään, vaan kasvit käyttävät sitä minkä käyttävät, loput jäävät veteen odottamaan veden vaihtoa.

    Äänestä

  • bettaristic kirjoitti:

    Onko siitä nitraatista haittaa MILLEKKÄÄN KALALLE vai ei??

    Oliks sulla sitä lankaa viä jäljellä ???

    Otas sellanen "eskari" essee tohon viä ennen pual4jää ni mää oon onnellinen ! ! ! !

    ;)

    Jep, vähän on vielä lankaa jäljellä ekavekararepussa. :D

    Nitraatti oli siis bakteereiden happettamisen tulos nitriitistä. Määrää en muista, mutta melkoinen lukema sai tuota nitraattia olla ennen kuin olis haitallisissa lukemissa. Kasveille nitraatti on must, muuten ei kasvu luonnistu joten nitraattia pitäis olla hiukan vedessä. Oikein nitraatittomissa altaissa ollaan saavutettu loisteliaita sinileväinvaasioita (kuten myös hirvittävällä nitraattimäärällä). Jos nyt pitäisi mennä veikkaamaan niitä lajeja jotka vetää herneen sieraimeen runsaasta nitraatista, laittaisin kärkikaartiin perhoskirjoahvenen ja kiekkokalan. Sellainen 5-20 mg/l nitraattipitoisuus olis aika passeli altaaseen kuin altaaseen (ei merivesialtaaseen tosin). Ei ole kenellekään vaaraksi, mutta kasveille riittää silti ravinnetta.

    Nitraatti on vielä oiva keino todistaa, että akvaariossa on ainakin jonkinlaista bakteeritoimintaa. Vielä jos pystyy todistamaan, että nitriitti on loppu/finaalissa/out, niin sepä sanoo että pytty on kypsä. Nitraatti kun on se toimivan bakteerikannan lopputuote.

    Mitä järkeä sitten on mitata nitraattia? Noh, korkea nitraattipitoisuus osoittaa sen, että kalat ovat tuottaneet biojätettä tarpeeksi ja että bakteerit ovat hoitaneet hommansa. Kaikkeen eivät bakteerit kuitenkaan pysty, vaan kalojen aineenvaihdunnasta jää aina jotain jäljelle (kuulemma jotain mystisiä hormoneja, pahoja bakteereita ja kuona-aineita). Tästä syystä nirtaattipitoisuus osoittaa myös sen, että vedessä on ylimääräistä mömmöä ja vettä pitää vaihtaa. Nitraatti vaan toimii vähän huonona ilmaisimena runsaskasvisessa altaassa, siellä kun kasvit ehtivät ryystää niin paljon nitraattia ravinteekseen. Siinä tapauksessa pitää vaan osata arvata, millä nitraattipitoisuudella niitä kuona-aineita saattais olla liikaa.

    Et loppukaneettina sanoisin että nitraatti ei ole paha, mutta sen korkea (tai kasviakvassa matalakin) pitoisuus ilmaisee sen että jotain muuta on akvaariossa mitä ei voi mitata ja joka ei ole kaloille terveellistä.

    Kovat kiitosket!

    oivaa vapun ehtoota, patu lähtee nyt iskälondelle ja hiihto vapaille. Palailen siis maisemiin vasta wapun jälkeen. MOIMOIMOI!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaari kirjoitti:

Vetäkääs joku essee tyyppisesti "suomen" kielellä miten noi nitriitti nitraatti jutut nyt oikeesti menikään.

Mikä aiheuttaa minkä ja miten mikäkin mihinkäkin liittyy?

Koitan viä googlataki asiaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu