Menin paikkaan, jossa näin muutaman tutun tyypin, joita näen säännöllisesti isommassa porukassa. Emme siis hyviä kavereita ole, mutta tuttavia. Nämä kolme siis juttelevat keskenään. Menen moikkaamaan heitä. Tarkoitukseni ei todellakaan ole tuppautua heidän seuraansa, vaan vaihtaa smalltalk -tyyliin pari sanaa kohteliaisuudesta tuttujen kanssa. Moikkaavat takaisin, mutta vaikenevat täysin. Sanon jotain, kukaan ei vastaa. Kysyn jotain, kukaan ei vastaa. Kysyn toisen kysymyksen, kaikki tuijottavat mykkinä ja vittuuntuneen näköisinä eteenpäin. Toistan kysymyksen siltä varalta, että sitä ei kuultu. Ei vastausta. Lähdin eteenpäin. Todella tylyä käytöstä. Olisi nyt edes asiallinen voinut olla. Ei me niin hyviä tuttuja olla, että olisin jäänyt "vaivaksi pitkäksi aikaa jalkoihin pyörimään." Ihan oli tarkoitus vain vaihtaa ystävällisyydestä pari sanaa. Tuollainen täydellinen ignooraaminen on "hienovarainen", eikä edes niin kovin hienovarainen tapa viestittää toiselle, että "painuisitko nyt vittuun siitä?" Passiivista vihamielisyyttä. Ja valitettavasti myös normimeininkiä nykyajan Suomessa.
Ihmisten tylyys
ksdjsdjksd
4379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin en nyt tiedä onko se jotenkin nykyajan Suomen meininkiä...
Mutta kieltämättä kyllä aika kylmä käsittely.
Ainaan saanu tämmösen kohtelun.Mikä minussa on vikana?Myös oma äiti kohdellut näin.Silläpä sitä tänäpäivänä olenkin mieleltäni sekaisin ja masentunut...miksi ei minua vain abortoitu?en ole pyytänyt syntynyä
Minäkin olen kohdannut tuollaista käytöstä koulussa aikoinaan. Olen päättänyt että jos sitä vielä tapahtuu, saavat räkämällin naamalleen. Ehkä sitten rupeaa sanainen arkku aukeamaan? :D Välinpitämättömyys on kyllä sairainta touhua.
Ei taida kannattaa.