paita ja peppu

moi!

Täällä paita ja peppu, joista toinen on memlberi, vääntelevät ja kääntelevät, keskenään, tosiaan kannustaen, eri sanakääntein, samasta asiasta, samasta ongelmasta, jo kuudennetta vuotta putkeen.

Yksi asia parivaljakolla on kuitenkin edelleen hämärän peitossa ja sen mukana kaikki.
Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Tuulimyllyä vastaan on turha taistella, ihan turhaa...
Jumala on luvannut pitää omistaan huolen - maailman loppuun asti!

terkui kekemepeleläiselle :)
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Virtsasi raiteille - kuoli sähköiskuun
22.7.2008 13:15
Puolalaisturisti sai surmansa Lontoossa Vauxhallin rautatieasemalla.

Puolalainen 41-vuotias opettaja oli Britanniassa parantamassa kielitaitoaan, kun hätä yllätti hänet Lontoon eteläosassa sijaitsevalla Vauxhallin asemalla. Hän päätti keventää oloaan virtsaamalla raiteille, mutta ei ilmeisesti tiennyt, että rata oli sähköistetty.

Virtsan osuttua 750-volttiseen johtoon sähkö kulki virtsaa pitkin mieheen surmaten hänet. Aseman työntekijät löysivät miehen ruumiin raiteilta. Työntekijät lähtivät etsimään miestä nähtyään valvontakameroista, että tämä oli kadonnut nurkan takana sijaitsevaan umpikujaan eikä palannut.

Poliisilta vei viikon selvittää miehen henkilöllisyys. Poliisilähde sanoi brittiläiselle Daily Mail -lehdelle:

- Koska hän oli Puolasta, hänellä ei ehkä ollut aavistustakaan, että rata oli sähköistetty. Hänen perheensä Puolassa on murheen murtama.

Vauxhallin asemalla ei ole julkisia käymälöitä, mutta sellainen löytyy aseman läheltä.

Äänestä
  • Vanhoillislestadiolaisilla on kusta päässä vaikka muille jakaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-fani kirjoitti:

moi!

Täällä paita ja peppu, joista toinen on memlberi, vääntelevät ja kääntelevät, keskenään, tosiaan kannustaen, eri sanakääntein, samasta asiasta, samasta ongelmasta, jo kuudennetta vuotta putkeen.

Yksi asia parivaljakolla on kuitenkin edelleen hämärän peitossa ja sen mukana kaikki.
Jumala on elämän ja kuoleman Herra.

Tuulimyllyä vastaan on turha taistella, ihan turhaa...
Jumala on luvannut pitää omistaan huolen - maailman loppuun asti!

terkui kekemepeleläiselle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu