Kävin juuri seuroissa pienellä paikkakunnalla. Koskaan aiemmin en siellä ole käynyt. Seuraväkeä oli noin 50 henkilöä. Kaikenikäisiä. Lapsiakin. Oli yksi puhe...
Puhe ei niin kaksinen ollut. Johdanto oli Paavalin kirjeistä. Puheesta jäi mieleen, että ihminen on onnellinen vain Jumalan yhteydessä. Vielä mainittiin, että uskovainen on kuin kynttilä. Ei kynttilä kauas valaise, mutta kauempaankin saattaa nähdä, että siellä on kynttilä. Vihastumisesta myös puhuttiin. Saa sitä vihastuakin, mutta ei saa olla pitkävihainen. Kun vihastumme, meillä pitäisi olla kiire sopimaan riitaveljemme kanssa.
Ei siellä lapsilla ja nuorilla seurapaikassa näyttänyt olevan mitään hätää. Ihan mukavaa talostelua. Seurapaikkana oli uudehko rauhanyhdistyksen toimitalo.
Sanallakaan ei viitattu tämän palstan etusivulla vaahdottuihin aiheisiin. Täällä palstalla on aivan eri henki kuin oikeissa seuroissa.
Puhe ei niin kaksinen ollut. Johdanto oli Paavalin kirjeistä. Puheesta jäi mieleen, että ihminen on onnellinen vain Jumalan yhteydessä. Vielä mainittiin, että uskovainen on kuin kynttilä. Ei kynttilä kauas valaise, mutta kauempaankin saattaa nähdä, että siellä on kynttilä. Vihastumisesta myös puhuttiin. Saa sitä vihastuakin, mutta ei saa olla pitkävihainen. Kun vihastumme, meillä pitäisi olla kiire sopimaan riitaveljemme kanssa.
Ei siellä lapsilla ja nuorilla seurapaikassa näyttänyt olevan mitään hätää. Ihan mukavaa talostelua. Seurapaikkana oli uudehko rauhanyhdistyksen toimitalo.
Sanallakaan ei viitattu tämän palstan etusivulla vaahdottuihin aiheisiin. Täällä palstalla on aivan eri henki kuin oikeissa seuroissa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
vl-seuroissa on hieman hankala saarnata vl-pedofiliasta.
herrajestas teitin kaa :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
hengetön. Palsta on muutamien uskosta vieraantuneiden temmellyskenttä, jotka rakkikoirien lailla räksyttävät aina ja kaikesta ja näkevät mörköjä sielläkin, missä niitä ei ole.
Kannattaa siis poiketa oikeissa seuroissa. Vaikka olisi huonompikin puhe niin aina siellä on jokin totuuden siemen. Niin kuin tuossa: ihminen on onnellinen vain Jumalan yhteydessä.
Täällä puhutaan kaikenmoista turhaa - mm. vl-pedofiliasta. Eihän se muille kuulu.
sen lisäksi että tänne, mutta varsinkin täällä olevien huuto kuuluisi kuulua myös oikeuslaitosten korviin...
Juuri niin. Pedofiilia on ihan o.k, mutta homus se vasta kamalaa on. Sekin on ihan hirveää jos jollain on korvakorut tai ripsiväriä saati vielä että joku tanssisi musiikin tahdissa. Turhaan vaahdotaan pienistä asioista tällä palstalla!!!
Vaikkapa seuroihin. Sen sijaan, että yksikseen mussuttelisi näppäimistöllä ja yrittäisi parantaa maailmaa. Persehän siinä vain leviää ja viha sielussa kasvaa kun mihinkän ei kuitenkaan voi vaikuttaa. Kun näkee oikeita ihmisiä niin on ihan erilainen fiilis.
Jeesuskin kuljeskeli ihmisten keskellä eikä surffaillut netissä, vaika hänellä luonnollisesti olisi jo siihen aikaan kaikkivaltiaana ollutkin moinen mahdollisuus.
kannata mennä saatanan omaan lapsitarhaan rauhanyhdistykselle.
puneiden vaahtoamisella tällä palstalla ei ole mitään muuta merkitystä kuin että ajan rajan takana noilla harhoilla piinataan ikuisesti... ellei sitten käänny ja palaa armovaltakuntaan.
Sitä vain sopisi itsekunkin ajatella, että elämä on lyhyt. Eikä sitä omaa eikä toisten elämää parannella palstalla, jota lukee muutama sata katkeroitunutta.
"ellei sitten käänny ja palaa armovaltakuntaan."
Kuuntelin minäkin tänään radiosta jumalanpalveluksen, oikein messun, joka tuli Oulujoen kirkosta. Siellä oli vl-pappi, joka sanoi tähän tapaan, että jumalan valtakunnassa on aina ollut armoa kaikille! No tuohon on vale! Sillä polosella unohtu sanoa, että joskus tuo armo on tässä valtakunnassa ollut hyvinkin kortilla, on pitänyt tietyillä sanakäänteillä älytä pyytää armoa, eikä sittenkään ole armoa annettu.
Niin että pidä vain se armovaltakuntasi, te joudutte ihan samalla tavalla vastuuseen teoistanne, kuin me kaikki muutkin.
Se vika siinä kuitenkin on, ettei seuroissa puhuta terveyden säilyttämisestä, jota turmelee tupakointi ja pedofilis. Ei siellä kuule puhuttavan myöskään ylinopeuksista ja mopopoikien rälläämisestä. Minusta käytännön asiatkin kuuluisi seurapuheeseen, ei pelkästään hengellinen näkökulma.
nussinut omien lapsiesi lisäksi myös sukulaislapsia?
Ei ne siellä takapajulassa ole varmaan vielä kuulleetkaan Hesarin jutusta. Ei ne tiedä että jättiläisen savijalat tutisevat jo.
näytä. Vaurasta seutua. Sitäpaitsi netti on jo kaikkialla.
No sitten se oli sitä samaa iänikuista peittelyä. Kielteisiä asioita ei ole, kun niistä ei puhuta.
Tämä pedofiliaskandaali horjuttaa koko vl-liikkeen mainetta ja uskottavuutta sekä sen sisä- että ulkopuolella. Tyhmiä ovat, jos eivät älyä nyt nostaa kissaa pöydälle.
tään kissoja ole.
Eikä vALTAKUNTA HORJU. SINUN SAIRAS MIELESI HORJUU
Jopa paavikin on joutunut pyytelemään anteeksi kirkkonsa suojissa tapahtuvia pedofiliatapauksia, niin miksei sitten myös tällainen pieni lahko siihen osaa nöyrtyä, kun kyseessä on kuitenkin 10 tapausta ja vielä sielunpaimenia. Kyllä nyt kusee ja pahasti. Aika monen mieli on horjunut ja horjumisia tulee varmasti lisää, kun pienenä hyväksikäytetyt saavat vihdoin aikuisian suunsa auki. Se on yhteiskunnalle iso tikki, kun vl-uhrit kuormittavat mielenterveystoimistot ja sairaalat. Enää ei sanoilla voida kuitata näitä ihmisten kärsimyksiä.
EPÄILLÄÄN kymmentä tapausta. Kuka epäilee? Sinä?
No, totta on, että on tapauksia, joita on jo tuomittu. Jokainen on vastuussa omista synneistään. Mikään järjestö ei voi pyytää anteeksi yksityisen ihmisen syntejä.
Onhan niitä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tuhansia ja taas tuhansia onnellisia nuoria ja lapsia, jotka eivät ainakaan tätä palstaa kuluta.
Jokaisella ajalla on oma kuvansa. Nyt viikko, pari vaahdotaan pedofiliasta.
Taikka jos huvittaa herkutella pidempään, niin siitä vain. Ovathan muutamat ottaneet sydämenasiakseen vaahdota hoitokokouksista, vaikka moisista harhoista on kulunut jo 30-40 vuotta. Mitä sillä kaikella saavutetaan? Jumalan valtakunta kuitenkaan ei horju.
Ihan kuule virkavalta epäilee. Ja tiedossa on paljon tapauksia ja viime aikoina on tuomittu lukuisia vl:liä. Puhujiakin on kiikarissa kymmenkunta.
SRK on ollut tietoinen ainakin joistakin tapauksista, mutta ei ole kaikkiin reagoinut. Eli todella törkeää ja vastuutonta toimitaa. Älä sinä ala vähättelemään näin kauheita asioita ja rikoksia!!!
Nämä kauheudet eivät jää tähän vaan uusia tulee julki jatkuvasti ja se ei tule olemaan SRK:lle helppoa. Samoin tässä yhteydessä hoitokokoukset nousevat uuteen valoon. Monet VL:kin haluavat tutkia ja tuoda asiat julki ja selvitettäviksi.
On tuhansia ja tuhansia nuoria jotka kuluttavat vapaa-aikaa kaupungilla, urheilutapahtumissa, netissä, tv:tä ja videoita katsellen sekä musiikkia kuunnellen. Ota sinä välillä nuo vl-lasit pois ja tunnusta tämän päivän totuus...
Faktaa on aivan liikaa jotta SRK selviäisi tästäkin vaikenemalla...
Hgin ry:llä tuhansia nuoria, joilla nytti olevansiellä ihan mukavaa eikä ollut kiire urheilukilpailuihin taikka muuallekaan.
Millä perusteella sinä olet muodostanut käsityksesi? Ajatellut "päissäsi"?
Puhuttiinko Helsingin ry:llä tpahtuneesta? Ja miltä kannalta? Puhuttiinko uhrien tukemisesta vai vakuuteltiinko, että tekijät saavat synnit anteeksi?
miltä tuntuu naida omaa tytärtä.
omia tyttäriäsi? Häpeäisit edes.
Helsingin Sanomia? En minä sellaista tee vaan vl-miehet - saarnamiehiä myöten.
vaikka nait omia tyttäriäsi. Ajattelisit oman nautintosi sijasta tyttäriesi psyykkistä hyvinvointia.
Siitä ei kuitenkaan ry:llä puhuta, että liikkeessa olevat henkilöt ovat hiljaisuudella suojelleet raiskaajia. Ei puhuta siitä miten yhteisön ilmapiiri on omiaan aiheuttamaan kyseisiä tapahtumia.
oli?
>Sanallakaan ei viitattu tämän palstan etusivulla vaahdottuihin aiheisiin.
Ilmeisesti edelleen on vallitsevana tapana kuitata vaikeat asiat vaikenemisella, kuten minä nuoruudessani sain havaita.
Olitko Matekosken Ry:llä ja Jukka T PUHUJANA kuten ennenkin etuoikeuttuna Matekosken saarnamiehenä eihän siellä muita olekaan
koski ollut
on?
ON OULUSTA N.10KM ITTÄÄN PÄEN JA SIELLÄ TOIMII YLIVIRKEE TYÖN SUORITTAMISEN JA ANSION HANKKIMISEN JA REPEKAN MAINITSEMA TIOSTEN TEKEMISEN KYTTÄYS MENO KUKA ON TEHNY MITÄKIN VAI ONKO SE TEHNY MITTÄÄN YHTEISEN ASIA HYVÄKSI KOTI SIIONIN KOTI SIIONIN SITÄ HOETAAN KU MIELIPUOLISET VÄHEMMÄSTÄKIN MENNEE NUPIT SEKASIN
Olisi hyvä puhua oikeilla nimillä asioista niissä saarnoissa yksi aihe voisi olla pedofilia.
muka olisi? Sehän on ominaisuus niin kuin vasenkätisyys tai silmien väri.