Luin jostakin, että jotkut ihmiset hakeutuvat uskonnollisten kysymysten pariin kriisin keskellä kun taas lapsuudestaan uskonnollisen viitekehyksen omaavat, voivat harkita uskonnollisen yhteisönsä jättämistä vaikeuksien kohdatessa. Itselläni ei ole asiasta mielipidettä, asiaa toki pohdin ja olisin iloinen omakohtaisista kokemuksistanne ja ajtuksistanne aiheesta.
pohdintaa
kyselijä 5
4348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän ihminen silloin hakeudu Jumalan sanan ääreen, kun kaikki tuntuu menevän hyvin... Minulla ei niin sanotusti onnellista lapsuutta ja nuoruutta ollut, eikä kotona pahemmin uskonasioita käsitelty, joten minua voi melkeinpä pitää lähtökohdiltani ei-vl:nä. Silti halusin tähän seurakuntaan, tai minua kutsuttiin siihen.
viime vuosina itselläni on ollut kaikenlaisia menetyksiä ja mullistuksia elämässä, mutta eivät ne ole saaneet minua hakeutumaan uskonnon pariin; pikemminkin päinvastoin.
Jos ajatellaan esimerkiksi kuolemaa, olen menettänyt muutamia läheisiäni sairauden takia, enkä siitä ole katkeroitunut, vaan hyväksyn sen, että elämä menee niin kuin menee ja kuolema tulee väistämättä.
Ennemmin tai myöhemmin.
Olisiko niin, että uskonnollisen kodin lapsi/nuori/aikuinen hakeutuu kauemmas uskostaan esim avioliittokriisissä kun taas ei-uskonnollinen henkilö hakee turvaa uskosta kriisissä?
Olen itse uskovainen, uskovan kodin kasvatti, ja koen joskus vaikeana elämäni vastoinkäymisten ja murheiden jakamisen uskonystävieni kanssa, joilla mielestäni asiat ovat aina hyvin. Ei-uskovaisten tuttavien kanssa on helpompaa puhua elämän vaikeuksista.
Ystäväpiiriini kuuluu myös sellaisia, jotka ovat kasvaneet ei-uskonnollisessa ympäristössä, mutta hädän hetkellä ovat kokeneet uskon turvaksi omassa elämässään.
Olisiko tässä kysymys epäonnistumisen pelosta, häpeästä tms.
..oisko Raamatusta, että on Jumala antaa ihmisille etsikkoajan, jolloin hän erityisesti kutsuu puoleensa..
Mielenkiintoinen kysymys sinänsä, joka on varmaan aikalailla tapauskohtainen.