Laitan tämän tännekin, koska tiedän saavani täältä tietynlaisia (perusteltuja) mielipiteitä; tottakai liimasin tämän kristityillekin mietittäväksi, sillä heillä on varmasti omat mielipiteensä - ja mielipiteitä etsiskelen.
Kuinka merkittävä seremonia kastaminen teidän mielestänne on? Tuntuu, että kastajaiset ovat muuttuneet merkitykseltään ja ovat nykyään - toisin kuin ennen - yhteiskunnan "standarditoimenpide", jonkinlainen "tervetuloa maailmaan" (heh, ironista - kristinuskon tervehdys) ennemmin kuin varsinainen kirkkoon liittäminen (joka mitä ilmeisimmin tapahtuu useimmilla pseudo-älykkäillä suomalais-ihmisillä rippikouluiässä [aka. naimalupa, rahaa, laumarespektiä]). Sinänsä kastaminen kuulostaa alkuperäisestä tarkoituksestaan vieroitetulta; mikä tekee siitä entistä turhemman ja tarpeettomamman. Miksi antaa kristityn kaataa vettä lapsen päälle? Mikäli tämä olisi varsinainen vahva uskontokuntaan liittäminen, olisi se absoluuttisen väärin - kenen mielestä 0-vuotiaan itse asioista iloisen tietämättömän saa liittää uskontokuntaan (ilmeisesti Vapahtajan); kuka ottaa moraalisen vastuun tästä teosta? Toisaalta, myös valtauskontoon liittämättä jättämistä pidetään eräänlaisena päätöksenä (kuten sanottu, miten lapsi oppii uskomaan Jumalaan ellei häntä opeteta uskomaan Jumalaan?).
Mikä sitten tulee kylkiäisenä? Puhuttu opetus. Uskonnon opetus. Olen kuullut hyviä tarinoita objektiivisista, järkevistä uskonnonopettajista, ja huonoja tarinoita apostoleettisista inkvisiittoreista. Raamattu sanoo, ja on oikeassa. Nyt laulamme virsiä. Koska Raamattu on Jumalan sana, ja Jumala on oikeassa, näin Täytyy elää ja näin Hyvät ihmiset elävät (kuten sanotaan; "Evil they call us - Evil we are"). Muita vaihtoehtoja ei ole, ja me olemme oikeassa, sillä muut valtauskonnot ovat väärässä.
Silläkin riskillä, että on olemassa myös objektiivisia uskonnonopettajia, miksi ei suoraan laittaisi lasta ET-opintoihin ja antaisi tämän rippikouluiässä tehdä oman valintansa - objektiivisen ja tietoisen opetuksen pohjalta? Taas kerran, olen kuullut tarinoita antikristillisestä et-opetuksesta (liekö vastareaktio uskonnon tuputtamiseen?), mutta omat kokemukseni osoittavat toista; minun opetuksessani oppilaat itse määrittivät ja pohtivat asioita, jotka ovat heidän mielestään tärkeitä - arvoja - ja asioita, jotka ovat heidän mielestään oikein tai väärin. Etiikkaa ja moraalia mietittiin, ja kukin muodosti omaa katsomustaan; toisin kuin naapuriluokassa, jossa Raamattu julisti käskyjä. Sanotaan, että uskonnonopetus opettaa avarakatseiseksi ja hyväksi kansalaiseksi (lue: yhteiskunnan em. pseudoälylliseksi luotaimeksi), ja ET-opetus tekee pahaisia kieroja kansalaisia (kuten minut, harvinaista kyllä, omat arvoni luoneen ja oman katsomukseni kehittäneen ihmisen; on totta, että tämä katsomus lähentelee satanismia, mutta sen huomasin vasta myöhemmin katsomukseni jo mukauduttua).
Mikä siis on "paras" ratkaisu; kuuluisiko uskonnonopetus kirkkoihin - halukkaat opiskelkoon, haluttomat jättäköön opiskelematta; ja etiikka- sekä moraalikasvatus kouluille (tottakai, ET:n opiskeluunkin sisältyy opetusta maailman valtauskonnoista - muistakin kuin kristinuskosta)? Mikä on kastajaisten todellinen merkitys? Miksi kristityille on tärkeää pitää kiinni kristinuskosta kouluaineena; olisiko muuten niin vähäinen määrä ihmisistä pysymässä kirkon hoivassa (em. uskoakaan ei opita, ellei sitä opeteta - eikö jokaisen tulisi löytää Jumala itse, ilman, että sitä lusikoidaan 6-vuotiaalle, kritiikittömälle ja aivopesulle alttiille yksilölle)?
Omat ja tyttöystäväni (eriävät) mielipiteet asioista tekevät tulevaisuuden suunnittelemisen hankalaksi, ja siksi haluaisinkin kuulla eri näkökulmia asiasta. Siis pyydän (enemmän tai vähemmän objektiivisia) perusteltuja selvityksiä asiaan perehtyneiltä, ja miksei vähemmänkin perehtyneiltä; en kaipaa "hitto sä oot dorka kun et tajuu" -kommentteja tai "ei tod mitään uskontoa, koska son syvältä" -kommentteja, vaan perusteltuja mielipiteitä, mielellään puolesta ja vastaan.
Kuinka merkittävä seremonia kastaminen teidän mielestänne on? Tuntuu, että kastajaiset ovat muuttuneet merkitykseltään ja ovat nykyään - toisin kuin ennen - yhteiskunnan "standarditoimenpide", jonkinlainen "tervetuloa maailmaan" (heh, ironista - kristinuskon tervehdys) ennemmin kuin varsinainen kirkkoon liittäminen (joka mitä ilmeisimmin tapahtuu useimmilla pseudo-älykkäillä suomalais-ihmisillä rippikouluiässä [aka. naimalupa, rahaa, laumarespektiä]). Sinänsä kastaminen kuulostaa alkuperäisestä tarkoituksestaan vieroitetulta; mikä tekee siitä entistä turhemman ja tarpeettomamman. Miksi antaa kristityn kaataa vettä lapsen päälle? Mikäli tämä olisi varsinainen vahva uskontokuntaan liittäminen, olisi se absoluuttisen väärin - kenen mielestä 0-vuotiaan itse asioista iloisen tietämättömän saa liittää uskontokuntaan (ilmeisesti Vapahtajan); kuka ottaa moraalisen vastuun tästä teosta? Toisaalta, myös valtauskontoon liittämättä jättämistä pidetään eräänlaisena päätöksenä (kuten sanottu, miten lapsi oppii uskomaan Jumalaan ellei häntä opeteta uskomaan Jumalaan?).
Mikä sitten tulee kylkiäisenä? Puhuttu opetus. Uskonnon opetus. Olen kuullut hyviä tarinoita objektiivisista, järkevistä uskonnonopettajista, ja huonoja tarinoita apostoleettisista inkvisiittoreista. Raamattu sanoo, ja on oikeassa. Nyt laulamme virsiä. Koska Raamattu on Jumalan sana, ja Jumala on oikeassa, näin Täytyy elää ja näin Hyvät ihmiset elävät (kuten sanotaan; "Evil they call us - Evil we are"). Muita vaihtoehtoja ei ole, ja me olemme oikeassa, sillä muut valtauskonnot ovat väärässä.
Silläkin riskillä, että on olemassa myös objektiivisia uskonnonopettajia, miksi ei suoraan laittaisi lasta ET-opintoihin ja antaisi tämän rippikouluiässä tehdä oman valintansa - objektiivisen ja tietoisen opetuksen pohjalta? Taas kerran, olen kuullut tarinoita antikristillisestä et-opetuksesta (liekö vastareaktio uskonnon tuputtamiseen?), mutta omat kokemukseni osoittavat toista; minun opetuksessani oppilaat itse määrittivät ja pohtivat asioita, jotka ovat heidän mielestään tärkeitä - arvoja - ja asioita, jotka ovat heidän mielestään oikein tai väärin. Etiikkaa ja moraalia mietittiin, ja kukin muodosti omaa katsomustaan; toisin kuin naapuriluokassa, jossa Raamattu julisti käskyjä. Sanotaan, että uskonnonopetus opettaa avarakatseiseksi ja hyväksi kansalaiseksi (lue: yhteiskunnan em. pseudoälylliseksi luotaimeksi), ja ET-opetus tekee pahaisia kieroja kansalaisia (kuten minut, harvinaista kyllä, omat arvoni luoneen ja oman katsomukseni kehittäneen ihmisen; on totta, että tämä katsomus lähentelee satanismia, mutta sen huomasin vasta myöhemmin katsomukseni jo mukauduttua).
Mikä siis on "paras" ratkaisu; kuuluisiko uskonnonopetus kirkkoihin - halukkaat opiskelkoon, haluttomat jättäköön opiskelematta; ja etiikka- sekä moraalikasvatus kouluille (tottakai, ET:n opiskeluunkin sisältyy opetusta maailman valtauskonnoista - muistakin kuin kristinuskosta)? Mikä on kastajaisten todellinen merkitys? Miksi kristityille on tärkeää pitää kiinni kristinuskosta kouluaineena; olisiko muuten niin vähäinen määrä ihmisistä pysymässä kirkon hoivassa (em. uskoakaan ei opita, ellei sitä opeteta - eikö jokaisen tulisi löytää Jumala itse, ilman, että sitä lusikoidaan 6-vuotiaalle, kritiikittömälle ja aivopesulle alttiille yksilölle)?
Omat ja tyttöystäväni (eriävät) mielipiteet asioista tekevät tulevaisuuden suunnittelemisen hankalaksi, ja siksi haluaisinkin kuulla eri näkökulmia asiasta. Siis pyydän (enemmän tai vähemmän objektiivisia) perusteltuja selvityksiä asiaan perehtyneiltä, ja miksei vähemmänkin perehtyneiltä; en kaipaa "hitto sä oot dorka kun et tajuu" -kommentteja tai "ei tod mitään uskontoa, koska son syvältä" -kommentteja, vaan perusteltuja mielipiteitä, mielellään puolesta ja vastaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kastamisesta sen verran, että alkukristillisyydessä lapsi kaste oli tuntematon, vain tietoisen valinnan tehneet menivät kasteelle.
Koulujen tulee toimia neutraaleina tiedon antajina, opettaen eri uskontoja ja uskottomuuksia, siinä se.
Lisäisin vielä tuohon, että kannattaako päiväkoti-ikäisille opettaa uskontoa? Pieni lapsi ei pysty edes käsittämään mitään mitä ei pysty näkemään (aika jyrkästi sanottu=) ja ajattelutapa ns yksinkertaista. Esim. jos kysyt 6v lapselta että: mitä tarkoittaa se minkä taakseen jättää sen edestä löytää, vastaus mitä luultavamminkin vyö. Ja ilmankin joutuu selittämää talvella kun näkee hengityksen huuruavan.
Katsoin tässä jokunen viikko sitten tullutta dokumenttia lessuista, aikuiset miehet sanoivat että he pelkäsivät lapsena kuolemaa ja helvettiä kauheasti. Onko se pelossa eläminenkään sen uskonopetuksen arvoista?
Vanha kaverini pelkäsi että jos tekee "syntiä" niin jumala viskoo kivillä pilven reunalla. Huvitaa se nyt mutta ei varmaa silloin lapsuudessa.
Itse sanoisin että voisi vaikka olla sitä liikuntaa uskonopetuksen tilalla. Ei nimittäin ole järkeä opettaa lapselle asiaa jota hän ei kykene ymmärtämää. Ymmärtääkö aikuisetkaan?