Mitäköhän tämä on?

Kun otin kolme viikkoa sitten ekaa kertaa elämässäni alkoholia, niin ensin koin sen nautintona. Seuraavalla kerralla humalatila teki ahdistuneeksi. Lapsena minulla oli ollut pelkotiloja ja koin nyt samaa vastaavaa. Aloin pelästyneenä pälyillä pitkin huonetta ja pulssi kävi hakkaamaan. Seuraavina päivinä olin ahdistunut ja hermostunut, asia mietitytti.
Otin pian sitten uudet lievät kännit ja sen aikana ahdistuin lisää ( krapulaa ei ollut ). Nyt mielessäni on pyörinyt noiden kännien jälkeen jo muutaman päivän tosi ahdistuneeksi tekevä ajatus siitä että" missä olisimme jos maailmaa ei olisi" tai "mihin avaruus loppuu" ...jotain tuollaista. ensin sekosin jotenkin unissani, näin jotain unta jota on ihan älyttömän vaikea selittää kun en edes tajua sitä, sen vaan tiedän että koin unessani ainakin meneväni shokkiin ja kun nousin keskellä yötä pystyyn niin olin sekava. en tiennyt missä tarkalleen olin, kohtaus meni pois tosi nopeasti. siitä tuo alkoi tuo ajatteleminen.
Ajattelen myös niin ahdistavasti esim. " vain minä oman pääni sisällä ja vastuussa itsestäni " " en pääse itseäni pakoon " jotain tuollaista.. se saa ahdistumaan. ajatus on välillä läsnä päivän askareissa ja tuntee ekaa kertaa elämässään että sekoaisi.
kuitenkin se on vain ajatus mutta se vaivaa mieltä päivän askareissa kun ajatus on niin HULLU.,. tuntuu että olen oivaltanut jotain kamalaa, helvetin kamalaa... siis että olen oivaltanut että me olemme kaikki vastuusta itsestämme oman päämme sisällä, emmekä pääse pakoon ajatuksiamme ja mitä olisi jos ei olisi maailmaa.... aarggh!
tuon ajatuksen siivittämänä elän nyt se ahdistaa..

lopetin viinan juomisen. olen herkkä alkoholin vaikutuksille.

kai se on yritettävä unohtaa se ajatteleminen, liika syvällinen ajattelu ei tee hyvää. rupeaa miettimään kaikkea tietoisuutta, että mitä se on jne.
sitten taas unohtaa asian ja palaa normaaliin arkeen, mutta pelkään että en unohda. ennen sitä eli elämäänsä rutiinilla mutta jotenkin nuo ajattelut saa ahdistamaan ihan perkeleesti. se tunne ja ajatus on megalomaaninen että oivaltaa olevansa maailmassa ja on vastuussa itsestään eikä tätä maailmankaikkeutta voi paeta ellei kuole. kamala tunne. ehkä sen unohtaa.

se onkin vain ajatus.. mutta kamalinta on se että kun oivaltaa jotain tuollaista niin miettii todellakin millaista on tulla hulluksi.

muuten mennään ihan samoilla rutiineilla eteenpäin, olo on muuten ok, voin keskittyä harrastuksiin ja tekemisiin, ettei siinä mielin, mutta se ajatus on silti välillä läsnä..
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

helpottaa vähän kun miettii että olen vain ihminen kuten muutkin ja tämä on vain psyykkistä.

mulla ei ole depersonalisaatiota, mutta ajatteleminen tekee ahdistuneeksi, koen silti ympäristön ja asiat, vuorovaikutuksineen täysin normaalisti.

Äänestä

Alkoholia maistellessa ihminen ikään kuin "vapautuu" ja silloin rentoudumme ja juttu alkaa luistaa. Fyysisesti tämä johtuu siitä, että alkoholi turruttaa tiettyjä aisteja ja toimintoja jolloin tietyt estot ja itsekontrolli poistuvat. Monista tulee hyvinkin filosofisia pienessä maistissa. Tulee pohtineeksi syntyjä syviä. Tällaiset pohdinnat voivat olla ihan hauskoja ja opettavaisia, mutta miksei myös ahdistavia, jos mieleen tulee ikäviä asioita.

Alkoholin käyttöä voi seurata henkinen krapula eli morkkis, vaikka fyysistä krapulaa ei olisikaan, etkä olisi törttöillyt mitään erikoista. Ihminen on silloin henkisesti herkässä tilassa ja kokee helposti häpeää ja syyllisyyttä. Kai morkkiksen tarkoitus on suojella meitä itseltämme.

Toiset ihmiset on herkempiä kuin toiset ja jotkut kestävät alkoholia ja morkkista enemmän kuin toiset... Hyvä että et käytä alkoholia, jos se ei mielestäsi sovi sinulle.

Äänestä

Oot vaan herkkä,kaikilla on ajatuksia omasta psyykkeestä välillä,sinuna unohtaisin ton itsetarkkailun vaikutat ihan oklta :).

Äänestä

Hei kaikki ollaan yhtä hulluja ja on ihan hyväkin olla vähän hullu ettei sekoa;)! On mielestäni hyväkin väliilä käydä kriisejä ja itsetutkiskelu kausia ja pohdintaa itsensä kanssa, auttaa löytämään todellisen oman itsensä. Ei sitä hulluutta kannata pelkäämään ruveta. Mieli on laaja kuin avaruus ja alitajunta kattaa koko maailman tajunnan. Saattaa kuulostaa aika hörhöltä mutta mitä enemmän perehdyt sitä enemmän opit itsestäs, muista ihmisistä ja maailmasta! Nykyajan länsimaissa on alkukansan uskot unohdettu lähes kokonaan ja tuotu tilalle sivistynyt hieno ihminen joka ei osaa enään ajatella omilla aivoillaan eikä selviydy luonnossa!
Alkoholi ei todellakaan oo kovinkaan hyvä mutta voi olla että avasi sulle ihan uuden oven elämässä. Mie kehoitan rohkeasti uskaltamaan katsomaan enemmän ja tutustumaan itseesi paremin :)! ja hei kaikkihan me todellakkin ollaan vastuussa omasta itsestämme ja ajatuksistamme mutta liian lähellä niitä ei kannata olla eikä liialla ajattelulla mennä itse itsensä tielle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äijä.. kirjoitti:

Kun otin kolme viikkoa sitten ekaa kertaa elämässäni alkoholia, niin ensin koin sen nautintona. Seuraavalla kerralla humalatila teki ahdistuneeksi. Lapsena minulla oli ollut pelkotiloja ja koin nyt samaa vastaavaa. Aloin pelästyneenä pälyillä pitkin huonetta ja pulssi kävi hakkaamaan. Seuraavina päivinä olin ahdistunut ja hermostunut, asia mietitytti.
Otin pian sitten uudet lievät kännit ja sen aikana ahdistuin lisää ( krapulaa ei ollut ). Nyt mielessäni on pyörinyt noiden kännien jälkeen jo muutaman päivän tosi ahdistuneeksi tekevä ajatus siitä että" missä olisimme jos maailmaa ei olisi" tai "mihin avaruus loppuu" ...jotain tuollaista. ensin sekosin jotenkin unissani, näin jotain unta jota on ihan älyttömän vaikea selittää kun en edes tajua sitä, sen vaan tiedän että koin unessani ainakin meneväni shokkiin ja kun nousin keskellä yötä pystyyn niin olin sekava. en tiennyt missä tarkalleen olin, kohtaus meni pois tosi nopeasti. siitä tuo alkoi tuo ajatteleminen.
Ajattelen myös niin ahdistavasti esim. " vain minä oman pääni sisällä ja vastuussa itsestäni " " en pääse itseäni pakoon " jotain tuollaista.. se saa ahdistumaan. ajatus on välillä läsnä päivän askareissa ja tuntee ekaa kertaa elämässään että sekoaisi.
kuitenkin se on vain ajatus mutta se vaivaa mieltä päivän askareissa kun ajatus on niin HULLU.,. tuntuu että olen oivaltanut jotain kamalaa, helvetin kamalaa... siis että olen oivaltanut että me olemme kaikki vastuusta itsestämme oman päämme sisällä, emmekä pääse pakoon ajatuksiamme ja mitä olisi jos ei olisi maailmaa.... aarggh!
tuon ajatuksen siivittämänä elän nyt se ahdistaa..

lopetin viinan juomisen. olen herkkä alkoholin vaikutuksille.

kai se on yritettävä unohtaa se ajatteleminen, liika syvällinen ajattelu ei tee hyvää. rupeaa miettimään kaikkea tietoisuutta, että mitä se on jne.
sitten taas unohtaa asian ja palaa normaaliin arkeen, mutta pelkään että en unohda. ennen sitä eli elämäänsä rutiinilla mutta jotenkin nuo ajattelut saa ahdistamaan ihan perkeleesti. se tunne ja ajatus on megalomaaninen että oivaltaa olevansa maailmassa ja on vastuussa itsestään eikä tätä maailmankaikkeutta voi paeta ellei kuole. kamala tunne. ehkä sen unohtaa.

se onkin vain ajatus.. mutta kamalinta on se että kun oivaltaa jotain tuollaista niin miettii todellakin millaista on tulla hulluksi.

muuten mennään ihan samoilla rutiineilla eteenpäin, olo on muuten ok, voin keskittyä harrastuksiin ja tekemisiin, ettei siinä mielin, mutta se ajatus on silti välillä läsnä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu