On mahdollista.
Niin, päätin sitten itse kirjoittaa joitain omia mielipiteitä tästä alkoholismin tabusta. Minusta kyse on nimenomaan tabusta, johon ei osata oikein suhtautua järkevästi.
Minäkin onneton olin aikoinaan täysin alkoholin vallassa. Mutta meni kauan ennenkuin ymmärsin ongelman olevan minussa eikä suinkaan alkoholissa. Kuinka tuollainen olematon, pieni molekyyli, etanoli kykenisi ketään hallitsemaan ellei ihminen sitä itse kurkkuunsa kaada? Minä kuvittelin että alkoholi hallitsee minua. Minä kuvittelin sairaassa mielessäni että se pystyi hallitsemaan minua. Kuvittelin etten voinut elää ilman alkoholia, olin mieleltäni sairas.
Tavallinen elämä ei riittänyt minulle vaan minun täytyi päihdyttää itseni tunteakseni olevani jotakin. Ajatelkaa kuinka lapsellista ja raukkamaista! Ja juodessani saatoin kuvitella ja kertoa olevani mitä vain! Mutta enhän minä hämännyt muita kuin itseäni. Kaikkihan näkivät mikä olin, mutta enhän sitä silloin ymmärtänyt. Ja kun aloin pikkuhiljaa ymmärtää, juominen muuttui lohdun ja unohtamisen juomiseksi, koska minussa ei ollut miestä muuhun. Join unohtaakseni kaikki nöyryytykset mitä olin humalan vuoksi joutunut kokemaan ja niitä ei ole vähän! Koin kaikessa lapsellisuudessani olevani loukattu ja väärinymmärretty nero. Minulla oli oikeus juoda, koska minulla oli niin vaikeata, kukaan ei ymmärtänyt erinomaisuuttani. Lisäksi minun oli silloin todellakin PAKKO juoda. En yksinkertaisesti voinut olla päivääkään juomatta. Itse olin sairaassa mielessäni päättänyt ja siten kuvittelin, etten voi elää juomatta. Minussa ei ollut miestä kohtaamaan todellisuutta. Minussa ei ollut miestä ottamaan vastuuta omasta, saati muitten elämästä.
Sitten eräänä päivänä, muutama vuosi sitten olin krapulassa tai ehkä hiukan humalassa vielä. Olin taas pettänyt lupaukseni olla juomatta ties kuinka monetta kertaa. Vaimoni alkoi minulle huutaa juomisestani ja siitä, kuinka olin jälleen pettänyt lupaukseni. Hän uhkasi jättää minut. Aloin tietysti puolustella ja puhua häntä ympäri niinkuin tapani oli. Mutta tällä kertaa ei tavanomaiset vetoamiset ja puolustelut auttaneetkaan. Olin ällikällä lyöty ja peloissani. Ei kai hän tosissaan voisi jättää minua? Yritin vielä uhkaamallakin saada häntä jäämään, mutta mikään ei auttanut. En tiedä oliko jokin vaimoni sanoissa vai mikä, että se oli ensimmäinen kerta jolloin ymmärsin hänen todellakin tarkoittavan sanojaan. Hän huusi minulle jotenkin näin: "Etkö tajua!? Ei kaikki ole SINÄ SINÄ SINÄ!!!! Silloin tajusin hänen todella jättävän minut. Samalla hetkellä tajusin että olin käyttäytynyt väärin. Sain sillä hetkellä järkeni takaisin ja ymmärsin että kuinka hän voisikaan elää tällaisen henkilön kanssa jollaiseksi olin muuttunut!?
Silloin ymmärsin että VIKA OLI MINUSSA. Silloin pyysin sitä, mitä olin pyytänyt kymmeniä kertoja aiemmin, mutta tällä kertaa olin tosissani. Pyysin vielä yhtä mahdollisuutta. Sain mahdollisuuteni ja vaimoni ei ole sitä tarvinnut katua. Tuon päivän jälkeen kaikki alkoi muuttua. On sattunut kompastelujakin, mutta kokonaisuutena tarkastellen kaikki muuttui. MINÄ aloin ottaa VASTUUTA joka minulle kuului. Nyt nautin elämästä raittiina. Voin ottaa ryypyn jos haluan, eikä se minua nakkaa maalta merelle. Mutta useimmiten en halua ottaa yhtään. Aivan varmasti meihin molempiin jäi sellaiset jäljet ryyppyajoistani ettemme kykene kumpikaan niin sanottuun normaalikäyttöön jollaista sen kai pitäisi olla. Eli välitöntä ja aivan aidosti sellaista, ettei sitä tarvitse ajatella tai kontrolloida mitenkään.
Ei juomattomuus saa olla väkinäistä, sen on tultava omasta tahdosta. Juoppo vain on saatava jotenkin ymmärtämään oma lapsellisuutensa ja epäkypsyytensä. Tunnustamaan kaikki väärinkäytökset ja loukkaukset joihin hän on syyllistynyt. Kärsivällisyys sitten tähän kaikkeen ammentuu juuri sieltä, eli aidosta katumuksesta ja valmiudesta tehdä kaikki voitava tekojensa hyvittämiseksi. Nautin ja olen kiitollinen siitä, että voin olla aivan tavallinen ihminen. Tavallinen ihminen joita muuten juoma-aikoinani halveksin. Kuinka väärässä olinkaan silloin!
Ja paradoksihan on juuri se, että tottakai, jos rupeaisin juomaan joutuisin äkkiä täysin huningolle. Mutta siihen ei tarvitse olla alkoholisti. Ei tarvitse olla alkoholisti, jos alkaa juoda ja joutuu rappiolle! Koko jutun paradoksaalisuus piilee juuri tässä! Täytyy ymmärtää että eihän kukaan joka juo, ole normaali! Normaalia on vain olla juomatta!
Minusta on sinällään vaarallista, jos joistain yhteisöstä eroamisen jälkeen ratkeaa juomaan. Tämä tarkoittaa sitä että yhteisössä ei paranneta ketään, vaan pidetään oireet piilossa. Eli ihan kuin annettaisiin kuumepotilaalle aina vain aspiriinia kuumeen laskemiseksi vaikka saatavilla olisi myös peninsilliiniä jolla voitaisiin parantaa tulehdus ja kuumeen aiheuttaja.
Ja alkoholismista parantuakseen kun tarvitsee vain YMMÄRTÄÄ näitä perustotuuksia.
Nämä ovat vain minun mielipiteitäni, mutta luulenpa etten ole ainoa joka on ymmärtänyt asiat jotakuinkin näin.
Niin, päätin sitten itse kirjoittaa joitain omia mielipiteitä tästä alkoholismin tabusta. Minusta kyse on nimenomaan tabusta, johon ei osata oikein suhtautua järkevästi.
Minäkin onneton olin aikoinaan täysin alkoholin vallassa. Mutta meni kauan ennenkuin ymmärsin ongelman olevan minussa eikä suinkaan alkoholissa. Kuinka tuollainen olematon, pieni molekyyli, etanoli kykenisi ketään hallitsemaan ellei ihminen sitä itse kurkkuunsa kaada? Minä kuvittelin että alkoholi hallitsee minua. Minä kuvittelin sairaassa mielessäni että se pystyi hallitsemaan minua. Kuvittelin etten voinut elää ilman alkoholia, olin mieleltäni sairas.
Tavallinen elämä ei riittänyt minulle vaan minun täytyi päihdyttää itseni tunteakseni olevani jotakin. Ajatelkaa kuinka lapsellista ja raukkamaista! Ja juodessani saatoin kuvitella ja kertoa olevani mitä vain! Mutta enhän minä hämännyt muita kuin itseäni. Kaikkihan näkivät mikä olin, mutta enhän sitä silloin ymmärtänyt. Ja kun aloin pikkuhiljaa ymmärtää, juominen muuttui lohdun ja unohtamisen juomiseksi, koska minussa ei ollut miestä muuhun. Join unohtaakseni kaikki nöyryytykset mitä olin humalan vuoksi joutunut kokemaan ja niitä ei ole vähän! Koin kaikessa lapsellisuudessani olevani loukattu ja väärinymmärretty nero. Minulla oli oikeus juoda, koska minulla oli niin vaikeata, kukaan ei ymmärtänyt erinomaisuuttani. Lisäksi minun oli silloin todellakin PAKKO juoda. En yksinkertaisesti voinut olla päivääkään juomatta. Itse olin sairaassa mielessäni päättänyt ja siten kuvittelin, etten voi elää juomatta. Minussa ei ollut miestä kohtaamaan todellisuutta. Minussa ei ollut miestä ottamaan vastuuta omasta, saati muitten elämästä.
Sitten eräänä päivänä, muutama vuosi sitten olin krapulassa tai ehkä hiukan humalassa vielä. Olin taas pettänyt lupaukseni olla juomatta ties kuinka monetta kertaa. Vaimoni alkoi minulle huutaa juomisestani ja siitä, kuinka olin jälleen pettänyt lupaukseni. Hän uhkasi jättää minut. Aloin tietysti puolustella ja puhua häntä ympäri niinkuin tapani oli. Mutta tällä kertaa ei tavanomaiset vetoamiset ja puolustelut auttaneetkaan. Olin ällikällä lyöty ja peloissani. Ei kai hän tosissaan voisi jättää minua? Yritin vielä uhkaamallakin saada häntä jäämään, mutta mikään ei auttanut. En tiedä oliko jokin vaimoni sanoissa vai mikä, että se oli ensimmäinen kerta jolloin ymmärsin hänen todellakin tarkoittavan sanojaan. Hän huusi minulle jotenkin näin: "Etkö tajua!? Ei kaikki ole SINÄ SINÄ SINÄ!!!! Silloin tajusin hänen todella jättävän minut. Samalla hetkellä tajusin että olin käyttäytynyt väärin. Sain sillä hetkellä järkeni takaisin ja ymmärsin että kuinka hän voisikaan elää tällaisen henkilön kanssa jollaiseksi olin muuttunut!?
Silloin ymmärsin että VIKA OLI MINUSSA. Silloin pyysin sitä, mitä olin pyytänyt kymmeniä kertoja aiemmin, mutta tällä kertaa olin tosissani. Pyysin vielä yhtä mahdollisuutta. Sain mahdollisuuteni ja vaimoni ei ole sitä tarvinnut katua. Tuon päivän jälkeen kaikki alkoi muuttua. On sattunut kompastelujakin, mutta kokonaisuutena tarkastellen kaikki muuttui. MINÄ aloin ottaa VASTUUTA joka minulle kuului. Nyt nautin elämästä raittiina. Voin ottaa ryypyn jos haluan, eikä se minua nakkaa maalta merelle. Mutta useimmiten en halua ottaa yhtään. Aivan varmasti meihin molempiin jäi sellaiset jäljet ryyppyajoistani ettemme kykene kumpikaan niin sanottuun normaalikäyttöön jollaista sen kai pitäisi olla. Eli välitöntä ja aivan aidosti sellaista, ettei sitä tarvitse ajatella tai kontrolloida mitenkään.
Ei juomattomuus saa olla väkinäistä, sen on tultava omasta tahdosta. Juoppo vain on saatava jotenkin ymmärtämään oma lapsellisuutensa ja epäkypsyytensä. Tunnustamaan kaikki väärinkäytökset ja loukkaukset joihin hän on syyllistynyt. Kärsivällisyys sitten tähän kaikkeen ammentuu juuri sieltä, eli aidosta katumuksesta ja valmiudesta tehdä kaikki voitava tekojensa hyvittämiseksi. Nautin ja olen kiitollinen siitä, että voin olla aivan tavallinen ihminen. Tavallinen ihminen joita muuten juoma-aikoinani halveksin. Kuinka väärässä olinkaan silloin!
Ja paradoksihan on juuri se, että tottakai, jos rupeaisin juomaan joutuisin äkkiä täysin huningolle. Mutta siihen ei tarvitse olla alkoholisti. Ei tarvitse olla alkoholisti, jos alkaa juoda ja joutuu rappiolle! Koko jutun paradoksaalisuus piilee juuri tässä! Täytyy ymmärtää että eihän kukaan joka juo, ole normaali! Normaalia on vain olla juomatta!
Minusta on sinällään vaarallista, jos joistain yhteisöstä eroamisen jälkeen ratkeaa juomaan. Tämä tarkoittaa sitä että yhteisössä ei paranneta ketään, vaan pidetään oireet piilossa. Eli ihan kuin annettaisiin kuumepotilaalle aina vain aspiriinia kuumeen laskemiseksi vaikka saatavilla olisi myös peninsilliiniä jolla voitaisiin parantaa tulehdus ja kuumeen aiheuttaja.
Ja alkoholismista parantuakseen kun tarvitsee vain YMMÄRTÄÄ näitä perustotuuksia.
Nämä ovat vain minun mielipiteitäni, mutta luulenpa etten ole ainoa joka on ymmärtänyt asiat jotakuinkin näin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja hyvin paljon löysin myös omaa entistä minääni, minussa on vain se ero etten halua enään ottaa sitä ryyppyä koska kokeilin ottaa "vähän" jouluna -96. siinä meni 4-5 kuukautta. Painotan siis sitä että minä en halua eikä minun tee mieli edes sitä yhtä ryyppyä koska en ole eläissäni juonut hyvänmakuista alkoholia.
Yhteisöstä eroaminen, en ole eronnut AA-sta mutta en ole myöskään käynyt ryhmässä puoleentoista vuoteen, raittiuteni olen säilyttänyt tästä huolimatta.
Tekstissäsi oli paljon asiaa!
"Tämä tarkoittaa sitä että yhteisössä ei paranneta ketään, vaan pidetään oireet piilossa."
"Ja alkoholismista parantuakseen kun tarvitsee vain YMMÄRTÄÄ näitä perustotuuksia."
No, tälläisen yhteisön tarkoitushan on nimenomaan vahvistaa ja ylläpitää sairaudentuntoa, ei se muuten toimisi.. :) ja jos on omaksuttu vain yksi totuus, niin sitä sitten vaalitaan ja vahditaan mustasukkaisesti.
Eriäviä mielipiteitä ei sallita.