Tätäkö

Tuoreen avioparin riita johti pahoinpitelyyn
Sunnuntai 2.5.2010 klo 11.24

Avioparin vappupäivän illalla alkanut riita johti poliisin väliintuloon Salossa.

1980-luvulla syntyneet mies ja vaimo riitelivät yksityisasunnossa Salossa vappupäivänä. Vakavaksi tilanne muuttui sen jälkeen, kun vaimo oli alkanut heitellä miehelle kuuluvia tavaroita ulos asunnosta. Mies oli poistunut ensin tilanteesta, mutta palannut takaisin.

Miehellä ei ollut asunnon avainta, eikä vaimo päästänyt häntä sisälle. Mies hakkasi asunnon ovea mukanaan olleilla morapuukolla ja wokkiveitsellä.

Vaimo päästi miehen lopulta asuntoon. Asunnossa mies riehui hajottamalla pikkuesineitä ja kävi käsiksi vaimoonsa. Mies oli retuuttanut naista ympäri asuntoa.

Tämän jälkeen mies poistui paikalta tuttavansa kyydissä. Poliisi tavoitti miehen lähistöltä pian tapahtumien jälkeen.
8488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miksi sillä oli wokkiveitsi mukana?

Mikä on wokkiveitsi?

Miksi joku avaa oven tyypille joka hakkaa ovea puukolla?

Kovaa peliä Salossa.

Äänestä
  • Wokkiveitsestä en ole koskaan kuullutkaan, joten en tiedä. Jospä hän on wokkaaja ja aina veissi mukana. Enpä minä ymmärrä.

    Äänestä

  • Rakkaus ja häpeä ( ehkä enemmän häpeä ) naapurien silmissä laittaa avaamaan olen..olettaisin. Naiset haluavat salata vaikka mitä oman miehen tekemiä tekoja, ettei vaan kukaan ala juoruta. Nuorempana sitä itsekin häpesi, että tuli ero ja selän takana juoruttiin ja spekuloitiin. Olo tuntui seuraavaan seurustelukumppaniin asti lähinnä kakkosluokan kansalaiselta.

    Äänestä

  • rakkaus ja häpeä kirjoitti:

    Rakkaus ja häpeä ( ehkä enemmän häpeä ) naapurien silmissä laittaa avaamaan olen..olettaisin. Naiset haluavat salata vaikka mitä oman miehen tekemiä tekoja, ettei vaan kukaan ala juoruta. Nuorempana sitä itsekin häpesi, että tuli ero ja selän takana juoruttiin ja spekuloitiin. Olo tuntui seuraavaan seurustelukumppaniin asti lähinnä kakkosluokan kansalaiselta.

    Mies soittelee poliisia pelastamaan hänet extyttöystävältään ei avaa ovea yhteiseen asuntoon vaikka osoitekin sinne. Pakkomuutetaan yhtenä päivänä kaikki extyttöystävän tavarat siihen hänt tarvitsee veljensä ja isänsä, veli ensin pahoittelee että nyt ero tuli ja muuta että ei kaunoja hetken päästä haukkuu extyttöystävää niin paksuksi että hän ei kyllä ikinä panis tuollaista, sitten löytää parisänkyä purkaessaan tyttöystävän pikkuhousut parisängyn uumenista, ne laittaa rikkalapion varteen kerrostalon porttikongiin kaikkien ihailtavaksi. Isä ja veli haukkuvat kilpaa extyttöystävää poikaystävä haukkuu että extyttöystävällä on tuollaiset paksut nakkisormet, kun extyttöystävä näyttää naarmuja joita sai kun poikaystävä viilteli naarmuja veitsellä, samalla veitsellä jolla lupasi kaivaa silmät extyttöystän päästä jos ei nyt lähtisi tai pudottaa parvekkeelta, sama mies joka vannoi rakkautta hetki sitten muuttuu hirviöksi joka haukkuu...

    Äänestä

  • että tällääästä kirjoitti:

    Tuosta ei nyt saanut oikeen mitään selkoa...veli, isä ja kaikki muutkin taitaa olla aika sekaisin aineista..
    opettele edes kirjoittamaan!

    Äänestä

  • ingen jöör kirjoitti:

    Tuli vaan jotenkin mieleen tämä:

    http://www.dvdbeaver.com/film/Reviews/shin/heres johnny.jpg

    Kyl riittää muitakin raivopää miehiä....Juuri nuo silmät opin tuntemaan, kuinka monta kertaa autossa parkkipaikalla juuri tuon näköinen äijä alkoi kännipäissään ladella totuuksia ja meidän pitää erota jne kuinka monta kertaa mä jouduin kärsimään siitä että oma mies muuttui hulluksi raivopääksi juotuaan pari päivää putkeen.. olen varma että siellä viinapulloissa asuu itse piru kun pari pulloa kirkasta juo se menee ihmiseen niin suuri muutos on miehen mielessä sen jälkeen, kuin eri ihminen.Kyllä voi naista kovin nöyryyttää sanon minä kun kutsuu vielä veljensä ja isänsä haukkumaan koko suvun voimalla, haukutaan naista. Kappas kun ei kuitenkaan ilman naisia voi olla kun panettaa kuitenkin. Mutta siihen saa avun antaa nyt joku toinen nainen joka on heidän unelmansa timmi-sutjakka-nainen joka kelpaa veljelle, isälle ja pojalle. Kun löytyisi vielä nainen joka antaisi heille kaikille ettei tarvitsis kuin yhtä naista pitää. Hej då och brinna i helvete hela kören.

    Äänestä

Sitähän se on normaalia vastarakastuneiden elämää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämä on? kirjoitti:

Tuoreen avioparin riita johti pahoinpitelyyn
Sunnuntai 2.5.2010 klo 11.24

Avioparin vappupäivän illalla alkanut riita johti poliisin väliintuloon Salossa.

1980-luvulla syntyneet mies ja vaimo riitelivät yksityisasunnossa Salossa vappupäivänä. Vakavaksi tilanne muuttui sen jälkeen, kun vaimo oli alkanut heitellä miehelle kuuluvia tavaroita ulos asunnosta. Mies oli poistunut ensin tilanteesta, mutta palannut takaisin.

Miehellä ei ollut asunnon avainta, eikä vaimo päästänyt häntä sisälle. Mies hakkasi asunnon ovea mukanaan olleilla morapuukolla ja wokkiveitsellä.

Vaimo päästi miehen lopulta asuntoon. Asunnossa mies riehui hajottamalla pikkuesineitä ja kävi käsiksi vaimoonsa. Mies oli retuuttanut naista ympäri asuntoa.

Tämän jälkeen mies poistui paikalta tuttavansa kyydissä. Poliisi tavoitti miehen lähistöltä pian tapahtumien jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu