talopaketti?

hypokondrikkoko

Hei tietäjät. Tätä en kysy muualta kuin täältä, sillä tämä on "minun" palsta.
Pohdimme kovasti minne muuttaa, koska kaikki vuokraasunnot ovat enemmän tai vähemmän homeisia paikkakunnallamme. Alkoi sitten siintää idea rakentaa joku (halpa) ja tosipieni mökki jonnekin vaikka vanhempien tontille asuntoongelman vuoksi. Mutta uskaltaako ostaa pakettitaloa, jos se on yhtä hutaisten tehty kuin oma rakas homepesä aikoinaan. Ja materiaalit mietityttävät, kun on kemikaaliherkkä kaiken muun lisäksi. Haluaisin siis tietää mielipiteenne eri materiaaleista, ja miten suuri riski on että uusi tönö on jo tehtaalla saastunut? Kivitalon haluaisin, mutta kaikki rahathan menivät. Hirsitalo vaikuttaa luomulta, mutta mitä teollinen kuivaus tekee puulle? Uskaltaako puutavaraa edes miettiä tänä päivänä, kun puut kaadetaan kesälläkin?
Onko kellään kokemusta savitalosta?
Homepesä oli puurunkoinen, gyproc-levyä, muovia, lasikuituvillaa ja tiilivuoraus. Mielelläni kotimme saisi olla terve kauemmin kuin se surkimus, ei kovin vanhakaan ollut.
Yksi asia on selvä, maanvaraista laattaa ei tule missään nimessä, ja pesutilat eri "osastoon" talosta pois.
Tiedän että tämä kysymys ei oikeastaan kuulu tänne, mutta täällähän kaikki gurut ovat :)
Suuri lämmin ja aurinkoinen kiitos vastauksesta, mikäli annat sellaisen :)

17

1688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uk

      "Yksi asia on selvä, maanvaraista laattaa ei tule missään nimessä."
      Maanvaraiset laatat ovat oikein tehtyinä täysin turvallisia. Itse asiassa tuulettuvissa alapohjissa (rossipohjissa) on ehkä ollut jopa enemmänkin ongelmia.

      Puutalopaketeissa on ongelmana se, että niiden materiaaleissa on järjestään tingitty laadusta. Puutavarakin on usein sekundaa. En suosittelisi.

      Itse rakentaisin massiivikivitalon, jossa ei tarvita helposti homehtuvia ja myrkkykäsiteltyjä eristeitä. Sellaisia ovat Siporex-talot, joita myös saa valmiina talopaketteina eivätkä hinnatkaan ole huimaavia. Siihen ratkaisuun päätyi oman talonsa osalta myös Juhani Pirinen, joka on väitellyt tekniikan tohtoriksi hometaloista tekemällään väitöskirjalla.

      Täältä löydät valmistalomalleja kuvineen ja hintoineen (halvimmat paketit alle 30.000 e):
      http://www.talotutka.com/mallistot/jamera-kivitalot/?page=1

      Ne ovat myös energiatehokkaita:
      http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/article64152.ece

      ”Kosteus- ja muiden rakennusfysikaalisten riskien kannalta tällainen rakenne on idioottivarma”, sanoo Tampereen teknillisen yliopiston talonrakennustekniikan professori Ralf Lindberg.

      • hypokondrikkoko

        Maanvaraista laattaa pelkään omien kauhukokemusten vuoksi. Meillä kun joku "unohti" esim ettei saa valaa suoraan mullalle... Kiitän erittäin informatiivisestä vastauksesta. Itse olen koko lapsuuteni asunut siporextalossa, ja tiedän että se on erinomainen valinta, hyvin hoidettuna :)

      • .

        siinä missä muutkin. Kun kastuu ja homehtuu ei mikrobeja saa ikinä pois. Se on huokoinen ja vesi menee läpi eristekerrokseen asti ja styrox homehtuu siinä kuin muukin. Ihan sama mikä materiaali on kunhan se pidetään tekovaiheessa ja asumisen aikan kuivana. Itse asuisin mieluummin puutalossa. On helpompi korjata kun aika tulee.

      • ...
        . kirjoitti:

        Kevytbetoni ei itsessään homehdu helpolla ja silloinkin vaan pinnalta. Ongelma betonitaloissa on betonin kanssa kosketuksissa olevat materiaalit. Siporex-talossa niitä on vähemmän, koska lämmöneristeitä ei tarvita. Betonin pinnalta home on myös poistettavissa esimerkiksi kuumentamalla.

        http://www.vtt.fi/newsarchive/2004/0411007.htm

      • .
        ... kirjoitti:

        ja niin menee mikrobitkin ja siellä on ja pysyy. Tiedän tosi pahoja tapauksia. On sairastuttu, on yritetty korjata vaan mikään ei auta. Teoria ja käytäntö ei tässäkään kohtaa. Emäksisyys houkuttelee pahimmat mikrobit mukaan. Kokeilkaa itse. Ei auta kuumennus eikä kemikaalit.

      • vinkkejä
        hypokondrikkoko kirjoitti:

        Maanvaraista laattaa pelkään omien kauhukokemusten vuoksi. Meillä kun joku "unohti" esim ettei saa valaa suoraan mullalle... Kiitän erittäin informatiivisestä vastauksesta. Itse olen koko lapsuuteni asunut siporextalossa, ja tiedän että se on erinomainen valinta, hyvin hoidettuna :)

        Siporex-taloja pidetään kalliina, mutta me rakennettiin ihan tavallisen hintainen talo siposta. Itse tehtiin paljon, talon pohjaratkaisu tehokas, ei kalliita pintamateriaaleja, ei turhia neliöitä. Ilman tonttia ja pihatöitä neliöhinta noin 1400 euroa per asuinneliö. Usein siposta tehdään "kivilinnoja", joissa on valtavan korkeita olohuoneita, keittiössä tasot marmoria, hanat italialaista designia jne., eli tosi kalliita valintoja. Nyt siporexista on saatavilla myös nk. pystyelementti, koko seinän korkeus tulee yhdestä pystyyn asetetusta palkista. Nopeaa ja edullista teetää rungon pystytys, yksikerroksisen talon rungon saa pystyyn viikossa.

        Mulla ei ole nyt kovin paljon aikaa kirjoittaa, toivottavasti ehdin tärkeimmät nopeasti. Joskus aiemmin keskustelin palstalla nimimerkin Homeahdistus1 kanssa talonrakennuksesta, sieltä löytyy pitkät pohdinnat meidän rakentamisen ratkaisuista. Nyt kun hakutoimino on pois käytöstä, niin en löydä tuota tarpeeksi nopeasti. Mutta tässä meidän ratkaisuja:
        - hyvä valvoja, saa olla kalliskin, maksaa itsensä takaisin. Todellakin valvoo, että kaikki menee oikein tietää hyviä putkareita, sähkäreitä jne.jne.
        - aktiivinen osallistuminen rakentamiseen joko itse rakentaen tai ihan joka päivä raksalla käyden. Raksa-alan moraali on mitä on, itse pitää pitää huoli, ettei märkää betonia pinnoiteta, ettei materiaalit pääse kastumaan, ettei rakennusaikainen ilmankosteus nouse liian suureksi jne.
        - rakennusmateriaalien huolellinen valinta, rakennusmateriaaleihin perehtyminen. Esim. ei missään nimessä gyproc-levyä home- ja kemikaalialtistuneen kotiin. Sain neuvon asiantuntijalta, että jos allergiakotiin laittaa kipsilevyjä, niin kipsilevynipusta pitää heittää pois aina alimmainen ja mielellään päällimmäinenkin, ovat varmasti saaneet kosteutta
        - mahdollisimman yksinkertaiset rakenteet, ei montaa kerrosta erilaisia aineita (tämä onnistuu sipolla)
        - meillä on lautaverhoiltu talo; siporexiin mahdollisesti päässyt kosteus pääsee haihtumaan pois, mutta sadevesi ei pääse kastelemaan sipoa missään olosuhteissa. Lisäksi lautaverhoilun voi tehdä itse ja on paljon halvempikin kuin rappaus.
        - tarpeeksi varmuuskerrointa rakentamiseen, rakenteet sellaisia että niiden kuntoa pääsee tarkastamaan myöhemminkin (tuulettuva alapohja, käyttöullakko tai yläkertavaraus)
        - ei turhia erkkereitä, kattolyhtyjä, kattoikkunoita tms., vaan perinteinen kunnon harjakatto pitkillä räystäillä
        - puskaradiosta siltä hyvältä valvojalta suosituksia hyvistä tarvittavista ammattimiehistä
        - rakennusmateriaalien huolellinen suojaaminen kosteudelta. Muista myös maakosteus.
        - rakennusaikana huolellinen tuulettaminen. Hanki lämpötila/kosteusprosenttimittari raksalle. Parhaiten talon sisäilman saa pidettyä kuivana, kun ensin lämmittää => kosteus seinistä ilmaan, sen jälkeen tehokas läpi talon tuuletus. Rakennusvaiheessa ei voi säästää energiassa, vaikka tuolla lailla tuulettamalla tuntuu että lämpö karkaa harakoille. Niin se karkaakin, ja kosteus lämmön mukana. Edullista on hommata takka jo raksaprojektin alkuvaiheessa ja polttaa lautajätettä takassa; tällöin talon ilma kuivuu erittäin tehokkaasti, kun takka käytännössä vaihtaa talon ilman käyttäessään ilmaa puun polttamiseen.
        - mieti ja mieti joka vaiheessa pääsi puhki, mikä voisi mennä pieleen, ja ehkäise se. Esim. kivitaloa täytyy kuivattaa => kuivureita käytetään myös kosteusvaurio- ja homekohteissa => käytettyä kuivuria ei voi tuoda homeallergikon rakennustyömaalle, koska sieltä voi pöllähtää itiöitä, mikä on katastrofaalista kun kaikki pinnat vielä kosteita. Me ratkaistiin ongelma kertomalla vaikeasta allergiasta kuivurivuokraamolle ja saatiin vuokralle aivan uusi kuivuri. Letkut siinä olivat vanhoja, mutta tämä ratkaistiin hankkimalla itse uudet letkut rautakaupasta. Kuivuri oli meillä käytössä niin kauan, että loppuviimeksi fiksuin ratkaisu olisi ollut ostaa oma kuivuri ja myydä se käyttötarpeen päätyttyä. Lisäksi monet raksa-alan ihan OK ammattilaisetkin miettii tosi yksisilmäisesti, itse pitää kaikki funtsia maalaisjärjellä. Esim. meillä oli piirretty alapohjaan ihan OK määrä tuuletusaukkoja, mutta niin hölmösti sijoiteltuna, että kaikki nurkat olisivat jääneet tuulettumatta. Kysele siis aktiivisesti ammattilaisilta, mutta luota myös omaan maalaisjärkeesi. Katso erityisen tarkasti kaikki kosteuteen liittyvät kohdat, mm. tuleehan kosteuskatkot sinne minne kuuluukin jne.

      • vinkkejä
        vinkkejä kirjoitti:

        Mitäs muuta...
        - ei vesikiertoista lattialämmitystä, hajoaa kuitenkin jossain vaiheessa
        - ilmanvaihtokoneessa kiinteä kenno, pyörivässä kennossa poistoilman epäpuhtaudet voi päätyä tuloilmaan
        - ilmanvaihtoon ei nk. kiertoilmaa (kiertoilmassa esim. olkkarista otetaan ilmaa, käytetään koneen suodattimien läpi, puhalletaan taloon osana tuloilmaa => jos kotiin pääsee epäpuhtauksia, niin leviää tällä tavoin varmasti koko taloon). Olkaa tiukkoina tässä, vaikka LVI-suunnittelija painostaisikin.
        - meillä iv-kanavat muovia, ottaisin nykykokemuksella metallia. Kerää ehkä enemmän pölyä, mutta metalliin ei satavarmasti imeydy mitään epäpuhtauksia (vrt. hometaloissa muovi-irtaimistokin aina pahiten saastunutta)
        - tuulettuvaan alapohjaan lämmöneristeeksi leca-papua, estää kosteudennousua, vähentää kosteuden haihtumista, pienentää alapohjan ja ulkoilman välistä lämpötilaeroa
        - tuulettuvasta alapohjasta läpi esim. viemäriputki katolle asti => vaihtaa hyvin alapohjan ilmaa, mahdollisuus myöhemmin laittaa huippuimuri putken päähän, jos alapohja ei muuten tuuletu hyvin
        - kiintokalusteet makkareihin puuta, tai liukuovikomerot. Meillä tuli ongelmia M1-luokiteltujen kaapistojen kanssa, nokka ja keuhkot eivät kestäneet niitä. Toisaalta taas M1-luokitellut laminaatit eivät käyneet, niistä tuli pahoja allergiaoireita, mutta luokittelematon Alloc-laminaatti sopi.
        - mieti, mistä voi tulla pölyä sisäilmaan, ja estä se. Esim. meillä on paneelikattojen alle jääneet siporex-pinnat maalattu pohjamaalilla, vaikka eivät minnekään näy, jotta ei tule siporexpölyä huoneilmaan. Samoin lattiabetoni on käsitelty primerilla ennen laminaatin laittoa, jotta lattian raoista ei tulisi betonipölyä
        - mieti huolellisesti, miten saat järjestettyä homesairaan elämän talossa, esim. miten monta komeroa tarvitaan minnekin, mistä sisäänkäynnistä pitää päästä minnekin jne. Tämä tietysti riippuu siitä, kuinka pahasti teillä on sairastuttu. Meillä mm. säilytetään työvaatteet tuulikaapin komeroissa, kotiin tullessa vaihdetaan kotivaatteet päälle.
        - osta raaka-aineita vaikka vähän kalliimmalla, kunhan saat hyvää ja hyvin säilytettyä. Älä osta mm. kylmävarastoissa säilytettyä gyproc-levyä jne.
        - TM rakennusmaailmassa Kiillon vedeneriste todettiin luokattoman huonoksi. Maxitin vedeneriste on pärjännyt testeissä hyvin.
        - ilmanvaihtoputket lämpimiin sisätiloihin, niin ei kondenssiongelmaa (paneelikaton taakse/koteloon tms.). Kondenssiongelman takia ei tuloilman jäähdytystä.
        - erillinen tekninen tila olisi hyvä, meillä ei ole. Ei ne laitteet sinällään, mutta olisi hyvä olla joku paikka, minne saa säilöön rakennustavaraa projektin päätyttyä, työkaluja käyttövalmiiksi jne. Lämmin varastokin ajaisi saman asian
        - kaikkiin tiloihin kannattaa käyttää tasoitteena märkätilojen tasoitetta, se on vain kiveä. Kuivan tilan tasoitteessa on kalkkia, muovia jne.

        Jos päädytte siporex-taloon, niin varmista talon kuivuus ennen tasoitustöiden alkamista pyytämällä tehtaalta seinästä ja katosta näytteenottaja. Vain seinästä siporexia ottamalla ja mittaamalla voi varmistua, kuinka kuiva talo jo on.

        Jos perheessä on tosi paha allergia, niin muuttovaiheessa karsi omaisuutta rankalla kädellä, jotta ette mitätöi rankkaa raadantaa tuomalla irtaimiston mukana homeita. Uusia tavaroitakin ostaessasi ole tarkka, nykyään on myynnissä tosi huonokuntoistakin tavaraa uutena.

        Tässä sitä hiukan jäsentelemättömästi ajatuksia omista kokemuksista. Voin suositella sipotaloa, noilla konsteilla tuli hyvä, toivottavasti pysyykin hyvänä. Ehdinkin kirjoittelemana ihan hyvin, jos tuli jotakin kysyttävää niin kysy, vastaan jos vain osaan.

        Finnlamellin uudessa lamellihirsitalossa oli hyvä sisäilma sitten kun kaikki puupinnat oli saatu käsiteltyä. Lisäksi tuon firman puutavara oli tosi hyvälaatuista. Käsittelemätön puu tekee ainakin minulle allergiaoireet. Minulla ei ole kokemuksia vähän vanhemmista uusista hirsitaloista.

        Jos tekisin hirsitalon, niin verhoilisin senkin puulla, jossain vaiheessa Suomen oloissa puu alkaa kuitenkin lahota, tällöin voisi vain vaihtaa ulkoverhoilulaudat, hirret olisivat säilyneet hyvinä.

      • ..
        . kirjoitti:

        ja niin menee mikrobitkin ja siellä on ja pysyy. Tiedän tosi pahoja tapauksia. On sairastuttu, on yritetty korjata vaan mikään ei auta. Teoria ja käytäntö ei tässäkään kohtaa. Emäksisyys houkuttelee pahimmat mikrobit mukaan. Kokeilkaa itse. Ei auta kuumennus eikä kemikaalit.

        asunut aikoinani 16 vuotta siporextalossa eikä mitään ongelmia ollut. Ongelmatalomme oli 70-luvun tiilitalo, jossa kaikki eristeet olivat homehtuneet.

      • hypokondrikkoko
        vinkkejä kirjoitti:

        Mitäs muuta...
        - ei vesikiertoista lattialämmitystä, hajoaa kuitenkin jossain vaiheessa
        - ilmanvaihtokoneessa kiinteä kenno, pyörivässä kennossa poistoilman epäpuhtaudet voi päätyä tuloilmaan
        - ilmanvaihtoon ei nk. kiertoilmaa (kiertoilmassa esim. olkkarista otetaan ilmaa, käytetään koneen suodattimien läpi, puhalletaan taloon osana tuloilmaa => jos kotiin pääsee epäpuhtauksia, niin leviää tällä tavoin varmasti koko taloon). Olkaa tiukkoina tässä, vaikka LVI-suunnittelija painostaisikin.
        - meillä iv-kanavat muovia, ottaisin nykykokemuksella metallia. Kerää ehkä enemmän pölyä, mutta metalliin ei satavarmasti imeydy mitään epäpuhtauksia (vrt. hometaloissa muovi-irtaimistokin aina pahiten saastunutta)
        - tuulettuvaan alapohjaan lämmöneristeeksi leca-papua, estää kosteudennousua, vähentää kosteuden haihtumista, pienentää alapohjan ja ulkoilman välistä lämpötilaeroa
        - tuulettuvasta alapohjasta läpi esim. viemäriputki katolle asti => vaihtaa hyvin alapohjan ilmaa, mahdollisuus myöhemmin laittaa huippuimuri putken päähän, jos alapohja ei muuten tuuletu hyvin
        - kiintokalusteet makkareihin puuta, tai liukuovikomerot. Meillä tuli ongelmia M1-luokiteltujen kaapistojen kanssa, nokka ja keuhkot eivät kestäneet niitä. Toisaalta taas M1-luokitellut laminaatit eivät käyneet, niistä tuli pahoja allergiaoireita, mutta luokittelematon Alloc-laminaatti sopi.
        - mieti, mistä voi tulla pölyä sisäilmaan, ja estä se. Esim. meillä on paneelikattojen alle jääneet siporex-pinnat maalattu pohjamaalilla, vaikka eivät minnekään näy, jotta ei tule siporexpölyä huoneilmaan. Samoin lattiabetoni on käsitelty primerilla ennen laminaatin laittoa, jotta lattian raoista ei tulisi betonipölyä
        - mieti huolellisesti, miten saat järjestettyä homesairaan elämän talossa, esim. miten monta komeroa tarvitaan minnekin, mistä sisäänkäynnistä pitää päästä minnekin jne. Tämä tietysti riippuu siitä, kuinka pahasti teillä on sairastuttu. Meillä mm. säilytetään työvaatteet tuulikaapin komeroissa, kotiin tullessa vaihdetaan kotivaatteet päälle.
        - osta raaka-aineita vaikka vähän kalliimmalla, kunhan saat hyvää ja hyvin säilytettyä. Älä osta mm. kylmävarastoissa säilytettyä gyproc-levyä jne.
        - TM rakennusmaailmassa Kiillon vedeneriste todettiin luokattoman huonoksi. Maxitin vedeneriste on pärjännyt testeissä hyvin.
        - ilmanvaihtoputket lämpimiin sisätiloihin, niin ei kondenssiongelmaa (paneelikaton taakse/koteloon tms.). Kondenssiongelman takia ei tuloilman jäähdytystä.
        - erillinen tekninen tila olisi hyvä, meillä ei ole. Ei ne laitteet sinällään, mutta olisi hyvä olla joku paikka, minne saa säilöön rakennustavaraa projektin päätyttyä, työkaluja käyttövalmiiksi jne. Lämmin varastokin ajaisi saman asian
        - kaikkiin tiloihin kannattaa käyttää tasoitteena märkätilojen tasoitetta, se on vain kiveä. Kuivan tilan tasoitteessa on kalkkia, muovia jne.

        Jos päädytte siporex-taloon, niin varmista talon kuivuus ennen tasoitustöiden alkamista pyytämällä tehtaalta seinästä ja katosta näytteenottaja. Vain seinästä siporexia ottamalla ja mittaamalla voi varmistua, kuinka kuiva talo jo on.

        Jos perheessä on tosi paha allergia, niin muuttovaiheessa karsi omaisuutta rankalla kädellä, jotta ette mitätöi rankkaa raadantaa tuomalla irtaimiston mukana homeita. Uusia tavaroitakin ostaessasi ole tarkka, nykyään on myynnissä tosi huonokuntoistakin tavaraa uutena.

        Tässä sitä hiukan jäsentelemättömästi ajatuksia omista kokemuksista. Voin suositella sipotaloa, noilla konsteilla tuli hyvä, toivottavasti pysyykin hyvänä. Ehdinkin kirjoittelemana ihan hyvin, jos tuli jotakin kysyttävää niin kysy, vastaan jos vain osaan.

        Perusaikomus olisi mahdollisimman simppeli talonmalli, ei hienoja kulmia joka paikkaan. Homepesässä, jossa oli myös laho erkkeri, oli gyproc-levyjä, joten niitä ei missään nimessä tule mihinkään. Olivat jo työmaalla kastuneet, ja tapetissa näkyi kirkaanvihreitä läikkiä, jota homekoirakin haukkui. Haaveissa on suurelementti siporextalo yhdessä kerroksessa, koska sairastuin homekodissa reumaattiseen sairauteen, niin ei tiedä miten kauan rappusia pääse. Olisi pakko olla muunnettavissa invaasunnoksi. Mies kuitenkin haaveilee puutalosta, lähes pitsihuvilasta mansardikattoineen kaikkineen. Finnlamellin taloja on katsellut... Minua hieman pelottaa, koska olen uudessa, UPEASSA hirsihuvilassa oireillut pahastikin, ja siellä viihtyvät muurahaiset olivat liian déjà vu...Tuleekohan rakentamisesta mitään kun näkemykset ovat niin eriävät? ;) Mies ei oikein ymmärrä sitäkään, että haluaisin pesutilat erilleen muusta talosta. Minkäs niille peloilleen voi, kun on jo parikin kertaa kokenut mitä kroppa tykkää homeista, ei ole kaunista katsottavaa. Meillä on ollut jo kaksi homeista kylpyhuonetta riesana.
        Nyt näillä tiedoilla eteenpäin, ette tiedä miten kiitollinen olen!
        Aikomuksena olisi pystyttää talo siporextolpille, kuin kesämökki, ja kalliolle. Mies on insinööri, joten pystyy laskemaan tarvittavat laskelmat tälle. Rakentaisimme jonkinlaisen reippaasti tuulettuvan alapohjan jotta ei tulisi kosteutta alhaalta, joitakin vanhoja taloja olemme nähneet, missä tämä ratkaisu. Kaikki sisäovet kierrätystavaraa, joita tietysti haistelisi kunnolla ennen kuin laittaa. Esim. keittiö halvin mahdollinen, kyllä halvalla saa kaunista kunhan on kekseliäs! Kaappien hankinnassa on omat ongelmat, koska formaldehydiä en enää siedä lainkaan. Kaikki irtaimisto homekodista on hävitetty, joten mitään ei sieltä uuteen kanneta. Emme suunnittele "marmoripalatsia", vaan pientä ja nöyrää kotia, joka ei toivon mukaan anna oireita. Antamalla avullanne varmasti onnistummekin!
        Unelmoin päivästä jolloin tytär saa jälleen juosta paljain jaloin omalla nurmikolla, siitä on jo vuosia...
        Ja pieni leikkimökki kuuluu tietysti haaveisiin :)
        Kiitos vielä kerran kaikille!

        Olisikohan tämä hyvä?
        http://www.terasrakenneyhdistys.fi/terasrakennelehti/1998-2002/3-00/ter3-00-4.htm

      • .
        .. kirjoitti:

        asunut aikoinani 16 vuotta siporextalossa eikä mitään ongelmia ollut. Ongelmatalomme oli 70-luvun tiilitalo, jossa kaikki eristeet olivat homehtuneet.

        ovat hyviä jos ne pidetään kuivana.

      • just niin
        . kirjoitti:

        ovat hyviä jos ne pidetään kuivana.

        Omakotitalon tai minkä muun rakennuksen omistajan hyvänsä tulisi pitää huolta rakennuksestaan kuin kalleimmasta aarteestaan. Pitää huoltaa ja hoitaa ja korjata. Tätähän ei juuri tällä hetkellä tehdä, vaan eletään ja kuvitellaan, että talo hoitaa itse itsensä. Siksikin olen samaa mieltä, että useimmat rakenteet ovat hyviä, jos vain huolehditaan, etteivät ne kastu rakennusaikana ja on riittävän pitkät kuivumisajat, mutta urakat ei oikein onnistu, kun pitää halvalla tehdä ja nopeasti, muutamassa kuukaudessa pitäisi se koti pystyttää ja asuttaa - kaikki tänne heti nyt -kultuurilla.

      • -

      • hypokondrikkoko
        just niin kirjoitti:

        Meille juuri sattui niin että kotimme oli rakennettu hosuen, itse käytän kauniisti naisen suuhun sopivaa "juosten kustu" sanontaa. Ja tottahan se oli. Kuten mainitsin, oli ainakin yhdestä huoneesta todennäköisesti "unohtunut" styroxit valaessa, oli multaa suoraan laatan alla. Kylpyhuoneessa silikonit puuttuivat kokonaan hanakulmasta, vedet seinään=Stachybotrysta. Eihän sellaista edes keksi tarkistaa, kun on naiivi!
        Putkikanava täynnä Aspergillus Versicoloria, vuotoja erkkerissä, hometta lattioissa, seinissä, katossa... Meillä oli myrkkyhomeiden top 5 lista...
        Tapasin kaiken selvittyä naisen, jonka mies oli ollut rakentamassa tuota myrkkypesää aikoinaan, ja hän oli kotiin tullessa kauhistellut työmiesten moraalia, märät villat ja gyprocit sateesta seiniin, juovuksissa koko porukka, kylpyhuoneen laataat suoraan vastavaletulle pinnalle... "Tuosta ei tule mitään hyvää" oli mies sanonut. Oikeassa oli.
        Ja sinisilmäisinä ostajina uskoimme kosteuskartottajan raporttia, kaikki kunnossa.
        Ei koskaan tullut mieleenkään että joku kehtaisi rakentaa näin huonosti, niin hosuen, niin...
        päin persettä.
        Pyydän anteeksi kielenkäyttöäni, mutta joka kerta kun muistuu mieleen mitä tuolla koimme, niin kirosanat nousevat suuhun, kuten paha maku. Paha maku tuosta jäi.
        Lisäksi entiset omistajat olivat täysin jättäneet osakkaalle kuuluvat huoltotyöt tekemättä,
        ja samoin taloyhtiö! Oli se onnea kärsiä muiden laiskuuden, valheiden ja välinpitämättömyyden vuoksi, koska 100% varmasti emme aiheuttaneet mitään niistä vaurioista jota meillä oli. Vauriokartoittajamme jopa kehui meitä asunnon ylläpidosta.

        Talopaketista kysäisin, koska en tämän jälkeen ole enää tarpeeksi terve taloa rakentaakseni niin kuin vanhempamme aikoinaan tekivät,
        enkä misään nimessä pakottaisi miestäni yksin rakennushommiin. Valvoisimme tietysti haukansilmin mitä työmiehet puuhaavat, mutta kiviä en enää kanna... Siihen en ryhdy koska sain homeista pari reumaattista sairausta ja ties minkä homepölykeuhkon :(

        Suurelementti siporex voisi kenties olla paras vaihtoehto. Kiitän kohteliaasti kaikista asiallisista kommenteista, olen niin liikuttunut joidenkin vastaajien vaivannäöstä, että tekisi mieli kutsua tupaantuliaisiin! Kiitos!

    • tulehdus/rakennus

      Mille paikkakunnalle rakentaisit, tonttikustannusten takia mietin paritaloa vantaalle, ehkä olisi edullisempaa hankkia kahden allergikkoperheen vaatimat jutut rakenteisiin kuin yhden perheen.

      • oisko ideaa?

        hyvin huolellisesti. Pienelle mäelle, aurinkoiselle paikalle. Onnistuu kyllä. Miten olisi sellainen naisten rakentama talo? Eiköhän joku fiksu DI-nainen voisi perustaa firman joka tekee vain hyvää laatua allergisille potilaille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2638
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      203
      1668
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1600
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1461
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1222
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      867
    9. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      64
      864
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe