Olen huomannut useamman kerran, että syötyäni kirjolohta (yleensä kylmäsavustettu kirjolohifilee) jonkin ajan kuluttua tulee sellainen "ripulikohtaus" että hädintuskin ehdin vessaan asti, ripuli tulee lähes vetisenä. Sen jälkeen voi hetken olla vatsa kipeä ja sen jälkeen oireet häviävät kokonaan. Onko tällaista kenelläkään muulla tullut kirjolohesta ja voiko tuo olla sitä että olisin sille allerginen?
Vastaukset 12
- ******
Kalaa kun saan ihottuman jo pelkästä hajusta, mutta minulle kana tekee saman, eli vauhdilla läpi. Kanalle olen siis allerginen, kanamunaakaan en pysty paljoa syömään, kun tulee huono olo esim. jos syön keitetyn kananmunan niin pullaa ei samalle päivälle voi syödä, en voi syödä myöskään munakasta tms. makaroonilaatikkoonkaan ei meillä kanamunaan käytetä. Suositttelen jättämään kalan pois ruokavaliosta, koska tuskin olet joka kerta saanut pilaantunutta kalaa. Ja kyllä allergiat voivat puhjeta vasta aikuisena, niin kuin minulle on käynyt, 16-vuotiaana aloin saamaan muistakin kuin kiwistä oireita.
- aiheuttaako
norjanlohi saman reaktion, jos olet muuten kalan ystävä. Kirjolohia käsittääkseni lääkitään antibiooteilla ja aika selvää on, että jäämänä myös valmiissa tuotteessa. Erityisen selvät reaktiot saa perheessä tietyille antibiooteille allergiset jäsenet tietyistä tuotteista ja myös muusta kuin kalasta.
- ksaljdfajfköl
Eikös ne norjanlohet ole ihan samallalailla istutettuja vaikka vaaleampia ovatkin?
- luin,
ksaljdfajfköl kirjoitti:
Eikös ne norjanlohet ole ihan samallalailla istutettuja vaikka vaaleampia ovatkin?
että mitä punaisempaa on kirjolohen lihan väri, sitä varmemmin se on antibiooteilla kyllästettyä. Eli vaaleaa kannattaa valita. Kirjolohi muuten haisee, siis haisee, aivan kauhealle paistettuna verrattuna siihen norjanloheen.
- smako
Itselläni on ihan sama ongelma joidenkin lohien kanssa. Selvimmin olen huomannut, että kirjolohen syömisen jälkeen tulee maha kipeäksi, mutta nyt on alkanut tulla myös Norjan merilohen jälkeen. Joillekin antibiooteille olen kyllä allerginen. Voisikohan se tosiaan olla syynä? Pakko varmaan jättää lohi pois, koska oireet ovat joka kerta pahemmat...
- astaksantiinin väri
Kirjolohen väri tulee astaksantiinista jota syötetään rehun mukana.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Astaksantiini - Anonyymi
Sama mulla.Muuten on ummetusta mutta kun syön lohta alkaa maha mouruta ja ihan vetenä uloste,vilunväreet ja posket punalaikukkaat.
- Anonyymi
Minulla sama juttu, ollut jo yli 10v. Norjan lohta pystyn hyvin syömään, mutta kirjolohen pelkkä haju saa voimaan pahoin ja jos syön sitä vahingossa, tiedän kyllä että kohta vatsa räjähtää.
- Anonyymi
Pilaantunutta kalaa olet syönyt, savustavat ne jotka alkavat olla jo lähellä syömäkelvotonta.
- Anonyymi
Joo, söin äsken jotakin purkitettua särkeä, kotimaista merkkistä. tonnikalasta ja muista ei oo koskaan tullut mutta tuo särki on kyllä särkevä.
- Anonyymi
Lohi ja kaikki muutkin rasvaiset kalat aiheuttavat hetken päästä useamman tunnin kestävän ripulin. Kaikki savustettu oli se mitä tahansa rupeaa jo pelkällä hajullaan polttamaan vastaani. Syödä en voi niitä ollenkaan.
- Anonyymi
Kaikille ei savustetut ruuat sovi , ei ole välttämätä vika lohessa vaan juuri savustamisessa.
Sitten on ihmisiä joille lohi ei sovi , kalan proteiinit aiheuttavat sen ja voi saada ripuli kohtauksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71738
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37666- 41578
- 48571
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75471
Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19461kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459