--- 3.

Jennifer avasi ulko-oven. Menimme suoraa hänen huoneeseensa. Hänen huoneensa seinät olivat täynnä 30 Seconds To The Marsin ja Musen julisteita. Lattiaa peitti musta, punaisilla raidoilla koristeltu matto. Sängyn päällä oli läjä vaatteita. Kirjahyllyssä oli muutamia laulupalkintoja ja Converset.
Juttelimme muutamia tunteja. Meille tuli jano ja menimme alas hakemaan juotavaa. Hän pyysi minua ottamaan kaksi lasia hyllyltä. Kurotin ottamaan niitä. Hetken kuluttua kuulin tömähdyksen takaani. Jennifer oli pyörtynyt! Mehupurkki oli pudonnut hänen viereensä ja sen sisältö valui vaalealle matolle.
Jenniferin vanhemmat ryntäsivät huoneeseen. Pian pihaa kurvasi ambulanssi. Lähdin kotiin vasta Jenniferin isän luvattua soittaa illalla.
Kotona valahdin vuoteelleni ja laitoin puhelimeni tyynyn alle.
Taisin nukahtaa. Näin kauheaa painajaista. Havahduin puhelimeni tärinään.
Jenniferin isä kertoi Jenniferin joutuneen tiputukseen. Hän saattoi olla hengenvaarassa. Hänellä oli hyvin vaikea alipaino, minkä vuoksi sydän ja keuhkot heikentyneet. Hän lupasi soittaa uudestaan aamulla. Silloin saisin tietää miten tässä kävisi.
Vedin peiton pääni päälle. itkin, olin kauhuissani. Nukahdin uudestaan, takaisin keskelle painajaisia. Peläten pahinta.
Nukuin huonosti ja katkonaisesti. Heräsin hiestä märkänä monia kertoja. Viiden aikaan päätin nousta ylös. Menin alas syömään aamiaista.
Kahdeksan aikaan puhelimeni pirahti soimaan. Jenniferin isä soitti.
- Hän on.. poissa! hän nyyhki. Minä purskahdin itkuun. Hän lopetti puhelun.
Hautajaiset. Ikinä ennen en ollut itkenyt näin paljon. Olin vain tyhjä ja itkin. Kuukausi Jenniferin kuoleman jälkeen jouduin osastolle. Olin masentunut.
Nyt, istun huoneessani, osastolla huoneessa seitsemän.
Kirjoitan ikkunan ääressä. Täysikuu loistaa sisään valaisten pienen käsialani peittävän paperin.
Katosin kuuta. Mietin, miten näin kaunis maailma voi olla näin julma.
Nousen. Menen sängylleni ja nukahdan. Kyynelten valuessa tyynylleni.