NOROVIRUS

Norovirus jyllää Haapaveellä ja Nivalassa. Tietämättömät ihmiset levittävät sitä lisää. Pahimmillaan pieni lapsi tai vanhus voi kuolla siihen.
Lukekaa hyvät ihmiset kuinka pitää toimia, jos joku perheestä sairastuu norovirukseen, älkääkä levittäkö sitä kymmeniin ihmisiin lisää.
Pitäisikö levittäjille lähettää lasku, koska norovirus pahimmillaan aiheuttaa koulujen sulkemisia, ruokapaikkojen sulkemisia ja täydellistä eristämistä esim. sairaalassa.
3351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Noroviruksessa itämisaika on 2-3 vuorokautta ennenkuin se puhkeaa. Samalla olet taudin levittäjä eli taudin leviämistä ei voida mitenkään estää. Sitäpaitsi perheen sisällä viruksen leviämistä ei voi myöskään estää.

Se on vain kärsittävä ja toivottava ettei henkikulta lähre.

Äänestä
  • Ongelmana ovat ihmiset, jotka ovat sairastaneet noroviruksen ja sitten parantuneet. Vaikka he eivät enää oksentele ja ripuloi, niin he edelleen kantavat virusta pari viikkoa. Lisäksi jos koti jää desinfioimatta ja puhdistamatta, niin norovirus alkaa elää uudelleen ja sama henkilö voi sairastua uudestaan ja sairastuttaa muita.
    Norovirus pahimmillaan voi pysähdyttää koko yhteiskunnan toiminnat.

    Äänestä

  • pöpöpelkoinen kirjoitti:

    Ongelmana ovat ihmiset, jotka ovat sairastaneet noroviruksen ja sitten parantuneet. Vaikka he eivät enää oksentele ja ripuloi, niin he edelleen kantavat virusta pari viikkoa. Lisäksi jos koti jää desinfioimatta ja puhdistamatta, niin norovirus alkaa elää uudelleen ja sama henkilö voi sairastua uudestaan ja sairastuttaa muita.
    Norovirus pahimmillaan voi pysähdyttää koko yhteiskunnan toiminnat.

    ja öksennys puhdistavat vain elimistöstä turhat pöpöt ja tuovat monelle liikalihavalle tervetulleen laihutusbreikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäsiistit ihmiset kirjoitti:

Norovirus jyllää Haapaveellä ja Nivalassa. Tietämättömät ihmiset levittävät sitä lisää. Pahimmillaan pieni lapsi tai vanhus voi kuolla siihen.
Lukekaa hyvät ihmiset kuinka pitää toimia, jos joku perheestä sairastuu norovirukseen, älkääkä levittäkö sitä kymmeniin ihmisiin lisää.
Pitäisikö levittäjille lähettää lasku, koska norovirus pahimmillaan aiheuttaa koulujen sulkemisia, ruokapaikkojen sulkemisia ja täydellistä eristämistä esim. sairaalassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu