kuin parasta piilokamerasatoa kun nainen kuvittelee itselleen rakkaan ja kertoo tyhmänä siitä vielä muille. Varmasti ollut näkemisen arvoinen farssi ja moni hävennyt kuunnellessaan juttuja. Onneksi tajusi hiljentyä. Iäksi.
On
sardellipurkissa oll
14270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se et jos jollakin elää toivo ihastuksesta ja yhteisestä elämästä, ei tarkoita sitä et se olis jotain kuvittelua rakkaasta. Se on haaveilua ja toiveita jotka ehkä vois toteutua. Kannattaa erottaa nuo 2 asiaa.
En ole kertonut oikeastaan juuri mitään ihastuksestani muille. Eivät he edes tiedä tällä hetkellä et olenko ihastunut vai en. Et silleen.
Sitä minä vain ihmettelen et miksi näiden palstojen henki on se et halutaan vain nolata ja mustamaalata ikävöiviä ja ihastuneita/rakastuneita ihmisiä. Mitä pahaa siinä on? Ei minusta ainakaan yhtään mitään.
Et sinällään 'aika' typerä aloitus.
Niin eipä hävetä kenenkään tekemiset ja tekemättä jättämiset. Ja kun keskittyy omaan elämään, ihmisiä katselee silloin fiksuin silmin.
Vahingonilo on kieroutunutta iloa.
ei ole muuta kuin tynnyrissä kasvanut tyhjä törppö.
näin on!
SÄ OLET just nimeomaan tyhjä törppö!!!!! Aikuinen ämmä olet jo, tuskin tosta kasvat enää.
täällä on olla huolissaan tai vahingoniloinen jonkun naisen farsseista.
Kirjoittaja paljastaa vain itse itsensä, olemalla farssien farssi.
Itse olen kyllä rakastanut erästä miestä jo monta vuotta, ja rakastan edelleen,
eikä kyllä ole tarvinnut sitä kenellekään toitottaa. Kuulun niihin ihmisiin, että toiset pitävät
huolen juoruista ja perättömistä asioista, itse olen hiljaa.
Huolehdi kirjoittaja omista farsseistas, luulen että niissäkin olisi ainesta moneen kokoillan
elokuvaan.
ei sais edes elokuvaa. Niin tyhmiä juuttuja sulla on. Olet ihan lapsen asteella vielä.
ole haaveita ensin?
Aika harvoinhan se molemminpuolista loppujen lopuks on, vai? Minä ainakin jatkan rakkaani rakastamista ja tästä lähtien vielä ihan julkisesti, jopa kertomalla siitä ;) vaikka vastakaikua ei kuulukaan :) PElailun kohteeksihan sitä välillä joutuu itse kukin ja välillä tulee pelailtua itsekin, mutta rakkaus on kuitenkin rakkautta, kun se on sitä oikeaa.
Onkohan tämä jokin suomalainen ominaisuus tämä? Näitä suomalaisia keskustelupalstoja lukiessa on monta kertaa tullut mieleen, että minkälainen ajatusmaailma on ihmisillä jotka näitä kirjoittelevat? Häpeä, häpeä on se sana joka toistuu koko ajan. Hävetään itse tai jonkun puolesta tai halutaan häpäistä joku. Kasvoja menetetään aina kun ollaan jotain mikä ei sovi kirjottamattomiin sääntöihin. Toisaalta, kuka näistä ihmisistä ymmärtää yhtään mitään jostain syvemmästä jota tapahtuu pinnan alla? Kuka ymmärtää mitä mikäkin todella on, kun on vain kuori ja kaikki näyttää vain joltakin? Ja juuri se kuoren ylläpitäminen on kaikki kaikessa, ettei vaan hävetä, että miltä toisten silmissä näyttää ;) Onneksi olen päässyt tästä kiiltokuvien julmasta maailmasta pois. Pois pudonnut monta taakkaa ja voi oikeasti päästä pintoja syvemmälle, antaa ja saada ja elää.
Ei häpeileviä häpäisijöitä ole täällä kuin muutama. Mutta koska he laittavat paljon samantyylisiä viestejä, siksi voit luulla sitä kaikkien suomalaisten ominaisuudeksi.
että puhut ihan itsestäsi ja projisoit sen taas kerran johonkin toiseen?
montako vuotta jaksoit kuvitella sen naisen "rakkaaksesi" ja "naiseksesi", idiootti?
Vaikutat yhdeltä sellaiselta.