Olen 22 vuotias, töissä käyvä nuori mies.
En tiedä, mikä minussa on vikana, mutta kai minussa joku vika on. En esimerkiksi ollut itkenyt vähintään kuuteen vuoteen, mutta nykyisin saatan itkeä monta kertaa viikossa, joskus monta kertaa päivässä. Jälkeenpäin olo on hämmentynyt. Ajattelen kaikkea liikaa, ja olen lukenut liikaa, oppinut liikaa kaikkea irrelevanttia, mutta en mitään hyödyllistä. Kaikki, aivan kaikki on mielestäni tyhjääkin tyhjempää. En ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä, suuntia on liikaa.
En osaa enää aloittaa mitään monimutkaista tai vaativaa tehtävää, usein en yksinkertaistakaan, kuten astioiden tiskausta tai imurointia. En tapaa enää juurikaan ystäviäni, koska en juo ja lähes kaikki ovat muuttaneet pois. Töissä käyn, koska en tiedä mitä muutakaan voisin tehdä. Olen hakenut viimeisten vuosien aikana lukemattomiin kouluihin, tuloksetta. Useimmiten vietän aikaani vain olemalla hiljaa asunnollani, tekemättä mitään, koska en.. pysty tekemään mitään.
En myöskään ymmärrä, mikä minussa on vikana, kun tuntuu ettei kukaan huomaa minua tai kiinnitä minuun huomiota, ellei minulla ole jotain, mitä muut haluavat (raha, autokyyti, tms.). Kukaan ei koskaan soita minulle tai pyydä minua mukaan - ellei minulla satu olemaan jotain heille hyödyllistä. En myöskään ole löytänyt itselleni kumppania, ei ole ollut saumaakaan koskaan. Baarissa olen yleensä yksin, tai huomaan hyvin nopeasti olevani yksin, vaikka "ystävien" kanssa kapakkaan menisinkin. En ole käsittääkseni ruma, koska minua on jopa kauniiksi kutsuttu. Siinäkö ongelma? Vai valehtelevatko kaikki?
En tiedä, mikä minussa on vikana, mutta kai minussa joku vika on. En esimerkiksi ollut itkenyt vähintään kuuteen vuoteen, mutta nykyisin saatan itkeä monta kertaa viikossa, joskus monta kertaa päivässä. Jälkeenpäin olo on hämmentynyt. Ajattelen kaikkea liikaa, ja olen lukenut liikaa, oppinut liikaa kaikkea irrelevanttia, mutta en mitään hyödyllistä. Kaikki, aivan kaikki on mielestäni tyhjääkin tyhjempää. En ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä, suuntia on liikaa.
En osaa enää aloittaa mitään monimutkaista tai vaativaa tehtävää, usein en yksinkertaistakaan, kuten astioiden tiskausta tai imurointia. En tapaa enää juurikaan ystäviäni, koska en juo ja lähes kaikki ovat muuttaneet pois. Töissä käyn, koska en tiedä mitä muutakaan voisin tehdä. Olen hakenut viimeisten vuosien aikana lukemattomiin kouluihin, tuloksetta. Useimmiten vietän aikaani vain olemalla hiljaa asunnollani, tekemättä mitään, koska en.. pysty tekemään mitään.
En myöskään ymmärrä, mikä minussa on vikana, kun tuntuu ettei kukaan huomaa minua tai kiinnitä minuun huomiota, ellei minulla ole jotain, mitä muut haluavat (raha, autokyyti, tms.). Kukaan ei koskaan soita minulle tai pyydä minua mukaan - ellei minulla satu olemaan jotain heille hyödyllistä. En myöskään ole löytänyt itselleni kumppania, ei ole ollut saumaakaan koskaan. Baarissa olen yleensä yksin, tai huomaan hyvin nopeasti olevani yksin, vaikka "ystävien" kanssa kapakkaan menisinkin. En ole käsittääkseni ruma, koska minua on jopa kauniiksi kutsuttu. Siinäkö ongelma? Vai valehtelevatko kaikki?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikutat aika tylsältä tyypiltä,kannattais koittaa olla sosiaalisempi ja unohtaa itsensä murehteleminen sillä ei ainakaan vedä seuraa puoleensa.
Mut ymmärrän pointtis kaikista paskin tunne on et kelpaa sellasena kun olet.
Kyllä noi sun oirees masennukselta kuullostaa,mutta kaikki ei parane lääkkeillä, koita kehittää jotain intohimoja/suunnitelmia elämääs jotain mitä tavotella ja jatkaa siitä eteenpäin.
Niin. Kai minä olen tylsä, kun en vedä päätä täyteen joka viikonloppu ja muutenkin. En minä muiden seurassa paskaa oloani alleviivaa, en ole koskaan edes maininnut asiaa kenellekään paitsi isälleni.
Olen ajatellut ja suunnitellut vuosia kaikkea mahdollista tekemättä saatika saavuttamatta varsinaisesti yhtään mitään. Mielestäni töissä käyminen ei ole mikään saavutus tai päämäärä, elämä lienee muualla?
Pillereitä en koskaan suuhuni laittaisi, sillä olen nähnyt näiden "lääkkeiden" seuraukset.
En tarkoittanut tylsyydellä ryyppäämistä, vaan sitä että ihmiset tahtovat aina saada kanssakäymistä jotain takaisin, esm. jos joku kertoo jotain mitä et tiennyt/jotain hauskaa, sulla pitäis aina olla jotain takas annettavaa kerrottavaa,sun pitäi saada sun imagoa kiinnostavammaks.
Tylsillä/itsekkäillä ihmisillä ei pajon ole kun itestään ja olostaan, ja nyt en sano että oletsellanen koska en tunne sua mutta kannataa miettiä miten käyttäytyy muiden kanssa.
Mieti esim millasta olis olla se toinen henkilö ja jutella/olla sun kanssa?, jos itse pidät sitä kiinnostavana/miellyttävänä,niin sulla on vaan vääriä kavereita.
Eli tosin sanoin rakasta itseäs ja pidä itse itseäs mielenkiintosena ja hauskana ihmisenä, unohtamatta muita.
Kyllä minä keskustelen ihmisten kanssa. Ongelma vain lienee siinä, että asiat joista olen kiinnostunut ovat täysin erilaisia kuin harvojen tuttujeni mielenkinnon kohteet. Olen kuullut, että minua pidetään hulluna, tai jotain vastaavaa; kysellään, että mitä se on vetänyt. Minua kiinnostaa suunnattomasti kaikki mahdollinen solubiologiasta universumin superstruktuuriin asti, ja kaiken tämän tiedon etsintä ja omaksuminen on tehnyt minusta itsestäni tyhjän..
Kunpa olisin lapsena ollut normaali ja pelannut jalkapalloa tai jääkiekkoa niinkuin kaikki muut, enkä lukenut kirjoja. Kunpa olisin ollut ulospäin suuntautuneempi yläaste -ja lukio aikoina, kuten muut, ja luonut ne sosiaaliset verkostot, jotka kestävät. Ehkä silloin minullakin voisi olla joku, kuten jokaisella tuttavallani. Mutta olen aina se säälittävä, söpö pikku poika muiden silmissä. Tällaiseksi synnyin, ikävä kyllä.
En osaa enkä halua vetää mitään teatteria muiden seurassa ollakseni kiinnostava. Sitäkö ihmiset odottavat? Teeskentelyä?
no, ainakin olet nuori vielä. Voit auttaa itseäsi ja haluat itsekin muutosta. Jokin keskustelu/terapia tms voisi olla avuksi. Ihmiset jotka eivät tee itsestään isoa numeroa voi joskus jäädä huomaamattomiksi kavereilta, töissä, jopa perheeltään.
Itku ja "valitus"! :) Pidä kiinni niistä! Ne on tunteita! Elämää. Ne on niitä joilla ihmiset ilmeisesti jaksaa. :) Anna palaa! Itke! Ja "valita" myöskin! Todennäköisesti jäät kaveriporukastasi (en tiedä, oletan omiani) ensin yksin, MUTTA saatat löytää monenmonta uutta "ei niin pinnallista" "-onko mun tukka nyt hyvin?"-ystävää. Vanhojen ja uusien kavereitten luota, tahi muualta.
Ei tarvitse aina puhuakaan. :) Ja sen Sinä varmasti tiedät ja tunnet.Et ole tyhmä, sen näkee (lukee).
Eikä tasanvarmaan ole mitään vikaa Sinussa. Nouset kyllä taas ylös, mutta vaatihan se hieman aikaa nyt. Omaa aikaa. Teet sillä minkä parhaaksi näet. :)
Anteeksi, huomaan itsekin että taidan valittaa. En kirjoita tänne enää.
Kiitos kuitenkin.