Vanhoillislestadiolaisuuden arvot

Tahra

Olen itse ollut vanhoillislestadiolainen syntymästäni asti. Nyt olen 26-vuotias. Enkä enää ole lestadiolainen, koska jotkin arvot eivät ole mielestäni uskonlahkossa kohdallaan.

Miksi vanhoillislestadiolaiset kuuluvat kirkkoon, joka ilmiselvästi tänä päivänä palvelee paholaista!?
En tunnusta enää itseäni vanhoillislestadiolaiseksi, koska he kuuluvat yhteisöön joka kannattaa naispapeutta ja homoliittojen siunaamista avioliittoon. Ne eivät uskonlahkon mukaan palvele raamattua. Itse aion liittyä Luther-säätiöön, joka palvelee raamattua ajankulusta riippumatta.

Myös jotkin erimielisyydet epäilyttävät minua:
Raamatussa ohjeistetaan, että kaste ja ehtoollinen ovat muistotilaisuuksia Jeesuksen suhteen, mutta samassa pyhässä kirjassa toisessa kohdessa sanotaan (laitan myöhemmin missä kohdissa), että kasteessa lapsi otetaan Jumalan valtakunnan jäseneksi ja ehtoollisella saa kaikki synnit anteeksi.
Millä ajatuksella vanhoillislestadiolaiset ovat valinneet puolensa?

Vanhoillislestadiolaisessa ajatusmaailmassa ehtoollinen on muistotilaisuus johon kuulu mennä mieli puhtaana. Kaste on myös muistotilaisuus; eli kastamaton lapsi pääsee taivaaseen.

1

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paljon olet kokenut ja pahimmat, kuten taloudellinen vääristymä, sekä insestit jäivät mainitsematta.

      Miksi vanhoillislestadiolaiset kuuluvat kirkkoon, joka ilmiselvästi tänä päivänä palvelee paholaista!? ** Rahan vuoksi. He kuppaavat rakasta vihollistaan koko ajan ja raakasti.

      Itse aion liittyä Luther-säätiöön, joka palvelee raamattua ajankulusta riippumatta. * Mielestäni Raamatun sanoma ei ole palvella Raamattua, vaan Kristusta.

      Raamatussa ohjeistetaan, että kaste ja ehtoollinen ovat muistotilaisuuksia Jeesuksen suhteen, * Ehtoollinen kyllä, mutta missä mainitaan, että kaste on sitä. Kaste on vanhan ruumiin jättämistä veden alle ja uusi ruumis, Kristus ruumis nousee ylös uudestisyntyneenä, ja Pyhänä. Vaikuttaa, ettet ole kovin selvillä Jeesuksen opetuksista.

      mutta samassa pyhässä kirjassa toisessa kohdessa sanotaan (laitan myöhemmin missä kohdissa), että kasteessa lapsi otetaan Jumalan valtakunnan jäseneksi ja ehtoollisella saa kaikki synnit anteeksi. ** Ei kannat pitää kiirettä, sillä Raamattu ei puhu vauvakasteesta mitään. Jeesus kyllä siunasi lapsia, mutta ei kastanut, aikuisia kyllä kastettiin.

      …ä ajatuksella vanhoillislestadiolaiset ovat valinneet puolensa? ** Sinunkin puoli on hieman hakusalla, kun etsit seurakuntaa, etkä Kristusta ja kastetta.

      Vanhoillislestadiolaisessa ajatusmaailmassa ehtoollinen on muistotilaisuus johon kuulu mennä mieli puhtaana. * Missähän se on Raamattuun kirjoitettu? Puhtain mielin??

      Mutta kaste,,, muistotakilaisuus, sehän on uuden elämän alku aikaiselle ihmiselle, joka löytää Jeesuksen. Raamattu sanoo selvästi- 1 Piet 3;21-22 Tuon ESIKUVAN mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te SIINÄ LUOVUTTE SAASTAISESTA ELÄMÄSTÄ, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja JOLLE ON ALLISETTU enkelit, vallat ja voimat

      Eli, miten vauva luopuu saastuneesta elämästä???

      Tarkistuksen paikka.

      Kes.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe