Mitä tapahtuu

Olen ollut ainakin omasta mielestäni suht realisti... Vaikka joku on kyllä väittänyt romantikoksikin. Mutta siis olen ehkä taistellut tunteitani vastaan tietyistä syistä ja olen yrittänyt ajatella asioita ilman vaaleanpunaisia laseja ja siten latistanut tunteita itseltäni. Eli luulen, että ei tilanne muutu miksikään tai jopa paranee :) Olenhan nyt siis realisti...

näen lähes päällekäyvän pikkukiukuttelijan, joka on jotenkin kiukkuisuudessaankin jotenkin mielenkiintoinen.
se on täyttä elämää se!

Esille astuu realisti ja se miten koville se ottaa riippuu paljon siitä kuinka nopeasti ne vaaleanpunaiset lasit silmiltä tipahtaa. Päätin vastata tähän viestiin kun mieleen juolahti mitä kaikkea ihminen voi tehdä kun päässä on ne vaaleanpunaiset lasit. Hymyilyttää itseäkin, mutta pääasia ettei itketä eikä edes hävetä. Silti uskon, ettei elämän kolhut/pettymykset ole tehneet minusta kyynistä tai katkeraa...turhaa energian hukkaan heittämistä murehtia menneitä. "Aika parantaa haavat" -klisee, mutta täytyyhän sen olla totta, muutenko ihminen rakastuisi koskaan uudelleen -> ja taas ne vaaleanpunaiset lasit :))

Kun ne putosi, en pitkiin aikoihin uskaltanut katsoa totuutta silmiin - pidin silmät kiinni. Mutta ei se nyt niin kamalaa olekaan, se totuus. Ihan jees. Ehkä jopa totuutena parempi kuin taruna.

Elmän murjoma ihminen, kaipaa rakkautta kuitenkin.