Päättävän tahon sidonnaisuudet

Tätä juuri olen useaan otteeseen tuonut esiin, että edustajiemme tulisi olla kokonaan erillään sidonnaisuuksista eri rahantekoryhmittymiin ja keskittyä ajamaan koko kansan etua, ei pelkästään omia palkkaetujaan. Tutkikaapa kansalaiset onko palkkanne taikka muut etuutenne nousseet markka-ajoista lainkaan samalla tasolla kuin ovat elinkustannukset nousseet. Itselläni on eläke noussut v.1991 jälkeen n. 100 euroa / kk. Sillon muistaakseni maksoi savuketupakkatoppa n. 5 markkaa, ehkä allekin. Nyt toppa savuketupakkaa maksaa liki 36 markkaa. Tämä edellinen oli esimerkkinä hinnanoususta tuolta ajalta tähän päivään. Tällaiset hinnanousut eivät vaikuta poliitikkojemme rahatalouteen yhtään mitään koska ovat omia palkkojaan / palkkioitaan nostaneet ruhtinaallisesti.

"TV2:n Ajankohtaisen kakkosen tekemän selvityksen mukaan hän on Fennovoiman synnyn jälkeen ollut myös käsittelemässä ydinvoimalahakemuksia työ- ja elinkeinoministeriössä.

Ylijohtaja Taisto Turunen kuului teräsyhtiö Outokummun hallitukseen vuosina 2006-2008. Outokumpu liittoutui 2007 saksalaisen E.ONin kanssa hakeakseen lupaa omalle yhteiselle ydinvoimalalle. Yhtiöt perustivat Fennovoiman, jonka suurin suomalainen omistaja on Outokumpu.

Ylen mukaan Turunen osallistui ministeriössä ydinvoimalalupahakemusten ja ympäristövaikutusten arviointien käsittelyyn samaan aikaan kun hän oli Outokummun hallituksessa. Turunen kiistää olleensa esteellinen ministeriön tehtävissään.

Hallitus on linjannut Fennovoimalle periaateluvan uuden ydinvoimalan rakentamiseksi."

0

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        1897
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        710
        1280
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        99
        1031
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        102
        908
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        894
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        751
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        632
      8. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        68
        518
      9. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        13
        508
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        501
      Aihe