en voi aina ottaa yhteyttä lapsiini. Heillä on työnsä ja muut asiat ja ovathan he eri sukupolveakin kuin minä.
Sitäpaitsi onhan minullakin paljon tekemistä. Ruuanlaittotouhuissa, samoin siivoamisessa ja pyykinpesussa kuluu aikaa. Kauppareissuilla, tai kun lähden kävelemään, tapaan usein ihmisiä, joiden kanssa tulee juteltua tavallisista asioista.
Vapaa-aikoinani seuraan lintujen ja muiden eläinten touhuja, käyn lenkillä ja voimistelen.
Joskus laitan tulet takkaan ja juon viiniä.
Eniten tykkään kirjoittaa.
Sitäpaitsi onhan minullakin paljon tekemistä. Ruuanlaittotouhuissa, samoin siivoamisessa ja pyykinpesussa kuluu aikaa. Kauppareissuilla, tai kun lähden kävelemään, tapaan usein ihmisiä, joiden kanssa tulee juteltua tavallisista asioista.
Vapaa-aikoinani seuraan lintujen ja muiden eläinten touhuja, käyn lenkillä ja voimistelen.
Joskus laitan tulet takkaan ja juon viiniä.
Eniten tykkään kirjoittaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla on toi ikävä työ. Aina arkena kello soittaa samaan aikaan, kahvit laitan ... aina sama
tylsä alku joka päivä. Ilta sitten usen täällä
netissä toisten kokemuksia tutkiessa. Hauskaa kun
on huumori-ihmisiä kirjoittelemassa...
kun sinä kirjoittelet tänne.
Tuohan on ihanteellista elämää.
Takkatulen loisteessa voi miettiä elämän syviä ongelmia. Mietiskelyn tuloksia voi täällä sitten jakaa toisten kanssa.
sellainen varaava, jossa on suljettavat luukut, mutta tuleen tuijottelu on kyllä tuttua.
Arkiseksi elämä kyllä näkyy tottumuksen myötä menevän, vaikka olis mitä.
Olet tosiaankin onnellinen kun omistat takan.
Olen aina tykännyt katsella liekkejä, ennen lapsuudessa ja nuoruudessa leivinuunissamme ja kamarin pystyuunissa. Nykyisin menen saunaan ja katson siellä liekkien loimotusta muurissa. Takkaahan minulle ei ole.
Olen paljon lukenut Sinun kirjoituksiasi ja huomannut niiden kirjoittajalla olevan taidon osata kirjoittaa. Ja muutenkin tiedät paljon asioista mistä voit mielipiteesi antaa.
Eläinten touhut ovatkin kiinnostavaa katsottavaa. Mieheni ruokkii niitä kesät, talvet, siksi pihassamme on joskus oikea lintuparvi. Oravat melkein kädestä syövät, mutta Fasaanit ja Sepelkyyhkyt ovat hieman arempia, niitä ei juuri näekään talvisin.
Samoja harrastuksia huomaan Sinulla olevan kuin minullakin. Kuitenkaan en juo viiniä vaan mieluummin Iirish Cream:ia tai kahvikonjakkia, en konjakkia, se on pahanmakuista.
Kyllä kirjoittamiseen minullakin kuluu aikaa melkoisesti päivän mittaan.
Kun kodin ulkopuolella tapaa ihmisiä, joiden kanssa voi ruveta juttelemaan, ja saa seurata eläintenkin touhuja, niin voi olettaa, että maaseudunomaisesta ympäristöstä on kyse, eikä luultavastikaan kehäkolmosen eteläpuolella.
Ei sellaiseen yleisyyteen ole juurikaan varaa asutuskeskusten asukkailla.
Harrastatko myös lukemista?
Siellä varmaan saa kuunnella usein myös hiljaisuutta.
ja taloni on metsään rajoittuvalla tontilla. Tontillani olen nähnyt naapurien kissojen ja lintujen lisäksi jäniksiä. Kerran käväisi myös supi syömässä lintujen tiputtamia auringonkukan siemeniä ja metsässä näin ketun.
Kehäkolmoselle on parin tunnin matka. Aika harvoin on ollut asiaa sinne päin. Heurekassa tekisi mieli käydä joskus, ja voihan siellä olla muitakin kiinnostavia paikkoja, kunhan vain tietäisi niistä.
Hiljaisuuden ylellisyyteen tottuu, vaikka se aluksi oli melkein käsin kosketeltava kun muutin tänne vilkasliikenteisen tien lähellä olleesta kerrostalosta.
Talo sinänsä ei ole ylellinen vaan vaatimaton viisikymmenluvun talo, johon on vähän tehty remonttia.
Kaikki arkipäiväistyy, mutta annas olla jos joutuu olemaan kaupungissa asioilla koko päivän, niin kyllä on mukava tulla takaisin tänne syrjemmälle.
Lukeminen on ollut suurimpia himojani, mutta huomaan, että vanhemmiten kirjojen lukemiseen tarvittava keskittyminen kyky alkaa hävitä. Johtuneeko tuo keskittymisen vaikeus siitä kun tulee kirjoiteltua ja on muutakin tekemistä niin paljon, että tuntuu kuin aika ei riittäisi kaikkeen?
Oletko itse pääkaupunkiseudulta?
Kyllä, pääkaupunkiseudulta, vielä tässäkin vaiheessa olosuhteiden pakosta.
Olet siis kivikylän kasvatti.
En onneksi kasvatti, mutta asukki tätä nykyä, kuten niin monet muutkin aikanaan maaltapaon aallokkoon joutuneet.
Sinä kirjoittelit saattohoidosta.
Onkohan erimaissa erilaista tämä
saattohoito.
Minulle hyvin läheinen henkilö
on sairastunut syöpään,ja häneltä
on poistettu molemmat rinnat.
Nyt syöpäkasvain on levinnyt aivoihin
ja elinaikaa olisi enää parisenviikkoa,
mutta hän on ollut sairaalahoidossa,
jo vuositolkulla.
Välillä kotona ja taas sairaalaan,
ei pysty itse enää toimintojaan
tekemään.Siksi ajattelin että onko tämä sitä
saattohoitoa toisessa maassa.
Hän on hyvin rakas ja läheinen henkilö
siksi mietin tapahtuuko minun kohdallani
aina tälläistä,muutaman vuoden välein?
Hän asuu vielä niin kovin kaukana,että ei
jaksa lähteä enää niin kauas.
Tulee vain mieleeni enää yksi ajatus,
miksi en minä.
muuta kuin sen, mikä on näytetty televisiossa ja ortodoksialueiden vanhoista tavoista jotain.
Kun aikaisemmin kirjoitin saattohoidosta, ajattelin itselleni sopivaa saattohoitoa. Se on luonnonmukaista.
Olen nähnyt tapauksen, jossa kissa, - oltuaan pari viikkoa kateissa, tuli eräänä aamuna navettaan ja käveli kierroksen ruokintapäydällä jokaisen lehmän nenän edestä. Sitten kissa hävisi. Luulen, että se meni jonnekin kuolemaan.
Syöpäsairauksilla on edelleenkin pelottava kaiku, vaikka nykyään niiden leviämistä pystytäänkin jarruttamaan. Olen jostain lukenut, että syöpään sairastuvat ihmiset ovat liian kilttejä muille ihmisille. Että he unohtavat itsensä.
Kun kuolema vääjäämättömästi on edessä, on hyvä, jos kivut voidaan poistaa.
Kun tulemme vanhemmiksi, joudumme lukemaan sukulaisten ja ystävien kuolinilmoituksia useammin. Niitä lukiessa tulee ajatelleeksi omankin elämän rajallisuutta.
Voithan lähettää hänelle kortin tai kirjeen. Jos hän ei jaksa lukea, niin lukevathan ne hoitajat sen hänelle.
Vanhemmiten elämä tuntuu kuluvan nopeammin. Nautin elämästäni.