Hyvät kaakonkulman asukkaat!
Olen pitkään ja huolestuneena seurannut yleistä keskustelua koskien itäistä naapuriamme. Keskustelu on ollut suhteellisen asiatonta ja paheksuntaa herättävää, joten tuon nyt oman kantani esille. Lähtökohtana on, että turha uhittelu on jätettävä pois, jottei nukkuva karhu herää.
Ensinnäkin, mikä teitä ihmisiä riepoo ns. "rekkajonoissa"? Jos seiskatiellä on joskus tilapäisesti hieman ahdasta, niin oletteko ajatelleet sitä hyötyä mikä siitä kansantaloudellisesti syntyy, kun transitoliikenne kulkee kotikuntamme kautta? Ette totiseti. Haitta kohdistuu kumminkin prosentuaalisesti niin pieneen osaan Suomen kansalaisista, että numeroa siitä ei kannata tehdä.
Toiseksi, miksi moottoritielle ei pystytetä kunnollisia vesikäymälöitä pesumahdollisuuksinen? Sehän on ihmisoikeuksia loukkaavaa. Kokeilkaapa itse joskus pidätellä tuntikausia, niin varmaan ymmärrätte asian. Nyt on puututtava rekkakuskien kunnioitukseen ja palveluun. Jokainen voisi omalta osaltaan osallistua talkoisiin esim. kehittämäni kummihankkeen muodossa. Ajatus on yksinkertainen. Kun rekkakuski saapuu Suomeen, niin hän ottaa sinuun yhteyttä joutuessaan rekkajonoon. Tämän jälkeen tarkennatte paikan, johon viet esim. kuumat kahvit ja pientä purtavaa. Koska ruuhkainen kesäkausi lähestyy, niin ele on todellakin jalo. Laittakaapa itsenne samaan asemaan ja ajatelkaa kuinka paljon hyvää mieltä tämä pieni ele tuottaisi. Ja hyvin pienellä vaivalla.
Kolmas ajatus koskien itäistä sukulaiskansaamme ja meidän yhteistyötämme heidän kanssaan on Ruonalan rantatonttien kaavoitus. Nyt on oiva tilaisuus kohentaa kaupungin taloutta ja imagoa. Ehdotan, että tontit myydään ja markkinoidaan ainoastaan venäläisille. Saisimme kerralla kunnollisia ja yhteistyökelpoisia veronmaksajia. Maksut tulisivat ajallaan ilman turhia kitinöitä. Sama ilmiöhän on havaittavissa jo useissa muissa itärajan kunnissa. Samalla voisimme käynnistää kasvaneilla verotuloilla ja venäläisten runsaimpien kulutustottumuksien avulla useita muitakin investointihankkeita muillekin potentiaalisille venäläisille, esim. suljettu luksusasuinalue Katariinanniemeen ja rekkaparkkisuunnitelmien keskittäminen Mussalon peltoaukeille.
Summa summarum; ajatuksillani pyrin osoittamaan, että itäinen, rakas naapurimme on myös loistava mahdollisuus, ei ainoastaan jokapäiväinen haitta. Pieni rekkajonokin pystytään kääntämään positiiviseksi kassavirraksi, kun valitusmentaliteetin tilalle otetaan rehti asenne ja reipas yrittäjähenki. Nämä asiat venäläiset toverimme ovat sisäistäneet jo äidinmaidossaan!
Kansalaisaktiivi, diplomi-insinööri
Kari Kuhaoja

Vastaukset 10
Vanhimmat
kertookaan moottoritielle tehdyistä väliaikaisista parkkipaikoista ?? kuka ja ketkä menee lakien ohi ?? kannattaa tutustua asiaan.
vai venäläisille oma suljettu alue ?? ei muuta kuin tervemenoa rajan tuolle puolen asumaan.
Vähintäänkin koheliasta ellei jopa suotavaa olisi majoittaa kuljettajia omassa kodissa, ehkä jopa omassa sängyssä, silloin kun jonot ovat pisimmillään. Mukavaa ajanvietettä on kiireisten kuljettajien on roskien keräily tienlaidoilta ja samalla tutustua näihin kohteliaisiin ja hyväntuulisiin naapurikansalaisiimme joilla on kireät aikataulut eikä aina ehdi roskia sinne roskapönttöön kiikuttaa. Lisäksi keräilemällä heidän ulosteitaan tienvarrelta saa puutarhaan mitä loistavinta lannoitetta. Minunkin takapihallani krookukset on todella upeita ja nurmi vihreää.
Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota siihen kuinka taitavia kuljettajia venäjältä tulee ? He pystyvät hivenen humalassakin lähes täydellisiin ajosuorituksiin eikä onnettomuuksia satu kuin aniharvoin. Siinä olisi meidän kotimaisilla rekkamiehillä vielä paljon oppimista.
Ei myöskään sovi unohtaa että voisimme ehkä verovaroista rakentaa johonkin raja-aseman läheisyyteen kaupan jossa kuskit voisivat kirpputori tyylisesti myydä metanolia ja mahorkkaa suomen nuorisolle ja muille joiden ikä tai muu syy estää käyttämästä alkon palveluita. Ei sitten tarvitsisi kuskien tuolla satamissa ja huoltamoiden pihoissa tehdä kauppaa.
Veli Venäläiset kun vaihtais kuskit Sisko venäläisiin (nuoriiin)niin kitinä loppuis oitis.
Nähkäämme jo sielujemme silmin rekka parkki ja rekat pitsiverhoineen.
Iltaisin ohjaamoissa loistava punalampun viehkeä kutsuva kajo lumollaan saisi useimmat meistä hypnoottisesti kulkemaan kohti.
Kevyt oveen koputus ja pian kulttuurit mitä hedelmällisellä tavalla yhdessä sielun sekä kehon kera kietoutuisi toisiinsa.
Tienlaidoille rakennettaisi talkoo voimin "Riukuja" joista erkanisi polkuja läipusikkoon ja siellä oleviin sisitelttoihin joissa vihreät arvot kulttuuri yhdessä kehon ja sielun kanssa myös karkeloisi.
Jälleen sielun silmät kehiin eli siellä kaiken "hyvän "jälkeen raukeana saattaisi kuulla käen tuon lintumaailman Lindelöfin ilkikurisestikin ääntelevän.
Yhdyn lähes 100% Karin jaloihin ideoihin.Kerrankin joku puhuu asiaa.Kari on selvästi ajatellut naapurimaan pienipalkkaisia ja vaikeissa oloissa ammattiaan harjoittavia kuljetusalan huippuammattilaisia. Kotkalaiset rakentavat huippukalliita kivitaloja "velkalaaksoon" ja Hirssaareen, mutta ei suostuta auttamaan yhtään ahdingossa eläviä rekkakuskeja. Hävetkää! Mitä taas tulee Ruonalan rannan tontteihin, niin suomalaisilla ei minun mielestäni ole mitään asiaaa niille apajille. Ne tulisi ehdottomasti myydä ja markkinoida itänaapureille. Näin saisimme hyvätasoisia asuntoja heille ja koko alueen imagolle se tekisi hyvää.Kansainvälisenä kaupunkina olisimme jälleen kilpailukykyisiä aivan erilailla. Tarvitsemme myös laittaa kieliasiat uudelle aikakaudelle.Kotkan opiston tulisi räätälöidä spesifioituja ns."pakollisia" venejänkielen kursseja kaikille erilaisiassa palveluammateissa oleville henkilöille/toimihenkilöille.Pankit,virastot,suuret kauppaketjut,vakuutusyhtiöt jne tuli "pakko-kouluttaa" venäjänkielen taitoisiksi, jotta he pystyisivät palvelemaan näitä naapurimaan laatuasiakkaita heidän omalla äidinkielellään.
koskien yhteistyötä heidän kanssaan"!!
Voisiko tuohon löytää parempaa esimerkkiä kuin "se" kuuluisa punainentalo?
Pistetään kansalaishanke vireille, jossa vaaditaan myös koko Mansikkalahden, Santalahden ja Langinkosken rapakoita myyntiin vain ja ainoastaan venäläisille. Näin saisimme rupusakin tilalle ylpeitä ja uljaita tsaarin ajan jälkeläisiä tuomaan rahaa, rikkautta ja kauneutta tänne kaupunkiin, jossa suomalaiset ovat muutenkin jo kuolemassa sukupuuttoon alkoholihaittojen takia.
Myöskin Hirssaari, Mussalo, Aittakorpi, Ruonala ja Katariina tulisi asuttaa vain venäläisillä asukkailla, koska tuleva Kulttuurisatama on ensiaskel heidän massarantautumisesta tänne CityKotkaan. Siihenhän kotkalaiset päättäjät jo kilvan pyrkivät, niin etteivät meinaa housuissaan pysyä.
Myydään venäläisille vielä lisää maata ja autiotaloja sotilaallisesti tärkeiden alueiden ja lentokenttien läheltä kuten tähänkin asti olemme kuulleet tehtävän, samoin kaikki maamme ranta-alueet. Sokeita vielä ne, jotka näin tekevät, vaan jonain päivänä silmänsä avautuvat näkemään seuraukset, ja silloin on myöhäistä jo....
varastorakennukseen kantasatamaan saadaan heidän toimestaan ehkä myös "puu maatuska"sorvaamo joka toki kuuluisi rupikonnana hankkeeseen.
Sergei Kapustin ja kumppanit tekevät yhteistyötä Suomalaityen yrittäjien kanssa, muuten menee hyvin mutta laskut jäävät maksamatta-
Sinällään ansiokkaaseen kirjoitukseesi haluan tarkentaa, että Ruonlan rantoja ei missään tapauksessa pidä myydä vain venäläisille. Ei me tänne Kotkaan mitään venäläiskortteleita rakennella! Pikkuhiljaa täällä aletaan tottelemaan tuota Sepra-kehittämisohjelmaa, joka vastaa hyvin esittämiisi ansiokkaisiin näkökulmiin http://www.seprat.net/files/Tiedostot/Sepra ohjelma netti.pdf
Kun nyt kerran esittelet itsesi diplomi-insinööriksi, niin minä puolestani väitän täällä vaikuttavani Sepra-kehittämisohjelman kansainväliseen osuuteen, josta osoituksa alla oleva viesti kirkkohallituksesta!
----------------------------------------------------------
5.10.2007 11:59
Re: Hankekannanotto
Keneltä: Tiina Saarela
Kenelle: [email protected]
Hyvä Jukka Sinivaara
Kiitoksia yhteydenotostanne Kirkkohallitukseen. Kirkon diakonia näkee päivittäin hädän ääripäätä Suomessa. Mielenterveyden avohoitopalveluiden puute näkyy erityisen hyvin diakoniassa.
Mielenterveyspalvelut ovat käyneet läpi nopean rakennemuutoksen: ensin laitospaikkojen vähentäminen, sittemmin myös avopalvelujen siirtäminen terveyskeskusten toiminnaksi sekä asumispalvelujen yksityistäminen. Mielenterveyspalvelujen aukollisuus on ensisijaisesti koko maan laajuinen ongelma. Palvelujen siirtäminen terveyskeskuksiin ei ole tuonut tilanteeseen apua, sillä viime vuosina avohoidossa työskentelevien psykiatrien määrä on laskenut jyrkästi. Ehkäisevät mielenterveyspalvelut lienevät merkittävin aukko mielenterveyspalveluissa. Alaikäisten palveluiden, tuetun asumiseen ja kriisityön tarve on ratkaisevasti tarjontaa suurempi.
Hankkeen toiminta-ajatus "Parantaa mielenterveysongelmien hoitoa sekä kuntoutumisen mahdollisuuksia järjestämällä mielenterveyspotilaille ja mielenterveyskuntoutujille riittävät mielenterveyspalvelut ja taloudellisen turvan kokonaisuus asumisen, sosiaali- ja tukipalvelujen osalta" on todella mittava ja haastava. Hankkeenne merkittävin yhteistyötaho on sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset. Siksi hankkeenne kannalta on huolestuttavaa, että hankesuunnitelmassanne mainitsette uhkana tyytymättömyytenne viranomaistointaan. Hyvä yhteistyö paikallisten viranomaisten kanssa on elinehto tällaiselle hankkeelle.
Erityisesti avohuollon mielenterveyspalveluiden puutteellisuuden näkökulmasta näen hankkeenne kuitenkin tervetulleena ja toivon sille menestystä hyvässä yhteistyössä muiden alueellisten toimijoiden kanssa.
Ystävällisin terveisin
Tiina Saarela
diakonian työalasihteeri
Kirkkohallitus
PL 185
00101 HELSINKI
p. (09) 1802 319, 050 344 8573
[email protected]