Nykyään harva isä pääsee ison katraan pääksi niin kuin vanhoillislestadiolaisissa perheissä. Olisiko teistä, vääräuskoiset isät, toimimaan suuren katraan Isänä ja vl-perheen päänä?
Vai oletko langennut ehkäisyyn eli syntiin vain epävarmuuttasi?
Itse väitän että meissä vl-miehissä on enemmän ainesta Isäksi kuin teissä ei-vl:issä. Kertokaa oma kantanne.
Vai oletko langennut ehkäisyyn eli syntiin vain epävarmuuttasi?
Itse väitän että meissä vl-miehissä on enemmän ainesta Isäksi kuin teissä ei-vl:issä. Kertokaa oma kantanne.
Vastaukset 28
Vanhimmat
muka uskovainen olisi sen parempi isä (tai äiti) kuin ei-uskovainenkaan??!! Eiköhän se ole ihan meistä jokaisesta ihmisestä itsestään kiinni, miten lasten kanssa pärjää.
Lastenhoito ei ole uskonasia.
Miksi uskonto sotketaan lastenhoitoon? Jokainen isä/äiti uskonnosta riippumatta on ansainnut vanhemmuuden.
No minulla on 6 lasta, johon lapsilukumme tuleekin jäämään (syyllistymme ehkäisyn syntiin vastedes). Mielestäni toimin oikein mallikelpoisesti kyseisen katraan isänä, mutta vl-perheen päänä tuskin voisin toimia, koska olen ihan tuiki tavallinen evankelis-luterilainen mies.
Syitä ehkäisyn käyttöön; tilat käyvät ahtaaksi, itseni ja vaimoni fyysinen hyvinvointi (ei enempää yövalvomisia) ja suoraan sanottuna tuntuu, että lapsia on nyt sen verran kuin hyvältä tuntuu. Syynä ei siis ole epävarmuus.
Mitähän se aines isäksi on, josta niin kovasti puhut? Itse olen toiminut esimerkiksi koti-isänä (2 lapsen kanssa, noin 6kk ajan) ja vietän muutenkin paljon aikaani lasteni kanssa. Perheessämme ei juoda juurikaan alkoholia ja lapsien etua ajatellaan kaikissa eteen tulevissa tilanteissa. Itse koen olevani perheen pää, joka ensin kuuntelee ja sitten vasta tekee ratkaisut.
Mutta mitäpä sitä sen enempää pohtimaan. Mielelläni kuulisin omia perusteitasi sille, että koet vl-miehillä olevan enemmän ainesta isäksi.
"Syitä ehkäisyn käyttöön; tilat käyvät ahtaaksi, itseni ja vaimoni fyysinen hyvinvointi (ei enempää yövalvomisia) ja suoraan sanottuna tuntuu, että lapsia on nyt sen verran kuin hyvältä tuntuu. Syynä ei siis ole epävarmuus."
...vaan oma mukavuudenhalu ajaa syntiin?
Me vanhoillislestadiolaiset miehet emme välttele lapsia. Siksi olemme hyviä isiä. En kuitenkaan väitä, että kaikki vääräuskoiset miehet olisivat huonoja isiä.
Ja pah. Et vain uskalla käyttää ehkäisyä koska pelkäät että taivaan isä suuttuu ja pudottaa kuuman kiven päähäsi. Se siitä miehuudestasi.
Jos et sattunut tietämään, naisen ei ole terveellistä synnyttää loputtomasti lapsia. Suomeksi sanottuna kroppa ei kestä. Joka raskaus jättää jälkensä ruumiiseen, eikä kyse ole vain ulkonäöstä. Lisäksi suuren lapsikatraan hoitaminen on rankkaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Mutta mitä sinä siitä tietäisit, senkun tökkäiset kerran ja odottelet kun "pulla kypsyy uunissa", ja sen jälkeen hommailet omiasi kun vaimo imettää ja hoitaa pentulaumaansa. Helppoahan se on paasata ehkäisyn synnistä kun itse ei tarvitse pistää tikkua ristiin. Ja ihan turha tulla marisemaan, että kyllähän sinä autat ja hoidat myös lapsia. Höpön höpön. Sinun "panostuksesi" on kuin hyttysen kusi valtameressä verrattuna kaikkeen siihen, mitä nainen joutuu tekemään.
Etpä kuule sitäpaitsi itsekään kantaisi ja synnyttäisi tusinakaupalla, se kun ei ole mikään huviretki. Niin kauan kuin miehellä EI VOI olla kokemusta eli oikeaa tietoa näistä asioista on ihan turha väittää että "kyllähän minä jos vaan".
"Hyvän isän" kriteeri ei ole että hankkii niin paljon lapsia kuin mahdollista, kyllä se riippuu ihan muista seikoista.
sitten oikeaa tietoa? oma äitini on synnyttänyt yli kymmenen lasta ja on todella virkeä! liikkuu paljon ulkona, on täysin terve, henkisesti tasapainoinen keski-ikäinen. Pienikokoinen kun onkin, hyvin on kestänyt kaikki raskaudet ja synnytykset. Kaikki eivät ole voineet uskoa korviaan, kun hän on kertonut synnyttäneens niin monta lasta. Ihmisillä on ennakkoluuloja. Monilla on sellainen kuva että naiset jotka ovat synnyttäneet lähemmäs 10 lasta tai ylikin on lihavia, ihan loppuun kuluneita ymsyms. EI pidä paikkaansa. Kuvitteletko että ne kymmenen lasta ovat kaikki päiväkoti-ikäisiä yhtä aikaa. Ei siinä tarvi yleensä häärätä eniten kuin niiden nuorimmaisten kanssa. Ja sitä arkea jaksaa kun todella rakastaa jokaista lastaan. Isä on monesti apuna ja myös vanhemmat sisarukset auttavat pienempiä hja äitiä. ja siinä missä äitiäkin, pojat saattavat olla ulkohommissa attamassa isää. Nosta vain sinäkin rohkeasti hattua suurten perheiden isille, vaikka et voikaan ymmärtää kuinka tärkeä heidänkin panoksensa on isoissa perheissä.
Ja sinäkö luulet tietäväsi jotakin naisen kropasta tai äitisi ruumiin tilasta. Luuletko että äitisi sinulle kertoo ongelmistaan. Faktaa on se, että jo yhden lapsen synnyttäneellä voi olla vaikeuksia esim. virtsanpidätyskyvyn kanssa; saati sitten kymmenen lasta synnyttäneellä, jonka lantionpohjan lihakset ovat venyneet ja löystyneet. Kohtu voi kallistua taaksepäin ja painaa virtsarakkoa ja tuottaa kipua. Turun yliopistossa tehty tutkimus taas kertoo, että jokainen poika jonka nainen synnyttää lyhentää naisen elinikää; tämä johtuu poikalapsen erittämästä testosteronista joka heikentää naisen immuunijärjestelmää. Näin lukee eräässä toisessa artikkelissa: "Lyhyet synnytysten välit ovat rasitus elimistölle. Elimistö ei ehdi palautua jatkuvista synnytyksistä ja tiheästä imetyksestä". "Liian suuri lapsiluku ja aikaiset raskaudet rasittavat naisen terveyttä" lukee toisaalla. Ja niin edelleen.
Ihan "normaalit" synnytyskivutkin saisivat sinut itkemään äitiä. Tai jatkuva pahoinvointi tai selkäkivut raskauden aikana, tai polvien tai nilkkojen ongelmat ekstrapainon takia. Mutta mitäpä sinä niistä tietäisit.
Usein näkee artikkeleita siitä miten köyhissä afrikan maissa asuvia naisia pitäisi valistaa ja opettaa ehkäisyä, koska jatkuva synnyttäminen rasittaa kroppaa. Hah, eipä tarvitse afrikkaan mennä- täältähän niitä tietämättömiä lisääntymiskoneita löytyy.
Mutta mitäs näistä ja akkojen terveydestä, kun ehkäisy on syntiä! Hah.
Typeryys ja tietämättömyys ne syntiä ovat.
Isien "panosta" en viitsi edes kommentoida.
Senkin seksi-hullut?! Ettei vaan olis omat mukavuuden halut etusijalla? Ettei vaan tekis mieli heittää mällit vaimon sisuksiin?
Tässäpä funailtavaa:
Miksi L-positiivisille lasten TEKEMINEN on niin iso asia?
Jos mieli tekee VAIN suunnatonta LAPSIkatrasta niin miksi keskuudessanne ei mainosteta adoptiota, köyhien ja vähäosaisten auttamista?
Ei kai nyt kukaan uskovainen ota ns. "likaista lasta" sukuunsa? Itse haluan osoittaa kuuliaisuutta Jumalan sanalle ja näin vaimoni saa Herran lahjoja. Näin se pitää olla ja tulee oleman.
Tuossahan oli lista syistä, jotka ovat osallisena päätökseemme rajata perheemme lapsimäärä kuuteen. Oma mukavuudenhalu ei aja syntiin, vaan tilojen ahtaus, itseni ja erityisesti vaimoni fyysinen hyvinvointi (hyvin tärkeä syy) sekä tunne siitä että lapsia on nyt sopiva lukumäärä (tämä on tärkein syy... jos tuntuu ettei enää ehkä jaksaisi enempää vauvojen vaatimaa hoitoa, niin on todellakin paras olla tekemättä vauvaa). Nyt keskitymme jo olemassa olevien lasten kasvattamiseen ja hyvinvointiin... ja tietenkin aikaa jää vuosi vuodelta enemmän itsellemmekin. On erittäin mukavaa seurata lasten kehitystä ja kehittymistä... ja sitten aikanaan saa nauttia ehkä niistä lastenlapsistakin. Niinhän sitä sanotaan että lapset ovat elämän suola... ja lastenlapset se sokeri.
Ainiin... kun sanot että vanhoillislestadiolaiset miehet eivät välttele lapsia, niin tuskin voit puhua muiden kuin itsesi puolesta... se että on paljon lapsia ei todellakaan tarkoita sitä, että viettää paljon aikaa lasten kanssa.
Aiemmin kirjoitit ettei vl-miehet välttele lapsia.Kissan perse,näytätte välttelevän kun kerran adoptiolapset ovat mielestänne "likaisia".
Mukavuudenhalu tosiaan teidät ajaa siihen lapsentekoon,ette piittaa lainkaan vaimo-raukoistanne.Suoraan sanottuna säälittää tuollaiset ääliöt jotka eivät tajua tuon taivaallista siitä tosiasiasta ettei useat raskaudet ole hyväksi naiselle.
Mutta mitäpä te vl-miehet (hah,varsinaiset miehet..) siitä välittäisitte,eihän teidän itse tarvitse kuin luihautella vaan ja sitten on taas pullat hyvin uunissa.
Korpilaki vaan täytäntöön tuollaisten kohdalla!
oikeasti että olet tosissasi. Taidat vain haluta ärsyttää muita, siis feikkaat...mitä suurimmassa määrin.
Ja luehan POJU ensin raamattu kannesta kanteen (vai saattekos te itse edes lukea raamattua, sieltähän pian löytyisi TOTUUS!) ja mieti uudelleen mikä on syntiä ja mikä ei. MONI MUUKIN ASIA ON SYNTIÄ KUIN EHKÄISY: ESIM: TOISTEN IHMISTEN TUOMITSEMINEN.. ja vielä lasten haukkuminen likaiseksi, HYI SINUA! HÄPIÄ! Jeesus kuule taisi ottaa lapsia luokseen ja siunata heitä: "Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta"
JOKA ITSENSÄ KOROTTAA; SE ALENNETAAN!
Siis siinä on uskosi ja ihmismäisyytesi...likaisia lapsia.
En voi muuta kun huuli pyöreänä ihmetellä ajatuksenkulkuasi...
Oletko muuten koskaan pannut merkille, että näissä monilapsisissa perheissä alkaa loppupäässä olemaan vammaisia lapsiakin?
Ja mistä luulet sen johtuvan?
Onko se Jumalan tahto?
Vastaappa sinä vl-isa setä-miehen kysymykseen!!
Haluaisin myös mielenkiinnosta tietää mikä tekee sinusta paremman isän!!!!!?????!!!!!
...kaikki me olemme yhtä huonoja tai yhtä hyviä ihmisiä, isinäkin. Vl-isät eivät ole yhtään sen parempia kuin muutkaan. Totta kyllä on, että isä, joka on saanut jo kymmenen lasta, osaa vaihtaa vaipan ehkä sujuvammin kuin isä, jolle kuivitettava on ensimmäisen laatuaan.
Kyllähän ison katraan pääksi pääsee kuka vain jos niin tahtoo, jos siis niitä lapsia siunaantuu...! Meillä se pääsy sattuu vaan johtumaan siitä, että me itse haluamme ottaa vastaan kaikki lapset, jotka meille annetaan. Jos asia olisi niin, että vain vl-isät olisivat hyviä, voisi olla, ettei muille ehkä annettaisikaan lapsia. Älkäämme menkö tuomitsemaan muita täällä huterin perustein, varsinkaan silloin, jos niitä perusteluita ei ole ollenkaan!
...että isä, jolla on yhdestä ehkä viiteen lapseen, on parempi isä kuin sellainen, jolla on lapsia viisitoista. Riittää aikaa kaikille, ja kaikkia huomioidaan yhtä paljon..
Mut meillä on tietty omat käsityksemme...
Minä en ehkäisyä käytä, aina huitelen Paljaalla,
aina kun käyn Venäjällä, sielläkin toimin ase paljaana.
Naiset vaan on sellaisia jotta pistävät värkkeihinsä kaikenlaista kamaa etteivät pamahda paksuksi, muna kyllä maistuu, mutta vastuuttomia ovat naiset.
Kaksi vahinkoa on sattunut, minähän oon vastuuni kantanut, mitä teki nainen, lähti kävelemään kun toi lapsen kotiin.
Ettekä te vl-isät mitään erikoisia ole, ressukat kun ette pysty naimaan minun täytyy sekin puoli hoidella. Vimpelistä ylöspäin on minun reviiriä.Sekä muualla tarvittaessa.
on vaarmasti
kuule toisten parjaus sikseen. Minulla on sellanen käsitys ettei vl-perheissä katella tv:tä saatikka sitten näppäillä tietokonetta ja netissä pörrätä. Mitä vääräuskoista sitten sinun netti touhusi ovat, rtkös näin "riko" teidän uskoa??????
Netissä pyöriä...:))
Poika sano koulussa lestalasten etsivän niitä pahimpia juttuja sieltä...katos kun netiltä löytää tietoa, jostainhan niittenkin on oppi otettava kun sitä ei töllöstä voi kattoo ku naapurissa.
Mua hävettää sinun puolesta, miten korotat itsesi muiden yläpuolelle. HÄPIÄ!!!
Koita varttua aikuiseksi!
Itse olet syntiin joutunut, kun tällä panettelet toisia
Ps. meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekkin!
että etteivät kaikki ajattele tuolla tavalla kuin tuo yks....
vääräuskoinen??määrittele..
eiköhän jokaisesta joka oikeasti HALUAISI suurperheen isäksi olisi siihen, uskoon katsomatta...
Haista lessu home! Lestat on omahyväisiä paskoja näköjään! (ei varmaan kaikki???) Puolustautukaa???
Miksi esität ala-arvoisia mielipiteitä vanhoillislestadiolaisen liiteryhmän nimissä? Esiintyisit itsenäsi tuollaisine mielipiteinesi.
ootko varma että olet lastesi isä?
vl:ssä on paljon sekoilijoita
mikä sellainen hyvä isä on?
meissä tavallisissa isissä on paljon hyviä isiä
ja lopeta feikkaaminen :o)